Kreationismi ja logiikka

Agnostikko

Jehovat kävivät kuukausi sitten kertomassa minulle muutamia ikuisia totuuksia ja jättivät muutamia hupaisia painotuotteita ajankulukseni. Niitä lueskellessani huomasin, että heidän väitteensä sisältää muutamia erittäin selviä loogisia ristiriitoja, joista pyydänkin nyt tiukan linjan kreationisteja ja muitakin lausumaan mielipiteensä.

1. Ainakin Jehovan todistajat käsittääkseni väittävät, että hyödylliset mutaatiot ovat käytännössä mahdottomia ja lajien sisäinen muuntelu on luotu eläimiin (varmaan ihmiseenkin?) alunperin. Mutta jos koko ihmiskunta on Aatamin jälkeläisiä (Eevahan oli kloonattu Aatamin kylkiluusta, ja Jumala oli tehnyt ilmeisesti tarpeellisia muutoksia yhteen kromosomiin), niin eikös jokaisesta geenistä ole alunperin ollut olemassa vain kaksi variaatiota? Koska niitä on nykyihmisissä huimasti enemmän, niiden on täytynyt syntyä muutamassa tuhannessa vuodessa m u t a a t i o i d e n k a u t t a! Sitä paitsi osa niistä on selvästi hyödyllisiä sopeumia elinympäristöön, esim. ihonväri ja ruumiinrakenne. Näin ollen kreationistit itse asiassa olettavat, että ei-haitallisia mutaatioita tapahtuu paljon n o p e a m m i n kuin evoluutioteoria vaatisi. Että homma ei menisi liian helpoksi, koko homma otettiin vielä käytännössä uusiksi vedenpaisumuksen aikoihin. Paljonkos siitä on kulunut? N. 5000 vuotta?

2. Nooan arkkiin otettiin yksi pari kutakin lajia. Kun kreationistit sitten voitonriemuisesti julistavat, että Galapagos-saarten peipot ovat yhä peippoja, eikä dinosauruksia, tohvelieläimiä tai merikotkia (hurraa, evoluutioteoria kumottu!), niin silloinhan kaikki tuo perimän vaihtelu on joko
a) kuulunut kahteen peippoon, mikä on biologinen mahdottomuus
tai
b) peipposissa on tapahtunut viimeisen viiden tuhannen vuoden aikana huima määrä h y ö d y l l i s i ä mutaatioita!

Eikös tämä sisälläkin jonkinasteisen loogisen ristitriidan? Haluaisin mielelläni kuulla mielipiteitä asaiasta. Kommentoikaa myös evoluutit, koska tällä palstalla on selvästi ihmisiä, jotka tuntevat alan tieteellistä puolta enemmän kuin allekirjoittanut. Omat tietoni ovat peräisin lukion biologiasta ja muutamasta maallikoille suunnatusta popularisoidusta teoksesta.

9

748

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Timotheus

      Jehovalaisten kreationismi on yhtä ristiriitaista ja epäloogista kuin muukin kreationismi.
      Ajatellaanpa vaikka tätä: Jos jokaista eläintä oli Nooan arkissa vain kaksi kappaletta, miten on mahdollista, ettei reilun 4000 vuoden aikana ole tapahtunut sisäsiitoisuudesta johtuvaa lajien massasukupuuttoa? Vedenpaisumus ajoitetaan tapahtuneeksi tavallisesti n. 4500 vuotta sitten, kreationistien toimesta.

      Rotatkin tarvitsevat n. 200 yksilöä pitääkseen sisäsiittoisuuden poissa. Ihmisiä vaaditaan n. 10000 ja sekin olettaen, että geenipooli on riittävän laaja. Nooan arkkiin otettu geenivalikoima on siten täysin riittämätön tuottaakseen olemassaolevan eläinkunnan.

      Eikä 4000 vuoden aikana eläinkunta ole millään voinut lajiutua nykyiseen lajirunsauteensa ylipäätään. Sehän vaatisi valtavan nopeaa....evoluutiota!

      • Agnostikko

        "Ajatellaanpa vaikka tätä: Jos jokaista eläintä oli Nooan arkissa vain kaksi kappaletta, miten on mahdollista, ettei reilun 4000 vuoden aikana ole tapahtunut sisäsiitoisuudesta johtuvaa lajien massasukupuuttoa? "

        Noinhan asia tietysti on normaalilogiikan maailmassa, mutta esitän nyt tässä ihan huvikseni vastaväitteen paholaisen asianajajana (korjaa jos perusteluni ovat vääriä):
        Sisäsiittoisuuden aiheuttamat ongelmat johtuvat väistyvistä geeneistä, jotka aiheuttavat vakavia ongelmia, jos ja vain jos ne perii molemmilta vanhemmiltaan. Jos kaikki rotat polveutuvat kahdesta Jumalan täydellistämästä ja Nooalle lähettämästä rotasta, joilla ei näitä virheellisiä paskageenejä ollut, silloin sisäsiittoisuuskaan ei ole ongelma.

        Eli: mikä tahansa ongelma tai arkilogiikan vastaisuus voidaan ratkaista Jumalan väliintulolla, ja kaikkivaltiaalle Jumalalle mikä tahansa on mahdollista. Virheesi on siis siinä, että oletat Jumalan olevan samojen lainalaisuuksien alainen kuin oma arkimaailmamme.

      • mikko
        Agnostikko kirjoitti:

        Ainahan ongelmia voi yrittää kiertää, mutta koska nuoren maan kreationistit nimenomaan haluavat kieltää jatkuvan luomisen (id, teistinen evoluutio), niin nykyisen eliökunnan moninaisuuden olisi pitänyt syntyä luonnollisten prosessien eli evoluution kautta. Tämä on myös välttämätöntä, jotta hypoteesissa olisi tieteellistä näkökulmaa ja selitysvoimaa edes nimeksi.

        Tätä on joskus tehty news:talk.originsissa: heitetty nuoren ja vanhan maan kretsuja toistensa näkemyksillä: toinen toivoo evoluution olevan lähes salamannopeaa jotta kaikki lajit olisivat voineet purkautua nooan purkista, toinen taas toivoo evoluution olevan mahdotonta, jotta todellinen geologia, fossiililöydöt jne. voisi todistaa Jumalasta.

        Ihmeellinen tuo erehtymätön, ristiriidaton ja itsensä-selittävä teos, josta ristiriitaisia tulkintoja pulppuaa kuin ehtymättömästä sarvesta!

      • Timotheus
        mikko kirjoitti:

        >>Ihmeellinen tuo erehtymätön, ristiriidaton ja itsensä-selittävä teos, josta ristiriitaisia tulkintoja pulppuaa kuin ehtymättömästä sarvesta!
        ----
        Kreationismin historia on teologian kannalta sanainspiraatio-opin (=Raamattu on erehtymätön ja ristiriidaton) kestämättömyyden historiaa.

        Tässähän se hauskasti nähtiin taas...mitä tahansa loogisia, rationaalisia tai havaintoihin perustuvia argumentteja kreationismin epäloogisuuksia vastaan esitetäänkin niin kreationistit viittaavat niille kintaalla sanoen maagiset sanat-GOD DID IT!
        Kriitikko ei vain voi käsittää Luojan viisautta, joka menee normaalin logiikan ja tieteellisen metodin yläpuolelle....kreationistille mikään epäloogisuus heidän maailmankuvassaan ei muodostu ongelmaksi, hänen älynsä ei vain riitä käsittämään Genesiksen kertomuksien ylimaallista tietoa. Jos tosiasiat eivät täsmää heidän maailmankuvansa kansssa, niin sen pahempi tosiasioille;-)

      • Yazz0
        Timotheus kirjoitti:

        " Jos tosiasiat eivät täsmää heidän maailmankuvansa kansssa, niin sen pahempi tosiasioille;-) "

        Näinhän se on. AIG:n iloiset veikkoset ilmoittavat tämän omassa "Statement of Faithissaan":

        "By definition, no apparent, perceived or claimed evidence in any field, including history and chronology, can be valid if it contradicts the Scriptural record..." ( http://www.answersingenesis.org/home/area/about/faith.asp )

        Spooky.. :)

      • Agnostikko
        Timotheus kirjoitti:

        >>Ihmeellinen tuo erehtymätön, ristiriidaton ja itsensä-selittävä teos, josta ristiriitaisia tulkintoja pulppuaa kuin ehtymättömästä sarvesta!
        ----
        Kreationismin historia on teologian kannalta sanainspiraatio-opin (=Raamattu on erehtymätön ja ristiriidaton) kestämättömyyden historiaa.

        Tässähän se hauskasti nähtiin taas...mitä tahansa loogisia, rationaalisia tai havaintoihin perustuvia argumentteja kreationismin epäloogisuuksia vastaan esitetäänkin niin kreationistit viittaavat niille kintaalla sanoen maagiset sanat-GOD DID IT!
        Kriitikko ei vain voi käsittää Luojan viisautta, joka menee normaalin logiikan ja tieteellisen metodin yläpuolelle....kreationistille mikään epäloogisuus heidän maailmankuvassaan ei muodostu ongelmaksi, hänen älynsä ei vain riitä käsittämään Genesiksen kertomuksien ylimaallista tietoa. Jos tosiasiat eivät täsmää heidän maailmankuvansa kansssa, niin sen pahempi tosiasioille;-)

        viipyvät pyytämäni kommentit kreationismin kannattajilta? Ilmeisesti kirjoitin liian asiallisessa tyylilajissa, joka ei tämän palstan kreationisteja kiinnosta. Yleensäkin heiltä on vaikea saada vastausta, jos heillä ei ole tiedossaan linkkiä jollekin omituiselle sivulle, jossa keskustelukumppanin "valhettelu" "kumotaan". Onkohan raamatussa kohta, jossa kielletään omilla aivoilla ajattelu?

        >>". Onkohan raamatussa kohta, jossa kielletään omilla aivoilla ajattelu?

        Uskon, että ainakin kreationistimarttyyrillä on ihan oma painos Bibliasta, jossa käsketään kiroamaan ja haukkumaan ja tuomitsemaan alimpaan helvettiin kaikki, jotka eivät omaksu hänen ajattelutapaansa....ja vieläpä käsketään iloitsemaan siitä,että toisinajattelelijoita piinataan iankaikkisesti.

        Noilla kotimaisilla kreationisteilla on vaikeaa, kun suomeksi ei ole kaiketi kovin monta maininnan arvoista kreaattisivua. Joku nic.fi/luominen ja luterilainen.com/taustaa on aika pian copypastetettu tyhjiin. Jos oltaisiin Amerikassa niin heillä olisi paljon paremmat apajat kun he voisivat pastettaa TrueOriginia ja Answer in Genesistä ja muita heidän "temppeleitään" metrikaupalla.

        Eipä silti..suomenkielisiä antikreationistisia sivustojakaan ei kovin monta vielä ole. Jokin Talk Originin suomalainen versio olisi tosi jes:-)

        Mutta jos totta puhutaan Raamatusta, niin itse ymmärrän sen niin, että Raamattu kehottaa etsimään, kyselemään, tarkistamaan väitteitä ja tutkimaan eikä rehellistä epäilyäkään rangaista tulella ja tulikivellä. Apostolien teoissa on kohta, jossa kerrotaan erään kaupungin ihmisten tarkistaneen VT:sta pitääkö apostoli Paavalin julistus paikkaansa, ja Apt:n kirjoittaja piti sellaista tutkimista positiivisena. Ei siis vaadittu sokeaa uskoa vaikka Paavali oli julistamassa.
        Vielä UT:ssa sanotaan, että totuus tekee vapaaksi - totuuden kriteerinä ei siis voi olla ainakaan se, että se sitoo, kahlitsee, tukahduttaa henkisesti ja pakottaa sulkemaan silmät tosiasioilta.

    • Mr.K.A.T.

      Kreationistit (ei välttämättä JT) ovat kehittäneet vastaväitteeksi käsityksen että Paratiisin aikuinen geenistö sisälsi "moninkertaisena" nykyisen perimän, josta se lähti kerimään auki ja rappeutui nykyisen muotoisiksi vajavaiseksi perimäksi. Esim, Aatami perimä sisälsi "jotenkin" kaikki eri silmänvärien, ihonvärien geenit. Ikäänkuin moninkertainen kromosomisto alussa tms.

      Ongelma on tietysti tämän "mallin" hypoteettisyys, epämääräisyys, todisteiden puute,
      eli vaikuttaa ad hoc-tyyppiseltä hätäselitykseltä.

      • Agnostikko

        Muistelen kuulleeni, että ainakin kasviristeymät, joilla on moninkertainen kromosomisto, ovat yleensä selvästi suurempia kuin alkuperäiset lajit. Pelattiinkohan paratiisissa koripalloa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      123
      7120
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4928
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      66
      4256
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3463
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2261
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      273
      1681
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1465
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1418
    9. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1386
    10. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      58
      1384
    Aihe