Loppu on lähellä

Perinteinen helluntailaisuus on tulossa tiensä päähän ja enää on naputtelematta vain viimeiset naulat arkkuun.

Viimeiset lahkolaiset ja muutkin kristityt uskovat puhuvat lopun merkeistä ja oikeasti kyseessä ei tietenkään ole maailman loppu vaan oma loppu, oman lahkon loppu sekä kristinuskon loppu.

Jopa viimeisenä helluntailaisena esiintyvä mutta kuiteskin omaa yhden miehen uskoaan ylistävä Mohikaani_27 sanoo että "helluntailaisuus"-nimi seurakunnan seinässä on pelkkä pinnallinen termi joka ei ole kenenkään pelastukseksi.

Helluntailaisuus-nimihän koreileekin maailmalla tuhansien seurakuntien seinällä ja jokaisen nimen takaa löytyy vain omia etujaan ajavia show-ryhmiä jotka ei ole edes keskenään järjestäytyneet.

22

636

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PakanainHuuto1

      kun ihminen maapalolla astelee, niin täällä myöskin usko kukoistaa muodossa tai toisessa.

      Usko ulkopuolisiin asioihin alkoi sinä hetkenä, kun ihmisen käsityskyky alkoi erottamaan itsensä ja puun eri asioiksi joskus maapaloon alkuhämäryydessä.

      Näin käy myös uskon lopulle, sitten kun ihminen täältä häviää, häviää myös usko.

      • kukoistaa joskus vaan viattomammassa muodossa vaikkapa vaan muka onnea tuovana puupölkkynä porstuan nurkassa.

        Joulupukkikin on jo uusi viattoman uskon muoto joka ei liity mitenkään kristinuskoon eikä Raamattuun.

      • PakanainHuuto1
        Pe.ku kirjoitti:

        kukoistaa joskus vaan viattomammassa muodossa vaikkapa vaan muka onnea tuovana puupölkkynä porstuan nurkassa.

        Joulupukkikin on jo uusi viattoman uskon muoto joka ei liity mitenkään kristinuskoon eikä Raamattuun.

        olla kyseessä kuin puupölkky porstuassa ja todennäköisesti on ihmisiä jotka jo näin uskovat.

        Viaton usko...?
        Niin kauan kun ihminen on olemassa, usko sisältää kaikki mahdolliset vivahteet jokaisen oman pääkopan mukaisesti järjesteltyinä omia tarpeita tyydyttämään, usko pois.

      • PakanainHuuto1 kirjoitti:

        Viaton uskohan on henkilökohtaista järjestäytymätöntä uskoa joka ei pyri käännyttämään ja sortamaan toisia.

        Ennen oli puupölkkyjä Suomessakin porstuan nurkissa ja ne poltettiin samalla rovioilla ja osa niiden omistajista joutui samalle roviolle kristinuskon toimesta.

        http://www.vapaa-ajattelijat.fi/pilakuvat/i.htm

        henkilökohtaisesta eikä aiheuta kiusaa toisille. Ihminen on vain niin onneton olio, että ei jaksa aina pitää viatonta uskontietoa itsellään...

        Kristinuskon roviot... olisiko enemmän valtakysymyksiä, tarkoitan tuolla sitä, että oma ajattelu oli kirkon toimesta kiellettyä. Kautta aikain yksilöllisesti ajattelevat ihmiset ovat olleet vaaraksi vallanpitäjille.

        Eikös roviot eläneet kukkeinta aikakauttaan juuri silloin, kun Euroopassa taistelivat luterilaisuus ja katolilaisuus vallasta siis n. 1500- luvun alkupuoliskolla jolloin M. Luther aloitti hyvien poliittisten ystäviensä kanssa uskon sodan paavia vastaan.

    • eräs kristitty

      ""Maailman 2,1 miljardista kristitystä n. 1,2 miljardia elää länsimaiden ulkopuolella. Afrikassa kristillisiin kirkkoihin liittyy päivittäin keskimäärin 23.000 ihmistä, kun taas Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kirkot menettävät päivässä n. 6000 jäsentä.""
      - - - - - - - - -- - - - - - --- --
      ""Aasiassa puolestaan kristittyjä on nykyisin n. 324 miljoonaa. Siellä kristittyjen määrän kasvu on ollut suurinta Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Kiinassa eletään historian suurimpia herätyksen aikoja. Kukaan ei tarkkaan tiedä kiinalaisten kristittyjen määrää, mutta varovaisten arvioiden mukaan puhutaan kymmenistä miljoonista, ja World Christian Encyplopedia arvioi sen jopa 90 miljoonaksi.""

      http://www.suol.fi/ahonen.htm

      • PakanainHuuto1

        "Afrikassa kristillisiin kirkkoihin liittyy päivittäin keskimäärin 23.000 ihmistä..."

        afrikkalaisia kääntyy kristinuskoon?

        Se kuinka kauan käännytetty pysyy kääntyneenä Afrikassa, sitä ei tiedetä. Ehkä niin kauan kun käännyttäjät antavat heille myös materiaalisen hyödyn kääntymyksestään.

        Mutta se on totta, että ihmisiä tulee uskoon nyt valtavia määriä näissä ns. kolmansissa kehitysmaissa.

      • eräs kristitty
        PakanainHuuto1 kirjoitti:

        "Afrikassa kristillisiin kirkkoihin liittyy päivittäin keskimäärin 23.000 ihmistä..."

        afrikkalaisia kääntyy kristinuskoon?

        Se kuinka kauan käännytetty pysyy kääntyneenä Afrikassa, sitä ei tiedetä. Ehkä niin kauan kun käännyttäjät antavat heille myös materiaalisen hyödyn kääntymyksestään.

        Mutta se on totta, että ihmisiä tulee uskoon nyt valtavia määriä näissä ns. kolmansissa kehitysmaissa.

        Tuohon: "Se kuinka kauan käännytetty pysyy kääntyneenä Afrikassa, sitä ei tiedetä. Ehkä niin kauan kun käännyttäjät antavat heille myös materiaalisen hyödyn kääntymyksestään."

        Vaikea sanoa kuinka kauan pysyvät uskossa..mutta jos se usko on materian varassa niin silloin ei kyllä olla ymmärretty mistä uskossa on edes kysymys.

        Minä uskon että tänne pohjoiselle-pallonpuoliskolle tulee niin afrikkalaisia kuin aasialaisiakin Sananjulistajia julistamaan Ilosanomaa Jeesus kristuksesta! Kiitos Herralle jokaisesta veljestä ja sisaresta!

      • PakanainHuuto1
        eräs kristitty kirjoitti:

        "Minä uskon että tänne pohjoiselle-pallonpuoliskolle tulee niin afrikkalaisia kuin aasialaisiakin..."

        on tuotu vain näytille helluntaiseurakuntiin kuinka musta tai uuspapualainen on voinut pelastua... siis ihmettelyn aiheeksi seurakuntalaisille ja todistukseksi siitä, että Jumala tekee työtä kaikkialla eli lähetystyö ja siihen laitetut eivät ole menneet hukkaan.

      • Ja jossain vaiheessa käännyttäminen kääntyy länsimaita vastaan.

        Afrikassa kristityt käyvät USA:n johdolla kovenevaa pyhää sotaa ja uhrien määrät ovat valtavia.
        Pelkästään Eritrean tapetut tapetut ihmismäärät ovat suurempia kuin koko Irakin sodan uhrit ja täällä asia ei ylitä uutiskynnystä.
        Siellä kyseisen sodan välikäsi ja kristittyjen Diktaattori Meles Zenawi on tekemässä vaalivilppiä jota USA ja Suomenkin kristityt tukee.
        Luterilaiset varsinkin kehuskelee käännytystyötään siellä ja Diktaatturin pistinten suojassa Luterilaisuus on kasvanut voimakkaimmin maailmassa ja siellä on niitä jo enemmän kuin Suomessa.
        http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/vasen/id88534.html

        Länsimaat suojelee kristittyjä jotka järjestivät Ruandan kansanmurhan jossa kuoli noin miljoona ihmistä.
        http://www.kepa.fi/kumppani/501/

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000034559297

        Irakin Pyhässä sodassa kristityt on tappaneet suhteessa enemmän siviilejä kuin missään aiemmassa sodassa (90% uhreista on siviilejä).

      • PakanainHuuto1
        Pe.ku kirjoitti:

        Ja jossain vaiheessa käännyttäminen kääntyy länsimaita vastaan.

        He eivät ole löytäneet pelastusta Jeesuksessa. Kaikki, jotka ovat uudestisyntyneet Jeesuksessa eivät tapa ketään, sillä "joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu".

        Meidän täytyisi muistaa uskovien opetukset siitä, että on olemassa nimikristillisyyttä (se voi sotia)ja sitten sitä OIKEAA uskoa. Oikea uskova ei tapa ketään, sillä se on Jumalan sanan mukaan syntiä.

        Meillä suomessa, kun sodittiin iivanoita vastaan, niin vapaidensuuntien uskovat (uudestisyntyneet) eivät miekkaan tarttuneet vaan he toimivat sodassa ns. "rokkakenraaleina".

      • to...

        Irakissa ovat pääosin muslimiryhmien toinen toisilleen aiheuttamia,kristityt eivät räjäytä tienvarsipommeja tai moskeijoita. Irakissa on monta toimijaa joiden pääasiallinen puuhailu on siviilien terrorisoimin ja maan olojen vakauttamisen estäminen, mikään näistä ryhmistä ei ole kristillinen.

        nimenomaan uudestisyntyneet ovat valmiita tappamaan.

        Suomessakin yksi uudestisyntynyt pidätettiin epäiltynä Ruandan kansanmurhan johtamisesta ja missä lienee nyt.
        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2007/04/518129

        Ehkäpä sitten kun kristinusko on kaatunut niin Suomikin voi osaltaan ottaa kontolleen järjestämiään kansanmurhia.

      • to... kirjoitti:

        selvää.

        "Siviiliuhreista rekisteriä pitävä Iraq Body Count Project ilmoitti miehityksen seurauksineen vaatineen alku vuoteen 2008 mennessä 82 349-89 867 siviiliuhria"
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Irakin_sota

        Siinähän se lukee mikä siviilejä on tappanut.

        Pommi-iskut on vain se mikä tänne näkyy.

        Uskovissakin sairaita, jotka eivät ole käsittäneet todellista pelastustaan Jeesuksessa.

        Lainaan erään helluntaiseurakuntaan kuuluvan sanoja
        "meissä uskovissakin on paljon sellaisia, joilla on mielenterveysongelmia ja jotka vaatisivat ammattiapua".

        En tiedä, mutta tuo että "nimenomaan uudestisyntyneet ovat valmiita tappamaan" on vieras ajatus liki mahdoton ellei ajattele sitten niin, että nämä "uudestisyntyneet"jotka tappavat ovat sitten jollain tapaa ääriaineistoa joilla on menneet pasmat sekaisin...

        Eihän Jumala ole automaatio, joka ihmisestä tekee uudestisynnyttyään pulmusen.

      • to...
        Pe.ku kirjoitti:

        selvää.

        "Siviiliuhreista rekisteriä pitävä Iraq Body Count Project ilmoitti miehityksen seurauksineen vaatineen alku vuoteen 2008 mennessä 82 349-89 867 siviiliuhria"
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Irakin_sota

        Siinähän se lukee mikä siviilejä on tappanut.

        Pommi-iskut on vain se mikä tänne näkyy.

        tappavat toinen toisiaan ja kaikkia tielleen sattuvia ei voi sanoa näin :"Irakin Pyhässä sodassa kristityt on tappaneet suhteessa enemmän siviilejä kuin missään aiemmassa sodassa (90% uhreista on siviilejä)."

        että lainaamassani Wikipedian lauseessa sanottiin "miehittäjät" eikä "vapauttajat".

        Irakin hallinto on siis sama kuin USA:n hallinto.

        Samaisen hallinnon tuella tuhotaan nyt Irakin kurdiväestöä liittolaisen avulla.

        Se on vaan tuo mediasensuuri kristittyjen käsissä joten asioita kannattaa tarkastella ihan järkiperäisesti muitakin lähteitä käyttäen.

        Joku arvio uhrimääräksi jopa 600 000:
        "Lokakuussa esitetyn arvion mukaan Irakissa on kuollut jo 600 000 ihmistä. Yhdysvaltain hallitus oli väittänyt, että kuolonuhrien todellinen määrä on kymmenesosa väitetystä"
        http://www.logosmedia.fi/artikkeliarkisto/061214-2611vuosi2006lansijaislamtormayskurssilla.html

        Tuo että siviiliuhreja olisi 90% mainittiin vasta äskettäin jossain TV:n ajankohtais-lähetyksessä jossa verrattiin määrää Vietnamin sotaan ym.

    • Mohikaani_27

      löytyy Pelastaja Jeesus Kristus, nimi helluntaisrk. ei vielä itsessään pelasta. Mutta siellä seurakunnan PÄÄ Jeesus Kristus kylläkin, tahtois muuten pelastaa sinutkin, ettäs pääsisit elämään sisälle ja pois tuosta "vänkäevankeljumistasi"!

      • poikalapsi

        Sen "pelastajan" seuraaminen näkyy panevan kovasti valehtelemaan, parjaamaan ja hyökkäämään. Jeesusta te lahkolaiset ETTE siis seuraa - Hän kun ei missään vaiheessa sortanut, kuten mm. sinä homokammossasi sorrat ja parjaat. Seuraatte sadistista pahaa, mielipidevainoa ja muuta huuppaa. Olette ääriliike, joka on yhtä ja samaa sontaa muiden äärihihhuleiden kanssa: juutalaistappajien, islamislaistappajien jne. En tarkoita, että enemmistö juutalaisista tai islamilaisistakaan olisi tappajia - te ääriainekset olette tappajia kaikissa liikkeissä.

        Olet pahan asialla. Helluntailaisuus on siis pahan asialla, jos sinä olet helluntailainen.

      • poikalapsi kirjoitti:

        on Jeesus Kristus,vaikka en halua ottaa kantaa sun riitoihin,niin mohikaani on kuitenki uskossa ja ei valehtele.piste,viiva.loppu.

      • vähitellen jättämässä helluntailaisuuttasi ja joskus kerroitkin että sinulla ei ole menoa edes omaan seurakuntaasi.    

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe