"Vihreät: Olkiluodon polttojärjestelmä todettu vaaralliseksi USA:ssa
Polttoainesauvoja aiotaan polttaa pidemmälle kuin missään tähänastisissa kaupallisissa ydinreaktoreissa. Hassin mukaan Yhdysvaltojen ydinturvaviranomaisen NRC:n teettämissä tutkimuksissa on todettu, että suunniteltu EPR-reaktorin hyvin korkea uraanin polttoaste tulee aiheuttamaan turvallisuusongelmia. Järjestelmää ei ole tämän takia hyväksytty Yhdysvalloissa. "
http://www.yle.fi/uutiset/ymparisto/oikea/id89203.html
Ranskalainenko voimala vaarallinen
25
1298
Vastaukset
- tää onkin!
Siksi se tehtii tyhmään suomeen, kun päättäjät kattoo vaan hintoja. Kaavioitakaan ei ole VIELÄ kaikkia piirretty, kun ei osata.
- Ydinvoimako
Turvallista ja edullista ? ! ?
>>Toinen asia on lisäksi eduskunnan yli kaksi vuotta sitten hyväksymä ydinvastuulaki, jota ei ole vieläkään saatu voimaan. Vakuutusyhtiöt eivät ole suostuneet vakuuttamaan mahdollisia ydinonnettomuuden vahinkoja.
Nyt energiayhtiöt ja valtio keskustelevat siitä, että valtion takauksin saataisiin aikaan toimiva vastuujärjestelmä. Siis valtion takauksin.
Jos oltaisiin rehellisiä, niin kaikki korvauksethan pitäisi kerätä ydinvoimaloiden omistajilta. Se vain lopettaisi ydinvoimaloiden rakentamisen, koska riskilisä tekisi ydinvoimalan rakentamisesta liian kallista.
Ehkä TVO:n olisi syytä miettiä asennettaan uusiksi Fennovoimaa kohtaan, niin TVO:n kilpailija kuin se onkin. Lue juttu kokonaan...
http://www.talouselama.fi:80/doc.do?f_id=1350980&s=u&wtm=te-28042008 - Ydinvoimako
Ydinvoimako kirjoitti:
Turvallista ja edullista ? ! ?
>>Toinen asia on lisäksi eduskunnan yli kaksi vuotta sitten hyväksymä ydinvastuulaki, jota ei ole vieläkään saatu voimaan. Vakuutusyhtiöt eivät ole suostuneet vakuuttamaan mahdollisia ydinonnettomuuden vahinkoja.
Nyt energiayhtiöt ja valtio keskustelevat siitä, että valtion takauksin saataisiin aikaan toimiva vastuujärjestelmä. Siis valtion takauksin.
Jos oltaisiin rehellisiä, niin kaikki korvauksethan pitäisi kerätä ydinvoimaloiden omistajilta. Se vain lopettaisi ydinvoimaloiden rakentamisen, koska riskilisä tekisi ydinvoimalan rakentamisesta liian kallista.
Ehkä TVO:n olisi syytä miettiä asennettaan uusiksi Fennovoimaa kohtaan, niin TVO:n kilpailija kuin se onkin. Lue juttu kokonaan...
http://www.talouselama.fi:80/doc.do?f_id=1350980&s=u&wtm=te-28042008Halpaa ja turvallista ydinvoimalla tuotettua sähköä ei ole olemassakaan. Myytti halpuudesta on vain lobattu meille niin hyvin, että me hölmöt suomalaiset pidämme totena sitä mitä ydinvoimalobbarit merille uskottelevat.
>>>Halpa sähkö karkaa Suomesta
18.3. 17:32 Suomalaisten pelot sähkön hinnan korotuksista muuttuvat todeksi, kun Pohjoismaisesta sähköpörssistä tulee osa keskieurooppalaista markkinaa.
Eurooppaan syntyy maailman suurin sähkömarkkina. Pohjoismainen sähköpörssi Nordpool ja Suomi sen mukana kytkeytyvät kesällä Saksan EEX-sähköpörssiin.
Samaan markkina-alueeseen ovat liittymässä Benelux-maat. Rakenteilla on kaapeliyhteys Norjasta Hollantiin.
Kantaverkkoyhtiö Fingridin varatoimitusjohtaja Jukka Kekkonen sanoo, että sähkömarkkinoiden yhdistyminen merkitsee Suomessa hintojen nousua. Suomalaisten nauttimasta edullisesta sähköstä pääsevät nauttimaan yhtäläisesti muut eurooppalaiset kuluttajat.
Kekkonen sanoo samaan hengenvetoon, että yhteiset tukkumarkkinat palvelevat pidemmällä aikavälillä suomalaisten etuja.
Tuotantokustannukset pysyvät edullisina, tuotantokapasiteetti on tehokkaammassa käytössä ja hintakehitys on vakaata, kun sähköllä on laajemmat tukkumarkkinat.
Pohjoismainen sähköpörssi Nordpool on ollut rohkaiseva esimerkki sähkön toimittajille. Sähkön hintaerot ovat tasaantuneet Suomen ja Ruotsin välillä yhteisen sähköpörssin aikana. Lisäksi sähkö virtaa oikeaan suuntaan. Energiayhtiöt voivat ostaa sähköä sieltä, mistä sitä saa edullisesti.
– Jos Suomi ei olisi mennyt mukaan pohjoismaiseen sähköpörssiin ja meillä olisivat edelleen suljetut markkinat, sähkö olisi paljon kalliimpaa kuin on nyt, Kekkonen laskee.
Sähkömiehet ovat ylpeitä siitä, että yhteinen markkina-alue on syntynyt Eurooppaan vapaaehtoisuuden pohjalta. Asiasta ei ole säädetty yhtään EU-direktiiviä.
EU-direktiivi sen sijaan myllertää kantaverkkoyhtiöiden omistusrakenteita.
EU:n komissio on esittänyt, etteivät sähkön tuottajat saisi enää omistaa sähkön jakeluverkkoja. Suomessa energiayhtiö Fortum joutuisi luopumaan Fingridin omistuksesta.
EU:n kilpailuviranomaiset ovat kehittäneet direktiivin Keski-Euroopan oloihin, joissa esimerkiksi saksalainen energiayhtiö Eon hallitsee niin sähkön tuotantoa kuin jakelua.
Markkinatilanteet kuitenkin muuttuvat. EU-maat hierovat sähköverkoista lehmänkauppoja.
– Antaa EU:n vain riidellä. Saksassa energiayhtiö EON on ilmoittanut, että sen verkko saattaa olla myynnissä, Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen sanoo.
Ruususen mielestä tulevilla Euroopan laajuisilla markkinoilla suomalaisten pitää luopua turhasta omien asioiden valmistelusta.
– Jos saamme vastaamme saksalaisen tai ranskalaisen keksinnön, sen tietää, miten meidän käy. Meidän pitää nyt pyrkiä suoraan neuvottelupöytiin, jossa päätetään pelisäännöistä.
Suomella on sähkömarkkinoilla tärkeä asema Venäjän ja Baltian maiden naapurina. Yli puolet Venäjän vientisähköstä kulkee Suomen sähköverkon kautta.
Heidi Vaalisto - Johannes.
No eihän Vanhanen ja muutkaan päättäjät mitään ydinteknologiasta tiedä.Ja niiden asiantuntijoina ovat ydinvoimajärjestöjen propagandistit.Tämän vuoksi Suomesta on tullut vapaa toimialue ulkomaisille yrityksille.Vapaus kokeilla,rakentaa ja lähteä lipettiin kun ongelmia tulee.Vai luuleeko joku,että Suomi julistaa sodan niille onnettomuuden vuoksi?
- sanompahan vain
Tottahan toki vihreät haluavat nostaa kauheata metakkaa kaikesta tälliasesta, jotta vain oma poliittinen saema saisi pönkitystä.
EPR on suunniteltu varsin korkeille palamille. Tämä on fakta. STUK on ollut maksimipalamien suhteen yksi maailman tiukimmista virnaomaisista. Tämä on fakta. Maailmalla on viime(kin) vuosien aikana tehty valtavasti tutkimustyötä sen, eteen, että palama-arvoja voidaan turvallisesti nostaa. Minkä palaman STUK sitten ikinä antaakaan EPR:n maksimiarvoksi, se on takuulla runsaalla koe- ja simulointityöllä turvalliseksi varmistettua. Tuskin se ihan alkuun ainakaan on sitä luokkaa, mitä se laitostoimittajan suunnitteluarvona on, mutta varmastikin korkeampi kuin nykyisissä laitoksissa on pitkään ollut. Tämän mahdollistaa uudet materiaalit, sekä ylipäätään parempi tietämys korkean palaman efekteistä.
Että näin.- on lysti
testailla:
"Rakenteilla oleva kolmas yksikkö tulee olemaan maailman ensimmäinen EPR-reaktori. Joulukuussa 2006 TVO ilmoitti reaktorin valmistuvan alkuvuodesta 2011.
EPR-reaktori on aikomus rakentaa myös Ranskan pohjoisosiin Flamanvilleen ja sen on alustavasti tarkoitus olla toiminnassa 2012. Tosin rakentamistöitä ei ole tiettävästi vielä aloitettu vaan siellä odotellaan kokemuksia Olkiluodon reaktorin käyttöönotosta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/European_Pressurized_Water_Reactor - Safa?
on lysti kirjoitti:
testailla:
"Rakenteilla oleva kolmas yksikkö tulee olemaan maailman ensimmäinen EPR-reaktori. Joulukuussa 2006 TVO ilmoitti reaktorin valmistuvan alkuvuodesta 2011.
EPR-reaktori on aikomus rakentaa myös Ranskan pohjoisosiin Flamanvilleen ja sen on alustavasti tarkoitus olla toiminnassa 2012. Tosin rakentamistöitä ei ole tiettävästi vielä aloitettu vaan siellä odotellaan kokemuksia Olkiluodon reaktorin käyttöönotosta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/European_Pressurized_Water_Reactor"EPR-reaktori on aikomus rakentaa myös Ranskan pohjoisosiin Flamanvilleen ja sen on alustavasti tarkoitus olla toiminnassa 2012. Tosin rakentamistöitä ei ole tiettävästi vielä aloitettu vaan siellä odotellaan kokemuksia Olkiluodon reaktorin käyttöönotosta."
Kuvia Flamanvillen työmaalta maaliskuulta:
http://www.edf.com/html/epr/uk/diapo/anim_0803.html - vettenpinta
on lysti kirjoitti:
testailla:
"Rakenteilla oleva kolmas yksikkö tulee olemaan maailman ensimmäinen EPR-reaktori. Joulukuussa 2006 TVO ilmoitti reaktorin valmistuvan alkuvuodesta 2011.
EPR-reaktori on aikomus rakentaa myös Ranskan pohjoisosiin Flamanvilleen ja sen on alustavasti tarkoitus olla toiminnassa 2012. Tosin rakentamistöitä ei ole tiettävästi vielä aloitettu vaan siellä odotellaan kokemuksia Olkiluodon reaktorin käyttöönotosta."
http://fi.wikipedia.org/wiki/European_Pressurized_Water_Reactoryhen kymmenen meetriä nousee ni jo vain jäähdytys pelaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:EPR_OLK3_TVO_fotomont_2_Vogelperspektive.jpg
- jo..
vettenpinta kirjoitti:
yhen kymmenen meetriä nousee ni jo vain jäähdytys pelaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:EPR_OLK3_TVO_fotomont_2_Vogelperspektive.jpg
veden nousua varten Uusimaa 2008 harjoitus..
"Harjoitusskenaariona on meriveden kohoaminen (yli 2 m) toukokuussa 2008 ja sen jälkeinen kesämyrsky. Myrsky vaurioittaa vakavasti elintärkeiden infrastruktuurien kohteita. Kemiallisten, biologisten tai radioaktiivisten aineiden onnettomuudet ovat myös mahdollisia. Kansallisten voimavarojen ollessa sidottuja pelastustehtäviin koko eteläisellä rantamaalla, Suomi pyytää apua EADRCC:ltä avustamaan pääkaupunkiseudun pelastustehtävissä."
http://www.cmcfinland.fi/pelastus/cmc/home.nsf/wLatest/F1EF6C5ACD52267AC22573310028E257
"Merivedenpinta on noussut toukokuun lopulla. Vedenkorkeuden nousun vuoksi Loviisan ydinvoimalaitoksessa aloitettiin alasajo illalla 29.5. ja voimalaitos on edelleen poissa käytöstä harjoituksen alkaessa 2.6. Viranomaiset harkitsevat evakuointeja, mutta toistaiseksi tulva-alueiden asukkaiden poistuminen kodeistaan on ollut vapaaehtoista.
1.6. kello 10:00 Suomen etelärannikolle saapuu ukkoskuurorypäs. YLEn radio Suomen ja Vegan
lähetykset katkeavat ja Ilmatieteen laitoksen hätätiedotetta ei saada lähetettyä pääkaupunkiseudulla. 50 ihmistä on kuollut ja 1000 ihmistä on loukkaantunut pääkaupunkiseudulla salamien iskuista tai ukkosmyräkänaiheuttamissa onnettomuuksissa. Sademäärä aamupäivästä iltapäivään on Uudellamaalla yleisesti 150 mm, mikä lisää tulvia."
http://www.cmcfinland.fi/pelastus/cmc/home.nsf/pages/9851E43BF3041AFAC22573B400266C70?opendocument
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Suomi harjoittelee Naton kanssa Itämeren tulvasta pelastautumista/1135235496958 - Johannes.
Maailma on täynnä valehtelijoiden klubeja.Edutat niistä yhtä.Maailman atomijärjestö puheenjohtaja esiintyi TV:ssä äskettäin.Harvoin kuulee sellaista valehtelua,kuin häneltä tuli.Sanoi mm,että Tsernobylin onnettomuuden takia kuoli 56 ihmistä.Tuollainen väite tiedotusväineessä on rikos,siitä pitää pistää linnaan vuosiksi,mieluummin loppuiäksi.
- sanompahan vain
Johannes. kirjoitti:
Maailma on täynnä valehtelijoiden klubeja.Edutat niistä yhtä.Maailman atomijärjestö puheenjohtaja esiintyi TV:ssä äskettäin.Harvoin kuulee sellaista valehtelua,kuin häneltä tuli.Sanoi mm,että Tsernobylin onnettomuuden takia kuoli 56 ihmistä.Tuollainen väite tiedotusväineessä on rikos,siitä pitää pistää linnaan vuosiksi,mieluummin loppuiäksi.
Maailma täynnä asioista tietämättömiä. Edustat yhtä heistä.
Se on niin helppo vaahdota asioista, joista suurin osa, ja varsinkaan itse, ei tiedä yhtään mitään. On niin helppo sanoa valehtelijaksi ja jättää sitten perustelematta.
Minusta on rikollista poltella hiiltä keskellä kaupunkia ja tuottaa sellaisia pienhiukkaspäästöjä, että pelkästään euroopan tasolla niihin kuolee vuosittain enemmän kuin hurjimmatkaan väittämät tsernobylin uhriluvuista ovat. Ja kannattaa muistaa, että tätä tapahtuu ihan täällä kotimaassa tänä päivänä, eikä ketään kiinnosta. Sen sijaan tsernobyliä ja suomalaista ydinvoimaa ei kannata kovin pitkälle vertailla....syistä, joita ei kannata tässä alkaa miljoonatta kertaa toistelemaan, sillä sinä olet jo valinnut uskonnon tiedon sijaan. - mutta..
vettenpinta kirjoitti:
yhen kymmenen meetriä nousee ni jo vain jäähdytys pelaa http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:EPR_OLK3_TVO_fotomont_2_Vogelperspektive.jpg
Ydinvoimaakin tarvittaisiina
"hmiskunnan päivät ovat vähissä, esittävät arvostetut tiedemiehet.
- Ennen kuin tämä vuosisata on ohi, miljardit meistä ovat kuolleet ja pienet ihmisyhteisöt voivat elää vain arktisilla seuduilla, joissa on vielä silloin siedettävä ilmasto, useita tiedepalkintoja saanut tohtori James Lovelock ennustaa The Daily Galaxy News -verkkolehden mukaan.
Lovelock väittää, että on jo myöhäistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjä kriisin välttämiseksi."
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200805087627493_ul.shtml - täysin.
sanompahan vain kirjoitti:
Maailma täynnä asioista tietämättömiä. Edustat yhtä heistä.
Se on niin helppo vaahdota asioista, joista suurin osa, ja varsinkaan itse, ei tiedä yhtään mitään. On niin helppo sanoa valehtelijaksi ja jättää sitten perustelematta.
Minusta on rikollista poltella hiiltä keskellä kaupunkia ja tuottaa sellaisia pienhiukkaspäästöjä, että pelkästään euroopan tasolla niihin kuolee vuosittain enemmän kuin hurjimmatkaan väittämät tsernobylin uhriluvuista ovat. Ja kannattaa muistaa, että tätä tapahtuu ihan täällä kotimaassa tänä päivänä, eikä ketään kiinnosta. Sen sijaan tsernobyliä ja suomalaista ydinvoimaa ei kannata kovin pitkälle vertailla....syistä, joita ei kannata tässä alkaa miljoonatta kertaa toistelemaan, sillä sinä olet jo valinnut uskonnon tiedon sijaan.Mikäli tosi tiedolla ei ole mitään merkitystä,niin asun valehtelijoiden valtakunnassa.Onkin aivan turhaa keskustella mistään.Ota sinäkin huomioon,että täällä voi olla täysipäinen ja täysi-ikäinen henkilö.Edustat sitä teknologiauskonlahkoa,joka nyt on saanut jo ihmiskunnan nälänhädän partaalle.Kaikki savunne kaupungeista laskeutuvat tänne maaseudulle,ei kaupunkiin lainkaan.Tapatte itsenne liikenteen löyhkään,ette savuihin.
- sanompahan vain
täysin. kirjoitti:
Mikäli tosi tiedolla ei ole mitään merkitystä,niin asun valehtelijoiden valtakunnassa.Onkin aivan turhaa keskustella mistään.Ota sinäkin huomioon,että täällä voi olla täysipäinen ja täysi-ikäinen henkilö.Edustat sitä teknologiauskonlahkoa,joka nyt on saanut jo ihmiskunnan nälänhädän partaalle.Kaikki savunne kaupungeista laskeutuvat tänne maaseudulle,ei kaupunkiin lainkaan.Tapatte itsenne liikenteen löyhkään,ette savuihin.
Millä "tosi tiedoilla"? Ei sinulla alkuperäiseen aiheeseen paljon tuntunut tositietoa olevan.
Ja nykyteknologia ja sen luoma maailma? Se on sitten ihan toinen kysymys se. Mutta näemmä sinäkin tietokonetta käytät. Ja niin kauan, kun sinä käytät sähköä, tietokoetta, käyt lääkärissä, tai muuten hyödynnät tämän yhteiskunnan tuomia mahdollisuuksia, tuo sinun saarnaamisesi on pelkkää tekopyhää jauhantaa.
En mitenkään väitä, että nykytekologia olisi ongelmatonta. Mutta kyllä se menee myös pahasti romantisoinnin puolelle, jos väittää että elämä joskus keskiajalla olisi ollut ihanteellista.
Mutta odottelen edelleen sitä ensimmäistäkin faktanpoikasta sinulta tämän suunsoiton sijaan. - olla..
Safa? kirjoitti:
"EPR-reaktori on aikomus rakentaa myös Ranskan pohjoisosiin Flamanvilleen ja sen on alustavasti tarkoitus olla toiminnassa 2012. Tosin rakentamistöitä ei ole tiettävästi vielä aloitettu vaan siellä odotellaan kokemuksia Olkiluodon reaktorin käyttöönotosta."
Kuvia Flamanvillen työmaalta maaliskuulta:
http://www.edf.com/html/epr/uk/diapo/anim_0803.htmlmutta se hyvä Wikisä on, että sitä voi korjata, eli jos tiedät paremmin, korjaa tai korjauta artikkelia..
- nykyteknologiaa
sanompahan vain kirjoitti:
Millä "tosi tiedoilla"? Ei sinulla alkuperäiseen aiheeseen paljon tuntunut tositietoa olevan.
Ja nykyteknologia ja sen luoma maailma? Se on sitten ihan toinen kysymys se. Mutta näemmä sinäkin tietokonetta käytät. Ja niin kauan, kun sinä käytät sähköä, tietokoetta, käyt lääkärissä, tai muuten hyödynnät tämän yhteiskunnan tuomia mahdollisuuksia, tuo sinun saarnaamisesi on pelkkää tekopyhää jauhantaa.
En mitenkään väitä, että nykytekologia olisi ongelmatonta. Mutta kyllä se menee myös pahasti romantisoinnin puolelle, jos väittää että elämä joskus keskiajalla olisi ollut ihanteellista.
Mutta odottelen edelleen sitä ensimmäistäkin faktanpoikasta sinulta tämän suunsoiton sijaan.Yritä käsittää,että jotkut tulevat hienosti toimeen ilman nykyteknologiaa.Sehän on vain rahanpesua kuluttajilta.Ihmiset pakotetaan mukaan tähän.Edes sähkö ei ole välttämätöntä.
Koska öljy on kaiken vaurastumisen takana,niin pian tämä kehitys lähteekin taaksepäin kohti sitä keskiaikaa jolloin ei sähköä ollut.Jumalan lapset tietysti ei tätä usko,koska uskonnot on perustettu juuri tämän vuoksi.Utopia on välttämätön teikäläisille,eikä nykyinen nälkätilannekaan teitä vielä hetkauta.
Elämä keskiajalla oli turvatumpaa kuin nyt,sillä ruuan saanti oli silloin varmemmalla pohjalla.Mitäs muuta eläin kaipaa? - aihe?
sanompahan vain kirjoitti:
Millä "tosi tiedoilla"? Ei sinulla alkuperäiseen aiheeseen paljon tuntunut tositietoa olevan.
Ja nykyteknologia ja sen luoma maailma? Se on sitten ihan toinen kysymys se. Mutta näemmä sinäkin tietokonetta käytät. Ja niin kauan, kun sinä käytät sähköä, tietokoetta, käyt lääkärissä, tai muuten hyödynnät tämän yhteiskunnan tuomia mahdollisuuksia, tuo sinun saarnaamisesi on pelkkää tekopyhää jauhantaa.
En mitenkään väitä, että nykytekologia olisi ongelmatonta. Mutta kyllä se menee myös pahasti romantisoinnin puolelle, jos väittää että elämä joskus keskiajalla olisi ollut ihanteellista.
Mutta odottelen edelleen sitä ensimmäistäkin faktanpoikasta sinulta tämän suunsoiton sijaan.Mikäli sinun alkuperäinen aiheesi oli tuo ydinsauvojen kuumentaminen,niin turha sinun on tuolla meuhkata.Palamisnopeutta tuskin paljon voidaan kiihdyttää,muuten tulee tupenrapinat.On se vaan niin kummallista,että jotkut voivat kaiken energiansa pistää maailmanlopun teknologian selvittämiseen,kun samanaikaisesti koko korkea teknologia on alasajon tilassa voimavarojen puutteen takia.Ihminen teknologiaa tuottaa,ja kun yhä suurempi osa joutuu tarttumaan kuokkaan,niin eihän siitä mitään tule.Rahat loppuu automaattisesti.
- sanompahan vain
nykyteknologiaa kirjoitti:
Yritä käsittää,että jotkut tulevat hienosti toimeen ilman nykyteknologiaa.Sehän on vain rahanpesua kuluttajilta.Ihmiset pakotetaan mukaan tähän.Edes sähkö ei ole välttämätöntä.
Koska öljy on kaiken vaurastumisen takana,niin pian tämä kehitys lähteekin taaksepäin kohti sitä keskiaikaa jolloin ei sähköä ollut.Jumalan lapset tietysti ei tätä usko,koska uskonnot on perustettu juuri tämän vuoksi.Utopia on välttämätön teikäläisille,eikä nykyinen nälkätilannekaan teitä vielä hetkauta.
Elämä keskiajalla oli turvatumpaa kuin nyt,sillä ruuan saanti oli silloin varmemmalla pohjalla.Mitäs muuta eläin kaipaa?"Yritä käsittää,että jotkut tulevat hienosti toimeen ilman nykyteknologiaa.Sehän on vain rahanpesua kuluttajilta.Ihmiset pakotetaan mukaan tähän.Edes sähkö ei ole välttämätöntä."
Koska olen sellaista väittänytkään? No totuushan on kyllä se, että tällainen väestömäärä ei tule toimeen ilman nykyteknologiaa, mutta pienempi kyllä.
Mutta sinulla lienee käsitysongelmia. Olen vain esittänyt, että nykyteknologia on tehnyt elämästä mielekkäämpää. Toki asiasta voi olla eri mieltäkin, mutta enpä ole monen ihmisen kuullut muuttaneen metsään, pois nykyisestä teknologiayhteiskunnasta, vaikka mahdollista se kyllä olisi. Ketään ei voida pakottaa asumaan kaupungissa.
Ja mitä ihmettä sinäkin sitten täällä meuhkaat, jos nyky-yhteiskunta, tietokoneet mukaan lukien, ovat suoraan saatanasta? Voisitko perustella tämän? siis: MIK-SI ET OLE MUUT-TA-NUT MET-SÄÄN?
Osaatko lukea? Osaatko vastata? Trollauksellasi olisi vähän enemmän painoarvoa, jos edes yrittäisit :)
"Koska öljy on kaik...koska uskonnot on perustettu juuri tämän vuoksi."
Maailmanlopun saarnaajia on ollut läpi historian. Kukin ottakoon heidät omalla vakavuudellaan. Minun kannan varmasti jo arvaat, eikä sinunkaan tarvitse omaasi enempää julki tuoda.
"Utopia on välttämätön teikäläisille,eikä nykyinen nälkätilannekaan teitä vielä hetkauta."
Mikä nälkätilanne? Tarkoitatko kehitysmaita? Niitä, jotka ovat lähinnä tuota ihannoimaasi keskiaikaa?
Maailman politiikkaan en ota kantaa, mutta maailmassa olisi ruokaa kaikille sen asukkaille, jos vain sitä tasaisesti jaettaisiin. Niin ei ole tainnut millään muulla aikakaudella ihmiskunnan historiassa olla.
"Elämä keskiajalla oli turvatumpaa kuin nyt,sillä ruuan saanti oli silloin varmemmalla pohjalla"
Okei, selvää nyt taisi olla jo pari viestiä sitten, että aika kaukana vakavasta taitaa sinunkin naamasi olla näitä kirjoitettaessa. Mutta nyt repes :D - sanompahan vain
aihe? kirjoitti:
Mikäli sinun alkuperäinen aiheesi oli tuo ydinsauvojen kuumentaminen,niin turha sinun on tuolla meuhkata.Palamisnopeutta tuskin paljon voidaan kiihdyttää,muuten tulee tupenrapinat.On se vaan niin kummallista,että jotkut voivat kaiken energiansa pistää maailmanlopun teknologian selvittämiseen,kun samanaikaisesti koko korkea teknologia on alasajon tilassa voimavarojen puutteen takia.Ihminen teknologiaa tuottaa,ja kun yhä suurempi osa joutuu tarttumaan kuokkaan,niin eihän siitä mitään tule.Rahat loppuu automaattisesti.
Vastataan nyt vielä ihan vakavastikin.
"Mikäli sinun alkuperäinen aiheesi oli tuo ydinsauvojen kuumentaminen,niin turha sinun on tuolla meuhkata"
Kai sitä nyt asiallisia kommentteja voi alkuperäiseen aiheeseen vastata? Missä se mainitsemasi meuhkaus näkyy? Yhtään esittämääni faktaa et ole edes yrittänyt kumota. Sinähän se täällä siis meuhkaat tyhjästä.
"Palamisnopeutta tuskin paljon voidaan kiihdyttää,muuten tulee tupenrapinat"
Kukapa sellaista on väittänytkään? Ennen kun alkaa jostain esittämään kriittisiä kommentteja, kannattaisi ottaa edes ihan pikkiriikksen selvää aiheesta. Tässä tapauksessa selvitä itsellesi ensin vaikkapa termit "palama" ja "lineaariteho". Niillä pääsee jo hyvään alkuun.
Kerronpa yhden pikku tarinan. Tenttasin ohimenne eräiden vaalien alla erästä vihreiden ehdokasta. 5 minuttia tuli "kovia faktoja" ydinvoimaa vastaan, kunnes aloin kumota niitä yksitellen.
Muutaman minuutin päästä lähes sanatarkka lausahdus oli:
"no joo, enhän minä ydinvoimasta oikeastaan mitään tiedä. Minulla on vain puolueen kanta."
Juuri näin. Ja tämän vakavammin otettavaa ydinvoiman vastustajaa en ole onnistunut vielä elävässä elämässä tapaamaan. Kertoo aika paljon.
- paistaa EI muuta
Eihän ranskassa ostata mitään kunnolla, paitti paistaa sitä vehnäpötköö. Autot on syvältä, kuten muukin liikkuva ja tämmöseltä maalta ( sakut) tilataan ydintekniikkaa... Voimalaa ei saada koskaan tomimaan, kuten on suunniteltu. On tuumat ja millit sekasin. Vois VEIKKAUS tehä rahapelin tästä patonki uunista.
- stadilaene
vielä ossoo sannoo mittee ku ei oo vielä valmiskaa ja valmistunneeko ensinkää.
- Safa?
Otetaan nyt kantaa tähän alkuperäiseen väittämään. Alkuperäisesti suuniteltu EPR (European Pressurized Water Reactor) ei USA:ssa ymmärrettävästi hyväksytty sellaisenaan, koska ulostulo generaattorista tulee 50Hz taajuudella, kun jenkeissä käytetään sähköverkossa 60Hz taajuutta. Ensimmäisen modifioidun US EPR (Evolutionary Power Reactor):n on ennakoitu tulevan tuotantoon 2015 ja ensimmäiset raaka-ainetoimitukset on aloitettu. Kolmen muun lupahakemuksia käsitellään tämän vuoden aikana.
Viimeisen vuoden aikana osittaisia rakennus- ja käyttölupahakemuksia on hyväksytty viimeisen vuoden aikana kaikenkaikkiaan 15. Luvat ovat osittaisia, koska lupaprosessi etenee rinnan rakennusvaihdeiden kanssa ja lopullinen käyttölupa myönnetään laitoksen ollessa valmiina olettaen, että aikaisemmat lupavaiheet ovat myönnettyjä. - Ranskassa..
"Arevan ydinvoimalatyöt seisautettu Ranskassa
Sama reaktorimalli on tulossa myös Suomeen
Ranskan ydinturvallisuusviranomainen ASN on keskeyttänyt Arevan EPR-ydinvoimalan betonointityöt Ranskan Flamanvillessä. Syynä on tarkastuksissa havaittujen laaturikkeiden toistuminen, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivullaan."
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2008/05/27/arevan-ydinvoimalatyot-seisautettu-ranskassa/200814412/12?rss=4- .....
"Olkiluodon ydinvoimalan rakentaja vaikeuksissa myös Ranskassa
Ranskan oma valvontaelin on lehtitietojen mukaan painanut jarrua samanlaiselle rakennustyömaalle Flamanvillessä Pohjois-Ranskassa.
Vasta viime viikolla töitä päästiin jatkamaan parin viikon tauon jälkeen. Puutteita löytyi tiettävästi betoniraudoituksesta ja laadunvalvonnasta."
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/06/665139
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945