Toyota uuteen myyntiennätykseen Euroopassa
Toyota ylsi kuudenteen perättäiseen myyntiennätykseensä erittäin vaativilla ja kilpailluilla Euroopan automarkkinoilla vuonna 2002. Toyotan myynti kasvoi 13,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, vaikka kokonaismyynti Euroopassa laski samaan aikaan 3 prosenttia.
Maailman kolmanneksi suurin autonvalmistaja toimitti eurooppalaisille asiakkaille kaikkiaan 775 633 autoa, näistä Lexuksia oli 21 156, ja saavutti markkinaosuudekseen 4,4 prosenttia.
Tänä vuonna Toyotan tavoitteena on myydä yhteensä 790 000 Toyota- ja Lexus-autoa, eli noin 4,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2002, kun kokonaismarkkinoiden arvioidaan pysyvän parhaimmillaankin vain ennallaan. Viime vuonna Toyota valmisti Euroopan tehtaillaan Ranskassa, Englannissa, Puolassa ja Turkissa noin 400 000 autoa, 260 000 moottoria ja 25 000 vaihteistoa.
Toyota on nykyään nopeimmin osuuttaan kasvattava merkittävä automerkki Euroop assa. Vuonna 2002 Toyota Yarisin myyntimäärä oli ennätyksellinen, 212 618 autoa. Myös citymaastureiden kärkeä edustava Toyota RAV4 lisäsi myyntiään peräti 51 prosentilla 95 546 kappaleeseen. RAV4:n osuus luokkansa myynnistä Euroopassa on 28 prosenttia, ja se on selkeästi maanosan ostetuin maastoauto. Corollan myynti puolestaan ylitti ensi kertaa vuositasolla 200 000 rajan (200 193).
Italia Toyotan suurin markkina-alue Euroopassa
Italiassa myytiin viime vuonna 122 025 Toyotaa – 22 prosenttia enemmän kuin vuonna 2001 – ja maa nousi Toyotan suurimmaksi markkina-alueeksi Euroopassa perässään Englanti (121 376), Saksa (100 098) ja Ranska (68 018). Suurin myynnin lisäys, 55 prosenttia, saavutettiin Puolassa, jossa toimitettiin 23 738 Toyotaa. Markkinoiden ykkösmerkiksi Toyota nousi Islannissa, Irlannissa, Kreikassa, Norjassa ja Suomessa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksiköhän mahdoit katsoa tarpeelliseksi laittaa Toyota-mainoksesi juuri tänne? Liekö alkoholilla ollut osuutta asiaan? Ehkä Toyota-miehen mieli kuitenkin halajaa jenkin rattiin, kun tällä palstalla viihdyt....