Onko mielestänne seka-avioliittojen vastustaminen rasistista?
Seka-avioliittojen vastustaminen
28
1155
Vastaukset
- tinotito(ei-kirjautunut)
puuttuminen ihmisten yksityisasioihin on mielestäni kyseenalaista,jopa tuomittavaa.
Juutalaisuuden tapauksessa seka-avioliittojen vastustaminen on kulttuurin ja uskonnon heikentymisen vastustamista. juutalaisuushan ei ole vain kansa vaan myös uskonto johon voi kääntyä.
Se ei ole rasistista useimmissa tapauksissa.- KerroLisää
Miten ei-juutalainen puoliso heikentää sinun uskontoasi? Tai sinun kulttuuriasi?
Miten se tehdään? - kai ihan
kamalaa, mutta olen aina ajatellut,että Hran tahto on, että juutalaiset pysyisivät juutalaisina, että he eivät geneettisesti sekoittuisi ei-juutalaisiin kansoihin. Näin siksi, ettei juutalaisessa genomissa oleva kiistämätön lahjakkuustekijä häviäisi maailman tuuliin.
Mutta toisaalta seka-avioliitot levittäisivät ei-juutalaisten piiriin juutalaisperäistä lahjakkuutta, ja sehän tietäsi universaalia hyvää. Voi hitsi, en tiedä mitä sanoa...kaikki juutalaiset eivät ole neroja, mutta melkein kaikki nerot ovar juutalaisia! - 0letk0Varma
kai ihan kirjoitti:
kamalaa, mutta olen aina ajatellut,että Hran tahto on, että juutalaiset pysyisivät juutalaisina, että he eivät geneettisesti sekoittuisi ei-juutalaisiin kansoihin. Näin siksi, ettei juutalaisessa genomissa oleva kiistämätön lahjakkuustekijä häviäisi maailman tuuliin.
Mutta toisaalta seka-avioliitot levittäisivät ei-juutalaisten piiriin juutalaisperäistä lahjakkuutta, ja sehän tietäsi universaalia hyvää. Voi hitsi, en tiedä mitä sanoa...kaikki juutalaiset eivät ole neroja, mutta melkein kaikki nerot ovar juutalaisia!Juutalaisten keskuudessahan on aika paljon geneettisesti periytyviä sairauksia. Kuten TAY-SACHS DISORDER
- laput silmillään,
kun kirjoittaa:
"juutalaisuushan ei ole vain kansa vaan myös uskonto johon voi kääntyä."
Oletko käynyt koskaan Israelissa?
Suurin osa sen asukkaista elää täysin "jumalatonta"
eli Tankhin vastaista elämää. Mikä se heidän uskontonsa sitten on????
Israelissa on paljon ateisteja tai muuten vaan ma-
terialistisen elämänkatsomuksen omaavia.
Mikä heidän uskontonsa on??? - näet
kai ihan kirjoitti:
kamalaa, mutta olen aina ajatellut,että Hran tahto on, että juutalaiset pysyisivät juutalaisina, että he eivät geneettisesti sekoittuisi ei-juutalaisiin kansoihin. Näin siksi, ettei juutalaisessa genomissa oleva kiistämätön lahjakkuustekijä häviäisi maailman tuuliin.
Mutta toisaalta seka-avioliitot levittäisivät ei-juutalaisten piiriin juutalaisperäistä lahjakkuutta, ja sehän tietäsi universaalia hyvää. Voi hitsi, en tiedä mitä sanoa...kaikki juutalaiset eivät ole neroja, mutta melkein kaikki nerot ovar juutalaisia!Seka-avioliitot eivät ole suotavia eleisemmälläkään tasolla.
Tunnen lukuisia seka-avioliittoja joilla menee huonosti. Varoitusten jäkipuhe on osoittautunut vuosien mittaan todeksi. Yhtäkään onnistunutta sekaliittoa ei ole tuntemieni ihmisten kohdalle toteutunut.
Kyllä se jurppii nuorta kun on rakastunut,eikä kumppania hyväksytä perheeseen, mutta kun arki tulee, niin totuus paljastuu. - näet
laput silmillään, kirjoitti:
kun kirjoittaa:
"juutalaisuushan ei ole vain kansa vaan myös uskonto johon voi kääntyä."
Oletko käynyt koskaan Israelissa?
Suurin osa sen asukkaista elää täysin "jumalatonta"
eli Tankhin vastaista elämää. Mikä se heidän uskontonsa sitten on????
Israelissa on paljon ateisteja tai muuten vaan ma-
terialistisen elämänkatsomuksen omaavia.
Mikä heidän uskontonsa on???Osoitat juuri sen kuinka käy seka-avioliitoissa!
Seka-avioliitot juuri murtavat kulttuurin.
Siksi niitä uskolle vieraita ja ateisteja Israelissa onkin. Vai väitätkö niitä olevan puhtaissa juutalaisissakin? - tinotito(ei-kirjautunut)
KerroLisää kirjoitti:
Miten ei-juutalainen puoliso heikentää sinun uskontoasi? Tai sinun kulttuuriasi?
Miten se tehdään?enkä nytkään sitä tee. Voin sen mainita ,että monet katsovat ja pelkäävät seka-avioliittojen lapsien kasvavan uskonnottomuuteen tai jopa vieraaseen uskontoon.
valinta on tietysti henkilökohtaisella tasolla vapaa.
Seurakunnat ovat huolissaan pienenevistä jäsenmääristään. - tinotito(ei-kirjautunut)
laput silmillään, kirjoitti:
kun kirjoittaa:
"juutalaisuushan ei ole vain kansa vaan myös uskonto johon voi kääntyä."
Oletko käynyt koskaan Israelissa?
Suurin osa sen asukkaista elää täysin "jumalatonta"
eli Tankhin vastaista elämää. Mikä se heidän uskontonsa sitten on????
Israelissa on paljon ateisteja tai muuten vaan ma-
terialistisen elämänkatsomuksen omaavia.
Mikä heidän uskontonsa on???ja jonkinlaiset laput meillä on silmillä kaikilla,eikö niin?
Uskonnottomat juutalaisista voi silti osa kannattaa juutalaista kulttuuria,vaikkeivat he olekaan uskovaisia.He voivat aina parantaa tapojaan ja palata Tooran piiriin.Perisyntioppia ei juutalaisuudessa ole siksi tapojen parantaminen on mahdollista. - Kerr0l1sää
näet kirjoitti:
Seka-avioliitot eivät ole suotavia eleisemmälläkään tasolla.
Tunnen lukuisia seka-avioliittoja joilla menee huonosti. Varoitusten jäkipuhe on osoittautunut vuosien mittaan todeksi. Yhtäkään onnistunutta sekaliittoa ei ole tuntemieni ihmisten kohdalle toteutunut.
Kyllä se jurppii nuorta kun on rakastunut,eikä kumppania hyväksytä perheeseen, mutta kun arki tulee, niin totuus paljastuu.Et tunne yhtäkään onnistunutta seka-avioliittoa?
Puhutko nyt totta???
Voisko ympäriston paine ja tuomio vaikuttaa avioliiton onnistumiseen? Kuullostaa et sinun tuntemisissa tapauksissa on vaikuttanut asiaan. - kohta 25 vuotta
näet kirjoitti:
Seka-avioliitot eivät ole suotavia eleisemmälläkään tasolla.
Tunnen lukuisia seka-avioliittoja joilla menee huonosti. Varoitusten jäkipuhe on osoittautunut vuosien mittaan todeksi. Yhtäkään onnistunutta sekaliittoa ei ole tuntemieni ihmisten kohdalle toteutunut.
Kyllä se jurppii nuorta kun on rakastunut,eikä kumppania hyväksytä perheeseen, mutta kun arki tulee, niin totuus paljastuu.eikä valittamista. Tunnen luluisia seka-avioliittoja, joilla menee hyvin ja myös paljon *puhtaita* juutalaisavioliittoja, jotka ovat päättyneet eroon. En kuitenkaan väitä, etteikö ongelmia olisi, varsinkin kun asumme juutalaisvaltiossa ja lapsemme ovat uskonnottomia, koska juutalaisuus periytyy äidin mukaan.
Toisinaan panee ajattelemaan, onko oikeudenmukaista, etä lapseni kelpaavat palvelemaan armeijassa ja puolustamaan maata, mutta esim. avioliiton solmimista varten heidän on matkustettava ulkomaille. - näet
Kerr0l1sää kirjoitti:
Et tunne yhtäkään onnistunutta seka-avioliittoa?
Puhutko nyt totta???
Voisko ympäriston paine ja tuomio vaikuttaa avioliiton onnistumiseen? Kuullostaa et sinun tuntemisissa tapauksissa on vaikuttanut asiaan.Minä puhunkin niistä seka-avioliitoista jota tunnen todella hyvin niiden alkamisesta asti. Ja ne ovat lähipiiristä.
Yhtäkään onnistunutta niissä ei löydy.
- Jumalan seurakunta Kristuks...
Ei, vaan se on Jumalan hyvän tahdon, Sanan ja lain mukaista. Rotujen sekoittaminen on suurta syntiä Hänen silmiensä edessä ja seuraukset ovat sen mukaiset.
Tiettyjen sekoittumisten seurauksena syntyvät jälkeläiset eivät pääse Jumalan lain mukaan koskaan Hänen seurakuntaansa. Siinä lienee jo riittävästi syytä?
"Älköön kukaan sekasikiö pääskö JHVH:n (Herran) seurakuntaan; älköön sellaisen jälkeläinen edes kymmenennessä polvessa pääskö JHVH:n (Herran) seurakuntaan." (5.Ms.23:2)
Sekoittuminen kielletään monessa kohtaa Raamattua. Lukekaa vaikka Nehemian kirja.- tinotito(ei-kirjautunut)
ovat muuttuneet lievemmiksi ja jopa poistuneet kokonaan.
Tuo Mooseksen kirjan kohta ei minun kirjojeni mukaan tarkoita "sekasikiöitä" vaan aviottomia tai sukurutsaisista suhteista syntyneitä. - rasismia vastaan
tinotito(ei-kirjautunut) kirjoitti:
ovat muuttuneet lievemmiksi ja jopa poistuneet kokonaan.
Tuo Mooseksen kirjan kohta ei minun kirjojeni mukaan tarkoita "sekasikiöitä" vaan aviottomia tai sukurutsaisista suhteista syntyneitä.syystä on käännetty sekasikiöksi, jota tarkoittavaa sanaa tai käsitettä hepreassa ei edes ole,tarkoittaa lapsia jotka ovat juutalaisia mutta syntyneet kielletyistä liitoista. Esim äiti on ollut naimissa toisen kanssa ja saanut lapsen jonkun muun miehen kanssa tai insestin tuloksena syntyneitä.
- tinotito(ei-kirjautunut)
rasismia vastaan kirjoitti:
syystä on käännetty sekasikiöksi, jota tarkoittavaa sanaa tai käsitettä hepreassa ei edes ole,tarkoittaa lapsia jotka ovat juutalaisia mutta syntyneet kielletyistä liitoista. Esim äiti on ollut naimissa toisen kanssa ja saanut lapsen jonkun muun miehen kanssa tai insestin tuloksena syntyneitä.
erittäin rasistinen ilmaus varsinkin aikana jolloin on paljon rotu ja kansaosien sekoittumista.
olisikohan kyseinen kirjoittaja jonkinlainen natsi?
Muistaakseni Länsi-Eurooppassa joka toinen juutalaisen aviolitto solmitaan eriuskoisen kanssa. - tinotito(ei-kirjautunut)
rasismia vastaan kirjoitti:
syystä on käännetty sekasikiöksi, jota tarkoittavaa sanaa tai käsitettä hepreassa ei edes ole,tarkoittaa lapsia jotka ovat juutalaisia mutta syntyneet kielletyistä liitoista. Esim äiti on ollut naimissa toisen kanssa ja saanut lapsen jonkun muun miehen kanssa tai insestin tuloksena syntyneitä.
joku muukin merkitys,tarkoittaako se jotakin "väärin" juutalaisuuteen kääntynyttäkin??
- Jumala seurakunta Kristuksessa
tinotito(ei-kirjautunut) kirjoitti:
ovat muuttuneet lievemmiksi ja jopa poistuneet kokonaan.
Tuo Mooseksen kirjan kohta ei minun kirjojeni mukaan tarkoita "sekasikiöitä" vaan aviottomia tai sukurutsaisista suhteista syntyneitä.Äläpäs viitsi keksiä omia, ehkäpä jopa tahallisesti vilpillisiä tulkintojasi Jumalan Sanasta ja sen merkityksestä. Tuon kohdan merkitys on se, minkä aikaisemmin ilmoitin.
Ja voin vakuuttaa, että minulla on myös aineistoa väitteeni tueksi.
Sitä paitsi Jumala puhuu rotujen sekoittumista vastaan todella lukuisissa kohdin.
Mikä sinä olet nousemaan Pyhää Kaikkivaltiasta Jumalaa ja Hänen tahtoansa vastaan yrittäen luoda vaikutelmaa rotujen sekoittamisen sallimisesta?
Perkeleen toiminta tähtää ensisijaisesti Jumalan hyvän tahdon mukaisen Kristuksen maanpäällisen kuningaskunnan turmelemiseen ja tuhoamiseen, mihin olennaisena osana kuuluu rotujen sekoittaminen ja Aadamin verenperinnön pilaaminen.
Nooa sai armon Jumalan silmien edessä paitsi siksi, että hän noudatti Jumalan tahtoa ja lakia, mutta oli myös puhdas syntyperältään. Tämä kerrotaan alkutekstissä, mutta on hämärretty monissa käännöksissä. - ...tarkistaa
Jumala seurakunta Kristuksessa kirjoitti:
Äläpäs viitsi keksiä omia, ehkäpä jopa tahallisesti vilpillisiä tulkintojasi Jumalan Sanasta ja sen merkityksestä. Tuon kohdan merkitys on se, minkä aikaisemmin ilmoitin.
Ja voin vakuuttaa, että minulla on myös aineistoa väitteeni tueksi.
Sitä paitsi Jumala puhuu rotujen sekoittumista vastaan todella lukuisissa kohdin.
Mikä sinä olet nousemaan Pyhää Kaikkivaltiasta Jumalaa ja Hänen tahtoansa vastaan yrittäen luoda vaikutelmaa rotujen sekoittamisen sallimisesta?
Perkeleen toiminta tähtää ensisijaisesti Jumalan hyvän tahdon mukaisen Kristuksen maanpäällisen kuningaskunnan turmelemiseen ja tuhoamiseen, mihin olennaisena osana kuuluu rotujen sekoittaminen ja Aadamin verenperinnön pilaaminen.
Nooa sai armon Jumalan silmien edessä paitsi siksi, että hän noudatti Jumalan tahtoa ja lakia, mutta oli myös puhdas syntyperältään. Tämä kerrotaan alkutekstissä, mutta on hämärretty monissa käännöksissä.Nooan vaimo Naema kuului Kainin sukuun!
Olisi noita vaimoja kai löytynyt muustakin suvusta?
Joten se siitä suvun puhtaudesta! - Jumalan seurakunta Kristuks...
...tarkistaa kirjoitti:
Nooan vaimo Naema kuului Kainin sukuun!
Olisi noita vaimoja kai löytynyt muustakin suvusta?
Joten se siitä suvun puhtaudesta!Raamatun hakusanaohjelmalla Naema-niminen naishenkilö löytyy Tuubal-Kainin sisarena ja Salomon pojan, kuningas Rehabeamin äitinä sekä vielä kylän nimenä.
Voitko kertoa, mistä lähteestä itse löysit tämän tiedon?
Itse löysin haulla lähteen, mistä kyseinen väite on peräisin: juutalainen perimätieto.
Ja sen arvo ei ole kovin hääppöinen kuten Uudessa testamentissakin annetaan ymmärtää; juutalaisten loruja.
Tämä on itse asiassa aivan mahdoton väite, sillä se tarkoittaisi sitä, että niin Seem, Jaafet kuin Haam olisivat olleet alusta alkaen saastuneita verenperintönsä puolesta.
Miten sitten Kristus olisi voinut syntyä puhtaaksi Aadamin pojaksi, joksi hänen on ehdottomasti täytynyt syntyä voidakseen hallita maata, jonka hallintavallan Jumala on antanut Aadamin lapsille?
Siksikö nämä (valhe)juutalaiset levittävät tätä tarinaa, koska juuri heidän joukostaan tiedetään löytyvän niitä Kainin jälkeläisiä.
Kainin taas tiedetään olleen "siitä pahasta" eli paholaisesta niin kuin Uusi testamentti asian ilmaisee.
Voitte olla täysin vakuuttuneita siitä, että tänäkin päivänä löytyy vielä miljoonittain puhtaita Aadamin jälkeläisiä, minä yhtenä heistä.
Eräs lähdetieto Nooan vaimosta:
http://en.bibleinfo.com/questions/question.html?id=755
Noah's Wife: What was Noah's wife's name?
There does not seem to be any passages in the Bible referring to her other than the account beginning in Genesis 7:7 which mentions Noah's wife. His wife is not named in the Bible for certain; however, according to Jewish tradition her name is Naamah.
Why Tubal-cain's sister (a daughter of Lamech by his wife Zillah, and sister of Tubal-cain, a descendant of Cain) should be specifically mentioned is unknown. Jewish tradition made her Noah's wife. Her name, meaning "the beautiful" or "the pleasant one," reflects the worldly mind of the Cainites, who looked for beauty rather than for character as the chief attraction in women.
Nichol, Francis D., The Seventh-day Adventist Bible Commentary, (Washington, D.C., Review and Herald Publishing Association) 1978. - tinotito(ei-kirjautunut)
Jumalan seurakunta Kristuks... kirjoitti:
Raamatun hakusanaohjelmalla Naema-niminen naishenkilö löytyy Tuubal-Kainin sisarena ja Salomon pojan, kuningas Rehabeamin äitinä sekä vielä kylän nimenä.
Voitko kertoa, mistä lähteestä itse löysit tämän tiedon?
Itse löysin haulla lähteen, mistä kyseinen väite on peräisin: juutalainen perimätieto.
Ja sen arvo ei ole kovin hääppöinen kuten Uudessa testamentissakin annetaan ymmärtää; juutalaisten loruja.
Tämä on itse asiassa aivan mahdoton väite, sillä se tarkoittaisi sitä, että niin Seem, Jaafet kuin Haam olisivat olleet alusta alkaen saastuneita verenperintönsä puolesta.
Miten sitten Kristus olisi voinut syntyä puhtaaksi Aadamin pojaksi, joksi hänen on ehdottomasti täytynyt syntyä voidakseen hallita maata, jonka hallintavallan Jumala on antanut Aadamin lapsille?
Siksikö nämä (valhe)juutalaiset levittävät tätä tarinaa, koska juuri heidän joukostaan tiedetään löytyvän niitä Kainin jälkeläisiä.
Kainin taas tiedetään olleen "siitä pahasta" eli paholaisesta niin kuin Uusi testamentti asian ilmaisee.
Voitte olla täysin vakuuttuneita siitä, että tänäkin päivänä löytyy vielä miljoonittain puhtaita Aadamin jälkeläisiä, minä yhtenä heistä.
Eräs lähdetieto Nooan vaimosta:
http://en.bibleinfo.com/questions/question.html?id=755
Noah's Wife: What was Noah's wife's name?
There does not seem to be any passages in the Bible referring to her other than the account beginning in Genesis 7:7 which mentions Noah's wife. His wife is not named in the Bible for certain; however, according to Jewish tradition her name is Naamah.
Why Tubal-cain's sister (a daughter of Lamech by his wife Zillah, and sister of Tubal-cain, a descendant of Cain) should be specifically mentioned is unknown. Jewish tradition made her Noah's wife. Her name, meaning "the beautiful" or "the pleasant one," reflects the worldly mind of the Cainites, who looked for beauty rather than for character as the chief attraction in women.
Nichol, Francis D., The Seventh-day Adventist Bible Commentary, (Washington, D.C., Review and Herald Publishing Association) 1978.tuo kuullostaa oudolta:
"Ja sen arvo ei ole kovin hääppöinen kuten Uudessa testamentissakin annetaan ymmärtää; juutalaisten loruja."
Etkö tiennyt ,että koko UT perustuu jälkikäteen kirjoitetuista perimätiedon sirpaleista,jotka on yhdistetty yhteen ja lisätty legendaarista ainesta? - tobin
kertoo juutalaisten pakkosiirtolaisuudesta paluun ajasta. Tuolloin Babyloniasta palaavat juutalaiset silloisten olosuhteiden takia olivat tarkkoja siitä kuka on ns. juutalainen ja / tai Israeliin kuuluva. Tähän pakotti silloiset Juudan olot: jo Jerusalemin temppelin ylipappi itse oli tyttärensä avioliiton kautta sukulaissuhteissa Samarian ei-juutalaisten kanssa jne. Tällaisesta erityistilanteesta tietyssä historian vaiheessa ja toimenpiteistä sen korjaamiseksi on turha alkaa vetää yleisiä johtopäätöksiä Jumalan tms. tahdosta "rotujen sekoittamiseksi". Juutalaiset nykyään pitävät sisällään niin ns. eurooppalaisia, seemiläisiä, afrikkalaisia, intialaisia kuin muitakin "rotuja".
- Ras1stista?
Jumala seurakunta Kristuksessa kirjoitti:
Äläpäs viitsi keksiä omia, ehkäpä jopa tahallisesti vilpillisiä tulkintojasi Jumalan Sanasta ja sen merkityksestä. Tuon kohdan merkitys on se, minkä aikaisemmin ilmoitin.
Ja voin vakuuttaa, että minulla on myös aineistoa väitteeni tueksi.
Sitä paitsi Jumala puhuu rotujen sekoittumista vastaan todella lukuisissa kohdin.
Mikä sinä olet nousemaan Pyhää Kaikkivaltiasta Jumalaa ja Hänen tahtoansa vastaan yrittäen luoda vaikutelmaa rotujen sekoittamisen sallimisesta?
Perkeleen toiminta tähtää ensisijaisesti Jumalan hyvän tahdon mukaisen Kristuksen maanpäällisen kuningaskunnan turmelemiseen ja tuhoamiseen, mihin olennaisena osana kuuluu rotujen sekoittaminen ja Aadamin verenperinnön pilaaminen.
Nooa sai armon Jumalan silmien edessä paitsi siksi, että hän noudatti Jumalan tahtoa ja lakia, mutta oli myös puhdas syntyperältään. Tämä kerrotaan alkutekstissä, mutta on hämärretty monissa käännöksissä.Nyt en ymmärrä. Nooalla oli puhdas syntyperä ja sen ja vanhurskaan elämän takia sai suosion Herran silmissä.
Miksi kaikkivaltias tekee ihmisiä joilla ei ole puhdas syntyperä? Eiks jokainen ole Herran luoma? Miksi Hän loisi eri arvoisia ihmisiä? Häntähän te loukkaatte kun sanotte että Hänen luomat ihmiset ovat joko rakastettuja tai hyljettyjä.
Ja mä luulin et rodun sekoittaminen tarkoitti eläimiä, kuten hevonen ja aasi. - TinaTita
tinotito(ei-kirjautunut) kirjoitti:
tuo kuullostaa oudolta:
"Ja sen arvo ei ole kovin hääppöinen kuten Uudessa testamentissakin annetaan ymmärtää; juutalaisten loruja."
Etkö tiennyt ,että koko UT perustuu jälkikäteen kirjoitetuista perimätiedon sirpaleista,jotka on yhdistetty yhteen ja lisätty legendaarista ainesta?UT:n aineksista.
Markuksen kirja kirjoitettiin ensimmäisenä. Noin 50v Jeesuksen syntymän jälkeen. Apostolit kirjoittivat itse omat kirjeensä. Kirja panokset yhdistettiin ja virallistettiin vuonna 300 Jkr, mutta sitä ennen olivat voimassa.
Jeesuksen elämästä on enemmän todisteita kuin Kreikkalaisten filosofeista, esim. Plat jne - dddddlll
TinaTita kirjoitti:
UT:n aineksista.
Markuksen kirja kirjoitettiin ensimmäisenä. Noin 50v Jeesuksen syntymän jälkeen. Apostolit kirjoittivat itse omat kirjeensä. Kirja panokset yhdistettiin ja virallistettiin vuonna 300 Jkr, mutta sitä ennen olivat voimassa.
Jeesuksen elämästä on enemmän todisteita kuin Kreikkalaisten filosofeista, esim. Plat jneuutta uskoa ja filosofiaa markkinoimaan ja puolustamaan.
Todisteet ovat enimmäkseen J:n lähipiirin tekaisemia.
Mitäs mieltä olet tuon Johanneksen e:n myöhäisyydestä?
Siinä nimenomaan korostetaan J:n jumaluutta. - Jumalan seurakunta Kristuks...
tobin kirjoitti:
kertoo juutalaisten pakkosiirtolaisuudesta paluun ajasta. Tuolloin Babyloniasta palaavat juutalaiset silloisten olosuhteiden takia olivat tarkkoja siitä kuka on ns. juutalainen ja / tai Israeliin kuuluva. Tähän pakotti silloiset Juudan olot: jo Jerusalemin temppelin ylipappi itse oli tyttärensä avioliiton kautta sukulaissuhteissa Samarian ei-juutalaisten kanssa jne. Tällaisesta erityistilanteesta tietyssä historian vaiheessa ja toimenpiteistä sen korjaamiseksi on turha alkaa vetää yleisiä johtopäätöksiä Jumalan tms. tahdosta "rotujen sekoittamiseksi". Juutalaiset nykyään pitävät sisällään niin ns. eurooppalaisia, seemiläisiä, afrikkalaisia, intialaisia kuin muitakin "rotuja".
Samat periaatteet ovat aivan varmasti olemassa vielä tänäkin päivänä ja niiden mukaan myös tulisi elää.
Keskeinen syy Nooan aikaisen ihmiskunnan tuhoamiseen oli nimenomaan sen kielletty rodullinen sekoittuminen.
Aivan oikein, ns. juutalaiset ovatkin erittäin sekoittuneita, usein Jumalan lain eli Tooran vastaisesti, mikä heittääkin tällaiset sekoittuneet Jumalan lain mukaan ulos oikean Israelin ja samalla JHVH:n seurakunnan jäsenyydestä.
Ns. juutalaiset todella tietävät tämän sekoittuneisuutensa itsekin ja ovat sen myös kirjoituksissaan ilmaisseet samalla, kun ovat todenneet valkoisten eurooppalaisperäisten kristittyjen olevan hyvin puhtaita rodullisesti. - baal_beelsebub
Jumalan seurakunta Kristuks... kirjoitti:
Samat periaatteet ovat aivan varmasti olemassa vielä tänäkin päivänä ja niiden mukaan myös tulisi elää.
Keskeinen syy Nooan aikaisen ihmiskunnan tuhoamiseen oli nimenomaan sen kielletty rodullinen sekoittuminen.
Aivan oikein, ns. juutalaiset ovatkin erittäin sekoittuneita, usein Jumalan lain eli Tooran vastaisesti, mikä heittääkin tällaiset sekoittuneet Jumalan lain mukaan ulos oikean Israelin ja samalla JHVH:n seurakunnan jäsenyydestä.
Ns. juutalaiset todella tietävät tämän sekoittuneisuutensa itsekin ja ovat sen myös kirjoituksissaan ilmaisseet samalla, kun ovat todenneet valkoisten eurooppalaisperäisten kristittyjen olevan hyvin puhtaita rodullisesti.Mistä ihmeestä nyt puhutte ja mihin perustatte mielipiteenne?
Nooan aikaan maailma tuhottiin koska ihmiset olivat syntisiä. Se ei tapahtunut rodunjalostuksen nimessä. Eiks raamattu sanonut että Hannan kohtu suljettiin ja avattin. Joten rotua voi jalostaa lapsettomuudella? Tiesitko sitä?
Missä pyhässä kirjassa puhutaan rodusta? Se on 20 luvun ajan käsite mistä ei tätä ennen puhuttu.
- Sillä ei
ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Seka-avioliitot ovat yksinkertaisesti vain luonnotomia ja kaikkinensa yököttäviä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242233Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1372131Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2161847Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2601524Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341417Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5651216Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501018Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse353959Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115949