Seuraava pressamme saattaa olla Niinistö. Matista ei ollut siihen hommaan, eikä tule olemaankaan, sen hän on teoillaan osoittanut. Niinistö ei ole töpeksinyt missään, eikä muilla puolueilla ole samanveroista ehdokasta, joten ennustan, että Niinistö tulee voittamaan ylivoimaisesti.
Presidentiksi Sauli?
6
287
Vastaukset
- älykäs..
Tuohon virkaan, jonka valtaoikeuksia pyritään kaventamaan?
Sauli olisi paras vaihtoehto pääministeriksi.
Mielestäni.- eri-mies
kuin Matti. Mattia tosin äänestin edellisissä pressavaaleissa, mutta onneksemme ei voittanut.
- Raakkuna
Olen eri mieltä, eri-miehen kanssa, asiasta. Ja tässä on perusteluni. Meidän Suomalaisten tuleva Hallinnon korkein päättäjä, on oltava jotain Kekkosen kaltaista, tai vielä parempaa. Ja hän sentään oli kunnon Suomalainen.
Sillä parmamentarismi, johon ollaan siirrytty noiden kahden heikon Hallitessa. Ja lopulta menettäessä valtaansa, "Alahuoneelle"jossa Eduskunta päättää kansanedustajien, ja Ministerien, avulla asioita. On Raakkunan ennusteen mukaan, osoittautuva kykenemättömäksi, Hallitsemaan, tulevia tilanteita. Ja silloin kansa saa havaita, että tarvitsemme JÄMÄKÄN JA KYKENEVÄN, KAVERIN PÄÄMIEHEKSI. JA SELLAINEN LÖYTYY SIINÄ TILANTEESSA, JOSSA OLLAAN, JO KOLMEN VUODEN PÄÄSTÄ. MUTTA KUTEN TOIVOTTUA, KANSANKIN TAHOLTA, NIIN KANSA ITSE NOSTAA RAAKKUNAN VALTAAN. Hah! hah! haa! SALUT ...Niinistö ei seremoniamestariksi halua ja sitähän sekää Keskusta ja Kokoomus nyt ovat kansan tahdon vastaisesti ajamassa?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200801177112858_uu.shtml
Niinistö epäilee aivan oikeutetusti, että valtaoikeuksien karsiminen näivettäisi presidentti-instituution ja karkottaisi äänestäjät. Kansahan on jo aiemmin ilmaissut halunsa vahvaa presidenttiin.
Niinistö haluasi myös lyhentää presidentin kauden kudesta neljään vuoteen eikä sekään saa tuulta taakseen. Siksi Niinistö on Iltalehden haastattelussa kertonut ehdokkuutensa vuonna 2012 olevan erittäin epätodennäköistä.
Olisihan Niinistö vuonna 2012 aloittaessaan pestinsä vain vuoden nuorempi kuin Halonen lopettaessaan...ja presidenttikin saa kuulla koko ajan asiatonta mummottelua ja ikärasismia.
Siis tuskinpa vain.- No ei varmasti?
Kuka kumma haluaisi siitä vanhasta ukon käppyrästä presidenttiä? Se juna on mennyt aikoja sitten. 2000 olisi saatanut oikein hyvällä tuurilla onnistuakkin, mutta tuskin edes silloinkaan. Seuraava presidentti on demari, niin kuin tähänkin asti, lukuun ottamatta ensimmäistä reilua kuuttakymmentä vuotta. Toveri Eero on oma veikkaukseni. Siinä on mies parhaassa iässä presidentiksi, 56-vuotias.
- eri-mies
fiksu mies, mutta jostakin syystä ei ole tyhmän kansan suosiossa ;=))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760