TrueOrigin-sivulla on mielenkiintoinen tieto. He myöntävät, että kreationistien geologia on vieläkin ihan alkutekijöissään eikä heillä ole mitään toimivaa mallia "tulvageologiasta". He ovat koettaneet sovittaa Meksikonlahden kerrostumia eräisiin luomis-ja vedenpaisumusteorioihinsa kolmella erilaisella tavalla. Kaikki kolme lähestymistapaa EPÄONNISTUIVAT, he tunnustavat!
Nyt he kokeilevat taas uutta strategiaa. Lyhenne GUC (global uniformitarian stratigraphic column) on kreationisteille geologisten kerrosten yleismalli.
Toisin sanoen, yli 150 vuoden uuvuttavan tutkimisen ja teoretisoinnin jälkeenkin kreationistit ovat luomis-ja tuhotulvateorioidensa kanssa pakka sekaisin, ilman mitään toimivaa, pätevää mallia. Heidän yrityksensä ovat olleet sarja epäonnistumisia, umpikujia, vääriksi osoittautuneita johtopäätöksiä.
Huomatkaa tämäkin: heillä on USEITA ERILAISIA teorioita siitä, miten luominen ja vedenpaisumus olisi voinut toteutua "tieteellisesti". Mitäs tämä on- eikö Raamatun pitänyt olla selkeä ja ristiriidaton ja jopa selittää itse itseään (protestanttisten perusperiaatteiden mukaisesti)?
Jos kerran Raamattu on - kuten he olettavat - ristiriidaton ja se selittää itse itsensä niin eikö Raamatun perusteella pitäisikin päästä helposti yksimielisyyteen, mikä on se oikea luomis-ja vedenpaisumusmalli? Eli taas kerran kreationismi kaatuu kuin palikkatorni tieteelliseltä kannalta ja toisaalta taustalla oleva raamattunäkemys osoittautuu kestämättömäksi olettamukseksi.
"We hope that other creationists will focus their efforts developing concepts and models that eschew the GUC. By changing this conceptual framework, we can open new doors to understanding geology and the Bible, we can focus our studies on understanding the Flood’s impact on the Antediluvian world, and we can jettison the evolutionary baggage that permeates the GUC....
Any ongoing effort to join the GUC to creationist geology must by definition explain how it can be harmonized globally. If a given model fails at the NGOMB, it has failed. If these efforts fail (and we believe they have) the model(s) must be abandoned or modified! Failure to discard bad ideas will only lead to greater confusion in creation science. Both creationist and secular scientists require internal corrections to their models and ideas. We believe a new approach to creationist stratigraphy is required. We hope that other creationists will focus their efforts developing concepts and models that eschew the GUC."
http://www.trueorigin.org/cfjrgulf.asp
Kreationistien geologia epäonnistui
5
421
Vastaukset
- Silleen
Kuten olinkin jo aikaa sitten ajatellut. Tiede kertoo miten maailma tällä hetkellä makaa, mutta kreationisti yrittää rimpuilla vastaan väittämällä "Ei pidä paikkaansa!" ja keksii mitä ihmeellisempiä vasta-argumentteja todistaakseen ID, YEC, WHO, NASA ja "Goddidit!"-teoriat oikeiksi välittämättä siitä pitävätkö ne paikkaansa vai ei.
Taktinen kysymys. Kauanko kestää kunnes tuo epäonnistuminen myönnetään täällä Suomen kreationistien piireissä? Vai huutaako esim. Suomen johtava kreationisti "En minä niin sanonut!" Tarvonen
salaliittoteorioista ja muut kreat nyökyttelevät ja pommittavat tämän palstan tukkoon copy/pastea? - Yazz0
Kas kummaa. Ei se olekaan näköjään niin helppoa keksiä "järkevää" selitystä sille, että miten Missisippi -joen suistoon on kasautunut sellaiset 10 Km:n paksuudelta sedimenttejä muutamassa tuhannessa vuodessa. :)
Tämä pisti silmään:
"..The movement away from the strict nineteenth century uniformitarianism of Lyell can be partly attributed to Whitcomb and Morris? work."
Jätetään väitteet M&W:n kirjan vaikutuksista moderniin geologiaan täysin omaan arvoonsa. Mielenkiintoista tuossa sen sijaan on se, että nämä kretsut näyttäisivät ymmärtävän, että Lyellin tiukka uniformitarianismi ei ole nykyisin vallalla geologiassa. Toivoa sopii, että muutkin huomaisivat asian.. - peku
ja evoluutio-TEORIA, on aivan selvä, ei mitään ristiriitaa, totuuden kanssa,??
- Timotheus
Aiheena oli kreationistien geologisten tutkimuksien epäonnistuminen ja toimivan teorian puuttuminen...mielenkiintoista miten aina halutaan alkuperäinen aihe "unohtaa" ja siirtää keskustelu nopeasti evoluution "ongelmiin". Puolustusreaktio sekin kuten kieltäminenkin, perusdefenssimekanismi.
- Silleen
Timotheus kirjoitti:
Aiheena oli kreationistien geologisten tutkimuksien epäonnistuminen ja toimivan teorian puuttuminen...mielenkiintoista miten aina halutaan alkuperäinen aihe "unohtaa" ja siirtää keskustelu nopeasti evoluution "ongelmiin". Puolustusreaktio sekin kuten kieltäminenkin, perusdefenssimekanismi.
tästä nimimerkki pekun vastauksesta se vanha "mun iskä on vahvempi ku sun!"-leikki. Tässä vain korvataan iskä teorialla ja tappelu on valmis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6528005Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672293Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332209- 1471788
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi271280Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1111173Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65853Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59828Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7760