PELASTUS HELVETILTÄ

lissu

Mitä uskoontulo tarkoittaa

Uskoontulo tarkoittaa Jeesuksen suorittaman syntien sovitusksen vastaanottamista, jolloin saadaan synnit anteeksi. Siinä ihminen joka oli hengellisesti kuollut, syntyy uudesti Jumalan lapseksi, siirtyy kuolemasta elämään ja pimeydestä valkeuteen.

Joh 3:5-7
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle:
jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä
sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on
syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy
syntyä uudesti, ylhäältä.

2 Kor 5:17
17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus;
se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

Miksi juuri Jeesus
Apt 4:12
12 Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan
alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."

1Ti 2:5
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten
välillä, ihminen Kristus Jeesus,

Kuka voi tulla uskoon
Kaikki voivat tulla uskoon. Jeesus sanoo, että hän ei heitä ketään ulos, joka tulee Hänen luokseen.

Joh 6:37
37 Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä,
joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.

Rom 10:13
13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

Uskoontulo
Uskoontuloon kuuluu kolme asiaa
1. Uskominen Jeesukseen.
2. Parannuksen tekeminen.
3. Kasteen ottaminen uskoontulon jälkeen.

Usko
Joh 3:16
16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi
ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo,
hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Ennen kuin voit tulla Jeesuksen luokse, sinun täytyy uskoa, että Hän on olemassa. Raamattuun on kirjoitettu näin: ”Usko tulee siis kuulemisesta, Mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”. Se tarkoittaa sitä, että jos menet sellaiseen tilaisuuteen jossa julistetaan Jumalan sanaa, niin siellä usko syttyy sinun sydämeesi.
Voit myös pyytää Jeesusta ilmaisemaan itsensä sinulle jollakin tavalla. Rukoile Jeesusta ja etsi Häntä, niin sinä löydät Hänet.

Mat 7:7-8
7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte;
kolkuttakaa, niin teille avataan.
8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja
kolkuttavalle avataan.

Parannus
Apt 3:19
19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois...

Parannus kuuluu tärkeänä osana uskoontuloon, on oltava valmis luopumaan entisestä syntielämästä. Se tarkoittaa koko elämän suunnan muutosta, kääntymistä pois entisestä. Toisten ihmisten elämässä ”syntisyys” näkyy selvemmin kuin toisten, mutta kaikki me olemme syntiä tehneet, ja kaikilla on asioita, joista tulee tehdä parannus. On selvää, että omissa voimissamme emme pysty parannusta tekemään, mutta Jumala antaa meille siihen voiman. Meillä täytyy vain olla oma halu ja tahto hyljätä entinen syntielämämme.

Joh 1:12
12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille,
jotka uskovat hänen nimeensä,

Meistä ei voi tulla uusia luomuksia, jos haluamme vielä jatkaa elämäämme entiseen malliin. Raamatussa sanotaan, että parannuksen teko koituu meille pelastukseksi jota kukaan ei kadu (2. Kor 7:10).

Parannuksen tekeminen alkaa sillä, että tunnustamme olevamme syntisiä. Ja koska olemme syntisiä, niin sitten meidän tulee pyytää syntejämme anteeksi.

Kun olet valmis, voit rukoilla tämänkaltaisen rukouksen:
”Herra Jeesus, kiitos että minä saan tulla sinun luoksesi juuri tällaisena kuin nyt olen. Minä olen tehnyt syntiä ja olen elänyt erossa sinusta.
Nyt minä kuitenkin haluan tulla sinun luoksesi ja pyydän, että antaisit minun syntini anteeksi. Minä haluan luovuttaa itseni kokonaan sinulle, ilman mitään ehtoja. Herra, tässä minä olen, ota minut omaksesi ja anna minulle voimaa uuteen elämään, niin kuin olet sanassasi luvannut.”

Mitä tapahtuu tällaisen rukouksen aikana
1Joh 1:9
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen
ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi
ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Kun me tunnustamme syntimme, niin Jeesus antaa meille syntimme anteeksi ja puhdistaa meidät kaikeseta vääryydestä. Sillon sinä synnyt uudesti Jumalan lapseksi ja siirryt pimeydestä valkeuteen ja kuolemasta elämään.

Jeesus ei parantele sinun vanhaa elämääsi, vaan hän antaa uuden elämän. Se mikä on vanhaa, katoaa, ja uusi tulee tilalle. Sinusta tulee uusi luomus. Jeesus vapauttaa sinut synnin kahleista, ja sinä saat rauhan sydämeesi. Saat iankaikkisen elämän, ja saat olla turvassa Jumalan käsissä josta kukaan ei voi ryöstää sinua pois.

Joh 10:28-29
28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja
he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä
minun kädestäni.
29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut,
on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää
heitä minun Isäni kädestä.

Tämä on sellainen muutos elämässäsi, että tulet muistamaan sen vielä vuosien ja vuosikymmenien jälkeenkin. Kun olet kokenut sen, etkä enään halua palata entiseen elämääsi. Olet tehnyt parannuksen.

Kohta uskoontulon jälkeen tulee yleensä tilenne, jossa joudut joko tunnustamaan ihmisille uskosi, tai sitten kieltämään sen. Voi olla että joku tarjoaa sinulle tupakkaa tai ryyppyä, tai kysyy muuten vain, mitä sinulle on tapahtunut kun vaikutat niin erinlaiselta.
Silloin olet ensimmäisen valinnan edessä, mitä vastaat? Sillä voi olla suuri merkitys tulevaisuudellesi. Sanotko tupakan tai ryypyntarjoajalle: ”Ei kiitos, olen tullut uskoon ja Jeesus on vapauttanut minut niistä”. Vai sanotko vain: ”Kiitos ei nyt”.

Uskon tunnustamisella ihmisten edessä on suuri merkitys. Raamatussa sanotaan, että jos sinä tunnustat Jeesuksen ihmisten edessä, niin sinut tunnustetaan taivaassa Isän ja enkelien edessä.

Luk 12:8
Mutta minä sanon teille: jokaisen, joka tunnustaa minut
ihmisten edessä, myös Ihmisen Poika tunnustaa Jumalan
enkelien edessä.

Uskon tunnustaminen on sinulle voitto, vaikka se vaatiikin joskus rohkeutta.

Mitä tapahtuu uskoontulon jälkeen
Raamatun mukaan seuraava askel on kaste.

Apt 2:38-39
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon
kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne
anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu
ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän
Jumalamme, kutsuu."

Mar 16:16
16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko,
se tuomitaan kadotukseen.

Kasteelle meno voi olla joillekin vaikea valinta, mutta Raamatun mukaan se kuuluu sille, joka uskoo Jeesukseen, on uudestisyntynyt ja on tehnyt parannuksen. Kasteen ottaminen on Jumalan tahto, jonka merkitystä me emme kykene täydellisesti ymmärtämään. Voimme vain tehdä niin kuin Jumalan Sana meitä pyytää tekemään uskoontulon jälkeen.

Raamatussa sanotaan kasteesta, että siinä me olemme kastetut Jeesuksen kuolemaan, ja yhdessä haudatut Hänen kanssaan. Kasteessa me olemme pukeneet Kristuksen päällemme, ja se on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta. Tässä on vain muutama esimerkki kasteesta, jos olet tullut uskoon, etkö haluaisi omistaa myös näitäkin?

Rom 6:3
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut
Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

Rom 6:4
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut
kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin
kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin
uudessa elämässä vaeltaman.

Gal 3:27
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut,
olette Kristuksen päällenne pukeneet.

1Pe 3:21
21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin
pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista,
vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen
Kristuksen ylösnousemuksen kautta,

Kun haluat ottaa tämän askeleen elämässäsi, niin ota yhteyttä sellaiseen seurakuntaan, jossa voit käydä kasteella uskoon tultuasi.

Tänän kaiken me saamme lahjana Jumalalta, koska hän rakastaa meitä. Emme voi ansaita sitä omilla teoillamme.

Eph 2:1-10
1 Ja Jumala on eläviksi tehnyt teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja synteihinne,
2 joissa te ennen vaelsitte tämän maailman menon mukaan, ilmavallan hallitsijan, sen hengen hallitsijan, mukaan, joka nyt tekee työtään tottelemattomuuden lapsissa,
3 joiden joukossa mekin kaikki ennen vaelsimme lihamme himoissa, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja, ja olimme luonnostamme vihan lapsia niinkuin muutkin;
4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
   6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

6

374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin se käy

      luo helvetin ja ilmoittaa sitten, että siltä voi pelastua vain rupeamalla kristityksi.

      • lissu

        Kristinusko

        EI PELASTA IHMISTÄ

        VAAN JEESUS PELASTAA EI MIKÄÄN USKO


      • lissu
        lissu kirjoitti:

        Kristinusko

        EI PELASTA IHMISTÄ

        VAAN JEESUS PELASTAA EI MIKÄÄN USKO

        usko JEESUKSEEN PITÄÄ OTTAA JEESUS VASTAAN
        JA TEHDÄ PARANNUS UUDESTISYNTYÄ YLHÄÄLTÄ
        JOS ET USKO OLET JO TUOMITTU KADOTUKSEEN


      • immortal emperor
        lissu kirjoitti:

        usko JEESUKSEEN PITÄÄ OTTAA JEESUS VASTAAN
        JA TEHDÄ PARANNUS UUDESTISYNTYÄ YLHÄÄLTÄ
        JOS ET USKO OLET JO TUOMITTU KADOTUKSEEN

        haluaisin kysyä lissulta mihin perustat ilmeisen vahvan uskosi? muuhun kun siihen, että raamatussa satutaan sanomaan uskomisen olevan ilmeisen hyvä juttu. onko jotain konkreettista tietoa tai kokemusta, joka todistaisi asioiden olevan niin? onko mieleesi ikinä tullut että voisit uskoa vaan suureen huijaukseen?


      • lissu
        immortal emperor kirjoitti:

        haluaisin kysyä lissulta mihin perustat ilmeisen vahvan uskosi? muuhun kun siihen, että raamatussa satutaan sanomaan uskomisen olevan ilmeisen hyvä juttu. onko jotain konkreettista tietoa tai kokemusta, joka todistaisi asioiden olevan niin? onko mieleesi ikinä tullut että voisit uskoa vaan suureen huijaukseen?

        15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" 16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
        17. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.


      • näin se käy
        lissu kirjoitti:

        15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!" 16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
        17. Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme.

        ei ole helvettiä, se on kristinuskon keksintö, pelote, joten ei tarvitse uskoa mihinkään välttyäkseen olemattomalta rangaistukselta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2180
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      2084
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      1829
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      1509
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1407
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      562
      1194
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      1011
    8. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      350
      945
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      945
    Aihe