Usko ilman tekoja on kuollut?

Jeesuksen veli lyttää kirjeessään Paavalin omat opit jotka ei olleet Jeesukselta.

Jaak.2:17,24-26 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut
Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.
Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois?
Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.

Katoliset on sentään neutraaleja asiassa mutta helluntailaiset ovat lähteneet uskonpuhdistajansa Lutherin kelkkaan pitäen Paavalin oppeja ainoana oikeana.
Paavalihan oli kaiken lisäksi ulkopuolinen "Roomalainen" eikä koskaan kuulunut Jeesuksen piireihin vaan oli saanut kannuksensa kivittäjänä.

Helluntailaisuuteen liittyy Lutherin oppi jossa kannustetaan tekemään syntiä.
"Mitä enemmän syntiä sen suurempi armo".

6

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ilman Jeesuksen Kristuksen armahdusta ja Hänen sisäistä tuntemistaan.
      * Sinunkin, vaikka niin viisas oletkin, on ja olisi helpompaa mennä tyvestä puuhun, turha sun latvaa on heilutella, tuossa tilassa.
      * Olet vielä ihan irti Jumalasta, siksi sun ei tulisi Raamatulla " askarrella"! Ikäänkuin olisit jotenkin jollakin tavalla arvollinen Raamattua siteeraamaan, ateistisessa Jumalan kieltäjän ominaisuudessa!

      * Sinä olet jakautunut sisöäisesti, koska et usko Jumalaan, ja toisaaltauskot, koska siteeraat Raamattua, ikäänkuin kuitenkin uskoisit Jumalaan. Ristiriitainen persoona.

      • J.Edgar

        harvoja tuotteita, joka on ostettava, vaikka ei ymmärtäisi tuotteen toiminnasta tai käyttöohjeesta mitään.

        Siis sika säkissä - täydellisesti.


    • hirvas

      koska me olemme Aabrahamin jälkeläisiä uskon kautta..

      Room.4:1-8


      1 Mitä me siis sanomme esi-isämme Aabrahamin saavuttaneen lihan mukaan?
      2 Sillä jos Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaamista, mutta ei Jumalan edessä.
      3 Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".
      4 Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta,
      5 mutta joka EI TÖITÄ TEE, VAAN USKOO HÄNEEN, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
      6 niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
      7 "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt!
      8 Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"

      Eli teoillaan ei kukaan pelastu, ei vaikka tekisi mitä hyvänsä, koska Raamattu oi kaikille sama.

      • Tekeväinen Kuuliaisuuden kautta ja Hän tulee niin olleen Vanhurskas kyllä kyllä Uskon kautta Vanhurskas ja Kuuliainen muuten hän on kuollut niinkuin kivi ja niin on ne jotka eivät ole kuuliaisia jaon tekoja !! --->

        Hepr. 11:8
           
        Uskon kautta oli Aabraham kuuliainen, kun hänet kutsuttiin lähtemään siihen maahan, jonka hän oli saava perinnöksi, ja hän lähti tietämättä, minne oli saapuva.


    • sen armon suuremmaksi näin

      ja kalliimmaksi ristin.

      Usko ja teot ovat kolikon kaksi puolta. Ei ole toista ilman toista.
      Teksti, johon viittaat alkaa sanoilla:
      "Samoin uskokin, jos SILLÄ ei ole tekoja.."

      Jaakobin opetus ei sodi Paavalin opetusta vastaan.
      Usko on ensin ja sitä seuraavat uskon teot.
      Raahab ei olisi toiminut siten kuin toimi, ellei hänellä olisi ollut uskoa.

      Kirjoituksesi vimeinen osio sisältää valheellisen väittämän. Helluntailaisuudessa ei kannusteta tekemään syntiä.

      Room.6:1-2
      "Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?"

      Itsensä suureksi syntiseksi kokeva ehkä näkee myös armon suurempana kuin ns. siivosyntinen. Armon mittaamattomuus ei ole kuitenkaan kannustin synnin tekemiseen.

      Paavali on hyvä esimerkki syntisyyden kokemisesta. Mitä pidemmälle hän eteni Kristuksen tuntemisessa, sitä suuremmaksi syntiseksi hän näki itsensä.

    • Room 3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.

      Siinä Paavali päättää asian ihan itse vastoin Jeesuksen oppia.

      Jeesushan oli määrännyt että laista ei muuteta yhtään piirtoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe