Eikö ole mitään keinoa saada erityisesti mamujen kakaroita hiljaiseksi kirjastoissa? Tosin kyllä kasvattamattomat suomikakaratkin osaavat siellä huutaa ja teinit kailottaa kännykkään. Meno on usein kuin markkinoilla. Välillä kuuluu kova läpsytys lattiaan, kun kuunnellaan musiikkia. On tosi vaikea keskittyä lukemiseen mekastuksen ja juoksemisen keskellä.
Räkäklimppejä en ole toistaiseksi nähnyt kirjastojen lattioilla. Erityisesti teinit erittävät räkää ja limaa ympärilleen bussipysäkeilla, juna-asemilla ja jopa metroasemillakin.
Eikö kirjastovirkailijat osaa tai uskalla pitää kuria? Tuleekohan kurinpitämisestä heti rasistisyytöksiä?
Mekastus kirjastoissa
8
585
Vastaukset
- kaikkien olohuone
Johtunee siitä, että kirjastot ovat nykyään kaupunkilaisia kohtauspaikkoja ja sulatusuuneja. Minäkin toivoisin edes yhtä paikkaa säilytettäväksi hiljaiselle oleskelulle, mutta tuskin toiveeni toteutuu. Omassa lähikirjastossani on vielä asiat mukavasti, mutta sekin lähivuosina puretaan. Uusi rakennetaan liikekeskuksen yhteyteen ja arvelen, että juuri nykyaikaiseksi melukeskukseksi. Ei auta sitten kuin käydä pikaiseen ja istuksia kotonaan, vaikka naapurit kuinka mekkaloisivat. Huokaus.
- Tulee kyllä
Jos komentaa kotoperäisiä saattaa tulla mutinoita, mutta komentaessa maahanmuuttajia tulee varmasti rasistikortti esiin.
- sitä
huutaa mamujen kielellä HILJAISUUS KIRJASTOSSA!
jossain hyllyjen välissä kenenkään huomaamatta. Niin he luulee, että omat komentaa. :D - toi on kumma juttu
sanoopa mitä tahansa tummaihoiselle, tai vaikkapa itäisille vaaleille, heti on rasisti.
Eikö se ole jo rasismia meitä syntyperäisiä kohtaan?
En minäkään voi vaatia heidän maissaan oleskellessani yörauhaa, vaan luulisin kotonani sitä voivan vaatia, ilman syytöksiä.
Kirjastot ovat tosiaan häliseviä toisista piittaamattömien maahanmuuttajien kansoittamia, empä enää niissä vieraile, juuri tuon takia.
Eikö voitaisi saada monikieliset kyltit, joissa selkeästi säännöt tulisivat selväksi, eli jospa he eivät tiedä miten käyttäytyä?
Eläkkeellä olisi aikaa lukea, vaan .....
- Rauhanrakastajanainen
Jos komentelusi ei ole rasistista, niin miksi siitä tulisi rasismisyytöksiä ja tarvitseeko niistä välittää?!?!
- voi kuten ei yhteiskunta
voi kellekään mitään, ei edes rikollisille
- oikein vaivaa
Jos ette itse voi pyytää heitä olemaan hiljaa. Minä kohteliaasti pyydän hiljaisuutta ja vastaukseksi olen aina saanut: "Sorry"
- sulle
oikein vaivaa kirjoitti:
Jos ette itse voi pyytää heitä olemaan hiljaa. Minä kohteliaasti pyydän hiljaisuutta ja vastaukseksi olen aina saanut: "Sorry"
Olen eläkeläinen, ja muutaman kerran sanonut, empä sano enää. Vi**uu ja rasistiks haukkumista ei jaksa kuunnella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750