Kurjistumisteorian ajankohtaisuudesta

hannu_rainesto

Hyvinvointivaltiosta vallankumoukseen

”Marxilaisia syyttävä teoria siitä, että vallankumous on seurausta kansalaisten kurjistumisesta, on väärä. Oikea selitys kuuluu; että kapitalismi johtaa itsensä kriisiin, josta seuraa kurjistuminen ja jonka seurauksena tuotantotapa ”sopivissa olosuhteissa” kumoutuu ja korvautuu uudella.”

Toveri kirjoittaa:
”Marxin mukaan työväenluokka kurjistuu suhteellisesti pitkällä aikavälillä verrattuna kapitalistiseen arvonlisäysprosessiin, vaikka työläisten elintaso, reaalipalkka yms. paranisivatkin.

Suomalaisen duunarin suhteellinen kuristuminen havaitaan tilastokeskuksen statistiikallakin. Esimerkiksi vuonna 2005 yritysten voitot olivat yli 25 miljardia euroa. Eli euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin.
Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä
aikavälillä keskimäärin. Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti.
- Ja verotilastojenkin mukaan suhteellista kurjistumista ilmenee, sillä suomalaisista rikkaimman prosentin veronalaiset bruttotulot ovat yhtä suuret kuin pienituloisimmalla kolmanneksella
yhteensä. Kun rikkaimman prosentin reaalitulot ovat vuoden 1990 jälkeen kolminkertaistuneet, ovat köyhimmän kymmenesosan reaalitulot polkeneet paikallaan.

Marxin toteamus rikkauden kasautumisesta toiseen kohtioon sekä kurjuuden, työrasituksen, orjuuden ja tietämättömyyden kasautumisesta toiseen kohtioon ilmenee tänään globaalisti
paljolti absoluuttisena kurjistumisena. Koska teollisuusmaiden ja kehitysmaiden välinen taloudellinen kuilu on 40 viime vuoden aikana vain kasvanut: vuonna 1960 maailman rikkaimman
ja köyhimmän viidenneksen välinen ero oli 30-kertainen. Nyt ero on kasvanut jo 80-kertaiseksi. Ja kolmen maailman rikkaimman henkilön omaisuus on enemmän kuin vähiten kehittyneiden maiden ja niiden 600 miljoonan ihmisen bruttokansantuote yhteensä. Microsoftin omistaja Bill Gates ansaitsee noin 1400 euroa sekunnissa, kun samaan aikaan lähes kolme miljardia ihmistä elää alle kahdella eurolla päivässä.”

Olemme siis kiistatta kurjistuneet ja todentaahan sen Suomen osalta myös EU-tutkimus köyhyydestä. Olemme kurjistuneet globaalisti, vaikka kuinka puolustelisimme kapitalismia, on tämä maapallon laajuinen pahoinvointi seurausta juuri kapitalismista, muita tuotantotapoja jotka olisivat muuta kuin paikallisia ei edes ole käytössä..

Hannu Rainesto

18

572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Monet punikit ovat vaihtaneet nimimerkkiä palstalla tultuaan kunnolla Kallen selättämäksi ja saatuaan kunnolla Kallelta köniinsä.

      Oletko sinä yksi näistä monistä punatulkuista???

      Toveri ”hinku ja vinku”:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000027184501

      ”euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti.”

      Toveri ”hannu_rainesto”:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000034770557

      ”euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti.”

      Kalle onkin nämä luvut jo kerran aikaisemmin osoittanut olevan pelkkää paskanjauhantaa ilman totuuden häivääkään. Silloin yksikään punikki ei esittänyt ensimmäistäkään oikeaksi katsomaansa vasta-argumenttia vaan punatulkkujen parvi lensi muihin viestiketjun haaroihin – saadakseen köniinsä.

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000027187657

      • T Urpo

        Tekee kaikkensa valheen ja harhautuksen jalossa
        taidossa.

        Koko saatanan uskonto perustuu valehteluun,
        petkuttamiseen ja varastamiseen.

        Raineston lapsonen ei ole muita punikkeja kummempi.

        Vähän naivimpi ja todellisuudentajuttomampi ehkä.

        Ei välttämättä edes niin kovin "hauskakaan".

        Minusta alkaa tuntua että hihna luistaa jonkin
        verran "sosialistisine tyyppitaloineen" jotka
        hän on oikein SUUNNITELLUT!

        Halpoja ja hyviä työläisten tarpeisiin.

        Hanski haiskahtaa vähän Kim Il Jongilta "uupperoi-
        neen".

      • joten älä mesoo!

        Älä jauha soopaa, koska et ole missään vielä tätä kumonnut:

        ”euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti.”

        odotellaan!

      • sontaa
        T Urpo kirjoitti:

        Onko iltalääkkeet jne. Häh?

      • joten älä mesoo! kirjoitti:

        Et siis ymmärtänyt linkitettyä kumousta.

        Taivutetaan rautalankangasta.

        Jos palkkasumman 9 miljardin euron pieneneminen voitaisiin korjata 4 euron tuntipalkan korotuksella niin maassa tehdään vuosittain yksityisissä yrityksissä 9000000000/4 työtuntia. Eli 2250000000 työtuntia vuodessa. Yksi työntekijä tekee 1600 tuntia vuodessa ja näin ollen saadaan yksityisen palveluksessa olevien työntekijöiden määräksi 1 406 250 henkilöä.

        http://www.sak.fi/suomi/ServiceServlet?type=attachment&source=SAKAttachments&id=508

        Kalle arvelee teollisuuden keskituntipalkan kaikkine lisineen olevan 25€/h ja näin ykstyisten yritysten maksamaksi palkkasummaksi tulee 2 250 000 000 x 25€ = 56 250 000 000€.

        Palkkasumma vuonna 1990 oli 9 000 000 000€ korkeampi ja siis 65 250 000 000€.

        Työvoimakustannukset ovat nousseet noin 75%vuodesta 1990 vuoteen 2005 ja siis vuonna 1990 työvoimakustannus tuntia kohden oli 14.3€.
        Tästä saadaan, että maassa tehtiin 65 250 000 000/14.3 työtuntia yksityisen palveluksessa vuonna 1990 - siis 4 562 000 000 tuntia. Silloin tehtiin vähän pisempää työaikaa ja jokainen teki 1700 tuntia töitä vuodessa - vuotuista vapaa-aikaa on lisätty siis 2,5 viikkoa.

        Tästä saadaan yksityisen palveluksessa olleiden työntekijöiden määrä vuodelle 1990
        4 562 000 000/1700= 2 683 000.

        Jos oletat ettei maasta löytynyt 2 683 000 henkilöä yksityissektorille vuonna 1990 niin kerrothan missä Kalle laski väärin.

        Täältä löytyy SAK:n tilastoa palkkakehityksestä

        Katso kohta 7.2
        Palkkakehitys 1990-2005 on ollut 75.7% SAK:n tilaston mukaan.

        Jos et tiedä miten tuo prosenttiluku on laskettu niin kysy vain rohkeasti.

      • oletat ja arvelet vain jne
        antipunikki kirjoitti:

        Laita nyt vauhtia, koska nämä ovat edelleen kumoamatta:

        ”Vuonna 2005 yritysten voitot olivat yli 25 miljardia euroa.”

        ”Tämä tiesi sitä, että euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin.”

        ”Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin.”

        ”Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti."

      • oletat ja arvelet vain jne kirjoitti:

        Vaan esitä vasta-argumenttisi - jos niitä on.

        Vasta-argumenttejasi odotellessamme me palstalaiset nauramme paskaista räkänaurua punikkilaan - Kalle vie taas taas koko punikkipoppoota kuin kuoriämpäriä.

        Hähhähhää

      • kallepaskanjauhaja

        Nämä ovat edelleen kumoamatta:

        ”Vuonna 2005 yritysten voitot olivat yli 25 miljardia euroa.”

        ”Tämä tiesi sitä, että euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin.”

        ”Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin.”

        ”Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti."

      • hannu_rainesto

        Tilastotiedot ovat yhteisiä, jos ne on laitettu jakoon.
        Sinä et ole pystynyt kuin paskaa jauhamaan ja siitäkin on tullut pelkkää sontaa.

      • hannu_rainesto kirjoitti:

        Julkiset tilastot ovat tietenkin julkisia.

        Ja mistähän julkisesta tilasto olet tämän tekstin lainannut:
        ”euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti.”

        Hyviin tapoihin kuuluu tekstiä suoraan lainatessa mainita myös lähde. Paitsi omaa tekstiään voi tietenkin käyttää mainitsematta, että taas tulee tämä sama tekstin pätkä, jolle useat teistä ovat jo nauraneet aikaisemminkin.

        Onko toveri ”hinku ja vinku” tuttu punikki - katsooko hän sinua peilistä??

        "Sinä et ole pystynyt kuin paskaa jauhamaan ja siitäkin on tullut pelkkää sontaa. "

        Jaa, tuleeko paskasta jauhamalla sontaa?
        Taidat osata paskanjauhannan...

      • antipunikki kirjoitti:

        Et siis ymmärtänyt linkitettyä kumousta.

        Taivutetaan rautalankangasta.

        Jos palkkasumman 9 miljardin euron pieneneminen voitaisiin korjata 4 euron tuntipalkan korotuksella niin maassa tehdään vuosittain yksityisissä yrityksissä 9000000000/4 työtuntia. Eli 2250000000 työtuntia vuodessa. Yksi työntekijä tekee 1600 tuntia vuodessa ja näin ollen saadaan yksityisen palveluksessa olevien työntekijöiden määräksi 1 406 250 henkilöä.

        http://www.sak.fi/suomi/ServiceServlet?type=attachment&source=SAKAttachments&id=508

        Kalle arvelee teollisuuden keskituntipalkan kaikkine lisineen olevan 25€/h ja näin ykstyisten yritysten maksamaksi palkkasummaksi tulee 2 250 000 000 x 25€ = 56 250 000 000€.

        Palkkasumma vuonna 1990 oli 9 000 000 000€ korkeampi ja siis 65 250 000 000€.

        http://www.sak.fi/suomi/ServiceServlet?type=attachment&source=SAKAttachments&id=508

        Työvoimakustannukset ovat nousseet noin 75%vuodesta 1990 vuoteen 2005 ja siis vuonna 1990 työvoimakustannus tuntia kohden oli 14.3€.
        Tästä saadaan, että maassa tehtiin 65 250 000 000/14.3 työtuntia yksityisen palveluksessa vuonna 1990 - siis 4 562 000 000 tuntia. Silloin tehtiin vähän pisempää työaikaa ja jokainen teki 1700 tuntia töitä vuodessa - vuotuista vapaa-aikaa on lisätty siis 2,5 viikkoa.

        Tästä saadaan yksityisen palveluksessa olleiden työntekijöiden määrä vuodelle 1990
        4 562 000 000/1700= 2 683 000.

        Jos oletat ettei maasta löytynyt 2 683 000 henkilöä yksityissektorille vuonna 1990 niin kerrothan missä Kalle laski väärin.

        Täältä löytyy SAK:n tilastoa palkkakehityksestä
        http://www.sak.fi/suomi/ServiceServlet?type=attachment&source=SAKAttachments&id=508

        Katso kohta 7.2
        Palkkakehitys 1990-2005 on ollut 75.7% SAK:n tilaston mukaan.

        Jos et tiedä miten tuo prosenttiluku on laskettu niin kysy vain rohkeasti.

        Yrittäkääpä osoittaa Kallen laskeneen väärin. Muuten väitteenne ei voi pitää paikkaansa. Vuonna 1990 ei maassa voinut olla 2,6 miljoonaan yksityisen palveluksessa olevaa kokopäivätyöntekijää - väki ei olisi maassa riittynyt.

      • hannu_rainesto
        antipunikki kirjoitti:

        Julkiset tilastot ovat tietenkin julkisia.

        Ja mistähän julkisesta tilasto olet tämän tekstin lainannut:
        ”euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin. Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti.”

        Hyviin tapoihin kuuluu tekstiä suoraan lainatessa mainita myös lähde. Paitsi omaa tekstiään voi tietenkin käyttää mainitsematta, että taas tulee tämä sama tekstin pätkä, jolle useat teistä ovat jo nauraneet aikaisemminkin.

        Onko toveri ”hinku ja vinku” tuttu punikki - katsooko hän sinua peilistä??

        "Sinä et ole pystynyt kuin paskaa jauhamaan ja siitäkin on tullut pelkkää sontaa. "

        Jaa, tuleeko paskasta jauhamalla sontaa?
        Taidat osata paskanjauhannan...

        Julkaistusta, mm. täällä kuten sanoit.

        Netissä julkaisu on yleistäriistaa... Se ei takaa tiedon luotettavuutta, mutta ei sitä takaa juuri mikään muukaan. Ei edes mm. länsimainen tutkimus ns.Stalinin rikoksista pidä paikkaansa lainkaan.

        Se mikä on totista totta on leipäjonot ja niiden tuplaantuminen..

      • T Urpo
        hannu_rainesto kirjoitti:

        Vai meinaat kieltää stalinin vainot!

        No saahan ne kieltää. Tässä tapauksessa vielä
        kun se tapahtuu omalla nimellä niin vot!

        Meinaat että sosialistinen tiedonvälitys
        olisi luotettavampaa kuin globaali vapaa tiedon-
        välitys?

        Hohhoooo mihin vittuun sensuuria tarvittaisiin.

        Selitäs joutessaan miksi sosialismissä on aina
        myös sensuuri!

        Leipäjonoissa on muitakin kuin vähäosaisia.

        Voisivat tulla pois sieltä niin jäisi vähäosai-
        sillekin enemmän.

        Muuten suomalaiset avustustyöntekijät auttavat
        mm. Pietarin katulapsia.

        Sosialismin heitteille jättämiä.

      • T Urpo
        sontaa kirjoitti:

        Onko iltalääkkeet jne. Häh?

        Sinun täytyy kysyä muualta kuin Suomi24:ltä.

        Kysy vaikka siltä valkeapukuiselta tädiltä
        joka tulee tänäkin iltana sinut peittämään.

      • T Urpo
        kallepaskanjauhaja kirjoitti:

        Nämä ovat edelleen kumoamatta:

        ”Vuonna 2005 yritysten voitot olivat yli 25 miljardia euroa.”

        ”Tämä tiesi sitä, että euroissa laskettuna yritysvoitot olivat vuonna 2005 yli yhdeksän miljardia suuremmat kuin mitä lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin.”

        ”Työtulot yrityssektorilla (palkat työnantajan sotumaksut) olivat vastaavasti vuonna 2005 noin yhdeksän miljardia euroa pienemmät kuin mitä olivat olleet lamaa edeltäneellä pitkällä aikavälillä keskimäärin.”

        ”Teollisuudessa tämän vääristymän korjaaminen olisi vuonna 2005 edellyttänyt työtuloihin noin neljän euron lisäystä työtuntia kohti."

        Lukumäärän muutos ja tietysti se että "yritysten
        voitot" eivät todellakaan tule teollisuudesta
        eivätkä myöskään palvelualoilta.

        Arvopaperimarkkinoiden arvonnousuista tulee
        merkittävä osa "yritysten voittoihin".

        Niiden vertaaminen vuoden 90 maksetut palkat,
        työntekijät, voitot yhtälöön on lähinnä nollatietoa.

        Mutta pääasia että voittoakin syntyy.

        Onhan viime kuukausina leivottu pelkkiä arvon
        alennuksia.

        Optioistakin on sulanut rajusti pois,mutta tieten-
        tenkään kadevasureita kiinnostaa vaan liike
        ylöspäin ei alaspäin.

        Mutta Kallelle jätit todellakin vastaamatta .

      • hannu_rainesto
        T Urpo kirjoitti:

        Vai meinaat kieltää stalinin vainot!

        No saahan ne kieltää. Tässä tapauksessa vielä
        kun se tapahtuu omalla nimellä niin vot!

        Meinaat että sosialistinen tiedonvälitys
        olisi luotettavampaa kuin globaali vapaa tiedon-
        välitys?

        Hohhoooo mihin vittuun sensuuria tarvittaisiin.

        Selitäs joutessaan miksi sosialismissä on aina
        myös sensuuri!

        Leipäjonoissa on muitakin kuin vähäosaisia.

        Voisivat tulla pois sieltä niin jäisi vähäosai-
        sillekin enemmän.

        Muuten suomalaiset avustustyöntekijät auttavat
        mm. Pietarin katulapsia.

        Sosialismin heitteille jättämiä.

        Vai meinaat kieltää stalinin vainot!

        HR: en suinkaan, vaan puhun vain tosiasioista. Vainot ovat vain porvaripellejen vääristelemät, omat vainomme kätkeäkseen.

        HR: Minulla onkin kanttia olla oma itseni, eikä mikään pelle joka pelkää jurkisuutta.

        HR: Mistä niin päättelet ja mihin sosialistiseen tiedonvälitykseen nyt viittaa? Tiedonvälitys on aina vallan kätyri ja niin se on Suomessakin, kun puhutaan valtamedioista.

        HR: Vallan pönkittämiseen sitä tarvitaan ja siksi sitä meillä käytetään.

        HR: se on helppo selittää, koska siellä on valta kuten täällä.

        HR: milläs tuon todistat ja vaikka jokunen olisi, ei se leipäjonoja minnekään poista ja mitätöi näyttönä kapitalismin surkeudesta ja vallan ahneudesta.

        HR: Surkea argumentti

        HR: NL:n sosialismissa ei ollut katulapsia nämä tulivat vasta, kun NL lakkasi ja tuli kapitalismi Pietariin. Siis oikea päättely on, että kapitalismin heitteille jättämiä katulapsia.

        JA TAAS LAINATAAN SEKÄ VASTATAAN:

           Pelle porvarille
        hannu_rainesto 30.4.2008 klo 11.42
           Vai meinaat kieltää stalinin vainot!

        HR: en suinkaan, vaan puhun vain tosiasioista. Vainot ovat vain porvaripellejen vääristelemät, omat vainomme kätkeäkseen.

        TU; No puhu sitten totta äläkä valehtele.
        Mitäs vainoja täällä kätketään? Meinaat
        kapinaa vai? Kapinalliset hävitessään saavat
        aina enemmän kuin pyytävät. Ei tässä ole mitään
        kummallista.
        Laillista hallitusta vastaan aseita heilutelleet
        rosvot!

        No saahan ne kieltää. Tässä tapauksessa vielä
        kun se tapahtuu omalla nimellä niin vot!

        HR: Minulla onkin kanttia olla oma itseni, eikä mikään pelle joka pelkää jurkisuutta.

        TU: Vaatii tosiaan kanttia kertoa julkisesti
        ettei ymmärrä ihmisen perusominaisuuksista
        hevon vittua!

        Meinaat että sosialistinen tiedonvälitys
        olisi luotettavampaa kuin globaali vapaa tiedon-
        välitys?

        HR: Mistä niin päättelet ja mihin sosialistiseen tiedonvälitykseen nyt viittaa? Tiedonvälitys on aina vallan kätyri ja niin se on Suomessakin, kun puhutaan valtamedioista.

        TU: Suomessa voi netin välityksellä lukea
        vaikka Thaimaan uutisia. Jos ei tyydy valtamedi-
        oihin niin saa vapaasti olla kaikkien globaa-
        lien medioiden käytettävissä.
        Toisin kuin kommunistisissa maissa.

        Hohhoooo mihin vittuun sensuuria tarvittaisiin.

        HR: Vallan pönkittämiseen sitä tarvitaan ja siksi sitä meillä käytetään.

        TU: Miten Suomessa toimii sensuuri? Katkeaako
        netti jos kommunikoin vapaasti vieraaseen maahan
        ja luen sen medioita tai jos tilaan Timesin niin
        ottaako ohrana sen postin kannosta pois?

        Selitäs joutessaan miksi sosialismissä on aina
        myös sensuuri!

        HR: se on helppo selittää, koska siellä on valta kuten täällä.

        TU: Onko sinun sosialismissäsi sensuuria?
        Saanko tilata vapaasti Washington Postin ja
        Timesin?

        Leipäjonoissa on muitakin kuin vähäosaisia.

        HR: milläs tuon todistat ja vaikka jokunen olisi, ei se leipäjonoja minnekään poista ja mitätöi näyttönä kapitalismin surkeudesta ja vallan ahneudesta.

        TU: Pitäisi vähän sipaista että mitä porukkaa
        sieltä löytyy ja miten ovat siihen jamaan joutu-
        neet? Ansiosidonnaisella pärjää kyllä ilman
        leipäjonoja ja toimeentulotukeakin sekä asumistu-
        kea myönnetään.

        Voisivat tulla pois sieltä niin jäisi vähäosai-
        sillekin enemmän.

        HR: Surkea argumentti

        TU: Ei kannata olla noin sinisilmäinen.

        Muuten suomalaiset avustustyöntekijät auttavat
        mm. Pietarin katulapsia.

        Sosialismin heitteille jättämiä.

        HR: NL:n sosialismissa ei ollut katulapsia nämä tulivat vasta, kun NL lakkasi ja tuli kapitalismi Pietariin. Siis oikea päättely on, että kapitalismin heitteille jättämiä katulapsia.

        TU: Siksihän ne siellä ovat että sosialismi
        ei kyennyt olemaan olemassa edes maailman suurim-
        milla luonnonvaroilla vaan kaatui konkurssiin.

        Minä aina ihmettelen että kun kommunisti on luon-
        nostaan korkealla moraalilla varustettu, erehty-
        mätön otus niin mistä niitä pääsi oikein
        tulemaan?

        Miksi se erehtymätön kommunisti ei tee mitään
        asialle?

        Sen sijaan että on varastanut valtiolta kaiken
        mikä irti lähtee!

        TÄSSÄ KOHTAA HANNES LAPSONEN VOIT SEDÄN AVITTA-
        MANA TODETA ETTÄ KOMMUNISTI VOI OLLA VARAS,
        HUIJARI, TOISISTA TÄYSIN PIITTAAMATON PASKAKASA.

        NE VENÄJÄN KAPITALISTIT OVAT ENTISIÄ KOMMUNISTEJA!

        NYT AVAAT SILMÄT JA HAVAHDUT TÄHÄN PÄIVÄÄN.

      • hannu_rainesto kirjoitti:

        Julkaistusta, mm. täällä kuten sanoit.

        Netissä julkaisu on yleistäriistaa... Se ei takaa tiedon luotettavuutta, mutta ei sitä takaa juuri mikään muukaan. Ei edes mm. länsimainen tutkimus ns.Stalinin rikoksista pidä paikkaansa lainkaan.

        Se mikä on totista totta on leipäjonot ja niiden tuplaantuminen..

        Saisiko linkkiä sinun lähdetietoihisi vai onko tietolähteesi toverin "hinku ja vinku" viesti, jota niin taitavasti kopiot omaan viestiisi?

        Ilman lähdetietoja juttusi on täyttä paskanjauhantaa - mutta Kalle ei tiedä kuitenkaan, että tuleeko siitä sontaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2150
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2053
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      211
      1822
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      258
      1498
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1404
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      558
      1181
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1005
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      942
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      936
    Aihe