Ilm 13:15 "Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin."
On tulossa yhtenäiset maailmanhallitsijan hartaushetket, jolloin kansalaiset kokoontuvat yhdessä televisioidensa ääreen, kuittaavat läsnäolonsa digiboksissa olevaan sähköiseen allekirjoittimeen ihoonsa sijoitetun mikrosirun avulla ja tietyin kellonajoin ja muutoin säädetyin juhlahetkin kumartavat kuningasta koko maailma yhtäaikaa ja oikeaan suuntaan.
Normaalit kansalliset tv-lähetykset siirtyvät internetiin ja digibokseista tulee loppupeleissä nettikoneita, joiden avulla katsotaan lähetyksiä internetin kautta. Tällainen kaksisuuntainen tv-nettijärjestely on välttämätön, jotta katsoja voidaan rekisteröidä henkilökohtaisesti päässä, josta kukin ohjelma lähetetään.
Jos yksikin jää tilaisuudessa tunnistautumatta, kuolema on välitön.
http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/oikea/id89269.html
Maailmanlaajuinen TV
5
533
Vastaukset
- Huhhahhei
Tekniikka on jo nyt ajanut houreidesi ohi. Päivitähän tietosi ja uneksi uudelleen.
- mr observer
Täytyy myöntää, että kirjoitin myös alla olevan "teitä on huijattu"- tekstin.
On varsin ilmiömäistä, miten Raamatun ennustukset toteutuvat. Tästä on kiistattomia todisteita.
Kuten kirjoitin 10-osaisesta maailmasta (joka on siis jo hyvän aikaa sitten toimeenpantu ja pitkälle edennyt prosessi, jossa EU on vain välivaihe. Niille tiedoksi, jotka ihmettelevät EU:n olemassaolon syitä ja päämäärää.), se on todella suunnitelmallisesti toteutumassa.
Raamatussa asiasta sanotaan näin:
Dan 2:40 "40. Ja neljäs valtakunta on tuleva, luja kuin rauta; niinkuin rauta musertaa ja särkee kaiken, niinkuin rauta murskaa, niin se on musertava ja murskaava ne kaikki. 41. Ja että sinä näit jalkain ja varvasten olevan osittain savenvalajan savea, osittain rautaa, se merkitsee, että se on oleva hajanainen valtakunta; kuitenkin on siinä oleva raudan lujuutta, niinkuin sinä näit rautaa olevan saven seassa. 42. Ja että jalkojen varpaat olivat osaksi rautaa, osaksi savea, se merkitsee, että osa sitä valtakuntaa on oleva luja, osa sitä on oleva hauras. 43. Että sinä näit rautaa olevan saven seassa, se merkitsee, että vaikka ne sekaantuvat toisiinsa ihmissiemenellä, ne eivät yhdisty toinen toiseensa, niinkuin ei rautakaan sekaannu saveen. 44. Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti, "
Varpaat siis edustavat kymmenen osan yhteenliittymää haurain sidoksin (kieli-, kulttuuri- jne. ongelmista johtuen).
Mitä tulee ihmisen "digitalisointiin", myös tämä prosessi on ollut varsin paljon esillä jo vuosikymmeniä.
Raamatussa sanotaan asiasta näin:
Ilm 13:15 "15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. 16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, 17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. "
Tervetuloa maalliseen Titaniciin. Matka on jatkunut jo hyvän aikaa ja jäävuori häämöttää jo pimeydessä. On vain vähän aikaa astua ulos ravintoloiden riennoista ja pukea ylleen pelastusliivit ja hypätä ulos potskista, sillä se on tuhoon tuomittu kaikkine ihmisineen, eikä mene kauaa, kun soitot on soitettu ja tanssit tanssittu.
Matt 16:3 "Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa. "
2 Tess 2:7 "7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, 8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, 9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. "
Se mikä vielä pidättää, on Jumalaan uskova ja Häntä seuraava seurakunta; uskovaiset. Laittomuuden salaisuuden löydämme tekaistussa terrorismissa, ihmisen pyrkimyksissä tulla evoluutio-opin kautta itse jumalaksi itselleen, saatanallisessa juonittelussa, joka langettaa kansat polvilleen köyhyydessä ja pelossa, jotta antikristuksen valtakunta voisi nousta.
Antikristus on ihminen. Ihminen, joka korottaa itsensä jumalaksi.
Jumalaksi ihminen voi itsensä korottaa vasta syrjäytettyään todellisen luojansa ja valmistettuaan maallisten filosofioiden mukaisen yhteiskunnan, joka on absoluuttinen tyrannia, viha, ahneus, kunnianhimo ja omajumalaisuus.
Tämä tapahtuu nyt.
Oletan, että 10 vuoden sisällä ULKOISTA maksuvälinettä ei ole enää olemassa. On vain sähköinen lasku ja sähköinen raha. Tämä sähköinen raha on sinussa ja sinuun istutettuna; datasiru, jossa on koko elämäsi, henkilöllisyytesi ja varallisuutesi.
Jos et hyväksy "uutta maailmaa", sirusi mitätöidään, etkä voi tehdä mitään, ostaa mitään tai mennä minnekään.
10 VUOTTA! Lukekaa itse uutisia!!!
- sellainen juttu,
että kun ostin äskettäin digitelkkarin niin minulla ei ole boksia. Että onkos minun nyt heitettävä tämä uusi ja hieno telkkari pois ja ostettava vanhanmallinen telkkari ja uusi boksi, jos mielin saada tämän Antikristus live show'n näkyviin?
- Finally it's here
Sinun on heitettävä tuo uusi telkkari pois ja ostettava uusi sellaisella digisovittimella varustettuna, joka tukee nettiTV-ominaisuutta.
- finally it's here
Vanhat (eli nykyiset) digiboksit lakkaavat toimimasta n. 10 vuoden kuluessa. Jälleen täytyy hankkia uusi, juuri tällainen internet-ominaisuudella varustettu härpäke. Muutoin ei näy mitään.
Jos joku haluaa lyödä kanssani vetoa, suostun ilomielin ja summa on vapaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084731Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293463No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 501528
- 361453
- 381266
- 141172
- 1641060
- 271058
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv181015