Fundamentalismi ja järki

Jotkut väittävät, ateismi perustuu järkeen, mutta jos ateistit todella arvostaisivat järkeä, niin he olisivat älyllisesti rehellisempiä. Monet - etenkin jyrkemmän linjan - ateistit ovat fundamentalistisen ahdasmielisiä suhteessaan todellisuuteen (fundamentalismilla tarkoitetaan mm. jäykkää ja ehdotonta suhtaumista omaan "totuuteen", omaan uskomukseen, omaan maailmankatsomukseen tms).

On olemassa monia vakiintuneita, mutta hyvin kummallaisia uskomuksia, joita jotkut ihmiset eivät koskaan tule kyseenlaistaneeksi. Esimerkki tieteellisestä, mutta hyvin kummallisesta uskomuksesta: KAIKKI olemassaoleva aine ja tila ovat joskus olleet puristuneena äärimmäisen tiheäksi ja noin tennispallon kokoiseksi kappaleeksi. Esimerkki uskonnollisesta, mutta hyvin kummallisesta uskomuksesta: maailma luotiin 6000 vuotta sitten ja miljoonien vuosien ikäisistä fosiililöydöksistä huolimatta monet uskovat pitävät tätä tietoa totuutena.

Miksi valheellisuus ja älyllinen epärehellisyys on ihmisten keskuudessa nykyään niin yleistä? Omista uskomuksista ja käsityksistä halutaan pitää kiinni, vaikka ne joskus olisivat kuinka kummallisia tahansa.

Ateistinen maailmankatsomus ei perustu objektiivisuuteen ja älylliseen rehellisyyteen kieltäessään muunmuassa sielun ja henkiolentojen olemassaolon mahdollisuudenkin. Maailmankaikkeus on mittasuhteiltaan lähes ääretön ja ihmiskunnan tietämys suuresta kokonaisuudesta on edelleen hyvin rajallinen. Maailmankaikkeus on kooltaan ihmisen käsityskykyä koetteleva, ja se on sitä todennäköisesti monilta muiltakin osin - ollen varmasti hyvinkin monimutkainen ja monimuotoinen kokonaisuus.

Tosiasioiden ja mm oman tietämättömyyden tunnustaminen vaatii ihmiseltä ennenkaikkea nöyryyttä ja rehellisyyttä. Tietynlainen uskonnollisuus on siten luonteenomaista kaikille oikeamielisille ja rehellisille ihmisille. Sellainen ihminen ihminen uskoo siihen mahdollisuuteen, että häntä itseään huomattavastikin suurempia olentoja ja voimia on olemassa. Sielun ja fyysisen kuoleman jälkeisen elämän olemassaoloon uskominenkin perustuu myös rehellisyyteen, koska mikäli ei tiedä jotain asiaa, niin miksi kieltää sellasen asian olemassaolon mahdollisuus? Ihmiselämällä on korkeampaa tarkoitusta ja merkitystä vain, jos ihmisessä on jokin karkean aineellisuuden yläpuolella oleva entiteetti, jolla on jatkuvuutta kuoleman jälkeenkin. Miksi kieltää elämän korkeampi tarkoitus ja merkitys, jos ei tiedä onko elämällä korkeampaa tarkoitusta ja merkitystä?

Uskonnollisuuden ja uskovien negatiivisia piirteitä kritisoidessan monet ateistit unohtavat, että aidossa uskonnollisuudessa tärkeimpiä arvoja ovat rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Aidossa uskoon tulemisessa asianomainen henkilö alkaa vilpittömästi ja rehellisesti tutkiskella itseään ja omaa pahuuttaan (epärehellisyyttään yms). Sellaista tutkiskelua sanotaan myös synnintunnoksi. Voisiko olla niin, että fundamentalisitisen ja ahdasmielisen asenteen omaavat jyrkän linjan ateistit ovat haluttomia rehelliseen itsetutkiskeluun, koska he eivät halua kohdata - tai eivät kykenekään kohtaamaan - totuutta omasta itsestään (epärehellisyydestään yms)? Paha - tai ainakin pahuuden tiellä oleva - ihminen ei halua katsoa omaa pahuuttaan, mutta synnintuntoon tullut ja hyvyyden tiellä oleva ihminen kykenee siihen aiemmasta epärehellisyydestään huolimatta.