Moro
Mielestäni lavapakuille pitäisi ehdottomasti saada oma palstansa. Nyt lavapakuista joutuu keskustelemaan sekä Pakettiauto että Maasturipalstalla. Kummallekkaan palstalle ei lavapaku oikein sovi. Yleensä lavapakua käytetään kuitenkin maastureista poikkeavasti, mutta myös pakuista poiketen.
Ainakin oma VW Taro toimii mökkityömaalla pakettiautona, metsästyksessä hirvenkuljettimena ja klapisavotassa oivana työvälineenä. Lisäksi jääradalla talvella on myös ihan hauska tuolla leikkiä. Valtaosalla tuttavapiirin lavapakujen kuskeista käyttötarkoitus on hyvinkin samansuuntainen. Ei ole mukava olla häiritsemässä maasturikuskeja lavapakuilla (jos ei kyse ole off-road käyttöön vartavasten rakennetuista vehkeistä), eikä tuonne pakukuskien sekaan kyllä millään mahdu.
Joten ehdotankin, että käytte kaikki joukolla vaatimassa asiaa Palstaehdotus-osiossa, joko jatkamalla asiaa jo perustetuissa viestiketjuissa tai perustamalla kokonaan uusia ketjuja.
Linkki palstaehdotuksiin:
http://tinyurl.com/3sqysq
Lavapakuille oma palsta
20
1229
Vastaukset
- Kannattaja
Samaa mieltä!
Tai kertokaa sitten edes, missä olisi hyvä palsta. Varmaan jotain merkkikohtaisia sivuja pitää alkaa metsästää. Offipalstalla tuntee olevansa vähän väärässä porukassa.- palstat
Ovat aivan turhaa ajanhukkaa. Olen tojo- ja vw-palstoilla koittanyt kysyä/keskustella parikin kertaa taro/hiluxiin liittyen, mutta se on täyttä ajanhukkaa. Siellä puunataan karvanoppia, ei noista autoista tiedetä mitään.
Ongelma on juuri se, että lavapaku-juttuja saa hakea pakupalstalta, maasturipalstalta ja vielä merkkipalstoilta. Keskustelijat hajaantuu ja missään ei tule käytyä kunnon jutustelua.
Oma palsta on ainoa järkevä vaihtoehto. Toive kannattaa esittää ylläpidolle. Sinne vaan vaadetta, linkki löytyy ekasta viestistä.
- Pikappimiehet tyrmäsivät
Tein tuon saman ehdotuksen suunnilleen samoin perustein muistaakseni 21.3 ja taisi otsikkokin olla jokseenkin sama.
Ehdotus kuitenkin kaatui juuri pikappimiesten yleiseen vastustukseen, ellen väärin muista. Alkoi sellainen perustelu ja puolustelu että pikappi on nimenomaan maasturi.
Olen kuitenkin yhä kanssasi samaa mieltä. Eivät lavapakut eli pick upit oikein maasturipalstalle asetu, eivätkä ne oikein asetu tuonne pakupalstallekaan ducatojen ja sprintereiden sekaan. Kyllä niille saisi olla oma palsta, ovat ne sen verran oma erityinen autotyyppinsä.
Toivotaan että nyt ehdotus menisi läpi!- vai niin
Muistan toisen aloituksesi, mutta kirjoituksestasi tuli silloin sellainen kuva, ainakin minulle, että vähättelit jotenkin pickuppia maasturina, sehän oli keskustelun aloitus josta ainakin minulle tuli sellainen kuva ja sen takia se juttu meni miksi meni . . .
Jos haluat pickupeille oman palstan, se on erittäin helppo juttu, pari minuuttia vie kun sellaisen itse perustat.
http://www.foorumit.fi/oma_foorumi.html
Hyvin yksinkertainen palvelu, jossa perustat täysin oman foorumin, jota itse kehität ja ylläpidät. Voit sitten vaikka mainostaa sitä täällä. Phbb2 olis selkein, phbb3 on muuten hyvä mutta mielestäni aivan turhan monimutkainen. - en ole aloittaja
vai niin kirjoitti:
Muistan toisen aloituksesi, mutta kirjoituksestasi tuli silloin sellainen kuva, ainakin minulle, että vähättelit jotenkin pickuppia maasturina, sehän oli keskustelun aloitus josta ainakin minulle tuli sellainen kuva ja sen takia se juttu meni miksi meni . . .
Jos haluat pickupeille oman palstan, se on erittäin helppo juttu, pari minuuttia vie kun sellaisen itse perustat.
http://www.foorumit.fi/oma_foorumi.html
Hyvin yksinkertainen palvelu, jossa perustat täysin oman foorumin, jota itse kehität ja ylläpidät. Voit sitten vaikka mainostaa sitä täällä. Phbb2 olis selkein, phbb3 on muuten hyvä mutta mielestäni aivan turhan monimutkainen.Asialla on nyt joku toinen. Minulle riitti se 21.3 yritys.
Niin, ja olen edelleenkin täysin sitä mieltä että off road vekottomia lukuun ottamatta pickupit eivät ole maastureita.
Ne ovat kompromisseja maasturin ja pakettiauton välissä - ja juuri siksi ne tarvitsisivat oman palstan, ihan tänne Suomi24 autoilupuolelle.
Tällä hetkellä itselläni on henkilöauto, maasturi, pick up ja tavallinen pakettiauto. Arvelen siis tietäväni, ihan kokemuksesta ja ilman pienintäkään halua vähätellä, että pick up ei ole maasturi, eikä se ole pakettiautokaan.
Hyvää alkavaa kesää kaikille! - niin hyvin
vai niin kirjoitti:
Muistan toisen aloituksesi, mutta kirjoituksestasi tuli silloin sellainen kuva, ainakin minulle, että vähättelit jotenkin pickuppia maasturina, sehän oli keskustelun aloitus josta ainakin minulle tuli sellainen kuva ja sen takia se juttu meni miksi meni . . .
Jos haluat pickupeille oman palstan, se on erittäin helppo juttu, pari minuuttia vie kun sellaisen itse perustat.
http://www.foorumit.fi/oma_foorumi.html
Hyvin yksinkertainen palvelu, jossa perustat täysin oman foorumin, jota itse kehität ja ylläpidät. Voit sitten vaikka mainostaa sitä täällä. Phbb2 olis selkein, phbb3 on muuten hyvä mutta mielestäni aivan turhan monimutkainen.Suomi24 on kuitenkin tunnettu palvelu. Jos perustaa oman foorumin, ei sille saa kuitenkaan vakiinnutettua sellaista kävijäkuntaa kuin mitä täällä käy. Ehkä 10-20 aktiivia jäisi, mutta täällä noihin volyymeihin pitää lisätä 1-2 nollaa perään
- jos vain
niin hyvin kirjoitti:
Suomi24 on kuitenkin tunnettu palvelu. Jos perustaa oman foorumin, ei sille saa kuitenkaan vakiinnutettua sellaista kävijäkuntaa kuin mitä täällä käy. Ehkä 10-20 aktiivia jäisi, mutta täällä noihin volyymeihin pitää lisätä 1-2 nollaa perään
Muistat täälläkin sitä mainostaa... Isompi kysymys on se että onko tarpeeksi pickup keskustelua jotta sille oma palsta olisi aktiivinen.
- kannattaja
jos vain kirjoitti:
Muistat täälläkin sitä mainostaa... Isompi kysymys on se että onko tarpeeksi pickup keskustelua jotta sille oma palsta olisi aktiivinen.
Siksi ehkä tällaisen isomman kokonaisuuden yhteydessä olisi parempi, koska homma ei ole yhden aiheen varassa. Aika suurta aktiivisuutta ylläpidolta vaaditaan, jos oma pickup-palsta saataisiin aktiiviseksi. Vrt eräät hyvin toimivat merkkikohtaiset palstat. Niissäkin kyllä on laajempi aihepiiri kuin vain yksi malli/tyyppi.
Citymaastureille oma palsta joskus vuosi pari sitten avattiin, kun Suomi24:n palsta meni aivan mahdottomaksi (ja on sitä edelleen), miten mahtaa toimia? Ainakin alussa oli hiljaista. - citymaasturipalsta
kannattaja kirjoitti:
Siksi ehkä tällaisen isomman kokonaisuuden yhteydessä olisi parempi, koska homma ei ole yhden aiheen varassa. Aika suurta aktiivisuutta ylläpidolta vaaditaan, jos oma pickup-palsta saataisiin aktiiviseksi. Vrt eräät hyvin toimivat merkkikohtaiset palstat. Niissäkin kyllä on laajempi aihepiiri kuin vain yksi malli/tyyppi.
Citymaastureille oma palsta joskus vuosi pari sitten avattiin, kun Suomi24:n palsta meni aivan mahdottomaksi (ja on sitä edelleen), miten mahtaa toimia? Ainakin alussa oli hiljaista.Minähän sen citymaasturipalstan viime kesänä avasin ja ehdotin teille samaa . . . Mutta siitä palstasta ei tullut ihan tarpeeksi aktiivista vaikka käyttäjiä ja viestejä olikin niin se oli yksinkertaisesti liian hengetön sen jälkeen kun provot lähti.
- maasturisti1
Kyllä tonne offipalstalle mahtuu kyselemään laviksista,kun vaan rekisteröityy.
Anonyymeille tahdotaan kuittailla.......
Saattaahan siellä porukka ihmetellä jos kyselee jostain takaveto mossesta ;-)
www.offipalsta.com
Jos merkkikohtaista keskustelua haluaa niin toyota miehille
www.slck.net/ - maasturikäyttöä
Minun mielestäni lava-autoja käytetään eniten juuri siihen mihin maasturit on tehty: ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen sinne mihin henkilöautoilla pääsee huonosti tai ei ollenkaan.
Siis sellaista vähän reilumpaa ajoa huonoilla alustoilla, mutta ei ajoa ajamisen vuoksi. Nykymaastureita ei siihen käytetä eikä offarivehkeitäkään.
Sana mmasturihan tulee sanoista Maasto Auto.- Maastureille oma palsta!
Tehkää aloitteita että maastureille, joilla siis ei ajeta maastossa, ja joiden nimitys siis on väärä (maastohenkilöauto), saataisiin oma palsta. Tämä palsta kuluu näköjäs vain oikeille maastureille eli lavapakuille.
Jossainhan minunkin pitäs voida keskustella maastohenkilöautostani, jolla jatkuvasti vedän 3,5 tonnin perävaunua jokseenkin vaikeissa olosuhteissa, kutes tekeillä olevilla metsäautoteillä.
Tuohan nimittäin jää yhtä lukuun ottamatta kaikilta B-kortilla kuljetettavilta lavapakuilta tekemättä. Ja ne C-kortilla ajettavat jenkit tarttee lentokentän kääntymistä varten, eikä siellä mettissä juur ole lentokenttiä. - maasturikäyttöä
Maastureille oma palsta! kirjoitti:
Tehkää aloitteita että maastureille, joilla siis ei ajeta maastossa, ja joiden nimitys siis on väärä (maastohenkilöauto), saataisiin oma palsta. Tämä palsta kuluu näköjäs vain oikeille maastureille eli lavapakuille.
Jossainhan minunkin pitäs voida keskustella maastohenkilöautostani, jolla jatkuvasti vedän 3,5 tonnin perävaunua jokseenkin vaikeissa olosuhteissa, kutes tekeillä olevilla metsäautoteillä.
Tuohan nimittäin jää yhtä lukuun ottamatta kaikilta B-kortilla kuljetettavilta lavapakuilta tekemättä. Ja ne C-kortilla ajettavat jenkit tarttee lentokentän kääntymistä varten, eikä siellä mettissä juur ole lentokenttiä.No eihän se tarkoita, että jos lava-autoja käytetään eniten kuten maastureita pitäisi niin perinteiset maasturit olisivat jotain muuta. Kyse on lähinnä käyttötavasta, sillä umpimaasturit ovat lähinnä lelukäytössä tänä päivänä kalleutensa ja statusarvonsa vuoksi. Hattua nostan aina kun joku käyttää niitä lajityyppinsä mukaisesti. Maasturille on käynyt kuin hevoselle, jos joku tekee hevosella töitä niin se on lehtijutun arvoista.
- Sen todistit juuri
maasturikäyttöä kirjoitti:
No eihän se tarkoita, että jos lava-autoja käytetään eniten kuten maastureita pitäisi niin perinteiset maasturit olisivat jotain muuta. Kyse on lähinnä käyttötavasta, sillä umpimaasturit ovat lähinnä lelukäytössä tänä päivänä kalleutensa ja statusarvonsa vuoksi. Hattua nostan aina kun joku käyttää niitä lajityyppinsä mukaisesti. Maasturille on käynyt kuin hevoselle, jos joku tekee hevosella töitä niin se on lehtijutun arvoista.
Tämän palstan otsikko on "MAASTURIT". Toteat, että "umpimaasturit" ovat lähinnä lelukäytössä. Itse en kyllä ole kuullut "avomaastureista" mutta olkoon.
Palstan otsikoksi on siis vaihdettava "LELUMAASTURIT" tai "UMPIMAASTURIT", tai vielä paremmin "LAVAMAASTURIT".
Todistetuksi tuli ettei lavapakuille eli pikapeille pidä perustaa omaa palstaa, koska nämä erittäin epäkäytännölliset mutta "maastureihin" verrattuna halvat nelivedot itse asiassa ovatkin oikeita maastureita, ja oikeat maasturit ovat "lelumaastureita".
Ei ole siis kysymys mistään muusta kuin siitä että palstalla on nyt (vielä)väärä otsikko. - maasturikäyttöä
Sen todistit juuri kirjoitti:
Tämän palstan otsikko on "MAASTURIT". Toteat, että "umpimaasturit" ovat lähinnä lelukäytössä. Itse en kyllä ole kuullut "avomaastureista" mutta olkoon.
Palstan otsikoksi on siis vaihdettava "LELUMAASTURIT" tai "UMPIMAASTURIT", tai vielä paremmin "LAVAMAASTURIT".
Todistetuksi tuli ettei lavapakuille eli pikapeille pidä perustaa omaa palstaa, koska nämä erittäin epäkäytännölliset mutta "maastureihin" verrattuna halvat nelivedot itse asiassa ovatkin oikeita maastureita, ja oikeat maasturit ovat "lelumaastureita".
Ei ole siis kysymys mistään muusta kuin siitä että palstalla on nyt (vielä)väärä otsikko.Offariajoa lukuun ottamatta umpimaasturit sopivat todellakin lelumaasturiosastolle, sinne mars :)
- Ketjun aloittaja
Sen todistit juuri kirjoitti:
Tämän palstan otsikko on "MAASTURIT". Toteat, että "umpimaasturit" ovat lähinnä lelukäytössä. Itse en kyllä ole kuullut "avomaastureista" mutta olkoon.
Palstan otsikoksi on siis vaihdettava "LELUMAASTURIT" tai "UMPIMAASTURIT", tai vielä paremmin "LAVAMAASTURIT".
Todistetuksi tuli ettei lavapakuille eli pikapeille pidä perustaa omaa palstaa, koska nämä erittäin epäkäytännölliset mutta "maastureihin" verrattuna halvat nelivedot itse asiassa ovatkin oikeita maastureita, ja oikeat maasturit ovat "lelumaastureita".
Ei ole siis kysymys mistään muusta kuin siitä että palstalla on nyt (vielä)väärä otsikko.Miten nämä aloitukset aina jotenkin päätyvät ihmeelliseen keskusteluun lava-auto/maastoauto paremmuuteen mitä ihmeellisimmissä asioissa? Etenkin maastoajo-ominaisuudet tuntuvat herättävän paljon tunteita.
Itselläni taas lava-auto ei ole maasturi, eikä pakettiautokaan. Se on jotain siltä väliltä, kompromissi. Varmasti allekirjoittaneelle kävisi korotetulla maaravaralla oleva nelivetoinen umpipaku, tai maasturi josta on poistettu takapenkit. Lava-auto vaan tuntuu näitä kätevämmältä ratkaisulta (juuri avonaisen lavan takia) itselleni, siksi ajan sellaisella. Toki kustannuspuoli on myös mukana vaikuttimena.
Avopaku ei ole maasturi, muttei pakettiautokaan, vaikka lainaa osia molemmista ja käyttötarkoitus varmasti limittyy osin samoille alueille. On kaiketi omista mieltymyksistä kiinni, ajaako harvesterille maasturilla vai lavapakulla, kumpiakin näkee käytettävän.
Itselläni ei ole tarvetta todistella oman ajokin paremmuutta tai vähätellä muita ajokkeja. Mielestäni tämä keskustelu jo näyttää sen, että lavapakut tarvitsevat oman palstansa. Täytyy muistaa, että iso osa lavapakuista on joko etu tai takavetoisia, joten keskustelu maasturipalstalla on luonnollisesti hieman ontuvaa..
Epäkäytännöllisyys ja käytännöllisyys on käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta kiinni, ei autotyypistä. - Sammoo mieltä.
Ketjun aloittaja kirjoitti:
Miten nämä aloitukset aina jotenkin päätyvät ihmeelliseen keskusteluun lava-auto/maastoauto paremmuuteen mitä ihmeellisimmissä asioissa? Etenkin maastoajo-ominaisuudet tuntuvat herättävän paljon tunteita.
Itselläni taas lava-auto ei ole maasturi, eikä pakettiautokaan. Se on jotain siltä väliltä, kompromissi. Varmasti allekirjoittaneelle kävisi korotetulla maaravaralla oleva nelivetoinen umpipaku, tai maasturi josta on poistettu takapenkit. Lava-auto vaan tuntuu näitä kätevämmältä ratkaisulta (juuri avonaisen lavan takia) itselleni, siksi ajan sellaisella. Toki kustannuspuoli on myös mukana vaikuttimena.
Avopaku ei ole maasturi, muttei pakettiautokaan, vaikka lainaa osia molemmista ja käyttötarkoitus varmasti limittyy osin samoille alueille. On kaiketi omista mieltymyksistä kiinni, ajaako harvesterille maasturilla vai lavapakulla, kumpiakin näkee käytettävän.
Itselläni ei ole tarvetta todistella oman ajokin paremmuutta tai vähätellä muita ajokkeja. Mielestäni tämä keskustelu jo näyttää sen, että lavapakut tarvitsevat oman palstansa. Täytyy muistaa, että iso osa lavapakuista on joko etu tai takavetoisia, joten keskustelu maasturipalstalla on luonnollisesti hieman ontuvaa..
Epäkäytännöllisyys ja käytännöllisyys on käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta kiinni, ei autotyypistä.Pikappi ei ole pakettiauto eikä maasturi.
Pakettiautoksi se on outo lintu pienen lavansa ja aukeamattomien laitojensa vuoksi, kuin myös suhteettoman pienen kuormatilansa vuoksi.
Maasturiksi se ei ole luonteva, koska siinä yleensä on kahden hengen ohjaamo eivätkä maasto-ominaisuudet ole aidon maasturin luokkaa.
Maasturi on virallisesti maastohenkilöauto.
Nelivetopikapista saa virallisesti maastopakettiauton.
Koska pikappi todellakin on komporomisiis kahden autotyypin välillä, mutta hyvin suosittu ja paljon käytetty - ja joihinkin hommiin oikein sopiva - se todellakin ansaitsisi oman palstansa.
Nyt keskustelu on jakautunut kahdelle eri palstalle. Eihän maastureistakaan keskustella maasturipalstalla ja pakupalstalla.
Siis oma palsta pikapeille. - mukaan
Ketjun aloittaja kirjoitti:
Miten nämä aloitukset aina jotenkin päätyvät ihmeelliseen keskusteluun lava-auto/maastoauto paremmuuteen mitä ihmeellisimmissä asioissa? Etenkin maastoajo-ominaisuudet tuntuvat herättävän paljon tunteita.
Itselläni taas lava-auto ei ole maasturi, eikä pakettiautokaan. Se on jotain siltä väliltä, kompromissi. Varmasti allekirjoittaneelle kävisi korotetulla maaravaralla oleva nelivetoinen umpipaku, tai maasturi josta on poistettu takapenkit. Lava-auto vaan tuntuu näitä kätevämmältä ratkaisulta (juuri avonaisen lavan takia) itselleni, siksi ajan sellaisella. Toki kustannuspuoli on myös mukana vaikuttimena.
Avopaku ei ole maasturi, muttei pakettiautokaan, vaikka lainaa osia molemmista ja käyttötarkoitus varmasti limittyy osin samoille alueille. On kaiketi omista mieltymyksistä kiinni, ajaako harvesterille maasturilla vai lavapakulla, kumpiakin näkee käytettävän.
Itselläni ei ole tarvetta todistella oman ajokin paremmuutta tai vähätellä muita ajokkeja. Mielestäni tämä keskustelu jo näyttää sen, että lavapakut tarvitsevat oman palstansa. Täytyy muistaa, että iso osa lavapakuista on joko etu tai takavetoisia, joten keskustelu maasturipalstalla on luonnollisesti hieman ontuvaa..
Epäkäytännöllisyys ja käytännöllisyys on käyttäjästä ja käyttötarkoituksesta kiinni, ei autotyypistä.Tuohan nyt menee vetotavan mukaan eikä lavan. Kaksivetoiset pakettiautoja ja nelivetoiset maastureita.
- käytännössä
mukaan kirjoitti:
Tuohan nyt menee vetotavan mukaan eikä lavan. Kaksivetoiset pakettiautoja ja nelivetoiset maastureita.
Ei ole kauhean toimiva tuokaan jako, mutta onneksi nyt on oma palstansa niin kaksivetoisille kuin nelivetoisille pic-upeille.
- Ketjun aloittaja
Noniin, nyt näköjään lavapakupalsta on avattu. Huutoon on siis vastattu.. Mahtavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242180Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352084Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2151829Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601509Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341407Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5621194Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501011Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350945Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115945