KAKSI YLÖSNOUSEMUSTA:

Nenoskako

>>>"Olemme aikaisemmin tutkineet, mitä tapahtuu Jeesuksen tullessa takaisin noutamaan omiaan. Olemme nähneet, kuinka ne Jumalan lapset, jotka ovat kuolleet, herätetään, ja yhdessä silloin elossa olevien uskovien kanssa nousevat Herraa vastaan yläilmoihin.

Ne, jotka jäävät maan päälle, saavat surmansa hetkessä, ei kukaan jää henkiin. Voimme lukea tapahtumista Ilmestyskirjasta.

(19:19-21).

Jumalattomat ihmiset ovat nousseet sotaan Häntä vastaan, josta sanotaan, että hän paimentaa kansoja rautaisella sauvalla.

(Ilm.12:5 och 19:15).

Tuo valkoisella hevosella ratsastava kuninkaiden Kuningas, Jeesus Kristus, on voittava taistelun. Peto ja väärä profeetta heitetään tuliseen järveen.

Huomaa, että tässä ei puhuta ihmisistä, vaan peto lienee väärän vallan, profeetta taas väärän uskonnon vertauskuva. Ne joutuvat "rikinkatkuisten lieskojen keskelle" Muistammehan, kuinka Pietari sanoi:

"Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat" (2.Piet.3:10). Ihmisistä taas sanotaan: "Loput SAIVAT SURMANSA miekasta, joka lähti ratsastajan suusta, ja kaikki linnut söivät heidän lihastaan itsensä kylläisiksi."

(Ilm.19:21)

Muistakaamme, että hän, joka ratsastaa valkoisella hevosella, on Jeesus, ja hänen tulemuksensa kirkkaus riittää kuolettamaan silloin hengissä olevat jumalattomat ihmiset.

(Ilm.6:14-17).

Jotta ei olisi epäilystäkään, että he ovat kuolleet, niin Ilmestyskirjassa sanotaan, että linnut nokkivat heidät suuhunsa. Pahantekijät joutuvat tuonelaan, tiedottomuuden tilaan, missä heidän esi-isänsäkin ovat.


Siirrymme seuraavaan Ilmestyskirjan lukuun.

Ilm.20:1-3 kertoo, kuinka paholainen vangitaan tuhanneksi vuodeksi. Sinä aikana hän ei voi villitä ihmisiä. Pahantekijät ovat kuolleet, pelastuneet ovat Jeesuksen luona, maa on kaaostilassa.

Kenties paholainen saa katsella maailman sekasortoa, ja miettiä vielä kerran tekojaan yhden vuosituhannen ajan.

Joka tapauksessa on selvää, ettei maan päällä ole ainuttakaan elävää ihmistä, ei juutalaista ihannevaltiota, ei myöskään tuhatvuotista uskovien yhteisöä, jossa suoritettaisiin pakanoiden evankelioimista.

Emme voi lisätä sellaista tekstiä tähän yhteyteen; lisäilyistä varoitetaan ankarasti."

(Ilm.22:18)

8

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jonka suusta

      miekka lähtee? Aivanko tosissasi olet, että sellaisiakin on olemassa?

      • Miksi täällä olet

        jos et tuonvertaa edes tiedä? Sehän on vertauskuvallista, kuten moni muukin asia. kuka sinulle sanoi että se on ihminen? Olisit lukenut tarkemmin, niin olisit nähnyt että kysymyksessä on Jeesus Kristus.


    • lihaa ensinkään.

      Kyllä tuon Ilmestyskirjan uttu on ymmärrettävä muuten kuin kirjaimellisesti mikäli sitä haluaa ymmärtää ollenkaan. Kirjaimelliseti käsitettynä koko juttu on täysin hullua.

      • söivät!

        Aika olemattomasta taas riitaa kaivat!


    • EI "NENOSKA" VAAN "WHITESKA", JULISTAA TÄTÄ: (Lue itse Suuresta Taistelusta tai
      Ellenskän ilmestyskirjaseminaarista. Tässä kommentoimme aloitusta hieman:


      >>"Olemme aikaisemmin tutkineet, mitä tapahtuu Jeesuksen tullessa takaisin noutamaan omiaan. Olemme nähneet, kuinka ne Jumalan lapset, jotka ovat kuolleet, herätetään, ja yhdessä silloin elossa olevien uskovien kanssa nousevat Herraa vastaan yläilmoihin.
      Ne, jotka jäävät maan päälle, saavat surmansa hetkessä, ei kukaan jää henkiin. > Joka tapauksessa on selvää, ettei maan päällä ole ainuttakaan elävää ihmistä, ei juutalaista ihannevaltiota, ei myöskään tuhatvuotista uskovien yhteisöä, jossa suoritettaisiin pakanoiden evankelioimista.
      Emme voi lisätä sellaista tekstiä tähän yhteyteen; lisäilyistä varoitetaan ankarasti.

      • Nenoskako

        joten äläpä toisen nimimerkkiä vääntele. Nenonen on muuten aika yleinen sukunimi suomessa!


      • G pisteilläsi!

        Eikö tuon ikäinen mies tiedä vielä, että mitä se tarkoittaa? En olisi luullut sinua noin kevyt mieliseksi!


      • Eikä Ellenin kirjoista.

        Tutki ilmestyskirjasta, siinähän on raamatunpaikat! Lukisit enemmän raamattua ja jättäisit nämä Ellenin G pisteet vähemmälle huomiolle, vanha mies!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe