Juutalaiset ovat aina olleet esillä historiassa hyvässä ja pahassa. Heihin ei voi suhtautua - kaikesta päätellen - neutraalisti. Juutalaiset ovat joko uhreja tai tuhoajia. Tälläkin hetkellä voidaan puhua antisemitistisestä asenteesta yleisesti maailmalla ja valtamedioissa. Juutalaisuus on saanut viimevuosina myötätuntoa Hollywoodin kautta. Holocoust on jossain määrin muotia. Mutta poliittisesti Israel on yksin - jos Amerikka ei sitä tue.
Jos ajatellaan tilannetta Lähi-idässä nyt, ei siihen ole olemassa nopeaa ja helppoa ratkaisua. Jos sovellamme saman tilanteen mihin tahansa länsimaahan, vaikkapa Suomeen on kai rehellisyyden nimissä tunnustettava, että jos meillä olisi ne kokemukset jotka ovat Juutalaisilla kautta historian ja etenkin viime maailmansodan ajalta. Me emme toimisi juurikaan erilailla. Reaalipolitiikka sanelee hyvin paljon toiminnan suunnan. Kovat asenteet ovat seurausta koetuista asioista, molemmin puolin.
Miten Suomalaiset reagoisivat vaikkapa 20 nuoren surmaan diskossa? Koulubussin räjäytykseen?
Asenteet ovat kovat kun ollaan jatkuvassa sodassa.
Palestiinalaisilla on hätää ja heidänkin tilanteessaan ei ole paljon muuta tehtävissä kuin mitä he tekevät, vastustaja on vain liian vahva. Miten muuten nuoret miehet voivat toimia jos heitä ammutaan ja kotinsa tuhotaa?
Viha voittaa kuoleman pelon, siksi kovin ottein ei terrorismia voi kitkeä.
Jews and reality
Erasmus
0
61
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626057Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813566Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242721- 212199
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85127281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201236- 261127