Onko Kemijärven kunnalla varaa pakkolunastukseen?

(jos se olisi laillista).

Ensinnäkin hallituksen ei tarvitse käsitellä pakkolunastuspyyntös, sillä Kemijärven kaupunki ei ole aloittanut (yrittänyt neuvotella) Stora-Enson kanssa neuvotteluja alueen vapaaehtoisesta kaupasta:


http://www.edilex.fi/lakikirjasto/4396.pdf

"Vapaaehtoinen kauppa on aina ensisijainen suhteessa pakkolunastukseen, mitä ilmentää lunastuslain 4 § 1 momentin oikeusohje, jonka mukaan lunastusta ei saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla."

"Kiinteistön pakkolunastaminen merkitsee merkittävää puuttumista omistajan oikeusasemaan.
Lunastuslain 4 § 1 momentin oikeusohje lunastuksen
viimesijaisuudesta velvoittaakin kunnan pyrkimään sopimukseen lunastettavasta kohteesta esimerkiksi vapaaehtoisella kaupalla. Esimerkiksi Kuusiniemi kutsuu tätä velvoitetta lunastuksen vaihtoehtoedellytykseksi, joka jakautuu oikeastaan
kahteen eri ulottuvuuteen. Ensinnäkin lunastajan tulee ensisijaisesti pyrkiä vapaaehtoisiin järjestelyihin ja toiseksi lunastajan tulee vertailla erilaisia toteuttamistapoja, joilla lunastaja voi päästä hankkeen tavoittelemaan lopputulokseen.

Jälkimmäisessä ulottuvuudessa on kyse siitä,
että esimerkiksi rautatielinjaus voidaan toteuttaa
useilla vaihtoehtoisilla tavoilla.5 Kommentoitavassa tapauksessa oli kysymys ensisijaisesti siitä, että kiinteistöjen omistajat väittivät, että lunastajan kannalta samaan lopputulokseen olisi voitu päästä muulla tavalla kuin lunastamalla ja että vaihtoehtoiset mahdollisuudet olisi tullut kunnan toimesta selvittää ennen kuin lunastuksen vaihtoehtoedellytys olisi täyttynyt."

Lisäksi, koska Kemijärven massaliike ei pyri saamaan MAA-ALAA kunnan haltuuun ja vaikka se saisikin, ei käyttötarkoitus muuttuuisi. Toisinsanoen Kemijärven massaliike pyrkii pakkolunastamaan tuotantolaitoksen, johon pakkolunastuslaki ei ulotu. Jos oletetaan, että valtio suostuisikin Kemijärven tehdasalueen pakkolunastukseen, ei se estäisi Stora-Ensoa tekemästä omaisuudelleen mitä haluaa. Tällöin Stora-Ensolla saattaisi olla jopa velvollisuus poistaa tehdasrakennukset alueelta määräaikaan mennessä.

Lisäksi Kemijärven kunnan pitäsi, jos laki sallisi tuotantolaitoksen pakkolunastamisen, maksaa Stora-Ensolle tuotantolaitosten käypä arvo ja saada hankkeelle rahoittaja. Korko alkaisi juoksemaan välittömästi. Ovatko Kemijärveläiset todellakin tällaisen vaihoehdon kannalla?

Ja vielä lopuksi: Stora-Ensolla olisi oikeus laittaa mahdolliseen myyntisopimukseen pykälä, että ostettua omaisuutta ei saa käyttää Lapin alueella harjoitettavaan metsäteolliseen toimintaan. Koska Massaliike tuskin hyväksyisi ehtoja, kauppa ei syntyisi. Toisaalta vapaaehtoiset neuvottelut oli käyty, eikä em. ehtoa voida pitää (yleisesti) kohtuuttomana, ei hallituksen tarvitsisi ottaa pakkolunastusasiaa käsittelyyn.

Lopputulos on siis tiedossa, miksi vaikeuttaa uusien investointien saamista Kemijärvelle?
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vasemmistoliitto tukee pakkolunastusta, kun sillä voi saada jonkun hölmön ääniä. tietenkään lunastusta ei tule, se on lainvastainen. Kemijärven massaliikke on käytännössä vasemmistolainen, Pikkarainen asetettu eu-vaaliehdokkaaksi, joten siinä syy

Äänestä

Kommentoi aloitusta


/Tutkain kirjoitti:

(jos se olisi laillista).

Ensinnäkin hallituksen ei tarvitse käsitellä pakkolunastuspyyntös, sillä Kemijärven kaupunki ei ole aloittanut (yrittänyt neuvotella) Stora-Enson kanssa neuvotteluja alueen vapaaehtoisesta kaupasta:


http://www.edilex.fi/lakikirjasto/4396.pdf

"Vapaaehtoinen kauppa on aina ensisijainen suhteessa pakkolunastukseen, mitä ilmentää lunastuslain 4 § 1 momentin oikeusohje, jonka mukaan lunastusta ei saa panna toimeen, jos lunastuksen tarkoitus voidaan yhtä sopivasti saavuttaa jollain muulla tavalla."

"Kiinteistön pakkolunastaminen merkitsee merkittävää puuttumista omistajan oikeusasemaan.
Lunastuslain 4 § 1 momentin oikeusohje lunastuksen
viimesijaisuudesta velvoittaakin kunnan pyrkimään sopimukseen lunastettavasta kohteesta esimerkiksi vapaaehtoisella kaupalla. Esimerkiksi Kuusiniemi kutsuu tätä velvoitetta lunastuksen vaihtoehtoedellytykseksi, joka jakautuu oikeastaan
kahteen eri ulottuvuuteen. Ensinnäkin lunastajan tulee ensisijaisesti pyrkiä vapaaehtoisiin järjestelyihin ja toiseksi lunastajan tulee vertailla erilaisia toteuttamistapoja, joilla lunastaja voi päästä hankkeen tavoittelemaan lopputulokseen.

Jälkimmäisessä ulottuvuudessa on kyse siitä,
että esimerkiksi rautatielinjaus voidaan toteuttaa
useilla vaihtoehtoisilla tavoilla.5 Kommentoitavassa tapauksessa oli kysymys ensisijaisesti siitä, että kiinteistöjen omistajat väittivät, että lunastajan kannalta samaan lopputulokseen olisi voitu päästä muulla tavalla kuin lunastamalla ja että vaihtoehtoiset mahdollisuudet olisi tullut kunnan toimesta selvittää ennen kuin lunastuksen vaihtoehtoedellytys olisi täyttynyt."

Lisäksi, koska Kemijärven massaliike ei pyri saamaan MAA-ALAA kunnan haltuuun ja vaikka se saisikin, ei käyttötarkoitus muuttuuisi. Toisinsanoen Kemijärven massaliike pyrkii pakkolunastamaan tuotantolaitoksen, johon pakkolunastuslaki ei ulotu. Jos oletetaan, että valtio suostuisikin Kemijärven tehdasalueen pakkolunastukseen, ei se estäisi Stora-Ensoa tekemästä omaisuudelleen mitä haluaa. Tällöin Stora-Ensolla saattaisi olla jopa velvollisuus poistaa tehdasrakennukset alueelta määräaikaan mennessä.

Lisäksi Kemijärven kunnan pitäsi, jos laki sallisi tuotantolaitoksen pakkolunastamisen, maksaa Stora-Ensolle tuotantolaitosten käypä arvo ja saada hankkeelle rahoittaja. Korko alkaisi juoksemaan välittömästi. Ovatko Kemijärveläiset todellakin tällaisen vaihoehdon kannalla?

Ja vielä lopuksi: Stora-Ensolla olisi oikeus laittaa mahdolliseen myyntisopimukseen pykälä, että ostettua omaisuutta ei saa käyttää Lapin alueella harjoitettavaan metsäteolliseen toimintaan. Koska Massaliike tuskin hyväksyisi ehtoja, kauppa ei syntyisi. Toisaalta vapaaehtoiset neuvottelut oli käyty, eikä em. ehtoa voida pitää (yleisesti) kohtuuttomana, ei hallituksen tarvitsisi ottaa pakkolunastusasiaa käsittelyyn.

Lopputulos on siis tiedossa, miksi vaikeuttaa uusien investointien saamista Kemijärvelle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu