Raiskaajaporukat tiedetään

TeeJotain

Kysyn kuinka kauan aiomme sietää tämän ryhmän mellastamista maassamme?

Ensinnäkin he levittävät rikollisuutta, etenkin huumerikollisuuden kasvu on suurelta osin heidän kontollaan. Samoin järjestäytynyt rikollisuus. Kohta heidän tänne tuomansa Mafiat ovat niin voimakkaita, että poliisimme ei voi heille enää mitään.

Toiseksi he levittävät vaarallisia tartuntatauteja, ei vähiten HIViä väestömme keskuuteen. Mutta myös muita bakteeri- ja virustartuntoja. Sinä maksat sitten veroissasi kalliit HIVin hoitokulut, jos ei lapsesi saisikaan tartuntaa.

Naiset eivät saa kulkea rauhassa kadulla, aina he ovat lähentelemässä ja ahdistelemassa heitä ehdotuksillaan ja kommenteillaan. Nuoret tytötkään eivät saa olla rauhassa. Eikä huutelu ja lähentely riitä. Ensin katsellaan silmät kiiluen, sitten heitellään ehdotuksia, jos ei suostuta huoritellaan ja ehkä lähdetään seuraamaan ja usein nuoren tytön täytyy juosta karkuun. Jos pääsee. Tilannetta ei auta se, että he huolehtivat huonosti henkilökohtaisesta hygieniastaan ja usein haisevat vastenmielisesti. Raiskaus on tälle porukalle toinen luonto. Nämä tyypit katsoo oikeudekseen raiskata vastustelevat naiset. Ruotsissa alaikäistä tyttöä pidettiin törkeästi vankina ja kymmenet tämän ryhmän edustajat sitten raiskasivat tämän tytön. Päästyään karkuun tyttö teki runsaan kuukauden kulutta itsemurhan.

Kuinka kauan annamme kaikkien pehmomielisten ja maailmaa ruusunpunaisten silmälasien läpi katsovien vapaamielisten liberaalien hyysätä tätä porukkaa? Lepsuilevat poliitikot eivät tee mitään. Milloin lopetamme silmät ummessa kulkemisen ja teemme lopun tämän porukan mellastuksesta? Siedätkö sinä näitä tyyppejä? Eikö olisi jo aika poistaa tämä ryhmä maastamme – prostituoitujen asiakkaat.

0

296

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

        Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
        Maailman menoa
        109
        6656
      2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

        UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
        Euroviisut
        88
        4291
      3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

        Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
        Tv-sarjat
        45
        3619
      4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

        Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
        Suomalaiset julkkikset
        13
        3010
      5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

        Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
        NATO
        626
        1610
      6. Miksi et nainen halua

        minua, kuten minä sinua?
        Ikävä
        66
        1028
      7. Rakas tiedät, että toivoisin

        Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
        Ikävä
        55
        1003
      8. teemu samuli

        käykäähän lukemassa uusin alibi lehti 3/26 mitä tämä ihmissaasta satuilee..
        Suomussalmi
        9
        989
      9. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

        Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
        Maailman menoa
        199
        984
      10. Osaako kukaan sanoa?

        Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
        Ähtäri
        47
        959
      Aihe