Ainakin kahdella palstalla

Kössönöm

vouhkataan hautaustoimesta. Ilmeisesti eilisen uutislähetyksen takia, jossa myös Vapaa-ajattelijain edustaja sai lyhyen puheenvuoron.

Hautaustoimen pitäisi yksiselitteisesti kuulua yhteiskunnalle, kuten kaikki muukin, mikä ihmiseloon liittyy. Hihhulit ehdottavat, että uskonnottomat hankkikoot omat hautausmaansa. Minkä takia? Eipä ole sitäkään vaadittu, että olisi eri synnytyssairaalat, koulut, tai vanhainkodit.

Joku vaati myös, että uskonnottomien pitäisi makssa tunnustuksettomista hautausmaan osista ja hoitaa ne itse. Miten siis kirkko on omaisuutensa saanut?

http://www.oph.fi/etalukio/historia/autonomia/kymmenyksia.html

30

662

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Atte Ateisti

      "Joku vaati myös, että uskonnottomien pitäisi makssa tunnustuksettomista hautausmaan osista ja hoitaa ne itse."

      Hyväksyn periaatteen, että uskonnottomat kustantaisivat omat hautausmaa-alueensa. Vastustan ajatusta, että ne olisivat kirkon hautausmaan yhteydessä ja kirkon hoitopiirissä. Kai sitä ruohonleikkuri osaa muutkin kuin kirkon työntekijät ajaa.

      Tietysti päälinja tulisi kulkea niin, että hautausmaat ovat pääsääntöisesti tunnustuksettomia ja kunnan/valtion vastuulla. Perustakoon hihhulit sitten itselleen omat hautausmaansa jos eivät halua makoilla uskonnottomien lähellä (muslimit tekevät niin).

      • Kössönöm

        hautaustoimi on yhteiskunnallinen tehtävä. Kaikki vainajat on haudattava tai tuhkattava, enkä ymmärrä mitä se kirkko siinä välissä söhrii. Ei ne papit synnytyssairaaloissakaan ole vaatimassa hoitaa synnytyksiä. Tämä on kyllä niin käsittämätöntä koko touhu.

        Kirkon ja valtion ero olisi ratkaisu moneen ongelmaan.

      • Ystävänne
        Kössönöm kirjoitti:

        Kirkko söhrii siinä välissä historiallisista syistä. Eikä kirkon ja valtion avioero sitä muuta. Katso vaikka Ruotsia.

      • Kössönöm
        Ystävänne kirjoitti:

        Kirkko söhrii siinä välissä historiallisista syistä. Eikä kirkon ja valtion avioero sitä muuta. Katso vaikka Ruotsia.

        aiheellista muuttaa se.

      • hyvin?
        Kössönöm kirjoitti:

        hautaustoimi on yhteiskunnallinen tehtävä. Kaikki vainajat on haudattava tai tuhkattava, enkä ymmärrä mitä se kirkko siinä välissä söhrii. Ei ne papit synnytyssairaaloissakaan ole vaatimassa hoitaa synnytyksiä. Tämä on kyllä niin käsittämätöntä koko touhu.

        Kirkon ja valtion ero olisi ratkaisu moneen ongelmaan.

        Kaikkiin asioihin tulee lähes aina enemmän tai vähemmän plätystä, mikään ei ole tässä maailmassa hyvin sinulle. Mikä mättää?

      • Kössönöm
        hyvin? kirjoitti:

        Kaikkiin asioihin tulee lähes aina enemmän tai vähemmän plätystä, mikään ei ole tässä maailmassa hyvin sinulle. Mikä mättää?

        se nyt harmittaa? Mikä sinulla mättää?

        Tässä maailmassa on monikin asia hyvin. Kun vielä pääsisi uskonnoista eroon.

      • uskonnot
        Kössönöm kirjoitti:

        se nyt harmittaa? Mikä sinulla mättää?

        Tässä maailmassa on monikin asia hyvin. Kun vielä pääsisi uskonnoista eroon.

        Uskonnosta eroon pääseminen Suomen kaltaisessa demokratiassa on hyvin yksinkertaista. Ei me missään Iranissa asuta.

      • olevan

        kun jatkuvasti jaksat kantaa suurta murhetta muidenkin puolesta, varsinkin jos sinulla on asiat jo kunnossa tuon uskonnon puolesta. Eihän raitistunutkaan jatkuvasti jauha viinan juonnista ja sen aiheuttamista negatiivisista asioista.

      • Kössönöm
        uskonnot kirjoitti:

        Uskonnosta eroon pääseminen Suomen kaltaisessa demokratiassa on hyvin yksinkertaista. Ei me missään Iranissa asuta.

        väittämäsi ei ole totta. Ja varmaan tiedät sen itsekin.

      • Kössönöm
        olevan kirjoitti:

        kun jatkuvasti jaksat kantaa suurta murhetta muidenkin puolesta, varsinkin jos sinulla on asiat jo kunnossa tuon uskonnon puolesta. Eihän raitistunutkaan jatkuvasti jauha viinan juonnista ja sen aiheuttamista negatiivisista asioista.

        kirjoitukseni sinua noin harmittaa? Onpa kumma, että välillä kritisoidaan sitä, että puhutaan kissoista ja välillä taas sitä, että kritisoi kirkon erityisasemaa ja uskonnonvapauden puuttumista.

        Ei sinun tarvitse kirjoitksiani lukea, sen kun sivuutat ne.

      • beenthere
        Kössönöm kirjoitti:

        väittämäsi ei ole totta. Ja varmaan tiedät sen itsekin.

        en todellakaan usko, että tietää.
        Nämä änkyrät, jotka aina alkaa tällaisista asioista puimaan, ovat niitä, joille yhden syvällisemmän ajatuksen luominen vaatii kahden kuukauden lepolomaa kovan uurastuksesta palautumiseen.
        Minä alan olla ihan täys näitä pehmopäitä, joilla ei ajatus kulje eteen eikä taakse. Ne on niitä perittyjä ajatuksia, joita ei kyetä puntaroimaan tarkemmin, kun rahkeet ei vaan riitä.
        Nämä ovat ne suurin kiusa ja este asoiden eteenpäinmenolle tässä maassa.(huh helpotti)

      • beenthere
        olevan kirjoitti:

        kun jatkuvasti jaksat kantaa suurta murhetta muidenkin puolesta, varsinkin jos sinulla on asiat jo kunnossa tuon uskonnon puolesta. Eihän raitistunutkaan jatkuvasti jauha viinan juonnista ja sen aiheuttamista negatiivisista asioista.

        jos et ymmärrä, mistä on kysymys! Sinä olet jo niin perusteellisesti aivopesty, ettei enää mihinkään omaan ajatteluun ole toivoa. Anna niiden ajatella, ketkä siihen pystyvät.

      • Kössönöm
        beenthere kirjoitti:

        Ihan totta, jos vaikka minkälaista lakipykälää ja todistetta iskee pöytään, niin nämä vaan inttävät vastaan.

        Se tässä suomenmaassa on persiillään, että täällä ei tosiaankaan ole uskonnonvapautta. Se on vain lakipykälä, jota rikotaan räikeästi koko ajan.

      • huokailuja

        Muuta Pohjois-Koreaan. Niin siellä saat haluamasi vapauden. Me jotka emme ymmärrä, että elämme uskonnollisessa sortovaltiossa voimme jatkaa eloamme täällä idiootin hymy kasvoillamme.

      • !!!!!!!!!!
        beenthere kirjoitti:

        jos et ymmärrä, mistä on kysymys! Sinä olet jo niin perusteellisesti aivopesty, ettei enää mihinkään omaan ajatteluun ole toivoa. Anna niiden ajatella, ketkä siihen pystyvät.

        Kuka täällä Suomessa ihmisiä aivopesee? Joku salainen uskonnollinen poliisi vai peräti CIA? Kauheita salaliittoja suomalaisten pään menoksi.

      • JoMN
        olevan kirjoitti:

        kun jatkuvasti jaksat kantaa suurta murhetta muidenkin puolesta, varsinkin jos sinulla on asiat jo kunnossa tuon uskonnon puolesta. Eihän raitistunutkaan jatkuvasti jauha viinan juonnista ja sen aiheuttamista negatiivisista asioista.

        jotkut raitistuneet jauhavat koko ajan siitä, että kuinka nyt AA-kerholaisina jne...Olen tätä jargonia seurannut ihan paikan päällä, joten tiedän mistä puhun...

      • JoMN
        !!!!!!!!!! kirjoitti:

        Kuka täällä Suomessa ihmisiä aivopesee? Joku salainen uskonnollinen poliisi vai peräti CIA? Kauheita salaliittoja suomalaisten pään menoksi.

        peruskoulun alaluokilla, on se minusta pahemman luokan aivopesua.

      • Kössönöm
        huokailuja kirjoitti:

        Muuta Pohjois-Koreaan. Niin siellä saat haluamasi vapauden. Me jotka emme ymmärrä, että elämme uskonnollisessa sortovaltiossa voimme jatkaa eloamme täällä idiootin hymy kasvoillamme.

        just tuota taas.

        Kotona se alkaa ja jatkuu päiväkodin kautta kouluun.

      • !!!!!!!!!
        JoMN kirjoitti:

        peruskoulun alaluokilla, on se minusta pahemman luokan aivopesua.

        "pahimman luokan aivopesua"

        Vittu mitä kuraa. Ateistipalstalla taitaa olla ne suurimmat hörhöt.

      • JoMN
        !!!!!!!!! kirjoitti:

        vähän perustella!

      • beenthere
        !!!!!!!!! kirjoitti:

        "pahimman luokan aivopesua"

        Vittu mitä kuraa. Ateistipalstalla taitaa olla ne suurimmat hörhöt.

        Niin kauan, kun sinä täällä ateisti palstalla liikut, niin se todella suurin hörhö on täällä.

      • beenthere
        huokailuja kirjoitti:

        Muuta Pohjois-Koreaan. Niin siellä saat haluamasi vapauden. Me jotka emme ymmärrä, että elämme uskonnollisessa sortovaltiossa voimme jatkaa eloamme täällä idiootin hymy kasvoillamme.

        Sortaja harvoin ymmärtää sortavansa. Senhän varmaan tajusit, että tuolla kommentilla asetit itsesi sortajaksi. Kannatat siis yhä epätasa-arvoista kohtelua eri elämänkatsomuksille Suomessa. Rikkoo muuten uskonnonvapauslakia.

      • huokauksia

        Kaikki me olemme sorrettuja. Ateistit, uskovaiset,kommarit ja porvarit. Kaikkia meitä sorretaan. Voi meitä poloisia. Nyyh nyyh itkua itkua.

    • lepopaikkansa laadun?

      Miksi ne tunnustuksettomat hautuumaat eivät kelpaa ateisteille? Mitä väliä kuolleelle on sillä, missä kohdin maallinen maja tai tuhkat lepää? Maa on samanlaista olkoonpa se kenen tahansa omistuksessa.

      • Kössönöm

        vainajalle väliä olekaan, mutta omaisia ajatellen on aika törkeää kirkon edustajien valittaa televisiossa, että kun nyt tämmöiset on saatu, niin miksi ne eivät kelpaa.

        Minusta tuo tunnustukseton hautausmaa, jota tv-uutisissa näytettiin oli kyllä uskonnottomien pilkkaamista. Rämeikköön sitten menisit mielelläsi mummuvainajasi haudalle kukkia viemään?

      • Wariska

        hautuumaatkaan hoidettuja.

        Täällä, jossa on puolet vuodesta lumi maassa, niin haudoille on aivan turha yrittää ilman suksia tai lumikenkiä tai pitkävartisia saappaita. Pääkäytävät ovat ainoastaan aurattuina.

        Ja sitä itkua ja parkua seurakunnan taholta kun pitäis palkata hautausmaalle työntekijöitä. Ahneita ovat perkeleet, rahaa pitäis saada, mutta mitään ei sitten tehtäis kunnolla.

        Hautojen hoitoon liittyy kaikenmaailman ehtoja. Esim. Kallistuneen hautakiven suoristaminen ei kuulu hautausmaan hoitajalle. Kukat kastellaan vain jos on maksettu kastelusta. Nurmikot leikataan miten sattuu. Huoltokopit ja niiden ympäristöt ovat monesti todella sekasotkuisen näköisiä. Haudat viedään uusiokäyttöön, jos ei itse muista, että mihin asti oli hautapaikan ottanut.

        Itse olen ajatellut, että tuhkaus olisi hyvä asia ja minun tuhkani saa heittää erääseen paikkaan, jota en kerro kuin testamentissani, koska tuhkia ei saa heitellä minne sattuu vaan ne pitää heittää vain tiettyihin paikkoihin, mutta minä haluan sinne minne haluan. Saa sitten nähdä, miten lopulta käy.

      • kaikkityynni
        Kössönöm kirjoitti:

        vainajalle väliä olekaan, mutta omaisia ajatellen on aika törkeää kirkon edustajien valittaa televisiossa, että kun nyt tämmöiset on saatu, niin miksi ne eivät kelpaa.

        Minusta tuo tunnustukseton hautausmaa, jota tv-uutisissa näytettiin oli kyllä uskonnottomien pilkkaamista. Rämeikköön sitten menisit mielelläsi mummuvainajasi haudalle kukkia viemään?

        Sen takia ne ovat vielä hoitamattoman näköisiä kun ei niissä ole vielä hautoja. Ne muotoutuu sitä mukaa kun hautoja ilmestyy. Ei kait mitään hautuumaata ole ensin rakennettu valmiiksi nurmikenttineen käytävineen, vaan ne on muotoutuneet vuosikymmenten kuluessa.

        Mitä väliä omaisillekaan jos uskotaan että elämä loppuu kuolemaan? Minusta ateistien edustajan puheenvuoro oli yhtä lapsellinen kuin on täällä teidän narinanne.

      • Kössönöm
        kaikkityynni kirjoitti:

        mielestäsi se onkin turhaa narinaa, onhan uskonnottomien hautapaikasta kyse.

      • oikein!
        Kössönöm kirjoitti:

        mielestäsi se onkin turhaa narinaa, onhan uskonnottomien hautapaikasta kyse.

        Siis narina siitä ettei uskonnottomille ole omia hautuumaita tai että yksi tv:ssä nähty uskonnottomille tarkoitettu alue oli keskeneräisen näköinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11163
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      80
      10281
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      51
      4353
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4067
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      13
      4028
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3816
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3719
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3553
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      53
      3253
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2975
    Aihe