Terveydentilastani johtuen elän ainakin väliaikaisesti toimeentulotuen varassa. Systeemissä sinänsä ei ole suuremmin valittamista, olen kiitollinen siitäkin vähästä mitä sossulta tukea saan. Mutta!! Työntekijöiden, tai tarkemmin sanottuna ainakin yhden kuntamme sossu-työntekijän, asenne alkaa toden teolla tympiä.
Esimerkki ihan tästä hetkestä: Toimeentulotukea olen hakenut kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ja sen on myönnetty täysi-määräisenä. Hakemus on tehty ja tuki myönnetty viime viikon keskiviikkona. Tämä kyseinen työntekijä kertoi, että tuki menee maksuun (siis tililleni) seuraavana perjantaina eli tasan viikko sitten. Rahoja vaan ei kuulu eikä näy. Yhden kerran olen (monista yrityksistä huolimatta) saanut ko. henkilön kiinni, jolloin sanoi että on maksettu ihan niin kuin sovittiin, pitää vain odotella rahojen kolahtamista tilille. Nyt ei puhelimeen enää vastata, eikä rahoista edelleenkään tietoakaan.
Tämä ei ole ensimmäinen, eikä toinen eikä edes viides kerta kun näin käy. Olen ihan varma, että ko. ihminen ihan suoraan valehtelee tekemisistään, maksuista jne. Rahat kyllä tulevat, mutta pahimmillaan monta viikkoa myöhässä. Tässä odotellessakin pitäisi kuitenkin jollain elää. Eikö ne tosiaankaan tajua, että ainakaan minulla ei tukea hakiessani ole todellakaan muuta vaihtoehtoa, tili on tyhjä, jääkaappi ja bensatankki samoin. Laskut maksamatta, maksusuunnitelmat tehty sossun lupaaman päivämäärän puitteissa. Mukava soitella sitten velkojille, että en vieläkään voi maksaa kun rahoja ei ole tullut. Tuskin uskovat, mutta minkäs teet. Toiset joustaa, toiset ei. Nälkä on ja järki lähtee, ja kaikki tämä sen helvetin ylimielisen paskiaisen takia, joka ei koe tällaista asiaa niin tärkeäksi, että hoitaisi sen ajallaan.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Jos alan oikein tosissani purnaamaan asiasta, niin se tuskin ainakaan helpottaa asiointia tulevien kuukausien aikana kyseisessä lafkassa. Toistaiseksi olen hammasta purren yrittänyt säilyttää välit tähän työntekijään ja asiaan muutenkin mahdollisimman asiallisena, mutta eihän tällaisesta tule mitään.

Vastaukset 7
Vanhimmat
samoin apteekista kun menet sossun lapulla hakemaan lääkkeitä,reseptisi jätetään kaikkien luettavaksi henkilöturvatunnuksineen.Henhilökunta hengailee takahuoneessa mahdollisimman kauan,ja naureskellen laittelevat lääkkeitä eivätkä anna pussia.
Halveerataan kun ostaa sossunlapulla,
Itselläni jää lääkkeetkin ostamatta, kun ei maksusitoumusta tahdo saada vaikka on säännölliset lääkekulut.
Vaihda apteekkia.
Viivästyminen ei välttämättä sen työntekijän vika. Sama käynyt myös omalla kohdalle, että päätös tehty asianmukaisesti, mutta maksuliikenne takkuilee pahasti.
Voit pyytää toimeentulotukipäätökseen merkinnän virkailijalta koska tuki mennyt maksuun?
Muutaman ensimmäisen kerran ajattelin nimen omaan, että maksuliikenteessä on jotain häikkää. Ei sielläkään kuitenkaan koko ajan voi olla ongelmia. Ko. virkailija on myös pari kertaa itse myöntänyt, että asia on joko unohtunut tai että hän on ollut poissa töistä (jolloin kaikki asiat seisoo, minkäänlaista korvaavaa järjestelmää ei meidän kunnassa ole sosiaalityöntekijöiden poissaolojen varalta). Tämä kyseinen työntekijä on minun käsityksen mukaan melko paljon poissa, lähes joka kuukausi siihen aikaan kun itse olen sinne päin yhteydessä, tyyppi on vähintään päivän pari poissa. Eihän hänen poissaolonsa minulle kuulu, mutta on aika uskomatonta, ettei minkäänlaista vara-systeemiä ole olemassa. Tod. näk. aika moni muukin joutuu odottelemaan rahojaan, lapsiperheet, vanhukset jne... Käsittämätöntä.
Valitettavasti sosiaalityöntekijät peittelevät omia töppäilyjään/laiskuuttaan/unohteluaan kertomalla asiakkaalle että päätös on muka tehty mutta vika viiveessä on muualla, esimerkiksi pankissa tai rahatoimistossa . Hohhoijaa.
Nykyäänhän on jonkinlainen säädös siitäkin missä ajassa päätös pitää tehdä. Koska heillä on työtä paljon ja joskus unohtavat asiakkaan kokonaan he eivät tietenkään kehtaa sitä ääneen myöntää.
Tämä ei ole mitenkään uusi asia toimeentulotukiasiakkaille. Kelles valitat? Ei soskun akkaa kiinnosta mitä meillä jääkaapissa on , autokin kuulemma pitää myydä. Hän lähtee työstä kun työaika loppuu riippumatta siitä monta päätöstä jäi tekemättä. Hänellä todennäköisesti on ruokaa kaapissa !
joissain paikkakunnissa on sentään hyvät sossun työntekijät. ja tässä kerronkin esimerkin: kaikki laput oli laitettu sossuun ja rahat piti tulla tilille tiistaina(tämä on tapahtunut muutama vuosi sitten).olin kaupungissa kaverillani koska piti mennä keskiviikkona ostamaan vaatteita. no rahoja ei näkynyt aamulla tilillä joten soitin sossuun tälle joka tekee pääätökset. no syynä siihen että rahoja ei ollut tullut oli se että kaikki sossun työntekijät (tätä yhtä lukuunottamatta)olivat lomalla. no kerroin että olen kaupungissa että voisin ostaa vaatteita ja tämä ihana sossuntäti meni itse viemään lapun pankkiin että rahat tulevat vielä saman päivän aikana tililleni.
kyseessä siis oli 3000asukkaan pikku kylä joten kaikki tuntee kaikki ja tämä sossun työntekijä vielä käytti vapaa-aikaansa siihen että minä saan rahani tililleni ja pääsen ostamaan vaatteita.
niin ja ikäni tuolloin oli 17vuotta. vielä silloin ei ollut tullut voimaan sitä lakia jonka mukaan pitää ottaaa tai ainakin hakea opintotukea ennen kuin saa toimeentulotukea. asuin kotona äitini kanssa ja tuloina minulla oli opintotuki ja toimeentulotuki ja kahta laatua eläkkeitä(isäni kuoli kun olin 16vuotias joten sain lapseneläkettä).
joissain paikoissa on mukavia ja hyviä työntekijöööitä ja joissain tuollaisia paskoja(kuten ap:n tapauksessa).
Sain vihdoin sen rutjakkeen puhelimitse kiinni. Vastasi, että "ai niin, nyt muistankin. Sulla on ollu liikaa tuloja, tukea ei myönnetäkään." Siis wtf?!? Päätös piti olla tehtynä ja postitettuna jne eikä mitään ongelmaa pitänyt olla ja nyt tämä. Kyllä alkaa olla vitsit vähissä. Mielenkiinnolla odottelen postipoikaa, josko tänään tulisi päätös tuosta ihmeellisyydestä minullekin asti.
Antoi armeliaasti uuden ajan keskiviikolle toukokuun laskelmaa varten. Jippi jai jee, odotan todella innokkaasti.