Köyhällistö ja työttömät yksineläjät kärsii eniten.
Lämpimän aterian saa toisinaan 3-4 kertaa viikossa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200804287577792_uu.shtml
Ruoka on jo liian kallista
15
996
Vastaukset
- kallista
on tosiaan ilman leipäjonoja sai olla viikon syömättä.Muutenkin on ostettava -50% raakaaineita kaikkein halvimman kilohinnan mukaan,vihannekset,kala ja hedelmät jo jääneet kalleutensa vuoksi.
- syöminen
aiheuttaa elimistöön jatkuvan tulehdustilan mikä muuttaa metabolian jatkuvan rasvoittumisen suuntaan, näen nykyään jo päältä kuka on köyhä ja kuka ei.
- Esa T. Kemppainen
Viikko nälässä Suomessa. Itse olen ollut maksimissaan muutaman kerran n. 3 päivää nälässä, maidolla ja kaurapuurolla.
Työttömien yhdistyksen kautta sain vähän lihaa ja salaattia, mutta nyt on tapahtunut jotain outoa, sillä k-market (kauppa, mistä haemme vanhentuneen ruoan) antaa vähemmän jaettavaa köyhille ja tämä on tapahtunut viimeisten 2 viikon aikana.
Mistä tämä johtuu eli onko tämä paikallista (asun Paraisilla) vai onko ilmiö muuallakin? - 1/600.000
Se vaikuttaa kahdessa viikossa jo fyysiseen ja henkiseen jaksamiseen.
Ja kun jälleen on rahaa ostaa jonkinlaista ruokaa, niin syömisen kannattaa aloittaa kevyistä keitoista ja kasvisliemestä jotta ei tulisi vatsaoireita, tai voisi myös lievittää vatsaoireita. Vastan parinpäivän näiden jälkeen jotain vahvempaa ravintoa (lääkärin neuvo).
Jokaisella ihmisellä on fyysiset ja henkiset rajat kovin erinlaisia ja fyysisestikin ihmiset ovat erisuuruisia ja kuntoisia.
Myös toiset syö enemmän kuin toiset ja toiset taas liikuu enemmän kuin toiset.
Mutta yhteenvetona voi rahellinen myöntää että yhteiskunnan tila pahenee heikoimpien osalta vuosi vuodelta. Muutosta on turha odottaa edes seuraaviin eduskunta vaaleihin asti, koska mikään ei muutu parempaan. Niin jos silloin on edes enään hengissä. - kova hinta tästäkin
1/600.000 kirjoitti:
Se vaikuttaa kahdessa viikossa jo fyysiseen ja henkiseen jaksamiseen.
Ja kun jälleen on rahaa ostaa jonkinlaista ruokaa, niin syömisen kannattaa aloittaa kevyistä keitoista ja kasvisliemestä jotta ei tulisi vatsaoireita, tai voisi myös lievittää vatsaoireita. Vastan parinpäivän näiden jälkeen jotain vahvempaa ravintoa (lääkärin neuvo).
Jokaisella ihmisellä on fyysiset ja henkiset rajat kovin erinlaisia ja fyysisestikin ihmiset ovat erisuuruisia ja kuntoisia.
Myös toiset syö enemmän kuin toiset ja toiset taas liikuu enemmän kuin toiset.
Mutta yhteenvetona voi rahellinen myöntää että yhteiskunnan tila pahenee heikoimpien osalta vuosi vuodelta. Muutosta on turha odottaa edes seuraaviin eduskunta vaaleihin asti, koska mikään ei muutu parempaan. Niin jos silloin on edes enään hengissä.Ihmiset sairastuu, stressi lisääntyy, väkivalta lisääntyy, varastelu lisääntyy jne jne.
Kuvitellaan, että köyhät vain unohdetaan, eihän ne jaksa pitää puoliaan...
Kuvitelkaa vain te hyväosaiset, joskus tämäkin lasku maksetaan ja korkojen kera. - kalliisti
kova hinta tästäkin kirjoitti:
Ihmiset sairastuu, stressi lisääntyy, väkivalta lisääntyy, varastelu lisääntyy jne jne.
Kuvitellaan, että köyhät vain unohdetaan, eihän ne jaksa pitää puoliaan...
Kuvitelkaa vain te hyväosaiset, joskus tämäkin lasku maksetaan ja korkojen kera.Huonosti syövät ihmiset sairastuvat metaboliseen oireyhtymään ja lihovat keskivartaloltaan. Muutaman vuoden kuluttua sairaalat ovat täynnä näitä sydän- ja verisuonitautisia ja diabetesta sairastavia. Eli yhteiskunta maksaa moninkertaisesti itse aiheuttamastaan työttömyydestä, köyhyydestä ja kurjuudesta. Moni kuolee jo elämisen halun ja toivon mentyä. Ketään ei saisi kohdella niin huonosti kuin suomalainen yhteiskunta kohtelee jäseniään.
- sairaanhoito
kalliisti kirjoitti:
Huonosti syövät ihmiset sairastuvat metaboliseen oireyhtymään ja lihovat keskivartaloltaan. Muutaman vuoden kuluttua sairaalat ovat täynnä näitä sydän- ja verisuonitautisia ja diabetesta sairastavia. Eli yhteiskunta maksaa moninkertaisesti itse aiheuttamastaan työttömyydestä, köyhyydestä ja kurjuudesta. Moni kuolee jo elämisen halun ja toivon mentyä. Ketään ei saisi kohdella niin huonosti kuin suomalainen yhteiskunta kohtelee jäseniään.
ajetaan alas,jotta ei hoideta ketään jollei lompakko tarpeeksi pullota.
- 1/600.000
kova hinta tästäkin kirjoitti:
Ihmiset sairastuu, stressi lisääntyy, väkivalta lisääntyy, varastelu lisääntyy jne jne.
Kuvitellaan, että köyhät vain unohdetaan, eihän ne jaksa pitää puoliaan...
Kuvitelkaa vain te hyväosaiset, joskus tämäkin lasku maksetaan ja korkojen kera."Lopunaikana useimpien rakkaus kylmenee, veli käy veljeä vastaan, kansa käy kansaa vastaan (kansan sisäisiä konfilkteja), valtakunta valtakuntaan vastaan". - raaamattu
ps.EU:hun tuli jo kuoleman rangaistus jos on mielenosoituksissa tai mukana mellakoissa. Jos haluat lisää tietoa asiasta niin kysy lisää poliitiikka/EU palstalta. Joku voi myös linkittää siitä suomenkielistä tietoa, jos löytää.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&subcat=976
- jos tuhlaa tulee nälkä
Ne jotka luulee että kaikki tulee ilmatteek on kyllä sellasia jotka ei muutenkaan pärjää.
Olis varmaan helpompaa panna holhoukseen jos ei edes ruokaa osaa hakea ja syödä.- osaa hakea
sekä syödä jos vaan on rahaa millä hakea.Pienellä sairaseläkkeellä ei kummosesti syödä,pääasiallisena ruokana kaurapuuro,ja kaalilaatikko,makaroonilaatikko,
- tuhlari tyttö
lääkkeisiin. Se, että ei pysty hankkimaan ruokaa, johtuu varmasti harvoin viittaamistasi syistä.
Itse olen 40 työkyvyttömyyseläkeläinen, laskin, että joudun käyttämään 9-11 eri lääkettä vuorokaudessa. Ne kyllä otetaan huomioon sos.toimessa, mikäli kuuluvat kela-korvattaviin. Tuollainen sekoitus lääkkeitä aiheuttaakin jo sivuoireita (mm. suun- ja limakalvojen kuivumista). Näiden oireiden helpottamiseksi, on taas käytettävä käsikauppalääkkeitä, joita ei sos.toimi ota huomioon.
Vaikka yritän elää mahdollisimman halvalla ruoalla (peruna, vesi-puuro, makaroni yms.), olen joutunut alkamaan niidenkin määrän tinkimisen. Tuntuu niin uskomattomalta, että hintojen noustessa, ei ole varaa syödä edes puurolla itseään kylläiseksi. - 1/600.000
Kuin rikkaan.
Kuulin sen kansanedustajan suusta.
Muihin kommentteihin voi sanoa että tyhjästä on paha nyhjästä.
Pakollisten laskujen jälkeen tukirahat eivät
edelleenkään riitä terveelliseen monipuoliseen ravintoon 1/kk ajan.
Ja tästä on seurauksena yleiskunnon lasku, fyysisen ja henkisen terveyden heikentyminen ja syventynyttä eriarvoistumista yhteiskunnasta ja pitkittynyt työkyvyttömyys.
Työterveyslaitos on tutkinut että jos työntekijä ei pysty palkallaan turvaamaan omaa/perheensä toimeentuloa hän sairastuu henkisesti.
http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Henkinen hyvinvointi/
yli 300.000 saa työnohessa yhteiskunnan tukia.
Yli 350.000 käytää masennus lääkkeitä (Kelan tilaosto)
Yli 600.000 elää alle EU:n köyhyys rajan (700-750e/kk)
Yli 60% äänestäjistä vastustaa hallituksen toimia
(Niin ja kokoomuksesta 99% tukee Jyrki Kataista)
Pakollinen Rangaistustyö ilman kunnon palkkaa pahentaa tilannetta kaikin tavoin.
ps.Jyrki kump on kristittyjä luopioita (1.kor.5:9-13, jaak.2&5, jes.58, mal.3:5, joh.3:16-21) - pieksut.
1/600.000 kirjoitti:
Kuin rikkaan.
Kuulin sen kansanedustajan suusta.
Muihin kommentteihin voi sanoa että tyhjästä on paha nyhjästä.
Pakollisten laskujen jälkeen tukirahat eivät
edelleenkään riitä terveelliseen monipuoliseen ravintoon 1/kk ajan.
Ja tästä on seurauksena yleiskunnon lasku, fyysisen ja henkisen terveyden heikentyminen ja syventynyttä eriarvoistumista yhteiskunnasta ja pitkittynyt työkyvyttömyys.
Työterveyslaitos on tutkinut että jos työntekijä ei pysty palkallaan turvaamaan omaa/perheensä toimeentuloa hän sairastuu henkisesti.
http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Henkinen hyvinvointi/
yli 300.000 saa työnohessa yhteiskunnan tukia.
Yli 350.000 käytää masennus lääkkeitä (Kelan tilaosto)
Yli 600.000 elää alle EU:n köyhyys rajan (700-750e/kk)
Yli 60% äänestäjistä vastustaa hallituksen toimia
(Niin ja kokoomuksesta 99% tukee Jyrki Kataista)
Pakollinen Rangaistustyö ilman kunnon palkkaa pahentaa tilannetta kaikin tavoin.
ps.Jyrki kump on kristittyjä luopioita (1.kor.5:9-13, jaak.2&5, jes.58, mal.3:5, joh.3:16-21)Jos 60% äänestäjistä vastustaa hallituksen toimia? Kuka ihme tämän hallituksen, sitten on valtaan äänestänyt?
- vielä...
pieksut. kirjoitti:
Jos 60% äänestäjistä vastustaa hallituksen toimia? Kuka ihme tämän hallituksen, sitten on valtaan äänestänyt?
ihmiset ymmärrä mihin ollaan menossa ja sitten jo on myöhäistä.Käsketään ajattelemaan positiivisesti ym.skeidaa ettei ihmiset huomaisi mitään.Katselevat telkkarista pudottajia ym.politiikasta kirjoitetaan vaan kansanedustajien mokailuista,ei mitä ovat saaneet aikaan,sumutusta sanoisin.
- opinnot kesken...
mistä ihmeestä te ostatte ruokanne?!
kala ja vihannekset on niitä halvimpia mitä lähikaupasta saa. ehkä just siks oon p.a. opiskelijana hoikempi kuin palstan kirjoittajat
(nettotulot n. 400 e/kk)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242203Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352112Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161835Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601516Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341415Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5641202Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501015Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse351952Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949