kapitalistille ja kolhooseille hanttiin

sovittiin tänään suppeassa tuttavapiirissä yhteisestä kevätkynnöstä ensi viikolle kun olemme viherpeukaloita(kin) ja meillä on aikalailla muuten kesannolla olevaa joutomaata viljeltäväksi, että mitä kaikkea sinne istutetaan; no potut ja sipulit tietty, porkkanaa ja persiljaa, ruohosipulia ja chilipaprikoita ainakin. valkosipuli on herkkua vaan mistä saisi suolakurkun siemeniä. avomaan kurkut me tunnetaan ja eurolla irtoaa tomaatintaimi. no, se siitä ja koko koreuden vierelle tulee se suurin taideteos eli maissipelto vaikka suomen kesä onkin maissile lyhyt ja sopivasti kurpitsaa. amerikkalaisuutta täytyy olla mukana vaikkei koko komeudesta irtoisikaan muuta sellaista henkistä kivaa.

mutta tästä omaksi iloksi tehdystä viljelypläntistä muistuu taas mieleen, että ruuan hinta nousee kokoajan ja valtiot jo pistävät jemmaankin kalliita maan antejansa kuten riisiä. muutaman vuoden päästä kansakuntia saattaa liikehtiä nälissään; jos eivät liian kalliin ruuan tähden niin ainakin siksi, että sitä ei riitä kaikille. tälle me suomalaiset emme voi mitään mutta omaa hyvinvointiamme me voisimme lisätä; missä ovat paikalliset ruuantuottajat, jotka takuuvarmasti tuovat kuluttajan pöytään tuoretta ruokaa ja pienin kuljetuskustannuksin? missä ovat paikalliset kalastajat, jotka ahdin anteja kärräävät vaikka kotio asti? missä ovat vanhat hyvän ajan isännät pienine peltoineen? harvoista kaupoista löytyy talvisin vaikkapa suolasieniä vaikka metsät ovat niitä pullollaan syksyisin...

minusta ruuan tuottamisessa ollaan menty metsään; kapitalisti tappaa pienet maanviljelijät ja pakottaa jäljelle jääneet perustamaan suurtiloja ja ottamaan velkaa saadakseen ostetuksi sen sata nautaa ja kaksisataa sikaa. on se kumma ettei oteta huomioon huonoja muistikuvia suurkolhooseista, joihin viljelijöiksi laitettiin väkipakolla kaikenelämänilonsa menettäneitä entisiä pienviljelijöitä. mitä tälläisestä on ollut ennenkään seurauksena muuta kuin tehottomuutta ja nälänhätää? ihmisten ruokkiminen ei voi olla mitään liian tulosvastuullista tehomaanviljelyä tai marxin teorioiden mukaan perustettavia kolhooseja. pienviljelijät ovat maan suola ja ainakin minä olisin valmis maksamaan siitä, että ruokahuolto on turvattu. perkele, maksanhan minä nykyisinkin kokoajan vaan enemmän ja silti saa lehdistä lukea, että amerikoissakin jo säännöstellään riisiä sitä haluaville...
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lukeminen kannattaa aina.
harrastus on rahallisesti kyseenalainen. vaan voi olla muutenvain antoisa.
muistan ostokupongit. ne oli äiteen käslaukussa. EI SAA KOSKEA. sen me kakarat tiedettiin. sit meillä oli pari lehmän kantturaa ja pari lammasta. syksyllä oli ilo ylimmillään kun se pässi tapettiin. ensteksnmäinen homma meillä vatkata sitä verta ettei se hyydy. ja sitten kiikutettiin niitä sisäelimmiä tupaan. isosisko jauhoi ne sitten lihamyllyllä. a vot. meillä oli lihapullia. se pässi oli perheen liha ruoka vuoden aikana.
niin antaa olla.
rintamamies tontit. siinä olikait tavoite. siinä voi myös hoitaa puutarhaa.mitäs päätalon kalle kirjoitti. enteks rakensivat paskahyyssin ja varaston. sitten iskettiin kiinni maahan ja pottua vakoon.

se stalinin lehmä se on tietenkin kolhoosilaisen vuohi. ja ne pikku puutarhat piti neukkulandian hengissä.
eli kiintoisaa kesää tilkulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


texkiller kirjoitti:

sovittiin tänään suppeassa tuttavapiirissä yhteisestä kevätkynnöstä ensi viikolle kun olemme viherpeukaloita(kin) ja meillä on aikalailla muuten kesannolla olevaa joutomaata viljeltäväksi, että mitä kaikkea sinne istutetaan; no potut ja sipulit tietty, porkkanaa ja persiljaa, ruohosipulia ja chilipaprikoita ainakin. valkosipuli on herkkua vaan mistä saisi suolakurkun siemeniä. avomaan kurkut me tunnetaan ja eurolla irtoaa tomaatintaimi. no, se siitä ja koko koreuden vierelle tulee se suurin taideteos eli maissipelto vaikka suomen kesä onkin maissile lyhyt ja sopivasti kurpitsaa. amerikkalaisuutta täytyy olla mukana vaikkei koko komeudesta irtoisikaan muuta sellaista henkistä kivaa.

mutta tästä omaksi iloksi tehdystä viljelypläntistä muistuu taas mieleen, että ruuan hinta nousee kokoajan ja valtiot jo pistävät jemmaankin kalliita maan antejansa kuten riisiä. muutaman vuoden päästä kansakuntia saattaa liikehtiä nälissään; jos eivät liian kalliin ruuan tähden niin ainakin siksi, että sitä ei riitä kaikille. tälle me suomalaiset emme voi mitään mutta omaa hyvinvointiamme me voisimme lisätä; missä ovat paikalliset ruuantuottajat, jotka takuuvarmasti tuovat kuluttajan pöytään tuoretta ruokaa ja pienin kuljetuskustannuksin? missä ovat paikalliset kalastajat, jotka ahdin anteja kärräävät vaikka kotio asti? missä ovat vanhat hyvän ajan isännät pienine peltoineen? harvoista kaupoista löytyy talvisin vaikkapa suolasieniä vaikka metsät ovat niitä pullollaan syksyisin...

minusta ruuan tuottamisessa ollaan menty metsään; kapitalisti tappaa pienet maanviljelijät ja pakottaa jäljelle jääneet perustamaan suurtiloja ja ottamaan velkaa saadakseen ostetuksi sen sata nautaa ja kaksisataa sikaa. on se kumma ettei oteta huomioon huonoja muistikuvia suurkolhooseista, joihin viljelijöiksi laitettiin väkipakolla kaikenelämänilonsa menettäneitä entisiä pienviljelijöitä. mitä tälläisestä on ollut ennenkään seurauksena muuta kuin tehottomuutta ja nälänhätää? ihmisten ruokkiminen ei voi olla mitään liian tulosvastuullista tehomaanviljelyä tai marxin teorioiden mukaan perustettavia kolhooseja. pienviljelijät ovat maan suola ja ainakin minä olisin valmis maksamaan siitä, että ruokahuolto on turvattu. perkele, maksanhan minä nykyisinkin kokoajan vaan enemmän ja silti saa lehdistä lukea, että amerikoissakin jo säännöstellään riisiä sitä haluaville...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu