Perjantain Hesarissa käsiteltiin alisuoriutumista kasvastustieteen tohtorin tekemän väitöskirjan pohjalta. 70% alisuoriutujista on poikia. Alisuoriutujat ovat suoritustasoaan älykkäämpiä ihmisiä (lähinnä poikia), jotka kuitenkin sulkeutuvat itseensä ympäristön paineiden vuoksi. He häiriköivät ja opettajat eivät oikein osaa käsitellä heitä.
Yksi syy poikien alisuoriutumiseen on naisvaltainen ja naisten tarpeiden ympärille rakentunut koulutusjärjestelmä. Kasvavien poikien tarpeita ei yksinkertaisesti huomioida. Milloin yhteiskunta alkaa puuttua poikien ongelmiin, eikä harhaudu feministien disinformaation vuoksi höpöttämään aivan muita asioita liittyen naisvallan kasvattamiseen?
Kun ottaa huomioon millainen syrjäytymiskehitys on käynnissä poikien osalta koulutusjärjestelmässämme, niin vastuulliset ihmiset pyrkisivät puuttumaan tähän suureen epäkohtaan.
Sama juttu seksuaalivalistuksessa. Suomen Kuvalehdessä (18.7.2003, sivu 21) käsiteltiin asiaa:
" ` Pojat eivät saa tietoa mistään, Cacciatore sanoo. ` Koko terveydenhuolto on rakennettu naiselta naiselle. Tyttöjen kanssa jutellaan ainakin kuukautisten alkamisesta, he käyvät gynekologisissa tutkimuksissa, hankkivat e- pillerit ja saavat neuvontaa.`
Sitten kerrotaan yhden 14- vuotiaan tytön tietolähteisä sivulla 23:
` Sannin paras tietolähde on tätä nykyä Sinkkuelämää- tv- sarja, jonka jaksoissa käsitellään seksiä sm- leikeistä anaaliseksiin.`
Niin, pojilla ei ole mitään poikien elämää käsitteleviä lehtiä ja kaikki populaari-ilmiöt on suunnattu tätä nykyä naisille seksistä alkaen.
Alisuoriutuvat miehet
12
801
Vastaukset
- Valerie S.
Näin on, poikien huono koulumenestys on hälyyttävää.
Pojille pitäisi antaa valtion toimesta ilmainen aivosiirto.- Mies ihmettelee
Eikös sinulla enää olekaan siellä takataksussasi tehokkaampaa ja kustannuksia huomattavasti säästävävämpää menetelmää?
- Valerie S.
Mies ihmettelee kirjoitti:
Eikös sinulla enää olekaan siellä takataksussasi tehokkaampaa ja kustannuksia huomattavasti säästävävämpää menetelmää?
Onpa tietenkin.
Tuo Mies vain on niin herkkähipiäinen ettei siitä uskalla enää juuri ääneen mainita, mutta:
Cutting up-terveisin,
Valerie
- K-18
Poikien ongelma on vakava ja vaatii puuttumista. Puuttumisen laadusta pitäisi keskustella. Pojille pitäisi ainakin nykyistä enemmän opettaa ihmissuhdetaitoja, sosiaalisuutta, käytännöllisyyttä, pettymysten kohtaamista jne. Sillä perinteinen mieskasvatus juuri aiheuttaa miesten syrjäytymistä. Työorientoitunut elämänura, oletuksena kyltymätön seksihalu, epäonnistumisen murskaavuus, ongelmat ihmissuhteissa (väkivalta, entisen puolison vainoaminen) näin muutamia mainitakseni.
Tosin kasvatus on yhtenäistynyt sen verran, että nykyään moni tyttökin kärsii perinteisistä poikien ongelmista. Yleensä pitäisi olla huolissaan siitä, kuinka lapset oikein pärjäävät moniarvoisessa maailmassa.- mies
"Työorientoitunut elämänura, oletuksena kyltymätön seksihalu, epäonnistumisen murskaavuus, ongelmat ihmissuhteissa (väkivalta, entisen puolison vainoaminen) näin muutamia mainitakseni."
Kaikki nämä ongelmat pystyttäisiin välttämään, jos perhearvot olisivat Suomessa kunnossa. Mutta kun ei ole. Tarvittaisiin vain perheitä, jossa vanhemmat ovat mieleltään terveitä ja osallistuvia lapsen kasvatukseen, jotka kantavat aidosti vastuuta lapsistaan. Nykyisin on liian paljon isättömiä, alkoholisoituneita isiä ja äitejä, rahan perässä juoksevia vanhempia... ja seuraukset kyllä huomaa lasten pahoinvoinnin määrässsä. - Arvuuttaja
"Pojille pitäisi ainakin nykyistä enemmän opettaa ihmissuhdetaitoja, sosiaalisuutta, käytännöllisyyttä, pettymysten kohtaamista jne."
"Tosin kasvatus on yhtenäistynyt sen verran, että nykyään moni tyttökin kärsii perinteisistä poikien ongelmista."
Yrität ovelasti kääntää tämänkin miesten syyksi. Kuten nykyisin jo laajasti hyväksytään feministejä lukuunottamatta, miesten ja naisten välillä on biologisia ja kasvatuksellisia eroja. Miehille esimerkiksi kehittyy testosteronin vaikutuksesta hermoverkkoja, joita naisilla ei ole. Tämä selittää osittain sitä, miksi naisten ja miesten älykkyyserot keskimäärin poikkeavat toisistaan.
Miehet eivät varmastikaan koe seksihalujaan ongelmaksi. Miehillä on vain hieman voimakkaampi seksuaalivietti kuin naisilla. Et voi tosissasi väittää, että miehet ovat epäsosiaalisia, epäkäytännöllisiä, heikkoja ja kyvyttömiä solmimaan ihmissuhteita vain siksi, koska naisten ehdoilla toimiva koulutusjärjestelmä syrjii heitä. Miten suuren valeen olet valmis nielemään, jotta feministinen maailmankuva pysyy pystyssä?
Sukupuolten välillä on eroja, eikä niitä voi kasvatuksella kitkeä pois. Miksi edes pitäisi? Naiset ovat lähinnä omaksuneet kaikkia niitä negatiivisia ominaisuuksia, joita liittyy maskuliinisuuteen tavoitellessaan itselleen penistä, jota heillä ei ole. Esimerkiksi alkoholikäyttäytymisessä alettiin apinoida miehiä, vaikka miehillä on fysiologisesti paremmat edellytykset sietää alkoholin vaikutuksia. Seurauksena on se, että nuoremman sukupolven tytöt juovat poikia enemmän ( naisten alkoholismikehitys on nopeampaa kuin miesten) ja humalaraiskaukset ovat yleistyneet.
En usko, että tällaiset naiset ovat aidosti onnellisia, vaan sisäisesti rikkinäisiä. He yrittävät olla jotain mitä he eivät voi olla. He yrittävät saada itselleen peniksen, jota heillä ei voi kuitenkaan koskaan olla.
Tasa- arvo ei tarkoita yhdenmukaistamista. Ongelma korjaantuu kun poikienkin tarpeita aletaan huomioida kouluissa.
- Sohvi
asiaa, Arvuuttaja, mutta kuvaat ilmitasoa, et syitä. Miksi koululaitos on naisvaltainen, hyvässä ja pahassa? Syy: palkkataso, miehet hakeutuvat paremmille ansioille. Miksi palkkaus, opetusmetodit, opetuksen sisältö ym. ovat mitä nyt ovat: opetushallinnon byrokratiassa korkeimmat päättäjät ovat olleet perinteisesti ja pitkäaikaisesti miehiä (paitsi juuri nyt, oli hilkulla, että nainen olisi edelleen jäänyt nimittämättä). Opetusministerit ovat kylläkin usein olleet naisia, tämä johtuu siitä, että politiikassa ko. ministeristatus on ollut olematon, "annetaan se naiselle".
Silti, kaikesta huolimatta, Suomen koululaitos on saanut aikaan hyviä tuloksia länsimaisissa vertailuissa. Miksiköhän? - janne
ei näy varmastikaan aina välttämättä häiriköintinä. Häiriköinti on vain yksi merkki oppilaan ongelmista, toisella oppilaalla voi taas olla ongelma joka näkyy tai on aistittavissa kokonaan toisin.
Koulujen opetukseen kannattaisi lisätä enemmän virikkeellistä toimintaa, taidetta, käsitöitä, musiikkia jne. Nykymuotoinen koulu tappaa pitkässä juoksussa ihmisen mielikuvituksen. Seuraava vapautuminen koetaan vasta eläkkeelle siirtyessä!
Kehityksessä on hyvä muistaa ne oppilaat jotka pystyvät hyviin arvosanoihin, mutta tekevät sen vain ollakseen osa kouluympäristöä. Ero "alisuoriutujaan" on hiuksen hieno jos oppilas kokee ettei koulu anna sitä mihin hän haluaisi mielenkiintonsa painottaa. Se näkyvä menestys ei ole aina sitä henkistä onnistumista, ei ainakaan näinä aikoina kun aikuiseksi varttuneet napsivat psyykelääkkeitä enemmän kuin koskaan.
Seksuaalivalistuksessa näkyy kyllä selvästi naisten vahva asema. Naisilla on oikeastaan nykyisin monissa asioissa paljon miehiä vahvempi kulttuuri, ja se saattaa johtua noiden seksijuttujenkin kohdalla naisten pienestä lähtien oppimasta "avoimuudesta". Pojilla on tässä aina seinä vastassa kouluympäristön yhdenmukaistavasta ilmapiiristä aina asevelvollisuuteen asti. Ilmiön "vuorenhuippu" näkyy hyvin Sinkkuelämissä, siellä naiset pistävät miehet seksikoneiksi ja tarkan mittailun ja arvostelun alle. Tavassa ei ole mitään pahaa, se arveluttava vaikutus tuleekin esille vasta sitten kun niitä tapoja omaksutaan niin äärimmäisyyksiin vietynä eikä edes ajatella mikä minusta itsestä on hyvää ja mikä ei. Samaa on esiintynyt pojilla jo pitkän aikaa, ja nyt se sama suorittamisen ja toimimisen maailma laajenee entisestään.
Valistuksen suunnasta kertoo jotain keskittyminen nuorten naisten itsetunnon kohottamiseen, vaikka kokonaisuuden kannalta olisi yhtä tärkeää korostaa nuorten miesten yksilöllisten valintojen hyväksyttävyyttä.- Miisu
Tee tätä nuorten miesten kasvatustyötä tuolla sovinistipalstalla.
- janne
Miisu kirjoitti:
Tee tätä nuorten miesten kasvatustyötä tuolla sovinistipalstalla.
sovinistipalsta? Onko täällä miesvihapalstakin?
- Sohvi
minun mielestäni. Jotenkin vain tuntuu siltä, että kaikissa humaaneissa tavoitteissa käännytään aina naisten puoleen: tarttukaa asiaan, tehkää jotain. Toivoisin miehiltäkin aloitteellisempaa toimintaa - niinkuin ilmeisesti sinäkin, Janne.
- janne
Sohvi kirjoitti:
minun mielestäni. Jotenkin vain tuntuu siltä, että kaikissa humaaneissa tavoitteissa käännytään aina naisten puoleen: tarttukaa asiaan, tehkää jotain. Toivoisin miehiltäkin aloitteellisempaa toimintaa - niinkuin ilmeisesti sinäkin, Janne.
jälleen uudestaan siihen mielikuvakamppailuun, "Mitä mieltä minä olen ja mistä minä olen tietoni hankkinut.". Näissä asioissa on loputon määrä erilaisia mielipiteitä.
Nämä koulumaailman asiat koskevat varmastikin eniten heitä jotka ovat niiden kanssa tekemisissä. Jonkin toisen asian kanssa on taas toisin jne.
Toivoisin jokaiselta ihmiseltä aloitteellisuutta. Täälläkin on näkynyt kautta aikojen erinäisiä kommentteja koulumaailman uudistuksista, ja pääsääntöisesti nimimerkkien perusteella naisilta tulleet mielipiteet ovat olleen vähän kielteisempää suuntaa. Sellaisia mielipiteitä on saanut vaikka ajatusten taustalla on ollut oikeasti koulumaailman kehitys kaikkien oppilaiden hyväksi, se lukija/vastaaja on vain suodattanut sen alkuperäisen enemmän poikiin viittaavan tekstin oman ennakkokäsityksensä mukaan ja jättänyt ajattelematta asiaa laajemmalti.
Onneksi opetushallituksessa, jonka johdossa taitaa olla muuten nyt nainen, haluaa toteuttaa uudistuksia. Toivottavasti siitä syntyy jotain uutta mistä hyötyvät kaikki oppilaat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6568023Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672306Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332228- 1471803
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281302Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131186Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65855Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59841Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7769