Sallkareissa tapahtuu...

Laura Kiviranta

Nyt kun uudet jaksot alkavat,mulla on tietoa niistä.
Kaikkialla väitetään Hannan kuolevan,mutta asia on toisin:Hanna selviää ja myöntää rakastavansa Jukkaa.Aleksi pillastuu ja menee Jukan ovelle ja kysyy mitä tämä on tehnyt Hannalle."Luonto hoitaa hommansa.Sekin olis sun jo aika oppia." Jukka sanoo.
Aleksi lähtee baariin ja juottaa itsensä niinkuin Maaritkin.Aleksi lähtee juopuneena takaisin kotiin ja joutuu tappeluun.
Toisaalla Jukka menee tapaamaan Hannaa,ja kysyy miksi lähti ajamaan yöllä takaisin kotiin.Hanna kertoo Maaritin olleen humalassa,kun oli ollut hoitamassa Sofiaa.Jukka ei ensin usko,mutta Hanna saa hänet vakuuttuneeksi.Saku palaa kotiin ja kaikki on ihan sekaisin.Niinpä hän päättää muuttaa hotelliin.Sattumoisin Aamu tulee rappuun samaa aikaa kun Saku ja ihastuu häneen.Myöhemmin samana päivänä,Inka tapaa Sakun ja ihastuu tähän.
Aamu kertoo Inkalle Ilarin,koska hänellä on jo toinen.Inka sanoo aivan samaa.He alkavat vaihtaa "poikaystäviensä" tuntomerkkejä ja huomaavat että se on se sama Saku.Siinä alkaa taas historia toistaa itseään.Sama riita samasta asiasta.Mutta Saku myöntää haluavansa vain yhden tytön,Mian...Mutta se on nyt mennyttä.

Saku palaa takaisin Norjaan ja Inka ja Aamu jäävät nuolemaan näppejänsä.

Kaikki on totta,koska ohjaaja on tuttu!!!
Uskokaa tai älkää!!

4

734

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • NINNI

      Moi jos ohjaja on tuttu nin etkö voi kirjotaa mulle mitä muuta siinä sarjasa tapatuu!

      t:ninnu

      • Piitu Uski

        Tässä hieman tietoa:Aamu ja Inka kinastelevat,kumman syytä oli että Saku lähti pois.Aamu tökkii Inkaa pari kertaa ja Inka kaatuu lattialle.Inka alkaa vaikertaa vaatsaansa ja päätänsä.Ensin Aamu ei usko,mutta näkee pienen veri lätäkön Inkan pään alla.Hän soittaa ambulanssin ja Inka viedään sairaalaan...Aamu tahtoo mennä mukaan.Noin parin tunnin päästä hoitaja tulee pois huoneesta,missä Inka oli.Hoitaja kertoi Aamulle karmean uutisen. "Inkan lapsi kuoli rajussa kaatumisessa,joten onko sinulla tietoa isästä kenelle voisimme soittaa??"...Aamu tiesi vastauksen:Ilari,mutta ei sano mitään.Aamu suuttui,koska tiesi Inkan maannen hänen selkänsä takana Ilarin kanssa.Aamu meni pari kerrosta alas päin ja osti kukkia Inkalle.Hän meni hoito huoneeseen ja antoi kukat Inkalle.Aamu pyysi hoitajia menemään pois,koska sanoi asian olevan vain Inkalle.Kun hoitajat lähtivät,Aamu katsoi hetken Inkaa ja sanoi "Miks sä teit sen?!Nyt sä saat maksaa!!"Aamu sanoi.Ennen kuin Inka ehti huutaa apua,Aamu kävi hänen päälleen.
        Siinä he kamppailivat,niinkuin viimeistä päivää.Aamu näki pöydällä olevan ruokaveitsen ja pisti sillä Inkaa suoraan vatsaan.
        Aamu hyppäsi ikkunasta ulos.(3 kerros)Siitä hän vilisti niinkuin koira veräjästä.
        Noin parin kuukauden päästä pari poliisia ilmaantui Korhosten ovelle ja pidättivät Aamun murhasta.

        Kerron lisää tietoa kun saan sitä.Mutta vain jos todella tahdot???

      • NINNULI
        Piitu Uski kirjoitti:

        Kiva että kerroit, mutta mikä nimesi on jos nimmittäin ohjaaja on tuttu niin mä aika hyvi oon saanu tietää et ketkä on ohjaajan tuttuja...

        Terv.ninnuli

      • Piitu Uski
        NINNULI kirjoitti:

        Kiva että kerroit, mutta mikä nimesi on jos nimmittäin ohjaaja on tuttu niin mä aika hyvi oon saanu tietää et ketkä on ohjaajan tuttuja...

        Terv.ninnuli

        Riittääkö että kerron olevani perhe tuttu,koska en mielelläni kertoisi nimeäni.Tässä vielä hiukan faktaa:Hanna kuitenkin joutuu elinsiirtoon.En tiedä tästä eteen päin kovinkaan paljon,koska olen kertonut jo ehkä liiankin paljon...=)

        Kirjoitellaan!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      126
      5334
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3842
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2480
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      37
      1972
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1694
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1693
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1630
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1608
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      29
      1443
    10. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1362
    Aihe