Saraliinalle!

* Outoa, että viestisi on poistettu?
* Tässä kuitenkin osanottoni tapahtuneesta.

* sinulle sattuneesta suuresta menetyksestä, korvaamaton kalleus on poissa. Itse koin saman, 3 vuotiaan lapsenlapseni menhetyessä autokolarissa.
*Suru on lohduton, ja taas nousi pintan, kun luin surullisen viestisi.
* Ei tälläisessä juuri voi kukaan lohduttaa, kupu on niin syvällä ja armottoman kohtuuton, niin sen kokee. Minäkin vaikka olen aka roteva ja vahva, niin tuntui tuolloin, että murenee sen surun ja tuskan, ja vielä siihen tulee mukaan lapsen äiti ja isä, ja heidän sanoinkuvaamaton lohduttomuus, silloin luulin, että lapseni on menettämässä jäkensä, kun sitä menetystä ei voi siinä hetkewssä kukaan ymmärtää, jos koskaankaan.
* En tietenkään osaa sinua sillä tavalla lohduttaa, ja tukea kuin mitä olosi ja kokemasi nyt edellyttäisi. Luulen kuitenkin ymmärtäväni syvimmmätkin tunetemukseni, kävin itse läpi silloin sisäisen kiirastulen, jos näin voisi sanoa,tuntui, että yli ei pääse mitenkään, se ahdisti yötäpäivää, rukoilin ja itkin itseni uneen, mietin, miten lapsen vanhempien olisi pitänyt tehdä toisin, etei tapahtunutta olisi päässyt tapahtumaan.
* Vain aika voi tuoda lopulta rauhan ja se, että saa olla varma että enkelimme onJeesuksen luona, heidän on siellä hyvä olla, suru on meillä, ei heillä, ja tämän kun oivaltaa, ja voi sisaäistää, se toi ainakin minulle siäsistä luohtua ja uskoa tulevaisuuteen. Ikävähän ei haihdu kaiketi koskaan.
* Uskon, että tyttö oli vielä niin tietämätön , että hän on kotona Jeesuksen luona, vaikka ei ole ehkä koskaan kuullutkaan uskosta Jeesukseen, Jeesuksen sovinto uhri riittää hänellekkin, ja vie hänet kristallivirran rannalle, jossa ei ole vaihteen varjoa, ja hänellä on siellä papraspaikka mitä koskaan olisi ollut täällä keskuudessamme.
* Jos haluat purkaa sydäntäsi ja keskutella enemmänkin, voisit mennäminun Calleriaani ja siellä on sähköposti osoitteeni, voitaisiin sähköpostin kautta vaihtaa ajatuksia , mieluimmin, kuin tällä palstalla.
* Toivon että saat voimia kestää kovan koettelemuksesi, jos jaksat, niin huokaile Herran puoleen, Hän onkin ainut joka voi meitä surussamme todella auttaa, Hän on lohdutuksen Jumala.
18670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kaipa tyttö oli kastettu. Muuten - mikään "tietämättömyys" ei auta. Painapa mieleesi, valehtelija!

Et ole siis nöyryyttä oppinut edes lapsenlapsen kuolemasta. Olet sinä kamala ilmiö.

Äänestä
  • jo kaikkien tajuta mikä sinä olet.

    Äänestä

  • Ettäs kehtaat!

    Äänestä

  • tosi sää tarvitset tosiaan apua!!!!!

    Äänestä

  • kun toinen tukee.???olet katkera,olen sanonut sen aikasemin.

    Äänestä

  • mies68 kirjoitti:

    kun toinen tukee.???olet katkera,olen sanonut sen aikasemin.

    Poikalapsen pointti näköjään tajuamatta.

    Mohikaani huvittelee helvetillä pelottelu jutuillaan normaalin keskustelun lomassa, mutta sitten kun joku oikeasti kuolee niin ääni kellossa muuttuu kummasti.

    Kumpi puoli on feikkiä ja kumpi oikeaa Mohista?

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Mukava on huomata, että edes yksi osaa lukea ja yhdistää asioita. Tuota juuri tarkoitin ja tarkoitan: Mohikaani on armoton ja julma kastekannoissaan ja monessa muussakin. Sitten hän kuitenkin tekopyhästi ja äärimmäisen epäuskottavasti muka "tukee", kun jollekin pahaa sattuu.

    Nöyryys puuttuu. Kun luulee itseään jumalaksi, siinä pian käypi juuri noin. Onneksi mohikaaneilla ja friheteillä ei ole valtaa. Vastuustahan he eivät mitään tiedä.

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    pitää ihmisiä noin tyhmänä ja selitellä. Tuo oli jo niin ala-arvoista että siihen ei "pahinkaan hihhuli" edes mielessään alennu. Sulta puolustajat loppu ainakin täältä päätteeltä. Johonkin raja täytyy vetää ja nyt se meni kertaheitolla yli. Sulla on isoja ongelmia kos tuollaisia kirjoitat.

    Äänestä

  • viitti kirjoitti:

    Aha - no puskanilkin mielipiteeseen luonnollisesti luotan... MINULLA on siis ongelmia, kun sanon suoraan, miten Mohikaani on kaksinaamainen. Kenties asenteesi kertoo siitä, että helluntailaisena sinulle moinen on toivottvaa? Niinkös, nilkki?

    Äänestä

  • M@k3 kirjoitti:

    Poikalapsen pointti näköjään tajuamatta.

    Mohikaani huvittelee helvetillä pelottelu jutuillaan normaalin keskustelun lomassa, mutta sitten kun joku oikeasti kuolee niin ääni kellossa muuttuu kummasti.

    Kumpi puoli on feikkiä ja kumpi oikeaa Mohista?

    * "Saaraliina" on menettänyt rakkaan lapsenlapsensa. Ja Raamattu kehoittaa, itkekää itkevien kasnssa, ja naurakaa iloitsevien kanssa, koittakaa olla jokaiselle jotakin.
    * Ja oletin kyllä, että Saaraliina on uskossa, kunnes vasta huomasin, että hän ehkä eiolekkaan, ja siksikään hän ei ole kaiketi vastannut ?
    * Tuo helvetiillä huvittelu on kyllä iahan sinun oaman pääsi hedelmää, ja ilkeämilistä parjausta, mutta sehän kuuluukin sinun imagoosi, ja on tavaramerkkisi!

    Äänestä

  • poikalapsi kirjoitti:

    Aha - no puskanilkin mielipiteeseen luonnollisesti luotan... MINULLA on siis ongelmia, kun sanon suoraan, miten Mohikaani on kaksinaamainen. Kenties asenteesi kertoo siitä, että helluntailaisena sinulle moinen on toivottvaa? Niinkös, nilkki?

    jotka näkevät ja käsittävät sinun vinoutesi, niin ei mun tartte sitä sanoa, koska olen ikäänkuin altavastaajana sun riivaaja henkesi vääristämille kommenteillesi!

    nyt itse älyät mitä sanoit. Jos mohiksella on joku mielipide vaikka lapsikasteesta niin olkoon. Ihan sama on joillain asepalveluksesta ettei saa suorittaa. Ei kait raamattu yhdenlauseen kirja ole. Kornelius oli ammatti sotilas joka ansioillaan eteni nykyään vastaa kait komppanian päälikköä ja valvoi ja toteutti valtion etuja. Hänen tasoiset upseerit oli ansainnu paikkansa kun häntä ylemmät saivat virkansa lahjomalla ja muulla vilunki jutulla. Silti raamattu sanoi häntä uskovaksi ja jumalaa pelkääväksi mieheksi. Pietari meni pitään kokousta ja koko perhekunta, johon luettiin myös palvelijat tuli uskoon ja kastettiin, myös lapset!!! eli sinä ja sinun perhekuntasi. Mutta ei tuollainen saa olla erottava tekiä seurakunnalle eli kyllä uskovia on evlutissa hellareissa kuin monessa muussakin seurakunnassa. Tuo sinun jatkuva jauhaminen lähinnä noita kahta vastaan ja heidän juttunsa sinusta, jos ne olis perättömiä ja sulla olis itsetunto paikallaan niin tuskin edes vaivautuisit kommentoimaan saati sitten jatkuvaan haukkumiseen jotka tosin suurin osa jotka lukee ottaa huumorilla ja jotkut heittää löylyä lisää saadakseen pitää hauskaa sun kustannuksella. Kyllä tunne elämän ongelmia on mulla on mohiksella on kaikilla ihmisillä kun aletaan tutkiin jonkun oppikirjan mukaan. Henkisiä ongelmia joita lääkärikirjat kategorio niitä on kaikilla niin uskovilla kuin ei uskovillakin. Aikanaan saksaan ja neuvostoliittoon ja luoja ties mihin luotiin järjestelmä missä ei ongelmia virallisesti ollut ja uhrit ei ole kertomassa. Jos ruotsin ja tanskan jälkeen maailman parhaasta maasta nimeltä suomi löytyy sun kuvaama järjestö joita vertaat suurin piirtein natseihin niin tee ihmeessä tutkinta pyyntö sillähän se selviää. Paskaa heittä jokainen ihminen joskus toisten silmille tahtoen tai tahtomattaan mutta tuo sun kommentti kertoi jostain muusta.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    jotka näkevät ja käsittävät sinun vinoutesi, niin ei mun tartte sitä sanoa, koska olen ikäänkuin altavastaajana sun riivaaja henkesi vääristämille kommenteillesi!

    Kutsut joitakuita viisaiksi, koska he tukevat sinun pissapäistä itsekorostustasi ja muuta valehteluasi. Selväksi on kyllä jo tullut, että sinä ja Frihet luulette jotain olevanne, ja teillä sitä on varmaan itsensä Jumalan lupa sekä valehdella että tuomita. Molempia teette.

    No, helluntailahkon jäseniähän te olettekin.

    Mistäs kohtaa minä mielestäsi olen vino?

    Muuten: MITEN on mahdollista, ettet ole oppinut nöyryyttä vielä tuohon ikään?

    Äänestä

tollaista vai keksitkö omasta päästä?
Itse en ehtinyt ainakaan huomaamaan.

Saaraliina poistettuaan viestinsä ei välttämättä haluaa että sinä jatkat keksimällä oman kuvitellun tarinan Saaraliinalle.

Äänestä
  • pitäisit joskus pääsi pienemmällä! Tämä keskustelu ei koske eikä kuulu sulle millään tavalla, " vänkäevankeljuilija"!

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    pitäisit joskus pääsi pienemmällä! Tämä keskustelu ei koske eikä kuulu sulle millään tavalla, " vänkäevankeljuilija"!

    sanoo tollasesta pilkkaamisesta?

    1.Kor.6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.    

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    sanoo tollasesta pilkkaamisesta?

    1.Kor.6:10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.    

    * Ja jo olisi sinun aika lopettaa pilkkaaminen, ja Raamatun vääristeleminen.
    * Vaikka ei Jumalan sana sinulle kyllä kuulukkaan, olet Jumalan lain ulkopuolella täysin, koska Jumalan lakia ei ole koskaan pakanoille annettukaan, ainut mitä Jumalan sana sinuun voi vaikuttaa, on se, että laki ajaa sinut Jeesuksen armahdettavaksi. Olet kuolleessa tilassa Jumalan lakiin nähden, yhteytesi Jumalaan on poikki,etkä saa Häneen yhteyttä muutoin kuin Jeesukseen uskomalla. Ja Hänet tunnustamlla Jumalan Pojaksi.

    Äänestä

poistavan kirjoituksensa palstalta lähtiessään, jonka vuoksi en vaivautunut edes vastaamaan, koska en pidä poistetuista teksteistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mohikaani_27 kirjoitti:

* Outoa, että viestisi on poistettu?
* Tässä kuitenkin osanottoni tapahtuneesta.

* sinulle sattuneesta suuresta menetyksestä, korvaamaton kalleus on poissa. Itse koin saman, 3 vuotiaan lapsenlapseni menhetyessä autokolarissa.
*Suru on lohduton, ja taas nousi pintan, kun luin surullisen viestisi.
* Ei tälläisessä juuri voi kukaan lohduttaa, kupu on niin syvällä ja armottoman kohtuuton, niin sen kokee. Minäkin vaikka olen aka roteva ja vahva, niin tuntui tuolloin, että murenee sen surun ja tuskan, ja vielä siihen tulee mukaan lapsen äiti ja isä, ja heidän sanoinkuvaamaton lohduttomuus, silloin luulin, että lapseni on menettämässä jäkensä, kun sitä menetystä ei voi siinä hetkewssä kukaan ymmärtää, jos koskaankaan.
* En tietenkään osaa sinua sillä tavalla lohduttaa, ja tukea kuin mitä olosi ja kokemasi nyt edellyttäisi. Luulen kuitenkin ymmärtäväni syvimmmätkin tunetemukseni, kävin itse läpi silloin sisäisen kiirastulen, jos näin voisi sanoa,tuntui, että yli ei pääse mitenkään, se ahdisti yötäpäivää, rukoilin ja itkin itseni uneen, mietin, miten lapsen vanhempien olisi pitänyt tehdä toisin, etei tapahtunutta olisi päässyt tapahtumaan.
* Vain aika voi tuoda lopulta rauhan ja se, että saa olla varma että enkelimme onJeesuksen luona, heidän on siellä hyvä olla, suru on meillä, ei heillä, ja tämän kun oivaltaa, ja voi sisaäistää, se toi ainakin minulle siäsistä luohtua ja uskoa tulevaisuuteen. Ikävähän ei haihdu kaiketi koskaan.
* Uskon, että tyttö oli vielä niin tietämätön , että hän on kotona Jeesuksen luona, vaikka ei ole ehkä koskaan kuullutkaan uskosta Jeesukseen, Jeesuksen sovinto uhri riittää hänellekkin, ja vie hänet kristallivirran rannalle, jossa ei ole vaihteen varjoa, ja hänellä on siellä papraspaikka mitä koskaan olisi ollut täällä keskuudessamme.
* Jos haluat purkaa sydäntäsi ja keskutella enemmänkin, voisit mennäminun Calleriaani ja siellä on sähköposti osoitteeni, voitaisiin sähköpostin kautta vaihtaa ajatuksia , mieluimmin, kuin tällä palstalla.
* Toivon että saat voimia kestää kovan koettelemuksesi, jos jaksat, niin huokaile Herran puoleen, Hän onkin ainut joka voi meitä surussamme todella auttaa, Hän on lohdutuksen Jumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu