Ahon ajan uhreja: Väyrynen ja Juhantalo

CITY.-Keskusta

.

Väyrynen olisi keväällä 2006 päättänyt toisen jaksonsa TP:n korkeassa asemassa, ( 1994-2000 ja 2000-2006 ) jos Aho olisi ollut suoraselkäinen keskustalainen eikä olisi sallinut oman kuningastiensä tavoitteiden sumentaa Keskustan ja Väyrysen tietä kohti TP:n asemaa 1994.

Vastoin järjen ääntä Aho salli puolueen sisäisen häirinnän, Kuuskoski-Vikatmaan sekoilut ja ennen muita Keijo Korhosen kostoretket puolueelle ja Väyryselle. Korhonen veti raskaasti yli satatuhatta ääntä Väyryseltä, ja vaikutti suoraan Lissu-ilmiön syntyyn ja onnitumiseen.

Kauko Juhantalosta sossut saivat kaipaamansa poliitisen ruumiin, kun laman syyllisyyden uhka työntyi jo kolmenteen kerrokseen SDP:n pyhimmässä.

Juhantalon kaato sopi hyvin Ahollekin, sillä juuri Juhantalo oli se vipu joka Keskustan sisällä voimallisimmin vastusti Ahon intoilua Koiviston kuriirina laman ja EU:n vauhtihurmassa.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

22

751

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oivahärkönen

      ... selityksiä Keskustan politiikasta. Olisiko parempi, ettei CK esiintyisi keskustalaisena täällä palstalla, vaan vain oikealla nimellään, Seppo Hietanen.

      • CITY.-Keskusta

        .
        ..eivät ole useimmille mitenkään suuria "valtiosalaisuuksia" - mutta ikävän totisia juttuja Aholle - siis eivät salaisuuksia niille jotka jonkin verran omaavat muutakin kuin sen kapean raon josta osa keskustalaisistakin tiirailee maailman menoa.

        Ahon roolia Koiviston marakattina sinun lienee hankalaa myöntää, kun olet vaatimattoman osatotuuden, BKT:n käyrien lumoissa. Paha kyllä olet jäänne bresneviläisltä ajalta jolloin joku suuri guru ajatteli ja sanoi, mitä vain sylki suuhun toi, niin sen purematta nielivät hänen ympärillään nöyrilevät lakeijat... Näin ei ole enää, ei keskustassakaan. Ja jos sinun lailla ajttelevat kuusikymmentäluvun asemiin jääneet eivät hellitä luutuneista maailmankuvistaan, saa Keskusta entisenä johtavana puolueena kaiken toivon heittää..

        Sinun kannattaisi Ahoa kehuessasi ottaa huomioon, että aivan järjettömyyksiin menneitten leikkureittensa ohessa hänen hallituksensa tuotti monen muun pahan ohessa lakialoitteen pankkituesta.
        Sen karmaisevampaa virheeseen eivät monetkaan ministerimme ole konsanaan syylistyneet!
        Sen avulla luotiin monen muun pahan ohessa maahan pysyvien pitkäaikaistyöttömien ja ikuisetsi käyhyyteen jäävien monisatatuhatpäinen joukkio. Talusnero Koiviston vedättäessä taustalla tappoivat nämä Ahon urhot enenpi yrityksiä ja ihmisiä kuin mitkään sotamme ja minkään maailman aikset tuhotulvamme.

        Samainen Aho ja hallituksensa hyväsyivät pankkituen oheistuotteen, mutinoitta Koiviston konklaavin törkeydet.

        Mitä EU-sopimukseemme tulee, toteutui siinä Mauno Koiviston ja hänelle tärkeimmän sosialistien internationaalin tavoitteet ja tahto. Jonkun muun kuin nöösipoikamaisesti suuria itsestään luulleen ja amatöörimäisesti intoilevan Ahon ollessa pääministerinä olisimme varmuudella saaneet edes joten kuten säälliset ehdot sopimukseemme.

        Väyrynen mm. tiesi asian harvinaisen hyvin, osasi varottaa sopikusneuvotteluitten luisuneen kauas pois asiasta, ... taisteli sitten käytänössä yksin sen vahingon estämiseksi jonka nyt lähes jokainen selväpäinen kansalainen nyrkkijään kourien pakon edessä myöntää;

        Väyrynen oli kisaullisen tasan tarkkaan oikeassa. Ei kai sinulle tarvitse luetella tässä viitteitä niistä lukematomista syistä jotka ovat nousseet tiellemme Koivistolais-Aholaisen EU-totuuden lennettyä kaikkien silmille.

        Kannattaa myös visusti muistaa Koiviston "lähetekeskustelu", ts. sanelu Aholle ja tämän ryhmälle Brysseliin matkaeväiksi:

        "..Ja sieltä ei sitten tulla maitojunalla kotiin jonkun maatalouden ehtojen vuoksi, sieltä tullaan kotiin vain allekirjoitetun sopimuksen kanssa..."

        Mitä itse kunkin keskustalaisuuteen tulee, kannttaisi typerähköt arvostelut pitää mölyinä mahassa. Syyllistyt myös tuossa allerkirjoittaneen ahtaassa rajailussasi itse juuri pahimpaan mahdolliseen harhaan, sellaiseen jota ei ajatteleva keskustalainen missään tapauksessa suustaan päästäisi.

        Seppo Hietanen
        "kerimäki st"
        CITY-Keskusta

      • Keskusta on suvaitsevat.

        Kyllä meitä on muitakin Keskustalaisia jotka ovat täysin City-Keskustan linjoilla ja samaa mieltä tapahtuneista virheistä. Seppo Hietanen osuu napakymppiin todetessaan, että jos Keskusta jämähtää 60 luvun asenteisiin, niin huonosti meidän käy.
        Sen verran voisit nyt Oiva näyttää oikeaa Keskustalaisuutta ja pyytää loukkaustasi anteeksi City-Keskustalta. Onko miestä?

      • oivahärkönen
        Keskusta on suvaitsevat. kirjoitti:

        ... pyytää keneltäkään anteeksi poliittisista mielipiteistäni.

        CK vain tuntuu elävän tosi vanhassa ajassa, kun Väyrynen on hänen oikea puheenjohtaja, Aho ja Vanhanen ovat perseestä. Minusta kaikki Keskustan puheenjohtajat ovat aina olleet hyviä omassa ajassaan, nyt on Vanhanen.

      • Minikapitalisti
        oivahärkönen kirjoitti:

        Mielestäni Vanhasen pitäisi väistyä jo tänä vuonna ennenkuin pohjakosketus tulee ja silloin myös puolue kärsii. Vanhanen on mielestäni melko linjaton poliitikko, hän kerää vain itsenäisesti toimivien ministeriöiden tekemät päätökset nippuun ja on sitten samaa mieltä "kun asiantuntijat ne on laatineet".

        Väyrynenkin kaipasi hallitukselta enemmän keskustelua, jotta sen toiminnasta tulisi kaikille ministereille selkeämpi kokonaiskuva.

      • oivahärkönen
        CITY.-Keskusta kirjoitti:

        .
        ..eivät ole useimmille mitenkään suuria "valtiosalaisuuksia" - mutta ikävän totisia juttuja Aholle - siis eivät salaisuuksia niille jotka jonkin verran omaavat muutakin kuin sen kapean raon josta osa keskustalaisistakin tiirailee maailman menoa.

        Ahon roolia Koiviston marakattina sinun lienee hankalaa myöntää, kun olet vaatimattoman osatotuuden, BKT:n käyrien lumoissa. Paha kyllä olet jäänne bresneviläisltä ajalta jolloin joku suuri guru ajatteli ja sanoi, mitä vain sylki suuhun toi, niin sen purematta nielivät hänen ympärillään nöyrilevät lakeijat... Näin ei ole enää, ei keskustassakaan. Ja jos sinun lailla ajttelevat kuusikymmentäluvun asemiin jääneet eivät hellitä luutuneista maailmankuvistaan, saa Keskusta entisenä johtavana puolueena kaiken toivon heittää..

        Sinun kannattaisi Ahoa kehuessasi ottaa huomioon, että aivan järjettömyyksiin menneitten leikkureittensa ohessa hänen hallituksensa tuotti monen muun pahan ohessa lakialoitteen pankkituesta.
        Sen karmaisevampaa virheeseen eivät monetkaan ministerimme ole konsanaan syylistyneet!
        Sen avulla luotiin monen muun pahan ohessa maahan pysyvien pitkäaikaistyöttömien ja ikuisetsi käyhyyteen jäävien monisatatuhatpäinen joukkio. Talusnero Koiviston vedättäessä taustalla tappoivat nämä Ahon urhot enenpi yrityksiä ja ihmisiä kuin mitkään sotamme ja minkään maailman aikset tuhotulvamme.

        Samainen Aho ja hallituksensa hyväsyivät pankkituen oheistuotteen, mutinoitta Koiviston konklaavin törkeydet.

        Mitä EU-sopimukseemme tulee, toteutui siinä Mauno Koiviston ja hänelle tärkeimmän sosialistien internationaalin tavoitteet ja tahto. Jonkun muun kuin nöösipoikamaisesti suuria itsestään luulleen ja amatöörimäisesti intoilevan Ahon ollessa pääministerinä olisimme varmuudella saaneet edes joten kuten säälliset ehdot sopimukseemme.

        Väyrynen mm. tiesi asian harvinaisen hyvin, osasi varottaa sopikusneuvotteluitten luisuneen kauas pois asiasta, ... taisteli sitten käytänössä yksin sen vahingon estämiseksi jonka nyt lähes jokainen selväpäinen kansalainen nyrkkijään kourien pakon edessä myöntää;

        Väyrynen oli kisaullisen tasan tarkkaan oikeassa. Ei kai sinulle tarvitse luetella tässä viitteitä niistä lukematomista syistä jotka ovat nousseet tiellemme Koivistolais-Aholaisen EU-totuuden lennettyä kaikkien silmille.

        Kannattaa myös visusti muistaa Koiviston "lähetekeskustelu", ts. sanelu Aholle ja tämän ryhmälle Brysseliin matkaeväiksi:

        "..Ja sieltä ei sitten tulla maitojunalla kotiin jonkun maatalouden ehtojen vuoksi, sieltä tullaan kotiin vain allekirjoitetun sopimuksen kanssa..."

        Mitä itse kunkin keskustalaisuuteen tulee, kannttaisi typerähköt arvostelut pitää mölyinä mahassa. Syyllistyt myös tuossa allerkirjoittaneen ahtaassa rajailussasi itse juuri pahimpaan mahdolliseen harhaan, sellaiseen jota ei ajatteleva keskustalainen missään tapauksessa suustaan päästäisi.

        Seppo Hietanen
        "kerimäki st"
        CITY-Keskusta

        """Sinun kannattaisi Ahoa kehuessasi ottaa huomioon, että aivan järjettömyyksiin menneitten leikkureittensa ohessa hänen hallituksensa tuotti monen muun pahan ohessa lakialoitteen pankkituesta. """

        Pankkien romahdus olisi ollut koko yhteiskunnan romahdus, siksi Ahon hallitus sen esti. Jos pankit olisivat romahtaneet, olisi yritysten romahtaminen moninkertaistunut.

        """ Jonkun muun kuin nöösipoikamaisesti suuria itsestään luulleen ja amatöörimäisesti intoilevan Ahon ollessa pääministerinä olisimme varmuudella saaneet edes joten kuten säälliset ehdot sopimukseemme."""

        Meillä on unionin kanssa aivan oikeat ehdot liittymiseemme.

        """Kannattaa myös visusti muistaa Koiviston "lähetekeskustelu", ts. sanelu Aholle ja tämän ryhmälle Brysseliin matkaeväiksi:

        "..Ja sieltä ei sitten tulla maitojunalla kotiin jonkun maatalouden ehtojen vuoksi, sieltä tullaan kotiin vain allekirjoitetun sopimuksen kanssa..." """

        Tuo neuvo oli aivan paikallaan, tokihan meidän oli hyvä liittyä unioniin. Vai olisiko ollut meidän pitänyt jättäytyä muiden Itä- Euroopan maiden mukaan, jotka vasta äskettäin liittyvät.

        """Mitä itse kunkin keskustalaisuuteen tulee, kannttaisi typerähköt arvostelut pitää mölyinä mahassa."""

        On tosiaan syytä asetaa keskustalaisuutesi kyseenalaiseksi, kun sekä Aho että Vahanen ovat mielestäsi perseestä.

        1. nosto:
        ************'

        CK
        """Sinun kannattaisi Ahoa kehuessasi ottaa huomioon, että aivan järjettömyyksiin menneitten leikkureittensa ohessa hänen hallituksensa tuotti monen muun pahan ohessa lakialoitteen pankkituesta. """

        OIVA:
        Pankkien romahdus olisi ollut koko yhteiskunnan romahdus, siksi Ahon hallitus sen esti. Jos pankit olisivat romahtaneet, olisi yritysten romahtaminen moninkertaistunut.

        ***

        VASTAAN:

        Meillä pankkien pelastamiseksi harjoitettuun mielivaltaan ei löydätä edes maailmanhistoriallisesti vastaavaa tuhoisuutta.
        Terveessä denokratissa suurin osa Koiviston taustalla junailemistä päätöksistä olisi jo käsitelty valtakunnanoikeudessa ja syylliset olisiva saaneet sen mitä he ansaitsevat.

        Vertaa:

        NORJASSA valuutan vapauttaminen ja pankkikriisi lamoineen muistutti lähinnä meikäläistä laadultaan ja määrältään.

        Norjan valtio otti kuralle menneet pankin haltuunsa, saneerasi ne ja myi sitten nousevien suhdanteiden alkaessa pankit takaisin markkioille.
        Kaikki hyötyivät,kaupat jopa tuottivat yli saneeraukseen sijoitettujen määrän valuuttaa. Yrityksiä ei kaatunut nimeksikään eikä järjetöntä valtionvelkaa meidän laillamme tarvittu. Kynsilleen saivat vain pankkien entiset osakkaat.

        ****

        2, nosto
        ***************

        CK

        """ Jonkun muun kuin nöösipoikamaisesti suuria itsestään luulleen ja amatöörimäisesti intoilevan Ahon ollessa pääministerinä olisimme varmuudella saaneet edes joten kuten säälliset ehdot sopimukseemme."""

        OIVA:

        Meillä on unionin kanssa aivan oikeat ehdot liittymiseemme.

        ****

        VASTAAN:

        Salli mun nauraa Oiva-hyvä. Neuvostoliitossa suuryhtiön vastuullisessa tehtävissä vietetty aika on näemmä vierottanut sinut pois todellisten neuvottelujen maailmasta.

        Tuskin edes kiivain EU-fanaatikko suostuu sanomaan meidän sopimustamme kattavasti asialliseksi.

        En edes perustele muuten, sillä jokin kuuro-sokeus sinua vaivannee kun puolustat kv-makrobusineksen ja sosialistien epäpyhän liiton tuottamaa myllynkiveä, joka puree kuin sika limppua lähes koko kansan kukkarolla.

        *****************

        3. nosto
        **********'

        CK:

        """Kannattaa myös visusti muistaa Koiviston "lähetekeskustelu", ts. sanelu Aholle ja tämän ryhmälle Brysseliin matkaeväiksi:

        "..Ja sieltä ei sitten tulla maitojunalla kotiin jonkun maatalouden ehtojen vuoksi, sieltä tullaan kotiin vain allekirjoitetun sopimuksen kanssa..." """
        ***

        OIVA:

        Tuo neuvo oli aivan paikallaan, tokihan meidän oli hyvä liittyä unioniin. Vai olisiko ollut meidän pitänyt jättäytyä muiden Itä- Euroopan maiden mukaan, jotka vasta äskettäin liittyvät.

        ******

        VASTAAN:

        Ymmärryksesi neuvotteluista lienee todella vähäinen. Mistä olet saanut päähäsi että olisimme jostain syystä tuolloin lentäneet pihalle EU-yhteyksistä ja päässeet mukaan vasta nyt?

        Muistelepa miten samaan aikaan asialla olleet Norjalaiset toimivat, kun heiltä kiristettiin kalastusoikeuksiin liittyviä älyttömiä ehtoja.

        Tuolloin Espanja vaati että heidän on päästävä kalastamaan Norjan vuonoihin ja muutenkin Norjan kalastusalueelle, tai muuten he eivät suostu Norjan jäsenyyteen.

        Norjalaiset marssivat ulos neukkareista..., - ja ihne ja kumma -, tuota pikaa EU:n ruhtinaat löysivät Norjalle uuden ajan neuvotteluun, ja Norjalaiset kohensivat sopimusmalliaan merkittävästi.

        Vastaavassa tilanteessa meikäläiset lähinnä änkyttivät punastelivat eivätkä tyhmyyksissään osanneet vaatia edes pitävää käännöstä ja niille yksiselitteisiä tulkintoja. Tästä seurasi mm. artikloitten 141 -ja 142 sota, joka vääjäämättä johtaa tuotantomme raakaan alasajoon.

        ***************

        nosto 4
        ************

        CK:

        """Mitä itse kunkin keskustalaisuuteen tulee, kannttaisi typerähköt arvostelut pitää mölyinä mahassa."""
        **

        OIVA

        On tosiaan syytä asetaa keskustalaisuutesi kyseenalaiseksi, kun sekä Aho että Vahanen ovat mielestäsi perseestä.

        *****

        VASTAAN:

        Nyt top tykkään Oiva!! vedäpä esiin se teksti jossa lausun heistä noin sanoin!!

        Kova perusteltu kieli on kuitenkin aivan eri asia kuin surat törkeydet, joka seikka kannataa sinunkin muistaa.

        Vakuutan sinulle että varmuudella pari-kolmesataatuhatta keskustalaista näyttää tälläkin hetkellä Esko Aholle keskisormea ja katuu hartaasti sitä päivän kun he sallivat Ahon vetää omiaan huulesta, niin Koiviston marioinettina laman jälkihoidossa kuin EU-intoilijana.

        Vanhanen ei todellisuudessa pääse edes Ahon tasolle, sillä Aho on aina ollut selväsanainen sanoissaan, joden valinnasta olemme kyllä visusti eri mieltä.
        Vanhanen on japysyy ns "sattumakorppina" joka on onnenkantamoisella päässyt ja toistaiseksi paremman puutteessa pysynyt puolueen johdossa. Jos Keskusta ei jostain syystä osaa vaihtaa häntä vimeistään Joensuun PK:ssa, seuraa siitä alamäki ja pahimmillaan pitkä kivulias tie oppositiossa.

        Muuten Oiva, Pidä sinua todella jäävinä heittelemään moisia arvioitasi henkilöstäni, sillä edustan suht.koht. Jarmo Korhosen tyyppistä keskustalaisuutta, varmuudella keskustalaisten suurta enemmistöä.
        Kun et näytä ymmärtävän demokratioan perussääntöä niin kertaan sen tässä:

        Korhonen on valittu puoluesihteeriksi Oulun PK:ssa suurella äänten enemmistöllä ohi Vanhasen ja sinun tyyppisten kepujen kellokkaan, ohi Mikko Alkion. Valinta oli erityisesti kentän merkittävä avoin protesti Vanhasen politiikalle. Se seikka kannattaa pitää mielessä.

        Demokratian sääntöjen mukaan enemmistön tahtoa tulisi kunnioittaa. Vanhanen läheisineen( etka sinäkään ) sitä tunnu oikien ymmärtävän.
        Menepä itseesi ja harkitse asiaa hieman ennen kuin seuraavan kerran alat esittämään puhdasotsaista ainota aitoa kepua.

        Seppo Hietanen

    • Linjariita

      Nykypäivänä Vanhanen on Aho ja Korhonen on Väyrynen. Taas taistellaan Maalaisliiton suunnasta.

      • oivahärkönen

        Väyrynen oli loistava puheenjohtaja ja on vieläkin tärkeässä tehtävässä ulkomaankauppaministerinä. Väyrynen, Aho ja nyt Vanhanen ovat olleet hyviä, omaan aikaansa sopivia puheenjohtajia.

    • J. Leinonen

      Väyrysestä ollut tuolloisessa eurohuumassa vastusta Ahtisaarelle. Ahtisaari olisi saanut toisella kierroksella kuitenkin koko vasemmiston ( vihreiden) sekä liki koko kokoomuksen ( osan ruottalaisilta) äänet.
      Ja siinähän se olisi sitten Puavon kakkostila varmistunut.

    • Makunsa kullakin

      ... viidentoista vuoden takaisen yhteiskunnallisen kriisitilanteen aikaisilla ratkaisuilla harrastettua jälkiviisastelua ja epäloogista saivartelua, joka haisee sille itselleen, mutta on ulostelijan itsensä mielestä varmaan "hunajaakin makeampaa.

      • CITY.-Keskusta

        .

        Asia on joka hetki ajankohtainen. Koiviston pääpukarina masinoiman laman todelliset tuhot jatkuvat kumoloituen.
        Ilmeisen varmaa on että jostain löytyy suoraselkäisiä poliitikkoja jotka eivät pelkää monen muun pahan, mutta ennen kaikkea laman alkuunpanijoitten käärmeenpesää, Hakaniemen punikkien keskusta ja kaiken takapirua, kaiken pahan alkuun pannutta Mauno Koivistoa.

        Se tarkoittaa todellisin syin käytäviä lukuisia valtakunnanoikeuden isntoja. Ehdotan että asiasat mitään ymmärtämättömänä pidä pienempää suuta tuon suuntaisista teorioistasi ja odotat nöyränä mitä tuleman pitää.

        Uhoa sitten kun on oikeata asiaa.

        ..nimen tällä kertaa lausumatta ja syyllistämättä lamaan..
        Se kaiketi lienee selvää, että Holkerin hallitus Taudin (laman) synnytti.
        Mutta Ahon hallitus ( kipein kirurgisin) toimenpitein potilaan (maan talouden) pelasti. Tervehdyttäviä leikkauksia tehtäessä aina sattuu johonkin ja jälkikipujakin esiintyy.
        Hyvin sanottu itsellesi:
        """Ehdotan että asiasat mitään ymmärtämättömänä pidä pienempää suuta tuon suuntaisista teorioistasi ja odotat nöyränä mitä tuleman pitää.""

        Uhoa sitten kun on oikeata asiaa.

      • CITY.-Keskusta
        Makunsa kullakin kirjoitti:

        Aho teki vain sitä mitä jokainen pakkotilanteessa olisi tehnyt. Tekemisten laatu ja tavat lähes tappivat koo yhteiskunnan.

        Koiviston marakattina kyykitty puuha tappoi lähes tyystin PK-sektorin ja vei överiksi menneillä säästöillään maan lähes tuhoon.
        Nykyisin pikkopojatkin jo ymmärtävät elvytyksen merkityksen. Aho ja Viinanen, nuo suuret talousnerot eivät sitä laisinkaan tajunneet ja kuristivat maan ja kansan lähes tajuttomaksi.

        Seppo Hietanen

      • Makunsa kullakin.

        ... kaakattaa ja lapioi hiekkaa Holkerin teot peittääkseen.
        Osoite väärä: "Aho ja Viinanen, nuo suuret talousnerot eivät sitä laisinkaan tajunneet ja kuristivat maan ja kansan lähes tajuttomaksi."
        Tekijä ja toimija ja KURJISTAJA oli Holkerin hallitus. Joten älä puhu PASKAA.
        JO vuosien -92-93 vaihteessa Holkerin hallituksen kuristus ote alkoi hellittää taloudessa.
        Kuka tahansa kaltaisesi PÖLHÖ-KUSTAA voi väittää ja räkyttää, että VÄÄRN SAMMUTETTU.

      • CITY.-Keskusta
        Makunsa kullakin. kirjoitti:

        Ensinnä: Koetapa säilyttää edes alkeelliset tavat ja jätä nuo pölhöilyt muualle.

        Pankkikriisin, kasinopelin ja laman surmanajon potkaisi käyntiin Koivisto kätyreineen EU-HURMOKSESSAAN, jossa päätökset tehtiin pienessä piirissä salaa jopa eduskunnalta. Eräs törkeä salainen temppu oli valuutan säännöstelyn purkaminen, jonka VAIN eduskunta olisi voinut säädetyssä järjestyksessä päättää.
        Mieti sitä ja muistele miten Mauni wahvamarkka kätyreineen veti välistä niin että eivät edes pankkivaltuusmiehet ( eduskunnan SP:lle asettama valvojaelin) tienneet asiasta ennekkoon yhtään mitään.
        Tuosta Koiviston hämyjengistä Holkeri oli selvästi typerin; Hänhän ei edes ymmärtänyt - eikä ymmärrä vieläkään - mitä teki ja mihin punikit hänen "hallitessaan" ajoivat maata ja kansaa.

        Aho ja Viinanen jatkoivat Koiviston kyylätessä siitä mihin Holkerin surmanajo päättyi. Pakolliset säästötoimet eivät odustaneet mitään järjen riemuvoittoa, sillä jokainen poliitikko olisi siinä saumassa joutunut tekemään samaa raakaa työtä.

        Toistan taas:

        Viisas insinööri Iiro Viinanen tuki mieletöntä vahvaamarkkaa, ja keksi Ahon tuella ja Koiviston siunauksella sen ainoan opin jolla pelastaudutaan, ei suinkaan elvytätmällä vaan kuristamalla lähes rajattomilla säästöillä ja leikkureilla monokansalta ja PK-yrittäjiltä paska ulos vaikka väkisin. Luontainen elpyminen viipyi kunostovoima imettiin järjenvastaisilla leikkureilla pois kulutuksesta.

        Siinä nuo Koiviston lakeijat onnistuivatkin. Kuten sanottua elvetyksestä tietävät nykyisin jo Sörkan rannan pikujätkätkin, mutta nuo talous -ym. polittiiset neromme Aho-Viinanen eivät sellaisesta annettuja neuvoja ottaneet kuuleviin korviinsa.
        Kokoomuksen ääni oli suurteollisuuden, viennin ja pörssibusineksen rahoittama ääni, joten sikäläisten mielestä vääriin käsiin kertyneen omaisuuden uusjako sopi heille samoin kuin se sopi punikeillekin tahollaan aatteellisista syistä, oikien hyvin.

        Kliimaksiin Aholla noussut EU-hurmos esti häntä käyttämästä sitä tietotaitoa jota silloisessa keskustalaisessa kärkijoukossa kiistatta esiintyi. Juhanatolon uhraaminen sossujen maineenmenetyksen pelon ja hätäpaskan alttarille Säätytalossa oli eräs Ahon aiheuttamista hämytempuista. Aho olisi halutessaan voinut estää poliittisen murhan, mutta Juhantalon teilaaminen sopikin hänelle mitä parhaiten, sillä juuri Juhantalo KTM:nä oli se vipu jota Aho Keskustan sisällä pelkäsi pahana kilpailijana. Juhantalo oli laman jälkihoidon päälinjoissa raskaati eri mieltä Ahon kanssa, samoin EU:n neutteluitten tavoista ja hosumisesta.
        Merkittävä oman asemansa varmistustoimena Keskustassa toimi Aholla Väyrysen tien torbedointi presidettiehdokkuuden tiivistyessä 1993 syyskauden aikana. Viittaan Keijo Korhosen villivapaalle pääsyn suosimista, ja sen kautta yli sadantuhannen äänen menetyksen tappiota Väyrysellä ensimäisellä kierroksella.

        Seppo Hietanen

      • SE SAMA...

        ... HolKERIN TOIMINTA TAPPOI yrityksiä joten turha kaakattaa ja lapioita hiekkaa Holkerin tekojen peitoksi.
        Osoite väärä:
        -"Aho ja Viinanen, nuo suuret talousnerot eivät sitä laisinkaan tajunneet ja kuristivat maan ja kansan lähes tajuttomaksi."
        "Tekijä ja toimija ja KURJISTAJA oli Holkerin hallitus. Joten älä puhu PASKAA.
        JO vuosien -92-93 vaihteessa Holkerin hallituksen kuristus ote alkoi hellittää taloudessa.
        Kuka tahansa kaltaisesi PÖLHÖ-KUSTAA voi väittää ja räkyttää, että VÄÄRN SAMMUTETTU."
        Ps.Ps.Sama marakattimainen "väärin sammutettu"
        räkytys liittyy väitteisiin, että Aho olisi voinut estää Juhantalon oikeuden käynnin, samoin kuin siinä , että Aho tuli puoluekokouksen päätöksellä valituksi presidentti ehdokkaaksi.Ei KEPUN puoluejohtajalla ole Stalinin tai Hitlerin yksinvaltiuden valtikkaa jota käyttäen puheenjohtaja voisi katkoa kauloja.
        Laki ja demokratia ovat kaiken perusta keskustan toiminnassa.

    • Mitähän vielä..

      ...olisi ollut Iivana-Julman Stalinin tai Hitlerin yksinvaltiuden valtikka käsissään olisi hän tahtoessaan voinut yksin sanella ne ratkaisut joiden tekemättömyydestä häntä nyt syytät.
      ps._90 luvun laman syylliset ovat löydettävissä yksinomaan Holkerin hallitus kauden vaikuttajista.
      Ahon hallitus käänsi uppoavan kansantalouden nousukurssille. Siitäkö kenkä puristaa, kun Ahoa niin kiroat jatkuvasti.

      • CITY.-Keskusta

        .

        Höpsistä kukkuu...

        Äläpä ryhdy elvistelemään asiasta josta et näytä mitään ymmärtävän.

        Holkerin surmanajon jälkeen olisi kuka vain tehnyt samat temput joita Aho-viinanen suorittivat. Samaan aikaan tapahtunut ylimittainen EU-intoilu ja Koiviston maratiksi suostuminen ovat faktoje. Kyse on tekemisen tavoista, suunnasta ja ehdoista.

        Tutustu aiheiseen ja pulise sitten, jos asiaa vielä löytyy.

        Seppo Hietanen
        "kerimäki st"
        CITY-Keskusta

      • Mitähän vielä

        ...ei ollut mitään osuutta tulipalon(siis laman)
        sytyttämiseen. Jos olisit edes rivipalokuntalainen saatikka palopäällikkö voisit tunnetulla, imelällä jälkiviisaudellasi hekumoiden lyödä rintoihisi, että VÄÄRIN SAMMUTETTU.
        Joten """- Äläpä ryhdy elvistelemään asiasta josta et näytä mitään ymmärtävän.""" , sillä tuollainen häpeilemätön jälkijättöinen saivarteleva kuseskelu
        Ahon hallituksen syyllistämiseksi kuuluu sarjaan pultsarit ja puliukot.

      • CITY.-Keskusta
        Mitähän vielä kirjoitti:

        En ole missään väittänyt Ahon kuuluvan laman arkkitehteihin.

        Sitä vastoin huhtikuussa 1991 aloittaneen Ahon hallituksen temput ovat yleisesti tunnetuja, eikä niiden puolustelu kestä päivänvaloa, ei varisnkaan tuolla sokean reetan roolilla, jossa sinä-poika kiellät Aho - Viinasen ajamien asioitten syy-yhteydet ja vahingot, veriset avoimet haavat yhteiskunnan ytimessä, joiden olemassaolon Aho tyynesti asian vierestä soopaa puhuen ohittaa.

        Pidä mielessäsi että Ahon halituksen aloitteesta säädettiin maamme ehkä kaikkien aikojen raain tappolaki, laki pankkituesta. EU-sopimuksemme on torso, onnettomuuden Aho pääneuvottelija salli, vaikka hänen täytyi tiedostaa nyttemmin esiin nousseet veriset vääryydet, joiden uhriksi puolet maasta ja kansasat joutui.
        Muutaman kymmenentuhannen ylenpalttininen rikastuminen jon aikaisemman huomattavan varalllisuuden päälle lähes viiden miljoonan kansalaisen selkänahan ja heikentyneen aseman hinnalla on surkeinta mahdollista politiikkaa mitä maan demokraattisesti valittu hallitus milloinkaan voisi tehdä. Jos Ahon asemassa olisi ollut vaikkapa Paavo Väyrynen, olisimme välttyyneet monilta älyttömyyksiltä, joita Aho Koiviston vaikutsuvaltaan ihastuttuaan sekä oman kuningastiensä nimissä salli tämän takapiruna aiheuttaa.

        Seppo Hietanen

      • ja paha kyllä

        Olet täysin oikeassa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe