Tämä on lainaus Aamulehdestä tänään.
Filippiiniläiset alkaa viisastuun.
Suunta on oikea.
Silkkiä tarjotaan marihuanan tilalle viljelyyn Filippiineillä
26.04. - 21:12 (Luotu: 21:07)
Muutos: Viranomaiset rohkaisevat siirtymään lailliseen tuotantoon
Satoja silkkiäispuita on ilmaantunut vuoristorinteille Filippiinien pohjoisosan Cordilleran alueella. Puut ovat muuttaneet sekä maisemaa että kylien asukkaiden toimeentuloa.
Vielä joitakin vuosia sitten tämä Kapanganin 18 000 asukkaan kaupunki oli tunnettu siitä, että siellä kasvatettiin joka puolella marihuanaa.
- Me ryhdyimme poistamaan tuota marihuana-leimaa, Kapanganin pormestari Roberto Canuto kertoo.
- Me aiomme nousta Filippiinien silkkipääkaupungiksi.
Tuloja ilman riskiä
Canuton mukaan jotkut viljelijät aloittivat silkkiäispuiden kasvatuksen vuoden 2004 lopulla. Puita istutettiin kaikkiin Kapanganin 15 kylästä.
- Aiomme koko ajan laajentaa silkkiäispuualueita.
Monet viljelijät innostuivat alasta sen jälkeen kun kokeet tuottivat noin 25 kiloa raakasilkkiä, josta sai rahaa 50 dollaria (noin 33 euroa) kilolta.
- Tämä voisi olla hieno vaihtoehto marihuanalle. Farmarit voivat saada lisätuloja ilman mitään riskiä, sanoi viljelijöiden osuuskunnan nokkamies Wilbur Teofilo. Osuuskunta tuottaa pikapuoliin 250 kiloa raakasilkkiä joka toinen kuukausi.
Teollista kehittämistä lisäävän viraston edustaja Fe Donato sanoo projektin tuottavan jopa 2 000 kiloa raakasilkkiä vuosittain, kun projekti on saatu kokonaan käyntiin kahden vuoden päästä. Tämä voisi tuoda viljelijöille noin 60 000 euron lisätulot vuodessa.
Kukaan viljelijöistä ei myönnä aiemmin viljelleensä marihuanaa. Näin he mitä ilmeisimmin silti tekivät, sillä marihuanan viljely oli halpaa toimintaa.
Yhdysvaltain ulkoministeriön raportissa todettiin, että marihuanan viljely on saavuttanut lisää suosiota Filippiineillä. Huumetta vietiin maasta Japaniin, Etelä-Koreaan ja Malesiaan. Raportin mukaan marihuanaa viljeltiin pohjoisen lisäksi etelän Mindanaon saarella, Jololla, Basilanilla ja Tawi-tawilla.
Filippiinien huumeviraston viranomainen Anselmo Avenido sanoo, että parikymmentä uutta marihuanan viljelyspaikkaa oli havaittu vuoden alun jälkeen.
Avenidon mukaan maolaisten ja muslimisissien läsnäolo vaikeuttaa hallituksen huumeiden vastaisia toimia. Kommunistinen NPA-liike rahoittaa toimintaansa paljolti huumeiden avulla.
Fakta: Marista silkkiin
Marihuana on perinteisesti ollut alueen Filippiinien viljelijöiden tärkeä tuotantoala.
Silkin hyvät hinnat saattavat syrjäyttää marihuanan.
Sissiliikkeiden läsnäolo maan eteläosan saarilla hankaloittaa muutosta
Marihuanasta silkkiin
4
175
Vastaukset
- puolesta!
- Asiassa
Vähän tosiseikkoja marihuanasta
KANNABIS – TOSISEIKAT
Kannabis (marihuana, potti, ruoho, rehu, hasis, kukka) on hallusinogeeni [harha-aistimuksia aiheuttava aine], rauhoittava aine ja tavallisin laiton huume.
Miten huumeet toimivat aivoissa
Sadalla miljardilla hermosolulla (neuroneilla) saattaa olla jopa 10.000 yhteyttä muihin neuroneihin aivojen valtavassa verkostossa. Viestit kulkevat hermosäikeitä pitkin sähköimpulsseina, sitten ylittävät neuroneiden välisen raon (synapsin) kemiallisessa muodossa – välittäjäaineina – aivojen luonnollisina ”huumeina”. Kullakin välittäjäaineen molekyylilla on määrätynlainen muoto, joten se sopii vastaanottavan puolen seuraavaan neuroniin samoin kuin avain sopii lukkoon.
Mielentilaa muuttavat huumeet kuten kannabis tai täsmällisemmin THC (tetrahydrokannabinoli), aine jolla pääsee ”pilveen”, matkivat näiden välittäjäaineiden muotoja, jolloin aivot tulevat ”huijatuiksi”. Kannabis matkii anandamidia ja puuttuu myös muiden välittäjäaineiden liikkumiseen, koska THC liukenee rasvaisiin solukalvoihin ja pysyy niissä. Viisikymmentä prosenttia THC:stä on jäljellä vielä viikon kuluttua ja kymmenen prosenttia kuukautta myöhemmin. Jälkiä on vielä havaittavissa hiuksissa ja virtsassa viikkoja tämän jälkeen.
Välittömät vaikutukset
Nautitaan euforian [hyvän olon] aikaansaamiseksi, poltetaan tupakan tavoin ilman tupakkaa tai tupakan kanssa, tai syödään hasiskakkuina. (Edistää kuitenkin sitä mielialaa, jossa olet, joten voi saada olon tuntumaan pahemmaltakin.)
Päihde alkoholin tavoin, joten ei pitäisi ajaa autoa. Jos olet ottanut tänään, sinun ei pitäisi ajaa huomenna. (Lentäjät eivät kyenneet lentosimulaattoreissa ”laskeutumaan” oikein vielä 24 tuntia tai enemmän kannabisannoksen jälkeen, eikä heillä ollut mitään käsitystä siitä, mikä meni väärin.)
Yksi 20 mg annos aiheuttaa laillisen rattijuopumusrajan ylityksen. Kannabiksen ja alkoholin yhteisvaikutus on 16 kertaa vaarallisempaa kuin se, että ottaa pelkästään kumpaa tahansa ainetta.
Paniikkikohtauksia ja vainoharhaluuloisuutta voi esiintyä välittömästi annoksen jälkeen.
Pitkäaikaisvaikutukset
Vain yksi käyttökerta viikossa tai jopa kerta kuukaudessa takaa pysyvän THC-pitoisuuden. Koska muihin välittäjäaineisiin vaikutetaan, uudet hermoyhteydet eivät muodostu oikein. Keskittyminen, oppiminen ja muisti kärsivät pahoin. Kouluarvosanat laskevat, jotkut opiskelijat menettävät yliopistopaikkansa. Kehittyy kannabispersoonallisuus. Käyttäjät tulevat joustamattomiksi, eivät pysty suunnittelemaan päiväänsä asianmukaisesti, eivät siedä kritiikkiä, kokevat vaikeaksi ilmaista itseään.
He tuntevat olonsa yksinäiseksi, kurjaksi ja väärin ymmärretyksi. Apatia, motivaation puute ja syrjäytyminen on tavallista.
Harvat lapset, jotka käyttävät kannabista vain satunnaisestikin, suoriutuvat täysin.
Riippuvuus
Psykologinen riippuvuus, kannabiksen kaipuu on hyvin voimakasta.
Fyysistä riippuvuutta esiintyy. Kun yhä enemmän THC:tä kuluu, tehdään lisää reseptoripaikkoja, ja sietokyky kasvaa, kun enemmän THC:tä tarvitaan saman vaikutuksen aikaansaamiseen. Kaikki reseptoripaikat ovat tyydytyksen tarpeessa, tämä on fyysistä riippuvuutta. Vieroitusoireet eivät ole niin dramaattisia kuin heroiinilla, koska THC pysyy kehossa. USA:ssa hoidetaan nykyään enemmän nuoria marihuana-riippuvuuden takia kuin alkoholin vuoksi.
Millekään riippuvuudelle ei ole takuuvarmaa parannuskeinoa.
Mielenterveys
Tiedejulkaisuissa on vuosikymmenet ollut raportteja kannabispsykoosista. Kannabis aiheuttaa enemmän mielisairautta kuin heroiinin kaltaiset huumeet.
Psykoosin, levottomuuden ja masennuksen riskitekijät liikkuvat asteikolla 3 – 5. Käyttö voi aiheuttaa tai laukaista skitsofrenian tai pahentaa tilaa. Kannabis lisää dopamiini-välittäjäaineen määrää aivoissa. Skitsofreenikon aivoissa on liikaa dopamiinia, ja Parkinsonin taudista kärsivillä liian vähän. (Yhdellä ihmisellä neljästä on viallinen geeni valvomassa dopamiinin vapautumista. Jos lapsi perii geenin kopion kummaltakin vanhemmalta ja jos he silloin käyttävät kannabista, todennäköisyys, että hänelle kehittyy skitsofrenia nousee väestön normaalista yhdestä tai kahdesta prosentista 15 prosenttiin.) Geenin olemassaolo nostaa riskiä 5- tai 6-kertaiseksi.
Väkivalta ja itsemurha Eräässä ruotsalaisessa tutkimuksessa havaittiin enemmän itsemurhia kannabiksen käyttäjillä kuin alkoholin, amfetamiinin tai heroiinin käyttäjillä.
Kuolintapa oli väkivaltaisempi.
Eräässä tutkimuksessa vuonna 2001 Dunedinista havaittiin, että nuoret miespuoliset kannabiksen käyttäjät olivat lähes viisi kertaa todennäköisemmin väkivaltaisia kuin ne, jotka eivät käytä, ja riski alkoholia käyttävillä oli kolmen vaiheilla. Väkivaltaisuutta näyttää esiintyvän psykoosien yhteydessä tai vieroituksen aikana.
Muita vaikutuksia ruumiissa
Kannabis sisältää enemmän syöpää aiheuttavia aineita kuin tupakka, sen savu kerrostaa kolmesta neljään kertaa enemmän tervaa keuhkoihin ja hengitysteihin. Keuhkosyöpää, keuhkoputkentulehduksia ja emfyseemaa on raportoitu. Harvinaisia pää- ja kaulasyöpiä on nyt löydetty nuorilta kannabiksen käyttäjiltä. Näiden tilojen keski-ikä tupakoitsijoilla on 64.
Immuunijärjestelmä vahingoittuu. Veren valkosoluja tuotetaan vähemmän, monet ovat epänormaaleja eivätkä selviydy voittajina infektioista. Ihmisete ovat alttiimpia sairauksille, heidän tautinsa on ankarampi ja he sairastavat kauemmin.
Siemennesteen tuotanto laskee. Hedelmättömyyttä ja impotenssia on raportoitu.
Kannabista käyttävien äitien lapset ovat pienempiä, hyperaktiivisia ja kokevat käyttäytymis- ja oppimisvaikeuksia ja saavat 10 kertaa todennäköisemmin leukemian.
THC häiritsee uusien solujen tuotantoa aikuisen ruumiissa – valkoisten verisolujen, sperman ja sikiösolujen. (Se aiheuttaa DNA:n virheellistä kopioitumista ja nopeuttaa solukuolemaa.)
Verenpaine ja sykenopeus nousevat stressitasoille. Sydänkohtauksia on raportoitu.
Kaksi teini-ikäistä sai kohtauksia ja kuoli kannabisbileitten seurauksena, eräs toinen jäi halvaantuneeksi.
Lääketieteelliset perusteet
Lain mukaan lääkkeiden tulee olla puhtaita kemiallisia aineita, niin että niiden vaikutukset ovat ennustettavissa ja valvottavissa. Heroiini ja kokaiini sopivat tähän kategoriaan. Kannabis sisältää yli 400 kemiallista ainetta. BMA testaa parhaillaan yli 60 siten puhdistettua kannabinoidia (kannabiskasville ominaisia aineita) mahdollisina lääkkeinä ja se on oikea toimintatapa.
Synteettisesti puhdistettu THC, Nabilone, (Marinol USA:ssa) on jo saatavissa sairaalakäyttöön, mutta sillä on monia sivuvaikutuksia eikä se ole lääkäreitten suosiossa.
Kaikki alkoi 1979 kun amerikkalainen kannabista käyttävä lakimies sanoi: “Perustelemalla marihuanan lääketieteellistä käyttöä saamme ihmiset sen täyden laillistamisen tielle.”
Laillistamisen kannattajat
Monet laillistamisen kannattajat ovat käyttäjiä, tai heidän lapsensa ovat.
Toiset ovat vapaan tahdon kannattajia, joiden mielestä meidän pitäisi saada tehdä ruumiillemme mitä haluamme. Tämähän sopii, kunhan emme puutu kenenkään toisen oikeuksiin. Mutta päihteiden vaikutuksen alaiset kuljettajat voivat tappaa ja tappavat muita ihmisiä. Riippuvuutta potevat ja mielisairaat tarvitsevat hoitoa veronmaksajien kustannuksella, päihteiden vaikutuksen alaiset työntekijät ovat tehottomia ja tuottamattomia. Passiivistakin ”tupakointia” esiintyy.
Kannabis tienä huumeisiin?
Tupakka, alkoholi ja kannabis voivat kaikki olla porttina huumeisiin. Äskeinen uusiseelantilainen tutkimus osoitti, että viikoittain kannabista käyttävät etenivät 60 kertaa todennäköisemmin ”kovempiin” huumeisiin. Mitä enemmän he käyttävät, sitä suurempi on riski. Melkein 100% heroiinin käyttäjistä aloitti kannabiksella. Uudet tutkimukset viittaavat siihen, että kannabis voi ”opettaa” aivot käyttämään muita huumeita.
Lain lieventäminen
Holland sulki silmänsä kannabikselta 1987 ja on nyt Euroopan rikollisuuden pääkaupunki. Maa tulvii välittäjiä ja on huumeiden, etenkin ekstaasin, pääasiallinen tuottaja ja vientikaupan harjoittaja.
Sosiaaliset ja terveysongelmat ovat lisääntyneet ja henkilökohtaisen omistuksen määrää on vähennetty 30 grammasta 5 grammaan. Hollannin nykyinen hallitus haluaa sulkea kaikki ”kahvihuoneet”. Monet ovat lopettaneet.
Huumeluokituksen muutoksen jälkeen vuonna 2001 Britanniassa (UK) säännöllinen kannabiksen käyttö lisääntyy yhä 11 – 12-vuotiaiden poikien keskuudessa, vanhemmat teini-ikäiset näyttävät edenneen kokaiiniin.
Vahvuus
1970- ja 1980-luvuilla kasvisperäisen kannabiksen THC-pitoisuus on vain 0.5 - 1%.
Tämän päivän hollantilaiset muunnelmat kuten ”skunk” ja “nederweed” vaihtelevat pitoisuudeltaan 9-27%. Nämä vahvat tyypit on tavallisesti kasvatettu Britanniassa ja niiden ajatellaan käsittävän 60% täkäläisestä kannabiksen kulutuksesta. Loput täällä käytetystä kannabiksesta sisältää THC:tä noin 4-5%.
Huumetestit
Yhä useammat työnantajat testaavat huumeiden käyttöä työpaikoilla – kannabista ilmaantuu viikoittain ja syylliseksi toteaminen estää joiltakuilta viisumin USA:han.
Asiantuntijoiden lausuntoja
Mielisairaus: “Viisi vuotta sitten 95% psykiatreista olisi sanonut, ettei kannabis aiheuta psykoosia. Nyt arvioisin, että 95% sanoo sen aiheuttavan.”
(Professori Robin Murray, Psykiatrian instituutin johtaja, Lontoo. Lokakuu 2006).
”Oli virhe, että vuoden 2002 raportissaan The Advisory Council on the Misuse of Drugs kielsi kannabiksen olevan skitsofreniaan myötävaikuttava syy ja että se jatkoi kielteistä asennettaan seuraavat kaksi vuotta ja siten johti ministereitä harhaan, jolloin he toistuvasti lausuivat, ettei kannabiksen ja psykoosin välillä ole syy-yhteyttä.”
( Professori Robin Murray, kirje lehdelle The Guardian, 19.1.2006).
Persoonallisuus: “Ellei identiteetin kehittyminen edisty, teini-ikäinen jää lapsenomaiselle tasolle, jolle ovat ominaisia riippumattomuuden puute ja vajavainen integroituminen aikuisten maailmaan.” (Ruotsalainen tutkija, Jan Ranstrom 2003)
Akateemiset suoritukset: “Käytä useammin kuin kahdesti viikossa lyhytkin aika, tai käytä 5 vuotta tai kauemmin vaikkapa kerran kuukaudessa, niin molemmat tilanteet johtavat kompromisseihin täysimääräisessä mielenkykyjen käytössä, ja voisivat mahdollisesti johtaa pysyvään heikkenemiseen.”
(Tri Nadia Solowij, “Cannabis and Cognitive Functioning” [Kannabis ja kognitiivinen toiminta] 1998).
Nabilonia koskevassa varoituksessa sanotaan: “THC aiheuttaa sekä fyysistä että psykologista riippuvuutta ja sen väärinkäytön vaara on suuri. Se aiheuttaa mielialan muutoksia, muistinmenetystä, psykoosia, koordinaatio- ja käsityskyvyn heikkenemistä sekä raskauskoplikaatioita.”
Tohtori Robert Dupont, NIDAN perustaja (National Institute for Drug Abuse) USA:ssa sanoi: “Olen pyytänyt anteeksi Amerikan kansalta sitä, että viimeiset 10 vuotta edistin kannabiksen vapauttamista kriminalisoinnista. Tein virheen. Marihuana yhdistää alkoholin ja tupakan pahimmat vaikutukset ja sillä on muita pahoja vaikutuksia, joita kummallakaan näistä kahdesta ei ole.” Hän lisäsi: ”Missään historian vaiheessa ketkään nuoret eivät ole käyttäneet marihuanaa säännöllisesti suurina määrinä. Siksi nuorukaisemme tekevät todellisuudessa itsestään koekaniineja traagisessa kokeilussa. Niin pitkälle kuin tutkimuksemme antaa selvästi viitteitä, tulemme näkemään kauhistavia tuloksia.”
Mary Brett, terveyskasvatusosaston entinen päällikkö, Dr Challoner’s Grammar School (boys), Amersham, Bucks. UK spokesman for EURAD (Europe against Drugs).
Viittaukset löydettävissä artikkelista “Cannabis – a general view of its harmful effects”, kirjoittanut Mary Brett Internet-sivulla “Talking about Cannabis”. Kesäkuu 2007. - Raakkuna
Asiassa kirjoitti:

Viittaukset löydettävissä artikkelista “Cannabis – a general view of its harmful effects”, kirjoittanut Mary Brett Internet-sivulla “Talking about Cannabis”. Kesäkuu 2007.Tämä periaatteellinen vastavoima, on tällä hetkellä hyvin ärsyyntyneenä, Lapinlahden os.4.toimistossaan. Ja hän alkoi uudestaan vääntämään, tällä disinformaatiota sisältävällä, todella asiattomalla lausunnolla. Koska osoitin äskeissessä debatissa, ETTÄ HEIDÄN TEKEMÄNSÄ SKITSOFRENIA MÄÄRITTELYT SUOMESSA, EIVÄT OLE TIETEEN MÄÄRITELMÄN KANSSA, SOPUSOINNUSSA. KUTEN HUOMAATTE, HEIDÄN AUKTORITEETTINSA, ON JO PAHEMMAN KERRAN UHATTUNA, SUOMESSA. SILLÄ TIETEEN MÄÄRITELMÄN MUKAAN KOKO MAAILMASSA, ON AINOASTAAN NOIN 1% AITOJA TODELLISIA SKITSOFREENIKOITA. JA NÄMÄ GERMAANIT PSYKOLOGIT OVAT VUOSIKYMMENIEN AJAN, YRITTÄNEET SOVELTAA OMIEN OPPIKIRJOJENSA MUKAISIA PERUSTEITA, SUOMEN KANSALAISTEN MÄÄRITTELEMISEKSI, JOS JONKIN ASTEISEKSI SKITSOFREENIKOKSI. JA TODEN TOTTA, NOIDEN MÄÄRITTELYJEN MUKAAN, SUOMESSA LÄÄKITÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄ ABOUT 50000 KANSALAISTA, SKITSOFREENIAAN TARKOITETUILLA LÄÄKKEELLÄ. TÄTÄ ASIAA OLLAAN IHMETELTY ARVOVALTAISESSA "TIEDE" LEHDESSÄ, No.3/2005. SEKÄ SAMA ASIA ON TULLUT MEILLE TUTUSSA TIETEENKUVA LEHDESSÄ, VIELÄ PAREMMIN ESILLE. No.1/2005. "MIELEN KEMIAA ARTIKKELISSA" JOTEN ONKO TODELLA SYYTÄ, JÄLLEEN ESITTÄÄ, TUTUKSI TULLUT VÄITE, LIIAN KEVYIN PERUSTEIN TEHDYSTÄ MÄÄRITELMÄSTÄ. JA SIIHEN LIITTYVÄSTÄ LÄÄKINNÄSTÄ. JOKA KYLLÄ MUISTUTTAA, JO ENEMMÄN BUSINES TOIMINTAA MAASSAMME.
TÄMÄ ASIA ON TULLUT ESILLE KANSALLE, JO MONESSA ERI YHTEYDESSÄ. JA mm."SEURA" LEHTI KRITISOI ILMIÖTÄ VOIMAKKAASTI, PÄÄ OTSIKOSSAAN,"LÄÄKKEITÄ TERVEILLE" LÄÄKE FIRMOJEN ETU. JOSSA KANSIKUVASSA OLI HÄMMENTÄVÄSTI AIHE ESILLÄ. No.17.2007. TARKISTAKAA ASIA SUOMALAISET, SEURA LEHDESTÄ.
MITÄ VIELÄ SANOISIN ESITYKSESTÄSI, KUIN ETTÄ OLET AINOASTAAN AMMATTIKUNTASI HÄPEÄ. TÄNÄÄN SIELLÄ LAPINLAHDEN MIELISAIRAALASSA. SILLÄ TÄMÄ ASIA ON SOON TEILLÄ SEMINAARISSA. JOSSA KUNNON AMMATTI VÄKI POHTII TILANNETTA, UUSIN PERUSTEIN. JA SEN SUOMALAISET HYVÄKSYY MIELELLÄÄN, TOIMENANNE, KANSAN TERVEYTEMME ASETTAMISEKSI, PAREMMALLE TOLALLE, KUIN MITÄ SE ON OLLUT, TÄHÄN ASTI. SALUT
- Raakkuna
Tää tiedonanto on valtiollisen tiedoittamisen aikaan saama, Filippiineiltä. Ja todella heidän Hallitsijansa. ovat yksissä tuumin päättäneet olla Amerikan linja vedon mukaisia. Siis aivan sama asia, kuin esim. Malesiassa, missä ollaan niin tiukalla asenteella Amerikan ohjenuoraa noudattamassa. Että siellä saa hirtto tuomion, jos syyllistyy Marihuanan myyntiin, tai jopa hallussa pitoon. Että tälläistä meininkiä, Suomessakin kunnioitetaan, kun virkavaltamme on jo vuosikymmenien ajan, joutunut ratsaamaan pilven polttajia, koko Suomessa. Ja sellainen nielee varoja, ja aiheuttaa skismaa väestössä.
Sillä asialla olevat kaverit eivät ole rikollïsia, eivätkä hölmöjä. Mutta poliisi menettää valtiolta toimenpiteillään, verotuloja vuosittain aika tavalla, kun ollaan valvonnassakin niin asialla. Että hämmästyisitte jos tietäisitte miten monta miestä, on laitettu Raakkunaakin kärvistelemään, salakuuntelun napattua jotain puhelimen kautta. Ja sitten tuloksena on vaivaiset muutamat Hamppu kasvit. Ja onhan siinä tullut esiin, jo paljon muutakin, itse poliisien toiminnasta. Että mahtaa harmittaa ihan valtavasti. Mulla on puhdas rikosrekisteri, ja silti mua viedään taas oikeuteen soon. Että kyllä toi vanha Richard Nixonin aikainen asenne, olis syyttä muuttaa Amerikassa.
Ja koittihan aikamme yksi lahjakkaimpia Presidenttejä, saada Marihuanan vapautetuksi. Nimittäin Amerikan Presidentti, Carter siinä oli asialla, ja lähellä onnistumistaan, häntä ammuttiin jalkaan, erään alkoholisoituneen oikeistolaisen toimesta. Siis missä on kunnollinen perustelu Marihuanan kriminalisoimiselle, koko maailmassa. Jos kerran maamme Hallinto, on sitä mieltä että he eivät kykene LAIN muutokseen, kelvottoman päihdelakimme muuttamiseksi, paljon paremmaksi. Ja kansakuntamme terveydeksi. SALUT
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936