Kannibalismi apuun

Apurahakuvanveistäjä

Olen tässä pohdiskellut.

Nyt kun maailman ravinnontuotanto ei kykene enää ruokkimaan kaikkia nälkäisinä ammottavia ihmisheinäsirkkojen suita, on harkittava kylmän rauhallisesti muitakin vaihtoehtoja. On aivan ensimmäiseksi unohdettava keinotekoiset tabut.

Kun ravinnon vienti nälkää näkeville ei enää ole loogisesti järkevää (ei yksinkertaisesti enää riitä kaikille ja kuljetus kuluttaa resursseja) lienee hedelmällisempää pohtia kuinka suuret populaatiokeskittymät voisivat selvitä oman onnensa nojalla.

Vaihtoehdoiksi jää tämä perinteinen nälkään kuoleminen joka on sangen kiusallinen ja kivulias yksilön menehtymisprosessi. Toiseksi vaihtoehdoksi jäisi selviytyminen, mutta miten?

Onhan siellä ravintoa yllin kyllin liikaakin. Ihmisproteiinipatukoissa meinaan. Mikä estäsi tämän ravinnon käytön (tabun lisäksi)?

On ehdottomasti lopetettava ravinnon haaskaminen nälkää näkevissä maissa. Taikauskoisen "hautaamisen" sijaan olisi luotava toimiva ja logistisesti tehokas "katkeamaton kylmäketju" missä ravinnerikkaan ihmisen jäännökset eivät mene hukkaan.

Kysymys on vain asenteista ja ennakkoluuloista. Niihin voidaan lyhyen toiminnan suunnitelmallakin nopeasti vaikuttaa. Varsinkin maaperällä, jolla taikausko rehoittaa. Kristinuskon lähetystyöntekijöillä on vieläpä varsinainen valttikortti hihassaan. "Tämä on minun lihani ja vereni", sanoi muinoin jo Jeesus. Herran ehtoollinen on tulkittavissa myös kirjaimellisesti!

10

1495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piippari

      Iha kiva ajatus, mut ei niin helppo toteuttaa ku luulet. Vaikka jotkut köyhiä onkin ei se tarkoita, et pystyy tommoseen. Söisitkö ite kuolleen naapuris lihaa jos sulle sitä ilmatteks tarjottaisiin? En mä ainakaan.

      • Sisukimppu

        Jos tarjotään kanttarellikastikkeen kera,tuoretta parsaa ja kyytipojaksi esim.e-afrikkakaista edelroodia, jälkeenpäin vielä kehut että olipa kerrankin kunnon safkaa. etenkin jos eka kerralla et tiedä mistä file on leikattu.


    • tauti etunenässä ja

      moni muu aivoja ym. rappeuttava ja hivuttava virusvaiva. Kun ei voi niin ei voi.

      • nimeltään

        Hullunihmisentauti, eihän ole tarkoitus syödä naudanlihaa, vaan nauttia ravinnoksi naapureita.


      • aivoista valmistettua
        nimeltään kirjoitti:

        Hullunihmisentauti, eihän ole tarkoitus syödä naudanlihaa, vaan nauttia ravinnoksi naapureita.

        kasvuhormoonia popsineilla bodareilla, yms. on kuulemma esiintynyt"hullunlehmän tautia", vaikka siitä ihmisen kohdalla käytetäänkin jotain latinankielistä nimeä...
        (karmee homma, jos ihminen haluaa niin kovasti saada lihaksensa kasvamaan, että vainajan aivot kelpaavat syötäväksi, vaikka ovatkin pillerin muotoon puristettu. Eivät varmaan ole mitään imeskelytabletteja...


    • natseille

      Natsit täällä taas yrittävät ympäripuhua ihmisenlihan syömisen puolesta. Se ei tule onnistumaan. Kannibalismia ei tulla hyväksymään, sitä tosin tapahtuu sen verran kuin natsit onnistuvat vanhaa traditiotansa harjoittamaan.

      Ateistisissa yhteiskunnissa ei natseille juurikaan ruokaa edes jää. Ilmiö saattaa levitä maailmanlaajuiseksi. Ihmiset näivettyvät loppuvaiheillansa olemattomiin. Elävät pitkään ja kuihtuvat olemattomiin. Kysymys todellakin on asenteista ja ennakkoluuloista, ne eivät tule muuttumaan.

      • tuo menee noin

        sillä toiset puhuvat satojen miljoonien pakolaislaumoista. Tietysti parempi jos kuolevat rauhassa nälkään eivätkä tule tuhoamaan muita maanosia.

        Sinun mielestäsi Andeilla selviytyneet kuolleiden tovereidensa lihaa syöneet olivat natseja? Jos olisivat vain jääneet rauhassa istumaan ja kuolemaan niin olisivatko he sitten olleet kehitysmaan asukkeja? Näistä kahdesta natsi on mielestäni viisaampi ja ansaitsee elää.


      • humanoideja
        tuo menee noin kirjoitti:

        sillä toiset puhuvat satojen miljoonien pakolaislaumoista. Tietysti parempi jos kuolevat rauhassa nälkään eivätkä tule tuhoamaan muita maanosia.

        Sinun mielestäsi Andeilla selviytyneet kuolleiden tovereidensa lihaa syöneet olivat natseja? Jos olisivat vain jääneet rauhassa istumaan ja kuolemaan niin olisivatko he sitten olleet kehitysmaan asukkeja? Näistä kahdesta natsi on mielestäni viisaampi ja ansaitsee elää.

        Natsit ovat humanoideja eli tulevat tämän luomakunnan ulkopuolelta. Tuovat omia tapoja ja rituaaleja. Ja ovat TODELLA kovia puhumaan ja ennenkaikkea ylipuhumaan.

        Nykyäänhän yleisin natsien suosima puheenaihe on sairastelu ja yleisin kehoitus: Ota yhteys lääkäriin... Ja jos joku epäilee esim. lisäaineiden olevan syypäitä sairasteluihin, niin silloinhan kyseessä on psykoosi.

        Natsinkestävää psyykettä tässä yritetään kehittää, ettei vaan pääse niitä vieraita ajatuksia omaan päähän. Vähän tämä nettikirjoittelukin on tätä tällaista yhteiskuntaan hurahtamista. Kyllä tästäkin jotain säteilyä varmaan saa kehoonsa.

        Perimätiedon mukaan natsit ovat ennenkaikkea kiinnostuneita ihmisenlihan syömisestä. Väittävät sen olevan rituaali vain, mutta kovin ylipainoiseksi on ihmiskunta yhteiskunnan oppeja seuraamalla kasvanut.

        Natsit ovat aiemmin ilmoittaneet itsestään eri uskontojen muodossa. Nyt uusin uskonto on tämä yhteiskunta ja ennenkaikkea sen ääriliike medikalisaatio.

        Onko natsi sitten fiksu, kun se syö ihmisen lihaa? Natsit mielellään esittävät tyhmää ja yksinkertaista, mutta ovat oikeasti todella manipuloivan älykkäitä. Ja taitavia monessa ihmisten töissä ja ennenkaikkea vahvoja, mutta tunteettomia. Natsi vaan on natsi. Ei natsi tee edes tahallaan kiusaa, natsilla on natsin perusluonne joka ei muuksi muutu.

        Natsi on kuin robotti, joka pyrkii tavoitteisiinsa keinoja kaihtamatta ja väsymättä. Natsien kanssa ei pysty neuvottelemaan puhumalla. Natsit työnnetään pois tieltä tai natsien puheelta suljetaan korvat. Jotkut ihmiset vain kuvittelevat olevansa natseja, mutta eivät ole aitoja.


    • oot, veli hyvä

      hyvä esimerkki pääsiäissaaret, ja näin tulee käymään väistämättä.

      • ja tuho

        Yhteiskunta on sivistyneempi kuin koskaan. Yliopistoverkostoja on luotu ja ennenkaikkea lääketieteen faktoista on tiedotettu vuosikymmeniä. Taustatyötä on tehty pitkään. Historiankirjoituksista lähtien. Ja tiedottaminen tuskin jää huomaamatta keneltäkään. Ja on jopa uskottavaa monen mielestä, sillä lääketieteen vastustajia kutsutaan hulluiksi ja pyritään sulkemaan mielisairaalaan. Eikä kukaan nyt halua olla hullu tässä yhteiskunnassa.

        Pääsiäissaarella ihmisten päät sekosivat ja ihmiset muuttivat luoliin. Tässä yhteiskunnassa alamäki alkaa lähiöiden kerrostaloista, mutta todellinen sivilisaation iskun uhri asuu asfaltoidulla kadulla. Eikä edes tajua mitä oikein tapahtui. Tai makaa sairaalassa.

        Alkukantaisissa kulttuureissa ei usein ole minkäänlaista suojaa natsismia vastaan. Uskotaan kaikki. Ja aina niihin liittyy sukuelinten silpomista.

        Nyt kuitenkin täällä Suomessa puut kukoistavat. Kaikkia ei saada kaadetuiksi. Jotain tältä planeetalta jää sentään henkiin. Tällä kertaa.

        Helsingin seudulla on jo kosmeettisiä amputaatioita. Poistetaan sormia ja korvalehtiä, kenties sukupuolielimiäkin. Sähkö tuhoaa aivot. Ruoka on ala-arvoista. Juodaan kraanavettä.

        Sellaistahan se on, mutta kun ei sekään vielä riitä. Sitten on vielä ne ihmissuhteet. Jokainen ihminen elää omassa natsimaailmassaan. Kuka mihinkin uskomukseen suostuu. Karkuun teiltä pääsee, kun oppii juoksemaan. Mutta lapsihan oppii juoksemaan vasta 2-vuotiaana, sitä ennen abduktio on mahdollinen. Ja minne abduktioitu lapsi juoksee, kun ei tiedä missä oikea koti on?

        Anarkia on vastarintaa sivisaatiota kohtaan. Mutta ennenkuin siihen viitsii ryhtyä, pitää sydämessä olla riittävästi vihaa koko sitä toista muualta tullutta luomakuntaa kohtaan. Sitä voimaa, joka saa tuhoa aikaan tällä planeetalla.

        Terveisin se ainoa oikea psykoottinen anarkisti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5170
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1653
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1559
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1476
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1235
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1160
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1050
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      837
    Aihe