Ilmastonmuutos tulee, oletko

valmis.

62

1519

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskan marjat

      jokin kauhuskenaario on aina muotia, nyt se sattuu olemaan "ilmastonmuutos"

      veikkaan että 10 vuoden päästä se on jokin muu ja kukaan ei enää edes muista ilmastonmuutos pelleilyä, koska se on niin 00-lukulaista

      • vituttaa,

        että meidät nyljetään tällä huuhaalla.

      • maksu
        vituttaa, kirjoitti:

        että meidät nyljetään tällä huuhaalla.

        Eu:ssa valmisteilla, vero menisi painon mukaan, näin sillä olisi myös terveysvaikutus.

      • IPCC = propagandaa
        maksu kirjoitti:

        Eu:ssa valmisteilla, vero menisi painon mukaan, näin sillä olisi myös terveysvaikutus.

        Esko Seppänen 7.2.2008:

        "Konsolidointia (Lissabonin sopimuksen kokoamista yhdeksi yhtenäiseksi tekstiksi) tehdään Brysselissä, mutta ei millään erityisellä kiireellä. Jäsenmaiden toivotaan hoitavan perustuslain ratifioinnin kuntoon ennen kuin kansalaiset päästetään tutustumaan eliitin salaamaan pyhään tekstiin.

        Pirukaan ei ota siitä yksin selvää, saati suomalainen kansanedustaja.

        Se on pelledemokratiaa."

        http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=522&Itemid=26

        Toinen, laajempi Seppäsen kirjoitus koskien Lissabonin sopimusta eli EU:n perustuslakia:

        http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=509&Itemid=29

    • shshjsrttsr

      Viimeisen 50 vuoden aikana ilmasto on lämmennyt, vaikka auringon aktiivisuus on vähentynyt. Ensimmäinen kerta kuin näin on tapahtunut tunnetussa historiassa. Myös ensimmäinen kerta kun ihminen on omalla toiminnallaan lisännyt kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä. Kaikki helposti ja yksinkertaisesti mitattavia asioita. Mikä tässä muka on salaliittoa tai huuhaata?

      • kuolee

      • jklhljklkj

        Kertomasi huuhaa on jopa jumalasi NASAn mukaan harhaoppia.

        NASA kertoo mittaustuloksillaan täydellisen yksiselitteisesti, että hiilidioksidin määrän kasvu ei aiheuta ilmaston lämpenemistä. Toisin päin ehkä...

      • rtbrbtrbrb
        jklhljklkj kirjoitti:

        Kertomasi huuhaa on jopa jumalasi NASAn mukaan harhaoppia.

        NASA kertoo mittaustuloksillaan täydellisen yksiselitteisesti, että hiilidioksidin määrän kasvu ei aiheuta ilmaston lämpenemistä. Toisin päin ehkä...

        Miksi suollat jatkuvasti tuota paskaasi palstalle?

        http://www.nasa.gov/worldbook/global_warming_worldbook.html
        "Causes of global warming - A majority of climatologists have concluded that human activities are responsible for most of the warming. Human activities contribute to global warming by enhancing Earth's natural greenhouse effect. ... the vast majority of climatologists believe that increases in the sun's energy have contributed only slightly to recent warming."

        http://earthobservatory.nasa.gov/Library/GlobalWarming/
        "Far from being some future fear, global warming is happening now, and scientists have evidence that humans are to blame. For decades, cars and factories have spewed billions of tons of greenhouse gases into the atmosphere, and these gases caused temperatures to rise between 0.6°C and 0.9°C (1.08°F to 1.62°F) over the past century. The rate of warming in the last 50 years was double the rate observed over the last 100 years. Temperatures are certain to go up further."

      • inssi X
        rtbrbtrbrb kirjoitti:

        MatLog kirjoitti TM:n keskustelupalstalla:
        Olennaista on pohtia, mistä mahdollinen ilmastomuutos aiheutuu.
        Fakta on, että muutaman muunkin aurinkokuntamme planeetan pinta on lämmennyt. Kukaan ei ole vielä väittänyt, että se olisi ihmisen aiheuttamaa lämpenemistä. Aivan varmaa on, että kaasukehäisten planeettojen kaasukehän liikkeet (=tuulet) aiheuttaa aurinko. Kun sanotaan, että Marsin lämpötilan nousu on aiheutunut vaikkapa rajujen tuulten aiheuttaman suuren hiekkapilven esiintymisestä kaasukehässä, mikä olikaan tuulten aiheuttaja ?? Ihminenkö??

        Jos muiden planeettojen lämpeneminen ei ole ihmisen aiheuttamaa, miksi Maan lämpeneminen olisi??

        JOS maapallon ilmastomuutos on edes osittain ihmisen aiheuttamaa, onko syynä yksinomaan ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt?? Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on n. 0,4 %, ja hiilidioksidi ei ole vahva kasvihuonekaasu.

        Sinänsä kukaan ei ole vielä väittänyt vastaan sitä, että elämme jääkausien välistä aikaa, ja olemme sen ajanjakson loppupuolella. Täällä pohjoisessa ei jääkausien aikana asu kukaan. Mitä nykyinen ilmastomuutos aiheuttaakaan tulevalle jääkaudelle??
        Linkki keskusteluun:
        http://www.tekniikanmaailma.fi/keskustelu/t4843,25

      • jkghdfd

        Hiilidioksidin ilmastoa lämmittävästä vaikutuksesta ei ole todisteita. NASAn käyrä näyttää, että vaikka hiilidioksidi on noussut, niin lämpötila ei ole noussut. Tälle faktalle ei edes Pastori voi mitään.

        Tuon huuhaasi "50 vuotta sitten...." voit työntää vaikka perseeseen.

      • bvsretbrb
        inssi X kirjoitti:

        Aivan kuten monille hörhöilyille on olemassa useita debunkkaussivuja, löytyy sellaiset myös ilmastonmuutoshörhöilylle:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-other-planets-solar-system.htm

        "What the science says... - There are three fundamental flaws in the 'other planets are warming' argument: - Not all planets are warming - some are cooling - The sun has shown no long term trend since 1950 - There are explanations for why other planets are warming - Not all planets in the solar system are warming - Only 6 planets or moons out of the 100 bodies in the solar system have been observed to be warming. On the other hand, Uranus is cooling"

        "Solar activity isn't increasing - More crucially, the whole theory that a brightening sun is causing global warming falls apart when you consider solar output hasn't risen over the past 30 years (when warming has been highest) according to direct satellite measurements that find no rising trend since 1978, sunspot numbers which have leveled out since 1950, the Max Planck Institute reconstruction that shows irradience has been steady since 1950 and solar radio flux or flare activity which shows no rising trend over the past 30 years. Ironically, it's the sun's close correlation with Earth's temperature that proves it has little to do with the last 30 years of global warming."

      • trbsrtbsrtb
        jkghdfd kirjoitti:

        Hiilidioksidin ilmastoa lämmittävästä vaikutuksesta ei ole todisteita. NASAn käyrä näyttää, että vaikka hiilidioksidi on noussut, niin lämpötila ei ole noussut. Tälle faktalle ei edes Pastori voi mitään.

        Tuon huuhaasi "50 vuotta sitten...." voit työntää vaikka perseeseen.

        Naurettavaa tuo hörhöilysi.

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

      • khjkghkgj
        trbsrtbsrtb kirjoitti:

        Ensinnäkin IPCC on huuhaata.

        Maapallon lämpeneminen ei johdu hiilidioksidista. Mitä kohtaa ET ymmärrä? Jopa NASA sanoo, että ilmaston lämpeneminen ei johdu hiilidioksidista. Muutoinhan ilmasto olisi lämmennyt hiilidioksidin nousun mukana. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

      • srtbsrbsr
        khjkghkgj kirjoitti:

        Ensinnäkin IPCC on huuhaata.

        Maapallon lämpeneminen ei johdu hiilidioksidista. Mitä kohtaa ET ymmärrä? Jopa NASA sanoo, että ilmaston lämpeneminen ei johdu hiilidioksidista. Muutoinhan ilmasto olisi lämmennyt hiilidioksidin nousun mukana. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.

        Miksi intät loputtomasti ääliö? Mitä kohtaa sinä et ymmärrä näistä NASA:n lausunnoista:

        http://www.nasa.gov/worldbook/global_warming_worldbook.html
        "Causes of global warming - A majority of climatologists have concluded that human activities are responsible for most of the warming. Human activities contribute to global warming by enhancing Earth's natural greenhouse effect. ... the vast majority of climatologists believe that increases in the sun's energy have contributed only slightly to recent warming."

        http://earthobservatory.nasa.gov/Library/GlobalWarming/
        "Far from being some future fear, global warming is happening now, and scientists have evidence that humans are to blame. For decades, cars and factories have spewed billions of tons of greenhouse gases into the atmosphere, and these gases caused temperatures to rise between 0.6°C and 0.9°C (1.08°F to 1.62°F) over the past century. The rate of warming in the last 50 years was double the rate observed over the last 100 years. Temperatures are certain to go up further."

        Vain sinä inttäjä-ääliö olet huuhaata.

      • jghgddf
        srtbsrbsr kirjoitti:

        Hiilidioksidi ei aiheuta maapallon lämpenemistä. Jos näin olisi, niin se myös näkyisi NASAn käyristä. NASAn käyrät kertovat yksiselitteisesti, että vaikka hiilidioksidin määrä lisääntyy, niin lämpötila ei nouse.

        Vieläkö muuten edes väität, että hiilidioksidi on syyllinen maapallon lämpenemiseen? Uskotko, että merenpinta nousee 7 metriä?

      • vaikutus
        bvsretbrb kirjoitti:

        Aivan kuten monille hörhöilyille on olemassa useita debunkkaussivuja, löytyy sellaiset myös ilmastonmuutoshörhöilylle:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-other-planets-solar-system.htm

        "What the science says... - There are three fundamental flaws in the 'other planets are warming' argument: - Not all planets are warming - some are cooling - The sun has shown no long term trend since 1950 - There are explanations for why other planets are warming - Not all planets in the solar system are warming - Only 6 planets or moons out of the 100 bodies in the solar system have been observed to be warming. On the other hand, Uranus is cooling"

        "Solar activity isn't increasing - More crucially, the whole theory that a brightening sun is causing global warming falls apart when you consider solar output hasn't risen over the past 30 years (when warming has been highest) according to direct satellite measurements that find no rising trend since 1978, sunspot numbers which have leveled out since 1950, the Max Planck Institute reconstruction that shows irradience has been steady since 1950 and solar radio flux or flare activity which shows no rising trend over the past 30 years. Ironically, it's the sun's close correlation with Earth's temperature that proves it has little to do with the last 30 years of global warming."

        yläilmakehään ja sitä kautta ilmastoon on tässä se pointti,emme voi tuijottaa vain hiilidioksidiin ja auringon lämpösäteilyyn.

      • wrtwbtbtwr
        vaikutus kirjoitti:

        yläilmakehään ja sitä kautta ilmastoon on tässä se pointti,emme voi tuijottaa vain hiilidioksidiin ja auringon lämpösäteilyyn.

        Ja mikähän oli lähde "tiedollesi"? Taisit ihan itse keksiä sen.

      • wrbvwerbtwr
        jghgddf kirjoitti:

        Hiilidioksidi ei aiheuta maapallon lämpenemistä. Jos näin olisi, niin se myös näkyisi NASAn käyristä. NASAn käyrät kertovat yksiselitteisesti, että vaikka hiilidioksidin määrä lisääntyy, niin lämpötila ei nouse.

        Vieläkö muuten edes väität, että hiilidioksidi on syyllinen maapallon lämpenemiseen? Uskotko, että merenpinta nousee 7 metriä?

        Väännän tätä rautalankaa niin kauan kuin hörhöilet:

        http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1094800340.html
        "Auringon keskimääräinen aktiivisuus kääntyi laskuun 1960-luvulla, mutta lämpötila on jatkanut nousuaan tasaisesti. Auringon aktiivisuudella ei ole vaikutusta nyt käynnissä olevaan kasvihuoneilmiön voimistumiseen, vaan pääsyynä on ihmisen aiheuttamien kasvihuonekaasujen päästöt."

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        http://www.nasa.gov/worldbook/global_warming_worldbook.html
        "Causes of global warming - A majority of climatologists have concluded that human activities are responsible for most of the warming. Human activities contribute to global warming by enhancing Earth's natural greenhouse effect. ... the vast majority of climatologists believe that increases in the sun's energy have contributed only slightly to recent warming."

        http://earthobservatory.nasa.gov/Library/GlobalWarming/
        "Far from being some future fear, global warming is happening now, and scientists have evidence that humans are to blame. For decades, cars and factories have spewed billions of tons of greenhouse gases into the atmosphere, and these gases caused temperatures to rise between 0.6°C and 0.9°C (1.08°F to 1.62°F) over the past century. The rate of warming in the last 50 years was double the rate observed over the last 100 years. Temperatures are certain to go up further."

        http://www.ucar.edu/news/releases/2006/brightness.shtml
        "Changes in Solar Brightness Too Weak to Explain Global Warming"

        http://publishing.royalsociety.org/index.cfm?page=1086
        "the Sun is not a factor in recent climate change!"

      • jghjghj
        wrbvwerbtwr kirjoitti:

        Oletko vielä sitä mieltä että hiilidioksidi lämmittää maapalloa? Niimpä niin... näin se sunkin usko murenee ja kiitos siitä kuuluu minulle.

      • wervwetv
        jghjghj kirjoitti:

        Oletko vielä sitä mieltä että hiilidioksidi lämmittää maapalloa? Niimpä niin... näin se sunkin usko murenee ja kiitos siitä kuuluu minulle.

        Hohhoijaa.

      • hfghfghg
        wervwetv kirjoitti:

        Hohhoijaa.

        Juuri niin... et edes kehtaa enää väittää, että hiilidioksidi lämmittäisi maapalloa. No se hyvä tässä sinun kurituksessa on ollut kuitenkin, että kykenet oppimaan yksinkertaisia asioita kun ne väkivalloin nuppiisi isketään.

        Olen tyytyväinen, sillä olet yksi vaikeimmista (et kuitenkaan vaikein) potilaistani, ja koen että olen opettanut sinulle pienen palan totuutta.

        Mitäs seuraavaksi? Mites muuten sun kelluntateoria jaksaa? Oletko kehitellyt siihen jotain uutuusjuttuja? Haluaisitko kenties kertoa niin saisin hyvät vappunaurut.

      • wrbtwrbt
        hfghfghg kirjoitti:

        Miksi et hankkisi ammattiapua tuohon mielisairauteesi?

        Ensin totesimme hörhöilysi auringon aktiivisuuden lisääntymisestä silkaksi huuhaaksi. Nyt olemme todenneet myös hörhöilysi hiilidioksidin vaikuttamattomuudesta maapallon ilmastoon silkaksi huuhaaksi. Kaikki hörhöilysi on aina todettu silkaksi huuhaaksi. Olet hävinnyt jokaikisen väittelymme. Sinut on aina nuijittu hörhöilyinesi totaalisesti paskaksi.

        Eli mitähän ihmettä kuvittelet taas voittaneesi? Kenties "kuusi miljoonaa puhtaana käteen" saatuasi taas orgasmin aivottoman hörhöilysi ja inttämisesi seurauksena?

        Hohhoijaa.

      • kjhlkhhj
        wrbtwrbt kirjoitti:

        Et ole pystynyt kertaakaan selviämään teorioinesi minun debunkkauksesta. Poikkeusta ei tee myöskään ilmastonmuutos.

        Jos olet sitä mieltä, että hiilidioksidi on syyllinen maapallon lämpenemiseen, niin laita lähteet esille. Laita mielellään ne lähteet joiden mukaan kaikki maailman tiedemiehet ovat sitä mieltä että hiilidioksidi lämmittää maapalloa.

        Niimpä niin... suuresta metelistä huolimatta sinulla ei ole puolellasi kuin IPCC jonka mukaan ilmasto lämpenee 1,5-4 astetta ja meren pinta nousee 7 metriä. Uskotko IPCCn raporttiin?

        Et kehtaa vastata näistä kysymyksistä yhteenkään, koska tiedät oman asemasi olevan jo muutenkin niin heikko.

      • wrtbwrbsrb
        kjhlkhhj kirjoitti:

        Nämä linkit riittävät todistamaan hörhöilysi silkaksi hörhöilyksi:

        http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1094800340.html
        "Auringon keskimääräinen aktiivisuus kääntyi laskuun 1960-luvulla, mutta lämpötila on jatkanut nousuaan tasaisesti. Auringon aktiivisuudella ei ole vaikutusta nyt käynnissä olevaan kasvihuoneilmiön voimistumiseen, vaan pääsyynä on ihmisen aiheuttamien kasvihuonekaasujen päästöt."

        http://www.nasa.gov/worldbook/global_warming_worldbook.html
        "Causes of global warming - A majority of climatologists have concluded that human activities are responsible for most of the warming. Human activities contribute to global warming by enhancing Earth's natural greenhouse effect. ... the vast majority of climatologists believe that increases in the sun's energy have contributed only slightly to recent warming."

        http://earthobservatory.nasa.gov/Library/GlobalWarming/
        "Far from being some future fear, global warming is happening now, and scientists have evidence that humans are to blame. For decades, cars and factories have spewed billions of tons of greenhouse gases into the atmosphere, and these gases caused temperatures to rise between 0.6°C and 0.9°C (1.08°F to 1.62°F) over the past century. The rate of warming in the last 50 years was double the rate observed over the last 100 years. Temperatures are certain to go up further."

      • linkkiä
        wrtbwrbsrb kirjoitti:

        tänne, kaikki on sen jo nähnyt ja kaikki tietää sen olevan ilmastonmuutospropagandaa, eli täyttä paskaa!

      • wetvwetwt
        linkkiä kirjoitti:

        tänne, kaikki on sen jo nähnyt ja kaikki tietää sen olevan ilmastonmuutospropagandaa, eli täyttä paskaa!

        Kerrotkos retard uudestaan, kun on tainnut mennä minulta ohi, mikä onkaan koulutuksesi ilmastontutkimusalalla? Missä yliopistossa olet opiskellut? Montako tutkimustasi on julkaistu jossain tiedejulkaisussa?

        Hohhoijaa. Mikä retard luulet uskottavuutesi olevan kaikkien pulu-/nazi-/pöly-/lumi-/varjo-/folio-/vierintäjälki-/leikkiraketti-/säteily-/ym hörhöilyjesi jälkeen? Tiedoksesi että se on nolla, tasan NOLLA. Niin myös tässä ilmastonmuutoshörhöilyssäsi. Hohhoijaa.

        Milloin aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

      • kjhlkjklj
        wrtbwrbsrb kirjoitti:

        Nämä linkit riittävät todistamaan hörhöilysi silkaksi hörhöilyksi:

        http://www.fmi.fi/uutiset/index.html?A=1&Id=1094800340.html
        "Auringon keskimääräinen aktiivisuus kääntyi laskuun 1960-luvulla, mutta lämpötila on jatkanut nousuaan tasaisesti. Auringon aktiivisuudella ei ole vaikutusta nyt käynnissä olevaan kasvihuoneilmiön voimistumiseen, vaan pääsyynä on ihmisen aiheuttamien kasvihuonekaasujen päästöt."

        http://www.nasa.gov/worldbook/global_warming_worldbook.html
        "Causes of global warming - A majority of climatologists have concluded that human activities are responsible for most of the warming. Human activities contribute to global warming by enhancing Earth's natural greenhouse effect. ... the vast majority of climatologists believe that increases in the sun's energy have contributed only slightly to recent warming."

        http://earthobservatory.nasa.gov/Library/GlobalWarming/
        "Far from being some future fear, global warming is happening now, and scientists have evidence that humans are to blame. For decades, cars and factories have spewed billions of tons of greenhouse gases into the atmosphere, and these gases caused temperatures to rise between 0.6°C and 0.9°C (1.08°F to 1.62°F) over the past century. The rate of warming in the last 50 years was double the rate observed over the last 100 years. Temperatures are certain to go up further."

        Kuten Pappi NASAn mittauksista itsekkin näet, ei maapallon lämpötila nouse vaikka hiilidioksiditaso nousee. Tämä NASA diagrammi riittää debunkkaamaan harhaoppisi täysin.

        Miksi et vastaa: uskotko, että hiilidioksidi on syyllinen maapallon lämpenemiseen?

      • wetvbwetbw
        kjhlkjklj kirjoitti:

        Kuten Pappi NASAn mittauksista itsekkin näet, ei maapallon lämpötila nouse vaikka hiilidioksiditaso nousee. Tämä NASA diagrammi riittää debunkkaamaan harhaoppisi täysin.

        Miksi et vastaa: uskotko, että hiilidioksidi on syyllinen maapallon lämpenemiseen?

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

      • kjhghjgh
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Sinä se et faktoja ymmärrä. NASAn mittausten mukaan hiilidioksiditaso on noussut, mutta lämpötila ei. Raamattusi IPCCn raportti sanoo, että ilmaston pitäisi lämmetä 1,5-4 astetta ja merenpinnan nousta 7 metriä. No ei ihan siltä näytä.

        Jos hiilidioksidi vaikuttaisi maapallon ilmaston lämpenemiseen, niin tiedemiehet tietäisivät tästä.

        "IPCC julkaisi helmikuussa 2007 kohua herättäneen raporttinsa..... viime vuonna ennätysmäärä tiedemiehiä kyseenalaisti tämän johtopäätöksen"
        http://www.nykypaiva.fi/default.asp?sa=92061

      • rwywbt
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        Kerrotkos retard uudestaan, kun on tainnut mennä minulta ohi, mikä onkaan koulutuksesi ilmastontutkimusalalla? Missä yliopistossa olet opiskellut? Montako tutkimustasi on julkaistu jossain tiedejulkaisussa?

        Hohhoijaa. Mikä retard luulet uskottavuutesi olevan kaikkien pulu-/nazi-/pöly-/lumi-/varjo-/folio-/vierintäjälki-/leikkiraketti-/säteily-/ym hörhöilyjesi jälkeen? Tiedoksesi että se on nolla, tasan NOLLA. Niin myös tässä ilmastonmuutoshörhöilyssäsi. Hohhoijaa.

        Milloin aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

      • hfgghjgjh
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        Vai kehtaa työtön edes puhua koulutuksesta!?!? On sulla pokkaa! Työttömyytesi ja perheettömyytesi ei ole enää edes pelkkä juttu vaan olet tämän itse myöntänyt.

        Miksi muuten olet työtön?

      • wrtbbwrbtw
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        Joko retard olet saanut tänään orgasmin loputtoman inttämisesi ja hörhöilysi seurauksena? Tiedämmehän kaikki, että sinulla ei ole muuta elämää eikä varsinkaan seksielämää kuin vain tällä palstalla hörhöily. Varo ettet sotke housujasi tai näppäimistöäsi.

      • nyt varmaan
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        hohhoija pitää tätä varmana todisteena ilmaston lämpenemisestä, hän kun niin lyhyellä periodilla katsoo tätä asiaa.

      • dndyndtyndt

        Mitä ihmettä sekoilet? Retardimmehan se katsoo asiaa lyhyellä tähtäimellä. Hän väittää ettei ilmasto lämpene, koska näennäisesti niin ei ole tapahtunut ennätyslämpimän vuoden 1998 jälkeen. Minä katson asiaa tietenkin niinkuin pitääkin eli pitempien ajanjaksojen keskiarvoja.

        Tuossa siniset pisteet osoittavat kunkin vuoden keskilämpötilan ja punainen käyrä viiden vuoden keskiarvon:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

      • bvchgfh
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        Kuulehan työtön Kuu-pastori. Olet itsekkin myöntänyt, että olet perheetön ja siksi voit riehua palstalla ja vastailla omiin viesteihisi aamulla 3:30. Ja jos seksistä haluat puhua, niin sinulla se ei kummoinen ole sillä olet täällä aina... siis ihan aina. Viikonloput ja kaikki! Miten ihmeessä voisit koskaan edes saada seksiä? Vai luotatko siihen että joku tulee hakemaan sinut työttömän ja köyhän retkun kotoa ja antaa seksiä?

      • tnmdsrtbnsrt
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        Kertoisitkos missä ja milloin olen noin muka myöntänyt? Tiedät varsin hyvin, että en missään enkä ikinä. Olisi aika vaikeaa myöntää asiaa joka ei pidä paikkaansa, eikö vain.

        Sinä sen sijaan olet myöntänyt saavasi orgasmeja tällä palstalla hörhöillessäsi tässä jo poistetussa viestissäsi:

        "
        uuuuh mahtavaa!
        Kirjoittanut: pioioppio 16.4.2008 klo 16.16

        Ai ai kun tuntui ihanalta!! Myönnän saaneni pienen pienen orgasmin :D
        "

      • jhfgjhgjhg
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        No voi voi... kerro sitten ihmeessä että mikä näistä ei pidä paikkansa: Olet työtön. Olet perheetön. Et ole käynyt armeijaa.

        Niimpä niin... kaikki ovat totta kohdallasi.

      • wrbtwrbwr
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        Milloin retard aiot myöntää olleesi väärässä väittäessäsi nykyisen ilmaston lämpenemisen johtuvan auringon aktiivisuuden lisääntymisestä, kun sehän on päin vastoin hieman vähentynyt noin vuoden 1960 jälkeen?

      • kjgjhjhgjg
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        Onko ylläpito muuten tietoinen näistä massapostituksista? On Suomi24 sääntöjen vastaista postittaa samaa viestiä moneen paikkaan.

      • srnsrnsr

        On terveen järjen vastaista hävittyään väittelyn silti inttää loputtomasti ja vieläpä monessa ketjussa ja haarassa.

      • gdghdf

        Yrität kertoa hiilidioksidista kuin uudesta messiaasta. Tämä on kuitenkin harhaoppia. Mitään normaalista poikkeavaa ei maapallolla ole menossa muuta kuin NWO.

      • bnrnrnwrnwr
        wetvbwetbw kirjoitti:

        Onko retard lukutaidossasi vai ymmärryksessäsi vikaa? Tavaapa tuosta:

        http://www.skepticalscience.com/global-warming-stopped-in-1998.htm
        "Did global warming stop in 1998? - What the science says... - While 1998 was an unusually hot year due to El Nino, the long term trend since 1998 is still that of warming."

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Instrumental_Temperature_Record.png

        Vuosi 1998 oli tähän mennessä kaikkien aikojen lämpimin ja siksi salkkarilasien läpi katsottuna ilmasto ei ole näennäisesti lämmennyt sen jälkeen. Tosiasia on kuitenkin se, että vuodet 2001, 2002, 2003, 2004, 2005, 2006 ja 2007 olivat kaikki lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosi poislukien tuo vuosi 1998.

        Vastauksena kysymykseesi: Hiilidioksidi on yksi kasvihuonekaasuista. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus (ja myös esim. metaanipitoisuus) olisi 0, olisi maapallon keskilämpötila huomattavasti nykyistä kylmempi, muistaakseni joidenkin tutkimusten mukaan noin 30 astetta nykyistä alempi. Kun pitoisuus oli 100 vuotta sitten noin 300 PPM, oli lämpötila mikä oli. Kun se nyt on 380 PPM, on lämpötila korkeampi. Ja maapallon lämpötilan vaihteluita tarkastellaan useampien vuosien keskiarvojen pohjalta, ei yksittäisten vuosien vaihtelujen perusteella.

        Milloin retard aiot myöntää, että väitteesi ilmaston nykyisestä lämpenemisestä auringon aktiivisuuden lisääntymisen vuoksi oli virheellinen?

        Miksi sinulle on niin vastenmielistä myöntää olleesi väärässä?

    • vuoksi.
    • hoijaapeleesadasdfrwvvfrfvf...

      ihminen kyllä saattaa nopeuttaa ilmastonmuutosta mutta kyllä se sieltä tulee ihan itekseenkin.

    • vähintään

      Kymmenientuhansienvuosien periodilla, hohhoijaa tarkastelee muutoksia 60 luvulta, tarkastelujakso on naurettavan lyhyt.

      • etvwbwberb

        Et siis ole ymmärtänyt ollenkaan, mistä nykyisessä ilmastonmuutoksessa on kyse. Hyvin tyypillistä tyhmille salkkareillemme.

        Näistä käyristä sen näkee parhaiten:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Temp-sunspot-co2.svg

        Eli ihminen on omalla toiminnallaan sotkenut ikiaikaisen luonnollisen tasapainon. Tähän asti maapallon keskilämpötila on vaihdellut auringon aktiivisuuden muutosten myötä, mutta noin 1960-luvulta alkaen mukaan on tullut uusi vaikuttaja, ihmisen aiheuttama kasvihuoneilmiön voimistuminen.

        Ilmasto on vaihdellut historiassa paljonkin, aina hitaasti mutta varmasti. Nyt ihmisen käynnistämä lämpeneminen tulee olemaan ennätyssuuri ja ennätysnopea, ellei sen pysäyttämiseksi tehdä kaikkea mahdollista. Yksi suurimmista ongelmista on sinun kaltaisesi hölmöt, jotka eivät edes tajua tilannetta ja sen vakavuutta.

      • rajusti
        etvwbwberb kirjoitti:

        Jos ihminen ei saa saastumista kuriin, saastepilvet eivät päästä auringon lämpöä maan pinnalle asti.

        Olet ilmastopropagandan uhri, sinua pitäisi auttaa, en vaan tiedä miten, kun et järki puhettakaan usko.

      • wrbtwrb
        rajusti kirjoitti:

        Jos ihminen ei saa saastumista kuriin, saastepilvet eivät päästä auringon lämpöä maan pinnalle asti.

        Olet ilmastopropagandan uhri, sinua pitäisi auttaa, en vaan tiedä miten, kun et järki puhettakaan usko.

        Ja mikähän oli lähde tuolle väitteellesi? Vai ihan itsekö sen keksit? Mikä on koulutuksesi ja pätevyytesi ilmastontutkimusalalla?

        Ihan vaan tiedoksesi, että pakokaasujen sisältämä noki ja muut hiukkaset putoavat hyvin nopeasti maahan. Sen sijaan hilidioksidi säilyy ilmakehässä satoja vuosia, ja se on täysin väritön ja näkymätön ja läpinäkyvä kaasu.

      • vapautuu
        wrbtwrb kirjoitti:

        paljon pienhiukkasia ja ilmasto jäähtyy vuosiksi eteenpäin. Onko ihan uutta sulle? Maalaasjärkikin sen sanoo, jos aurinko ei paista ilma jäähtyy!

      • eybreybr
        vapautuu kirjoitti:

        paljon pienhiukkasia ja ilmasto jäähtyy vuosiksi eteenpäin. Onko ihan uutta sulle? Maalaasjärkikin sen sanoo, jos aurinko ei paista ilma jäähtyy!

        Niin, mitä sitten? Ne tulivuorenpurkauksen pölytkin laskeutuvat muutamassa vuodessa ja ilmasto palautuu normaaliksi. Kun taas ihmisen hiilidioksidipäästöt säilyvät ilmakehässä satoja vuosia. Eikä hiilidioksidi varjosta auringonpaistetta millään tavalla. Se vain vähentää maapallon lämpösäteilyä avaruuteen, jolloin maapallo lämpenee.

      • järjestelmä
        eybreybr kirjoitti:

        eli jos hiilidioksidia syntyy enemmän kasvillisuus lisääntyy ja näin hiilidioksidi vähenee.

      • rbrtbwtwrb
        järjestelmä kirjoitti:

        eli jos hiilidioksidia syntyy enemmän kasvillisuus lisääntyy ja näin hiilidioksidi vähenee.

        Selittäisitkös miksi hiilidioksidi kuitenkin lisääntyy:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Mauna_Loa_Carbon_Dioxide.png

        Tilannetta ei auta yhtään sekään, että sademetsiä kaadetaan jatkuvasti suuria määriä ja autiomaat laajenevat. Eli kasvillisuus vähenee.

      • lauhkealla-
        rbrtbwtwrb kirjoitti:

        Selittäisitkös miksi hiilidioksidi kuitenkin lisääntyy:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Mauna_Loa_Carbon_Dioxide.png

        Tilannetta ei auta yhtään sekään, että sademetsiä kaadetaan jatkuvasti suuria määriä ja autiomaat laajenevat. Eli kasvillisuus vähenee.

        vyöhykkeellä ja hiilidioksidi pienenee, kunnes taas jn...

      • peruttu
        lauhkealla- kirjoitti:

        vyöhykkeellä ja hiilidioksidi pienenee, kunnes taas jn...

        Lähes kaikki tutkijat ovat peruneet ilmaston lämpenemis hypetyksen, vain hörhö pappi vielä paasaa siitä ja linkittää vanhentunutta tietoa. Hän on kohta viimeinen höhlä tässä asiassa.

      • srbtsrbsr
        peruttu kirjoitti:

        Lähes kaikki tutkijat ovat peruneet ilmaston lämpenemis hypetyksen, vain hörhö pappi vielä paasaa siitä ja linkittää vanhentunutta tietoa. Hän on kohta viimeinen höhlä tässä asiassa.

        Tuolla lista lukuisista tutkimuslaitoksista kautta maailman, joiden mielestä ilmastonmuutos on totta ja ihmisen aiheuttamaa:

        http://en.wikipedia.org/wiki/Scientific_opinion_on_climate_change

        Samaa mieltä ovat myös meidän oma Ilmatieteen laitoksemme, NASA:n alaiset tutkimuslaitokset jne.

        Tuossa paljon tuoretta asiatietoa sisältävä sivu:

        http://data.giss.nasa.gov/gistemp/2007/

        Varsinkin tämä kohta on hauska muistellen retardimme viimeaikaisia hörhöilyjä:

        ""Global warming stopped in 1998," has become a recent mantra of those who wish to deny the reality of human-caused global warming. The continued rapid increase of the five-year running mean temperature exposes this assertion as nonsense. In reality, global temperature jumped two standard deviations above the trend line in 1998 because the "El Niño of the century" coincided with the calendar year, but there has been no lessening of the underlying warming trend."

        Kumpaa tässä pitäisi uskoa, Goddard Instituuttia vai jotain salkkarihörhöä?

      • Tuhna-Tuulia, ikivihreä
        srbtsrbsr kirjoitti:

        Onx se kova kans?

      • dapkfkdpwajf
        Tuhna-Tuulia, ikivihreä kirjoitti:

        Onx se kova kans?

        Juuri nyt ei seiso, mutta pakko myöntää, olen saanut orgasmeja täällä kinatessani.

      • wrwvtwervtw
        dapkfkdpwajf kirjoitti:

        Juuri nyt ei seiso, mutta pakko myöntää, olen saanut orgasmeja täällä kinatessani.

        Noinko kovasti pientä salkkaria harmittaa, että pitää feikkailla.

      • morkkis?
        wrwvtwervtw kirjoitti:

        Noinko kovasti pientä salkkaria harmittaa, että pitää feikkailla.

        Hahhahhaaaa....

      • Tunnustan
        wrwvtwervtw kirjoitti:

        Noinko kovasti pientä salkkaria harmittaa, että pitää feikkailla.

        Lutkutan täällä pientä pippeliäni tekstin tahtiin. Olen idiootti, runkku ja säälittävä paskakasa.

      • ergegeger
        Tunnustan kirjoitti:

        Lutkutan täällä pientä pippeliäni tekstin tahtiin. Olen idiootti, runkku ja säälittävä paskakasa.

        Salkkariamme siis harmituksen lisäksi vähän lapsettaakin. Hohhoijaa. Hohhoijaa.

    • kommentoijja

      > Ihmisiä tulee kuolemaan tosi paljon nälkään, tämän
      > ehkä kaikkien aikojen törkeimmän ja julmimman
      > salaliiton seurauksena.

      Omaa tyhmyyttä kun suostuvat syömään vain keinotekoista, prosessoitua ja sairastuttavaa ruokaa joka tuodaan toiselta puolen maapalloa.

      Söisivät villivihanneksia niin ei tarttisi lekurille ja kauppaan syytää rahojaan..

      http://www.nicehouse.fi/puutarha/hyoty/villivi.htm

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2203
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2112
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      1835
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1516
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1415
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      564
      1202
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1015
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      351
      952
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      949
    Aihe