Kun en henkilökohtaisesti tunne hyvin yhtäkään kehitysvammaista ihmistä niin olisin kiinnostunut tietämään miten he kokevat uskonasiat? Onko näillä palstoilla kuulolla yhtään sellaista ihmistä?
Kysymys tuli mieleeni kun muistelin yhtä riipaisevaa tilannetta takavuosilta: tuolloisessa kotiseurakunnassani oli vaikeasti kehitysvammainen nuorimies jonka puheesta en saanut selvää. Hän ei näyttänyt ainakaan ulospäin juuri kärsivän elämäntilanteestaan. Toisaalta toisen pään sisään ei voi nähdä enkä tiennyt mitä hän oikeasti ajatteli asioista enkä tiennyt oliko hän ihan selväjärkinenkään.
Noilta ajoilta muistan tilanteita joissa pari todella upeaa nuorta vaaleaa naista keskusteli nuorenmiehen kanssa useaampaankin otteeseen ja osoittivat hänelle sellaista hellyyttä ja ystävällisyyttä että ihan pahaa teki katsoa.
Miksikö teki pahaa? No koska ajattelin että jos olisin itse hänenlaisensa vastaavassa tilanteessa, haluaisin em. naisten kanssa muutakin kuin ystävyyttä - eli seurustelua jne.
Kuitenkin tämä nuorimies varmaan ymmärsi ettei koskaan tulisi saamaan osakseen heidänlaistensa naisten - tai ehkei välttämättä muunkaanlaisten naisten rakkautta.
Kerroin tästä asiasta ystävälleni joka vaan kevyesti totesi: "...kyllä Herra antaa hänelle jotain extraa..."
Siis aivan mielettömän kylmä kommentti! Todella hyvä esimerkki uskovaisten naiiviudesta. Mistä ihmeestä me sen tiedämme antaako Jumala jotakin extraa näille ihmisille? Sen haluaisin todellakin kuulla. Voisiko se olla totta?
Mielestäni on aivan uskomatonta sontaa väittää että ns. jumalan rakkaus korvaisi ihmissuhteet. Se on täyttä paskaa!!!
Perustelen tätä Raamatulla: vaikka Adamilla oli paras suhde yläkerran isäntään mitä kellään tässä maailmanhistoriassa on ollut, Jumala totesi Adamistakin että "...ei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä. Minä luon hänelle avun joka on hänelle sopiva." Jumala näki ettei ihmiselle pelkkä jumalasuhde riitä vaan hän tarvitsee toisen ihmisen rinnalleen. Eikä Adamin ja Jumalan välillä ollut tuolloin mitään verhoa niinkuin nykyajan ihmisellä. Ja silti jotkut jauhopäät kehtaavat väittää että Jumalan rakkaus riittää täyttämään seksuaalisuuden ja läheisyyden tarpeen.
Miten vammaiset ihmiset kokevat tämän asian jos he joutuvat elämään elämänsä yksin?
Kysymys tuli mieleeni kun muistelin yhtä riipaisevaa tilannetta takavuosilta: tuolloisessa kotiseurakunnassani oli vaikeasti kehitysvammainen nuorimies jonka puheesta en saanut selvää. Hän ei näyttänyt ainakaan ulospäin juuri kärsivän elämäntilanteestaan. Toisaalta toisen pään sisään ei voi nähdä enkä tiennyt mitä hän oikeasti ajatteli asioista enkä tiennyt oliko hän ihan selväjärkinenkään.
Noilta ajoilta muistan tilanteita joissa pari todella upeaa nuorta vaaleaa naista keskusteli nuorenmiehen kanssa useaampaankin otteeseen ja osoittivat hänelle sellaista hellyyttä ja ystävällisyyttä että ihan pahaa teki katsoa.
Miksikö teki pahaa? No koska ajattelin että jos olisin itse hänenlaisensa vastaavassa tilanteessa, haluaisin em. naisten kanssa muutakin kuin ystävyyttä - eli seurustelua jne.
Kuitenkin tämä nuorimies varmaan ymmärsi ettei koskaan tulisi saamaan osakseen heidänlaistensa naisten - tai ehkei välttämättä muunkaanlaisten naisten rakkautta.
Kerroin tästä asiasta ystävälleni joka vaan kevyesti totesi: "...kyllä Herra antaa hänelle jotain extraa..."
Siis aivan mielettömän kylmä kommentti! Todella hyvä esimerkki uskovaisten naiiviudesta. Mistä ihmeestä me sen tiedämme antaako Jumala jotakin extraa näille ihmisille? Sen haluaisin todellakin kuulla. Voisiko se olla totta?
Mielestäni on aivan uskomatonta sontaa väittää että ns. jumalan rakkaus korvaisi ihmissuhteet. Se on täyttä paskaa!!!
Perustelen tätä Raamatulla: vaikka Adamilla oli paras suhde yläkerran isäntään mitä kellään tässä maailmanhistoriassa on ollut, Jumala totesi Adamistakin että "...ei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä. Minä luon hänelle avun joka on hänelle sopiva." Jumala näki ettei ihmiselle pelkkä jumalasuhde riitä vaan hän tarvitsee toisen ihmisen rinnalleen. Eikä Adamin ja Jumalan välillä ollut tuolloin mitään verhoa niinkuin nykyajan ihmisellä. Ja silti jotkut jauhopäät kehtaavat väittää että Jumalan rakkaus riittää täyttämään seksuaalisuuden ja läheisyyden tarpeen.
Miten vammaiset ihmiset kokevat tämän asian jos he joutuvat elämään elämänsä yksin?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus sinulla, varsinkin tuo oivallus, että jopa Adam, Jumalan yhteydessä täysin elävä ihminen tarvitsi sopivan avun."...ei ihmisen ole hyvä olla yksinänsä..."
Luin jokin aika sitten Jukka Sariolan, fyysisesti vammaisen ihmisen kirjoittaman kirjan "Hyväosainen". Suosittelen lukemaan, siinä tutustuu yhden uskovaisen ihmisen elämään fyysisten rajoitteiden kanssa. Varsin vaikuttava kirja, joka herättää ajatuksia.
http://www.nic.fi/~jsariola/hyvaosainen.html