Veden juonti!

Tuo taiteellinen analyysisi väitteestä, että vedenjuonti olisi synti, oli kaikessa lyhykäisyydessään aika...pysäyttävä, loistava.

Taide, kauneus, onnellisuus, elämän mielekkyys, selvyys. Ei se vaadi sitä että olisi vastakohtaisuuksia.

Pari päivää sitten ihmettelin juuri sitä, kirjoittaessani viestiä "Maailma luotiin sellaiseksi, jollaisessa on mahdollista elää onnellista, mielekästä elämää joka on ilman PAHUUTTA", että en edes itsekään tajua miten voi olla mahdollista elää onnellista elämää jos ei ole vastakohtia, koska vastakohtaisuushan, kärjistys, sillä tavalla ihminen tajuaa helposti asioita/riippuvuuksia, vastakohtaisuuksien avulla. "Erottaa" mistä asiasta puhutaan.

Mutta samalla kumminkin tiedostin sen, että kyllähän käytännössä ihminen pystyy olla onnellinen ilman vastakohtiakin, esimerkiksi kun menee erämaahan ja palaa sivilisaatioon siinä on sekä erämaahan mennessä että sieltä palatessa onnellinen olo. -Nojoo, onhan siinäkin kyseessä vastakohdat (erämaa-sivilisaatio)...ehkäpä tuon kirjoittamani lauseen selitys on se, että muissa asioissa vastakohdat ovat hyvä asia, mutta positiivinen-negatiivinen -asettelussa ei, että kategoriaan 'hyvä' sisältyisi periaatteessa muut vastakkainasettelut, kategoriaan 'paha' taas ei juuri muita...en tiedä..

'Onnellisuuden' vastakohta, eihän se ole 'paha', vaan 'onnettomuus'. Ei kai 'onnellisuuden' olemassaolo vaadi sitä, että olisi olemassa myös 'onnettomuutta' (onnetonta elämää)..? En tajua.

{-siis todellisuudessa en ajatellut näin kulmikkaasti, mutta sanoiksi puettuna ajatukset kuulostavat aika kulmikkailta}

Siis mitä ihmettä tuo tarkoitti tuo kirjoittamani lause? Onko mahdollista elää onnellista elämää ilman että olisi lainkaan olemassa sen vastakohtaa, onnettomuutta?


Tuo analyysisi, "hienosti sanottu", oli aika hyvä. No on siinä kieltämättä jotain tossa lauseessa mutta mitä erikoista? Vesi, veden juonti. Ahaa: puhdas vesi - saastainen elämä. Puhdas vesi muuttuu "saastaiseksi", likaiseksi, tullessaan juoduksi. Ihminen "tuhoaa" veden puhtauden juodessaan sen.

Siinähän on siis kysymys ei vastakohdista vaan K O N T R A S T E I S T A. Siinäpä se. Kontrastit, siitähän elämässä on kysymys, hyvin harvoin vastakohdista. Kontrastissa molemmat "arvot" voivat olla YHTÄ POSITIIVISIA, mutta ne ovat silti toisiinsa nähden eroavia. Erämaa-sivilisaatio - eihän siinäkään tosiaan ole kysymys vastakohdista vaan kontrastista!

Onnellisuus-onnettomuus - se kyllä on vastakkainasettelu, mutta sehän oikeastaan on eräänlainen "inhimillinen" vastakkainasettelu, ei se ole mikään "stabiili" vastakkainasettelu:
Esimerkiksi 'onnellinen elämä' ja 'onneton elämä', niitten eroavaisuus on itse asiassa vain jokin kontrasti tai kontrastien yhdistelmä. -Siis kontrastien: kontrastien keskinäinen huonommuus tai paremmuushan = ei määr. koska kontrastit eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

Ihminen kuitenkin tahtoo useimmiten määritellä kontrastit vastakohtaperiaatteella - ilmeisesti ihan vain jotta saisi ne samalle skaalalle ja voisi verrata niitä: valita kumpi on huono ja kumpi hyvä. Sen takia ihminen on onneton: ihminen ajattelee/prosessoi kontrasteja mieltämällä ne virheellisesti samalle hyvä-huono -skaalalle, yksiulotteiseen koordinaatistoon, jopa niin, ettei ole olemassa kuin vain ääripäät (positiivinen ja negatiivinen).

Ihminen siis tavallaan kuvittelee olevansa onneton, ja niimpä hänestä sitten tulee onneton. Mutta lopulta ihmisen oma "virheellinen tulkinta" todellisuudesta aiheuttaa "onnettoman olotilan".

Onnellisuus ei siis oikeastaan ole onnettomuuden vastakohta vaan eräänlainen itseisarvo; onnellisuus on eräänlaista "kontrastien hallintaa". Onnettomuus taas on jokin geenibugi.

Entä voidaanko sanoa, että elämän vastakohta olisi kuolema? Elämä on esimerkiksi sitä, että tajuaa elävänsä, kuolema taas on sitä, että ruumis tai kasvis lopettaa aktiivisen prosessinsa. Miettikääs itsekin näitä kahta asiaa: elämä-kuolema. Entä jos kuolemalla tarkoitettaisiin kaikkea sellaista materiaalia jossa yksinkertaisesti ei ole käynnissä mitään aktiivista elämälle tyypillistä soluprosessia, elämä taas olisi sellainen missä olisi käynnissä soluprosessi? Kuulostaa aika kaukaa haetulta, silloin esimerkiksi ihmisen tai marjapensaan vastakohta olisi esimerkiksi kivi tai muovi, se on jotenkin liian epämääräinen skaalan perusperiaate sekin.

Elämä ja kuolema ovat ainakin minusta samalla tavalla pelkkiä kontrasteja keskenään, eivät lainkaan vertailukelpoisia. Mutta aina ne kumminkin on ymmärretty vastakohdiksi. Ehkä siksi kun elämä mielletään esimerkiksi niin, että joku kasvi, eläin tai ihminen 'on' ja kuolema niin, että kasvi, eläin tai ihminen 'ei ole'. -Sen takia kai ihmisten on vaikea mieltää sitä, että miten sellainen voisi olla käytännössä mahdollista, että elämä, "saavuttaessaan toisen ääripäänsä, joka on kuolema", edelleen olisi pätevä käsite. Vastaus tähän taitaa olla: elämä ja kuolema ovat toisiinsa nähden vertailukelvottomia kontrasteja, itsenäisiä suureita.

Sen sijaan jos tarkastellaan 'kuolema' - substantiivin homonyymiä; 'kuolla' -verbiä, silloin toki löytyy vastakohta: 'syntyä'. Se on kuin 'mennä' ja 'tulla'. Mutta kumpi on hyvä ja kumpi paha asia? Onko tuleminen onnellinen vai onneton asia, entä meneminen? -Edelleen minusta tuntuu että lopulta kyseessä on kaksi itsenäistä suuretta, kontrastia.


Elämä on siitä hankala hahmottaa, että asioita ei voida ikäänkuin asettaa yhdelle suoralle tai edes koordinaatistoon. Asiat pikemminkin ovat - ihmisen näkökulmasta katsottuna - ikäänkuin sellaisessa 2 ulotteisessa koordinaatistossa, missä x akseli ei ole mikään varsinaisesti lukusuora, vaan siinä on ainoastaan sekalaisessa järjestyksessä listattu kaikki mahdolliset asiat/olemukset, voisi siis kuvitella, että joka asia/olemus/x-akselin piste muodostaisi oman koordinaatistonsa, joissa ei olisi lainkaan x-akselia. Y-akseli taas kuvaisi ilmiön "intensiivisyyttä" / vahvuutta / suuruutta / tehoa / potentiaalia....jokaisen asian/olemuksen y-akseli olisi vertailukelvoton minkään muun kanssa, sillä y-akselin asian intensiivisyyttä/olemusta mittaava suure olisi eri, toisaalta skaalaus olisi myös kullekkin asian/olemuksen y-akselilla omansa. Y -akseli olisi kuitenkin poikkeuksetta sellainen, joka ei voisi saada negatiivisia arvoja vaikka onkin "lukusuoramainen" dimensio. Mikäli siirrytään nollatason "yli", päädytään kulkemaan ylöspäin jonkun toisen tai mahdollisesti useamman asian/olemuksen y-akselin suuntaista intensiivisuoraa.

Tähän mennessä voidaan siis todeta, että kaikki mahdolliset asiat/olemukset asetettuna (x,y) -koordinaatistoon aiheuttavat sen, että x akselilla ei alunperinkään ole minkäänlaista lukusuoraa, y akselilla taas on jokaisella asialla erilainen lukusuora suureineen, joten (x,y) -koordinaatistoon asetettuna asiat ovat täydellisen vertailukelvottomia keskenään. Ainoastaan sellainen havainto voidaan tehdä, että asiat ovat - kukin omassa skaalassaan - tietyn matkan päässä y-akselin nollakohdasta.

Todellisuus 2 ulotteisessa koordinaatistossa siis on vielä täysin epäjärjestelmällinen muodostelma pisteitä koottuna koordinaatistoon, jonka x akselilla ei ole mitään suuretta eikä skaalaa, mutta y-akselilla on ääretön määrä sekä eri suureita että eri skaaloja.

Todellisuus muuttuu järkeväksi vasta kun käännetään koordinaatistoa sen verran, että saadaan z-akseli näkyviin. Z-akseli olisi tavallaan sellainen suora, joka ei sekään olisi millään tavalla lukusuora, jossa voisi määrittää pisteiden paremmuutta toisiinsa nähden, mikä olisi toistaan parempi tai huonompi asia/olemus. Mutta z-akselilla olisi kuitenkin yksi tietty täsmällinen suure: suhteellisuus. Sen arvo olisi sama missä tahansa kohtaa z-akselia. Jokainen (x,y) -tason piste muodostaa z-dimensiolle viivan, jonka paitsi paksuus, myös väri vaihtelee. Joissain kohdissa paksuus jopa tipahtaa nollille, toisaalta väri muuttuu tummuusasteeltaan, sävyltään ja sumuisuudeltaan. Nämä "pystyviivat" voivat olla joko yksi tai useampi viivanpätkä jonka väri ja halkaisija vaihtelevat näennäisen satunnaisesti.

Mutta jos palataan tarkastelemaan tätä 'todellisuutta' kaksiulotteisesti (x,y) koordinaatistoon, jokainen viiva näyttäytyy ainoastaan mustana pisteenä. Jos kuitenkin tehdään niin, että "splitataan" (x,y)-koordinaatisto tarkoittamaan vain yhtä z-tasoa kerrallaan ja edetään ikäänkuin kerroksittain tasaisesti z akselia pitkin, tällöin voidaan nähdä pisteiden paksuudet sekä värit. Z-akseli siis kuvasi asioiden suhteellisuuksia, z-akselilla ei ollut olemassa numeerista suuretta vaan ainoastaan suhteellisuus.

Tarkasteltaessa yhtä yksittäistä kerrosta, (x,y) -tasossa havaitaan lukematon määrä eri halkaisijaltaan, tummuusasteudeltaan ja sumuisuudeltaan olevia, osittain päällekkäisiä ja erivärisiä pisteitä.

Leikkaus eli z-tason kerros on jokin suhde, asioiden välinen "kytkös". Kunkin tasossa näkyvän pisteen halkaisija kuvaa asian/olemuksen laajuutta: mitä useamman pisteen kanssa jokin piste menee päällekkäin, sitä laajemmasta/yleisemmän tason asiasta on kyse.
Tummuus, väri ja sumuisuus taas kuvaavat asioiden keskinäisiä riippuvuuksia/kytköksiä: Mitä lähempänä pisteiden värit oavt toisiaan, sitä samankaltaisemmasta asiasta on kyse.
Käytettävissä olevan väriskaalan laajuus kuvaa henkilön käsityskyvyn laajuutta: mitä laajempi, sen abstraktimpia asioita henkilö kykenee omaksumaan.
Väriskaalan portaittaisuus/täsmällisyys taas kuvaa henkilön kykyä prosessoida olemuksia: mitä tasaisemmin värit vaihtuvat(mitä pienempiä värisävyjen muutokset), sitä tarkemmin/hienojakoisemmin henkilö kykenee prosessoimaan asioita/sitä hienompijakoisia eroavaisuuksia henkilö kykenee havaitsemaan eri asioiden välillä.
Eri värien tummuusaste taas kuvaa henkilön asennoitusmista johonkin asiaan/väriin; mitä tummempi, sen kielteisemmin suhtautuu.
Värien sumuisuus taas kuvaa sitä, kuinka tärkeänä henkilö pitää asioita, mitä sumuisampi, sen välinpitämättömämmin henkilö suhtautuu.

Eli siis, henkilön oma suhtautuminen asioihin/olemuksiin ilmenee tässä koordinaatistossa ei itse suuntadimensiona, vaan pisteen halkaisijana, värinä, tummuusasteena, ja sumuisuutena. Edelleen todettiin, että (x,y)-koordinaatistossa akselien suureiden epämääräisyydestä johtuen, ei ole käytännössä mitään merkitystä sillä, missä kohdassa mikäkin piste sijaitsee (x,y) tasossa. Ainoastaan kun tarkastellaan z-akseli huomioiden kokonaisuutta, sillä on merkitystä, sillä tavalla asioiden väliset suhteet/riippuvuudet käyvät ilmi: Se, millä tavalla ihminen suhtautuu todellisuuden asioihin.

Todellisuus on subjektiivinen - ihmisestä itsestään riippuva - kokonaisuus. Totuus on kertakaikkinen, sitä ei voi editoida. Totuus on kuin tässä 3D -koordinaatistossa leijuva sumu, jossa sumukerroksen intensiivisyys, porrasmaisuus/vaihtumo, väri, tummuus, sumuisuus, vaihtelee täysin portaattomasti. Totuus on Luojan luoma "kaikkeuden runko", jota lähelle ihminen pyrkii pääsemään.


-Edellä oleva oli siis vain eräänlainen mallinnus siltä, miltä todellisuus näyttäisi "konkreettisena" 3D -mallinnoksena. Siinä ehkä yksi mielenkiintoinen asia - jota voi vaikka itse katsoa jollain piirrosohjelmalla, jossa pystyy käsin säätämään värisävyä, tummuutta sekä sumuisuutta - on se, että asioihin suhtautuminen positiivisesti tai negatiivisesti heikentää itse värin intensiivisyyttä, väri muuttuu harmahtavammaksi. Muutetaan tummuutta ja sumuisuutta yhtä aikaa, niin tummuusaste pysyy suhteellisen samana mutta väri muuttuu hiljalleen harmaaksi. Toinen mielenkiintoinen asia on huomata se, että ei minkään koordinaattiakseli ollut normitettavissa hyvä-paha -muottiin, vaan tällainen vastakohta-asettelu tulee esille vasta kun tarkastellaan eri leikkauskuvia z-akselin suhteen. Henkilön oma myönteinen tai kielteinen suhtautuminen ilmeni värin tummuutena (neutraali suhtautuminen siis tämän mukaan olisi paras, koska siinä värikkyys ei muutu harmaammaksi), asioiden todellisuuden mukainen hyvä-paha -normitus taas ilmenee ainoastaan siinä, mitä pisteitä ja milläkin ominaisuuksilla, on aktiivisena missäkin leikkaustasossa.

Kontrasti havaitaan tässä koordinaatistossa yleisenä ilmiönä sen mukaan miten hienosti/porrasmaisesti/intensiivisesti viivojen paksuus, värisävyt jne vaihtelevat.


Todetaan (tämän mallinnoksen perusteella), että vastakohtaisuuksien rakentelu itse asiassa vain hämärtää todellisuudentajua, vaikeuttaa asioiden ymmärtämistä: värit muuttuvat harmaammiksi - toisiinsa nähden samankaltaisemmiksi.

Todetaan (tämän mallinnoksen perusteella), että todellisuuden ja sitä kautta Totuuden taju perustuu ainoastaan erityyppisten KONTRASTIEN "hallintaan".

oivalsit!! kirjoitti:

Tuo taiteellinen analyysisi väitteestä, että vedenjuonti olisi synti, oli kaikessa lyhykäisyydessään aika...pysäyttävä, loistava.

Taide, kauneus, onnellisuus, elämän mielekkyys, selvyys. Ei se vaadi sitä että olisi vastakohtaisuuksia.

Pari päivää sitten ihmettelin juuri sitä, kirjoittaessani viestiä "Maailma luotiin sellaiseksi, jollaisessa on mahdollista elää onnellista, mielekästä elämää joka on ilman PAHUUTTA", että en edes itsekään tajua miten voi olla mahdollista elää onnellista elämää jos ei ole vastakohtia, koska vastakohtaisuushan, kärjistys, sillä tavalla ihminen tajuaa helposti asioita/riippuvuuksia, vastakohtaisuuksien avulla. "Erottaa" mistä asiasta puhutaan.

Mutta samalla kumminkin tiedostin sen, että kyllähän käytännössä ihminen pystyy olla onnellinen ilman vastakohtiakin, esimerkiksi kun menee erämaahan ja palaa sivilisaatioon siinä on sekä erämaahan mennessä että sieltä palatessa onnellinen olo. -Nojoo, onhan siinäkin kyseessä vastakohdat (erämaa-sivilisaatio)...ehkäpä tuon kirjoittamani lauseen selitys on se, että muissa asioissa vastakohdat ovat hyvä asia, mutta positiivinen-negatiivinen -asettelussa ei, että kategoriaan 'hyvä' sisältyisi periaatteessa muut vastakkainasettelut, kategoriaan 'paha' taas ei juuri muita...en tiedä..

'Onnellisuuden' vastakohta, eihän se ole 'paha', vaan 'onnettomuus'. Ei kai 'onnellisuuden' olemassaolo vaadi sitä, että olisi olemassa myös 'onnettomuutta' (onnetonta elämää)..? En tajua.

{-siis todellisuudessa en ajatellut näin kulmikkaasti, mutta sanoiksi puettuna ajatukset kuulostavat aika kulmikkailta}

Siis mitä ihmettä tuo tarkoitti tuo kirjoittamani lause? Onko mahdollista elää onnellista elämää ilman että olisi lainkaan olemassa sen vastakohtaa, onnettomuutta?


Tuo analyysisi, "hienosti sanottu", oli aika hyvä. No on siinä kieltämättä jotain tossa lauseessa mutta mitä erikoista? Vesi, veden juonti. Ahaa: puhdas vesi - saastainen elämä. Puhdas vesi muuttuu "saastaiseksi", likaiseksi, tullessaan juoduksi. Ihminen "tuhoaa" veden puhtauden juodessaan sen.

Siinähän on siis kysymys ei vastakohdista vaan K O N T R A S T E I S T A. Siinäpä se. Kontrastit, siitähän elämässä on kysymys, hyvin harvoin vastakohdista. Kontrastissa molemmat "arvot" voivat olla YHTÄ POSITIIVISIA, mutta ne ovat silti toisiinsa nähden eroavia. Erämaa-sivilisaatio - eihän siinäkään tosiaan ole kysymys vastakohdista vaan kontrastista!

Onnellisuus-onnettomuus - se kyllä on vastakkainasettelu, mutta sehän oikeastaan on eräänlainen "inhimillinen" vastakkainasettelu, ei se ole mikään "stabiili" vastakkainasettelu:
Esimerkiksi 'onnellinen elämä' ja 'onneton elämä', niitten eroavaisuus on itse asiassa vain jokin kontrasti tai kontrastien yhdistelmä. -Siis kontrastien: kontrastien keskinäinen huonommuus tai paremmuushan = ei määr. koska kontrastit eivät ole keskenään vertailukelpoisia.

Ihminen kuitenkin tahtoo useimmiten määritellä kontrastit vastakohtaperiaatteella - ilmeisesti ihan vain jotta saisi ne samalle skaalalle ja voisi verrata niitä: valita kumpi on huono ja kumpi hyvä. Sen takia ihminen on onneton: ihminen ajattelee/prosessoi kontrasteja mieltämällä ne virheellisesti samalle hyvä-huono -skaalalle, yksiulotteiseen koordinaatistoon, jopa niin, ettei ole olemassa kuin vain ääripäät (positiivinen ja negatiivinen).

Ihminen siis tavallaan kuvittelee olevansa onneton, ja niimpä hänestä sitten tulee onneton. Mutta lopulta ihmisen oma "virheellinen tulkinta" todellisuudesta aiheuttaa "onnettoman olotilan".

Onnellisuus ei siis oikeastaan ole onnettomuuden vastakohta vaan eräänlainen itseisarvo; onnellisuus on eräänlaista "kontrastien hallintaa". Onnettomuus taas on jokin geenibugi.

Entä voidaanko sanoa, että elämän vastakohta olisi kuolema? Elämä on esimerkiksi sitä, että tajuaa elävänsä, kuolema taas on sitä, että ruumis tai kasvis lopettaa aktiivisen prosessinsa. Miettikääs itsekin näitä kahta asiaa: elämä-kuolema. Entä jos kuolemalla tarkoitettaisiin kaikkea sellaista materiaalia jossa yksinkertaisesti ei ole käynnissä mitään aktiivista elämälle tyypillistä soluprosessia, elämä taas olisi sellainen missä olisi käynnissä soluprosessi? Kuulostaa aika kaukaa haetulta, silloin esimerkiksi ihmisen tai marjapensaan vastakohta olisi esimerkiksi kivi tai muovi, se on jotenkin liian epämääräinen skaalan perusperiaate sekin.

Elämä ja kuolema ovat ainakin minusta samalla tavalla pelkkiä kontrasteja keskenään, eivät lainkaan vertailukelpoisia. Mutta aina ne kumminkin on ymmärretty vastakohdiksi. Ehkä siksi kun elämä mielletään esimerkiksi niin, että joku kasvi, eläin tai ihminen 'on' ja kuolema niin, että kasvi, eläin tai ihminen 'ei ole'. -Sen takia kai ihmisten on vaikea mieltää sitä, että miten sellainen voisi olla käytännössä mahdollista, että elämä, "saavuttaessaan toisen ääripäänsä, joka on kuolema", edelleen olisi pätevä käsite. Vastaus tähän taitaa olla: elämä ja kuolema ovat toisiinsa nähden vertailukelvottomia kontrasteja, itsenäisiä suureita.

Sen sijaan jos tarkastellaan 'kuolema' - substantiivin homonyymiä; 'kuolla' -verbiä, silloin toki löytyy vastakohta: 'syntyä'. Se on kuin 'mennä' ja 'tulla'. Mutta kumpi on hyvä ja kumpi paha asia? Onko tuleminen onnellinen vai onneton asia, entä meneminen? -Edelleen minusta tuntuu että lopulta kyseessä on kaksi itsenäistä suuretta, kontrastia.


Elämä on siitä hankala hahmottaa, että asioita ei voida ikäänkuin asettaa yhdelle suoralle tai edes koordinaatistoon. Asiat pikemminkin ovat - ihmisen näkökulmasta katsottuna - ikäänkuin sellaisessa 2 ulotteisessa koordinaatistossa, missä x akseli ei ole mikään varsinaisesti lukusuora, vaan siinä on ainoastaan sekalaisessa järjestyksessä listattu kaikki mahdolliset asiat/olemukset, voisi siis kuvitella, että joka asia/olemus/x-akselin piste muodostaisi oman koordinaatistonsa, joissa ei olisi lainkaan x-akselia. Y-akseli taas kuvaisi ilmiön "intensiivisyyttä" / vahvuutta / suuruutta / tehoa / potentiaalia....jokaisen asian/olemuksen y-akseli olisi vertailukelvoton minkään muun kanssa, sillä y-akselin asian intensiivisyyttä/olemusta mittaava suure olisi eri, toisaalta skaalaus olisi myös kullekkin asian/olemuksen y-akselilla omansa. Y -akseli olisi kuitenkin poikkeuksetta sellainen, joka ei voisi saada negatiivisia arvoja vaikka onkin "lukusuoramainen" dimensio. Mikäli siirrytään nollatason "yli", päädytään kulkemaan ylöspäin jonkun toisen tai mahdollisesti useamman asian/olemuksen y-akselin suuntaista intensiivisuoraa.

Tähän mennessä voidaan siis todeta, että kaikki mahdolliset asiat/olemukset asetettuna (x,y) -koordinaatistoon aiheuttavat sen, että x akselilla ei alunperinkään ole minkäänlaista lukusuoraa, y akselilla taas on jokaisella asialla erilainen lukusuora suureineen, joten (x,y) -koordinaatistoon asetettuna asiat ovat täydellisen vertailukelvottomia keskenään. Ainoastaan sellainen havainto voidaan tehdä, että asiat ovat - kukin omassa skaalassaan - tietyn matkan päässä y-akselin nollakohdasta.

Todellisuus 2 ulotteisessa koordinaatistossa siis on vielä täysin epäjärjestelmällinen muodostelma pisteitä koottuna koordinaatistoon, jonka x akselilla ei ole mitään suuretta eikä skaalaa, mutta y-akselilla on ääretön määrä sekä eri suureita että eri skaaloja.

Todellisuus muuttuu järkeväksi vasta kun käännetään koordinaatistoa sen verran, että saadaan z-akseli näkyviin. Z-akseli olisi tavallaan sellainen suora, joka ei sekään olisi millään tavalla lukusuora, jossa voisi määrittää pisteiden paremmuutta toisiinsa nähden, mikä olisi toistaan parempi tai huonompi asia/olemus. Mutta z-akselilla olisi kuitenkin yksi tietty täsmällinen suure: suhteellisuus. Sen arvo olisi sama missä tahansa kohtaa z-akselia. Jokainen (x,y) -tason piste muodostaa z-dimensiolle viivan, jonka paitsi paksuus, myös väri vaihtelee. Joissain kohdissa paksuus jopa tipahtaa nollille, toisaalta väri muuttuu tummuusasteeltaan, sävyltään ja sumuisuudeltaan. Nämä "pystyviivat" voivat olla joko yksi tai useampi viivanpätkä jonka väri ja halkaisija vaihtelevat näennäisen satunnaisesti.

Mutta jos palataan tarkastelemaan tätä 'todellisuutta' kaksiulotteisesti (x,y) koordinaatistoon, jokainen viiva näyttäytyy ainoastaan mustana pisteenä. Jos kuitenkin tehdään niin, että "splitataan" (x,y)-koordinaatisto tarkoittamaan vain yhtä z-tasoa kerrallaan ja edetään ikäänkuin kerroksittain tasaisesti z akselia pitkin, tällöin voidaan nähdä pisteiden paksuudet sekä värit. Z-akseli siis kuvasi asioiden suhteellisuuksia, z-akselilla ei ollut olemassa numeerista suuretta vaan ainoastaan suhteellisuus.

Tarkasteltaessa yhtä yksittäistä kerrosta, (x,y) -tasossa havaitaan lukematon määrä eri halkaisijaltaan, tummuusasteudeltaan ja sumuisuudeltaan olevia, osittain päällekkäisiä ja erivärisiä pisteitä.

Leikkaus eli z-tason kerros on jokin suhde, asioiden välinen "kytkös". Kunkin tasossa näkyvän pisteen halkaisija kuvaa asian/olemuksen laajuutta: mitä useamman pisteen kanssa jokin piste menee päällekkäin, sitä laajemmasta/yleisemmän tason asiasta on kyse.
Tummuus, väri ja sumuisuus taas kuvaavat asioiden keskinäisiä riippuvuuksia/kytköksiä: Mitä lähempänä pisteiden värit oavt toisiaan, sitä samankaltaisemmasta asiasta on kyse.
Käytettävissä olevan väriskaalan laajuus kuvaa henkilön käsityskyvyn laajuutta: mitä laajempi, sen abstraktimpia asioita henkilö kykenee omaksumaan.
Väriskaalan portaittaisuus/täsmällisyys taas kuvaa henkilön kykyä prosessoida olemuksia: mitä tasaisemmin värit vaihtuvat(mitä pienempiä värisävyjen muutokset), sitä tarkemmin/hienojakoisemmin henkilö kykenee prosessoimaan asioita/sitä hienompijakoisia eroavaisuuksia henkilö kykenee havaitsemaan eri asioiden välillä.
Eri värien tummuusaste taas kuvaa henkilön asennoitusmista johonkin asiaan/väriin; mitä tummempi, sen kielteisemmin suhtautuu.
Värien sumuisuus taas kuvaa sitä, kuinka tärkeänä henkilö pitää asioita, mitä sumuisampi, sen välinpitämättömämmin henkilö suhtautuu.

Eli siis, henkilön oma suhtautuminen asioihin/olemuksiin ilmenee tässä koordinaatistossa ei itse suuntadimensiona, vaan pisteen halkaisijana, värinä, tummuusasteena, ja sumuisuutena. Edelleen todettiin, että (x,y)-koordinaatistossa akselien suureiden epämääräisyydestä johtuen, ei ole käytännössä mitään merkitystä sillä, missä kohdassa mikäkin piste sijaitsee (x,y) tasossa. Ainoastaan kun tarkastellaan z-akseli huomioiden kokonaisuutta, sillä on merkitystä, sillä tavalla asioiden väliset suhteet/riippuvuudet käyvät ilmi: Se, millä tavalla ihminen suhtautuu todellisuuden asioihin.

Todellisuus on subjektiivinen - ihmisestä itsestään riippuva - kokonaisuus. Totuus on kertakaikkinen, sitä ei voi editoida. Totuus on kuin tässä 3D -koordinaatistossa leijuva sumu, jossa sumukerroksen intensiivisyys, porrasmaisuus/vaihtumo, väri, tummuus, sumuisuus, vaihtelee täysin portaattomasti. Totuus on Luojan luoma "kaikkeuden runko", jota lähelle ihminen pyrkii pääsemään.


-Edellä oleva oli siis vain eräänlainen mallinnus siltä, miltä todellisuus näyttäisi "konkreettisena" 3D -mallinnoksena. Siinä ehkä yksi mielenkiintoinen asia - jota voi vaikka itse katsoa jollain piirrosohjelmalla, jossa pystyy käsin säätämään värisävyä, tummuutta sekä sumuisuutta - on se, että asioihin suhtautuminen positiivisesti tai negatiivisesti heikentää itse värin intensiivisyyttä, väri muuttuu harmahtavammaksi. Muutetaan tummuutta ja sumuisuutta yhtä aikaa, niin tummuusaste pysyy suhteellisen samana mutta väri muuttuu hiljalleen harmaaksi. Toinen mielenkiintoinen asia on huomata se, että ei minkään koordinaattiakseli ollut normitettavissa hyvä-paha -muottiin, vaan tällainen vastakohta-asettelu tulee esille vasta kun tarkastellaan eri leikkauskuvia z-akselin suhteen. Henkilön oma myönteinen tai kielteinen suhtautuminen ilmeni värin tummuutena (neutraali suhtautuminen siis tämän mukaan olisi paras, koska siinä värikkyys ei muutu harmaammaksi), asioiden todellisuuden mukainen hyvä-paha -normitus taas ilmenee ainoastaan siinä, mitä pisteitä ja milläkin ominaisuuksilla, on aktiivisena missäkin leikkaustasossa.

Kontrasti havaitaan tässä koordinaatistossa yleisenä ilmiönä sen mukaan miten hienosti/porrasmaisesti/intensiivisesti viivojen paksuus, värisävyt jne vaihtelevat.


Todetaan (tämän mallinnoksen perusteella), että vastakohtaisuuksien rakentelu itse asiassa vain hämärtää todellisuudentajua, vaikeuttaa asioiden ymmärtämistä: värit muuttuvat harmaammiksi - toisiinsa nähden samankaltaisemmiksi.

Todetaan (tämän mallinnoksen perusteella), että todellisuuden ja sitä kautta Totuuden taju perustuu ainoastaan erityyppisten KONTRASTIEN "hallintaan".

ei:
"asioihin suhtautuminen positiivisesti tai negatiivisesti heikentää itse värin intensiivisyyttä, väri muuttuu harmahtavammaksi."

vaan siis:
"asioihin suhtautuminen välinpitämättömästi (sumuisuus) tai negatiivisesti(tummuus) heikentää itse värin intensiivisyyttä, väri muuttuu harmahtavammaksi."


Toisekseen huomasin tuossa juuri kun olin kirjoittanut, että (x,y) tasonhan kannattaa mieltää napakoordinaatistona! silloin pystyy helpommin mieltää sen, ettei y-dimensiossa ole negatiivosia arvoja, ja toisaalta sen, että miten ihmeessä kun y-dimension arvo putoaa "nollan alapuolelle se voisi yhtäkkiä siirtyä jonkin toisen/toisten asioiden/olemusten linjalle kohottaen sitä/niitä. Ja vielä tässä napakoordinaatistossa on helpompi mieltää se seikka, että eri x-arvot (napakoordinaatistoon siirrettynä toisin sanoen eri astekulmat) ovat keskenään vertailukelvottomia, eivät siis "suuria tai pieniä toisiinsa verrattuna". Toki nyt pisteet muodostavat "teemoittain" erisuuruisia sektoreita. napakoordinaatistoon. Teemat tarkoittaisivat/vastaisivat käsittääkseni ilmiöiden identtisyyksiä/yhdenmukaisuuksia
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000117&posting=22000000034727607 ]. Eli mitä kapeampi sektori sen identtisempiä/yhdenmukaisempia asioiden/ilmiöiden "luonne" on!

Eli jos otetaan z-akseli huomioon, niin kyseessähän on sylinterikoordinaatisto, joskin z-akselilla ei edelleenkään ole lukusuoramaista suuretta vaan ainoastaan suhteellisuus-suora, joka on periaatteessa suureeton ja lukuarvoton - se on sitten asia erikseen jos tahtoo luoda indeksin x-akselin eri leikkauksista.

Elikkä nyt siis sylinterikoordinaatostossa kulkee keskiakselilla eräänlainen suora/linja, joka siis koostuu on napakoordinaatiston origoista joka leikkauksessa. Tämä origo/napakoordinaatiston linja on entropiamaksimi: siis kohta, jossa kaikki mahdolliset asiat ovat täydellisen sekoittuneita keskenään.


Toivon että tämä sylinterikoordinaatistomalli auttaa joitakin ihmisiä ymmärtämään todellisuuden rakennetta. Se on siis vain mielikuvamalli - kuten kaikki matematiikka on.

selvennys! kirjoitti:

ei:
"asioihin suhtautuminen positiivisesti tai negatiivisesti heikentää itse värin intensiivisyyttä, väri muuttuu harmahtavammaksi."

vaan siis:
"asioihin suhtautuminen välinpitämättömästi (sumuisuus) tai negatiivisesti(tummuus) heikentää itse värin intensiivisyyttä, väri muuttuu harmahtavammaksi."


Toisekseen huomasin tuossa juuri kun olin kirjoittanut, että (x,y) tasonhan kannattaa mieltää napakoordinaatistona! silloin pystyy helpommin mieltää sen, ettei y-dimensiossa ole negatiivosia arvoja, ja toisaalta sen, että miten ihmeessä kun y-dimension arvo putoaa "nollan alapuolelle se voisi yhtäkkiä siirtyä jonkin toisen/toisten asioiden/olemusten linjalle kohottaen sitä/niitä. Ja vielä tässä napakoordinaatistossa on helpompi mieltää se seikka, että eri x-arvot (napakoordinaatistoon siirrettynä toisin sanoen eri astekulmat) ovat keskenään vertailukelvottomia, eivät siis "suuria tai pieniä toisiinsa verrattuna". Toki nyt pisteet muodostavat "teemoittain" erisuuruisia sektoreita. napakoordinaatistoon. Teemat tarkoittaisivat/vastaisivat käsittääkseni ilmiöiden identtisyyksiä/yhdenmukaisuuksia
[ks. http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000117&posting=22000000034727607 ]. Eli mitä kapeampi sektori sen identtisempiä/yhdenmukaisempia asioiden/ilmiöiden "luonne" on!

Eli jos otetaan z-akseli huomioon, niin kyseessähän on sylinterikoordinaatisto, joskin z-akselilla ei edelleenkään ole lukusuoramaista suuretta vaan ainoastaan suhteellisuus-suora, joka on periaatteessa suureeton ja lukuarvoton - se on sitten asia erikseen jos tahtoo luoda indeksin x-akselin eri leikkauksista.

Elikkä nyt siis sylinterikoordinaatostossa kulkee keskiakselilla eräänlainen suora/linja, joka siis koostuu on napakoordinaatiston origoista joka leikkauksessa. Tämä origo/napakoordinaatiston linja on entropiamaksimi: siis kohta, jossa kaikki mahdolliset asiat ovat täydellisen sekoittuneita keskenään.


Toivon että tämä sylinterikoordinaatistomalli auttaa joitakin ihmisiä ymmärtämään todellisuuden rakennetta. Se on siis vain mielikuvamalli - kuten kaikki matematiikka on.

eikä tietenkään x-akselin: napakoordinaatistossahan ei ole x-akselia lainkaan: x-dimensiota vastaa astekulma(tai siis kiertokulma) ja y-dimensiota etäisyys origosta.

lasten ja imeväisten suusta? :)

gu-gu-guu kirjoitti:

lasten ja imeväisten suusta? :)

jos vedenjuonti olisi syntiä, samoin eläminen olisi syntiä, eikä näin tojellakaan ole

uisdhf kirjoitti:

jos vedenjuonti olisi syntiä, samoin eläminen olisi syntiä, eikä näin tojellakaan ole

"Homoseksuaalisuus on SYNTI": Se on kuin joku kokki ilmoittaisi, että mustekynät ovat syntiä koska koska muste on myrkyllistä.

Ei Jeesuskaan sillä lailla tehnyt, Hän päin vastoin avasi VT:n syntimääritelmiä: esimerkiksi "muista pyhittää lepopäivä" -käskyä [Matt12].

Mutta taas, kuinka ollakkaan....kolme neljäsosaa kristityistä on sitä mieltä, että pitäisi sisäänajaa seitsemän työpäivän viikko. -Se tulee omalla painollaankin.