Tyhmyyden ylistystä

Sähköfyysikko

Täällä on eräs/eräät henkilöt ilmoittaneet että kannattavat kyllä ydinvoiman alasajoa ja ehdottaneet vaihtoehtoiseksi energiaksi venäläistä ydinvoimaa ja kivihiiliviomaa. No kyllä minä sen ymmärtäisin mikäli kyseessä olisi ihminen jolle ympäristölä ei olisi mitään merkitystä mutta usein hän/nämä esiintyvät muka luonnonsuojelijoina. Miksi se veli venäläinen tekee sen sähkön niin paljon ympäristöystävällisemmin?

Kyseessä taitaa vaan olla ristiriita. Eli kun halutaan vastustaa ydinvoimaa eikä keksitä sille muita vaihtoehtoja niin tuo venäjä nousee mieleen. Ilmeisesti se johtuu siitä tunteesta että venäjä on niin kaukana ettei kiinnosta miten ne sen sähkön tekee. Vähän sama kun heittää tienlaidalta metsään jätteensä ja toteaa että ei ne kotia asti haise.

Näissä kysymyksissä maapallo pitää nähdä suljettuna systeeminä. Jos venäläinen kivihiilivoimala tupruttaa saasteensa ilmakehään niin kyllä se osaltaan vaikuttaa myös meidän elämään. Sama pätee venäjän ydinturvallisuuden kanssa.

Toinen juttu onkin tuo fossiilisten polttoaineiden suosiminen. Ihminen ei välitä kun kaikki paska menee taivaalle, kaikkien hengitettäväksi, mutta sen sijaan jos se haudataan kallioon niin sehän on fyysisesti nähtävissä ja on mahdollista että se joutuu luontoon. Kaikissa palamisreaktioissa syntyy radioaktiivisia isotooppeja jotka varmuudela joutuvat luontoon. Ydinjätteillä se on kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Palamisreaktioissa varmaa.

30

945

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Markus

      >No kyllä minä sen ymmärtäisin mikäli kyseessä
      >olisi ihminen jolle ympäristölä ei olisi mitään
      >merkitystä mutta usein hän/nämä esiintyvät muka
      >luonnonsuojelijoina.

      Sitä he ovatkin, kuten suurinosa ydinvoiman vastustajista. "Mukaluonnonsuojelijoita". Todellisesta luonnonsuojelusta he eivät tiedä mitään. Esko Valtaoja sanoi tuosta hyvin
      http://www.turunsanomat.fi/osasto/?ts=1,8,0,0,98515,2002-06-21

      >Miksi se veli venäläinen tekee sen sähkön niin
      >paljon ympäristöystävällisemmin?

      Miksi Tshernobyliä kauhistellaan mutta ollaan valmiita tuottamaan lisää sähköä vastaavantasoisilla voimaloilla?

      >Eli kun halutaan vastustaa ydinvoimaa eikä
      >keksitä sille muita vaihtoehtoja niin tuo venäjä
      >nousee mieleen.

      Niin, eli koetetaan vain selitellä. Kyseessähän on dogmi. Ydinvoima on pahasta. Piste. Sitten ydinvoiman vastustajat vain koettavat eri tavoin keksiä hyviä perusteluita MIKSI se sitten muka on pahasta ja kiertelevät kuin kissa kuumaa puuroa kun heitä alkaa asiasta prässäämään. Typerää.

      Minä ainakin menettelen täsmälleen päinvastoin. Kannatan ydinvoimaa koska olen tietojeni ja kokemusteni pohjalta tullut siihen lopputulokseen että se on paras vaihtoehto nykytilanteessa (Suomelle) eikä kukaan ole voinut muuta osoittaa. Jos joku voi osoittaa muuta tai jonkin paremman vaihtoehdon, ryhdyn välittömästi kannattamaan sitä.

      >Ilmeisesti se johtuu siitä tunteesta että venäjä
      >on niin kaukana ettei kiinnosta miten ne sen
      >sähkön tekee. Vähän sama kun heittää tienlaidalta
      > metsään jätteensä ja toteaa että ei ne kotia
      >asti haise.

      Aivan. Ei kanneta vastuuta oikeasti, vaan ainoastaan liturgioissaan.

      >Ihminen ei välitä kun kaikki paska menee
      >taivaalle, kaikkien hengitettäväksi, mutta sen
      >sijaan jos se haudataan kallioon niin sehän on
      >fyysisesti nähtävissä ja on mahdollista että se
      >joutuu luontoon.

      "Poissa silmistä - poissa mielestä". Kun jäte on nähtävillä ja jossain tietyssä paikassa niin siitä voi alkaa omatunto soimaamaan että katsokaas mitä me olemme tuottaneetkaan... Kun jäte loppusijoitetaan ihmisten keuhkoihin salakavalasti niin ei ole omantunnuntuskia kun jätettä ei näe. Eli uskon että kyseessä on myös jonkinlainen psyykkinen suojelumekanismi.

      >Kaikissa palamisreaktioissa syntyy
      >radioaktiivisia isotooppeja jotka varmuudela
      >joutuvat luontoon.

      Ja itse asiassa niitä syntyy PALJON. Puhumattakaan kaikesta muusta kakasta mitä polttovoimasta tulee. Pienhiukkaset, typen oksiidit, hiilidioksidit, jne.

      >Ydinjätteillä se on kuitenkin erittäin
      >epätodennäköistä.

      Tarkentaisin, että se on äärimmäisen epätodennäköistä ja siinäkin äärimmäisen epätodennäköisessä tilanteessa vaikutukset olisivat kuitenkin olemattomat.

      >Palamisreaktioissa varmaa.

      Tarkentaisin, että palamisreaktiossa se on varmaa ja haittavaikutukset ovat huomattavat.

      En ymmärrä miksi äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma joka toteutuessaankaan ei vaikuttaisi käytännössä juuri mitenkään on PAHEMPI VAIHTOEHTO kuin takuuvarma huomattava terveyshaitta? Ei mene jakeluun minulle ainakaan.

    • Turvatyttö

      Me suojelemme tulevia sukupolvia, sillä kun jäteatomit puoliintuvat 300.000 vuoden kuluttua niin maailma tuhoutuu.

      • Markus

        http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20020930KO5
        Nelivuotias Maria Sairanen myöntää ydinvoiman vihreän liiton asiaksi.
        "Ydinvoima on vaarallista. Kun se räjähtää, kaikki ihmiset kuolee, paitsi teräsmies, joka voi paeta lentämällä. Ydinvoimasta ei ole myöskään mitään hyötyä muuta kuin pahoille ihmisille", selittää Maria.

      • Sähköfyysikko

        Anteeksi vain mutta olet nyt pikkusen väärässä.
        Atomit eivät puolitu vaan aktiivisuus puolittuu ja atomien lukumäärä puolittuu. Sitäpaitsi tuo puoliintumisaika on hyvin yksilöllinen eri atomeilla ja isotoopeilla. Esim jodi 131-isotoopilla on 8.02 päivää(300 000:n vuoden sijaan). No lisää tietoa löydät esim: www.stuk.fi Sieltä voit etsiä suomalaisten asiantuntijoiden tutkimaa ja keräämää puolueetonta tietoa. Niin ei tarvi mitä tahansa juttua suoltaa.

      • Vastaaja

        Ihan oikea periaate.

        Tulevien sukupolvien suojelu on luonnon itsensä meille antama tehtävä. Kaikkien elävien ainoa luonnollinen tarkoitus elämälleen on lajin säilyminen.

        Siitä seuraa vaikeitakin asioita. Nekin on opittava ymmärtämään osana lajien säilymistavoitteita.

      • Vastaaja
        Markus kirjoitti:

        "

        Harmi, että linkki ei auennut. Mutta talletan kirjoituksesi itselleni. Kaunis ja liikuttava kertomus lapsen uskosta hyvän voittoon.

        Sinussa taitaa sittenkin ole jokin pieni inhimillisyyden kipinä. Hyvä niin.

      • Elämän suojelija
        Vastaaja kirjoitti:

        Ihan oikea periaate.

        Tulevien sukupolvien suojelu on luonnon itsensä meille antama tehtävä. Kaikkien elävien ainoa luonnollinen tarkoitus elämälleen on lajin säilyminen.

        Siitä seuraa vaikeitakin asioita. Nekin on opittava ymmärtämään osana lajien säilymistavoitteita.

        "Turvatyttö" huolehtii tulevista sukupolvista 300.000 (Kolmensadantuhannen vuoden) eli noin 10.000 uuden sukupolven päästä
        ja "Vastaaja" kannattaa.

        Joka julistaa tämän päivän ratkaisumalleja tuollaisella aikajänteellä on järjetön tai merkityksetön tyhjän puhuja.

      • Vastaaja
        Elämän suojelija kirjoitti:

        Eräät väittävät ydinjätteiden pysyvän piilossaan maan alla satoja tuhansia vuosia, jopa miljoona vuotta!

        "Joka julistaa tämän päivän ratkaisumalleja tuollaisella aikajänteellä on järjetön tai merkityksetön tyhjän puhuja."

        Olen tasan samaa mieltä.

      • Elämän suojelija
        Vastaaja kirjoitti:

        Eräät väittävät ydinjätteiden pysyvän piilossaan maan alla satoja tuhansia vuosia, jopa miljoona vuotta!

        "Joka julistaa tämän päivän ratkaisumalleja tuollaisella aikajänteellä on järjetön tai merkityksetön tyhjän puhuja."

        Olen tasan samaa mieltä.

        Kallioperään haudattu ydinjäte pysyy siellä kymmeniä-, ellei satoja tuhansia vuosia.

        On täyttä paskan jauhantaa taivastella mitäs sitten tapahtuu jos jäte antaa vähäisiä merkkejä itsestään kymmenien- ellei satojentuhansien vuosien kuluttua,

        ja samalla syytää paskaa ilmakehään ja tuhota tämä maa sadassa vuodessa tai muutamassa sukupolvessa.

        Meidän tehtävämme on jättää hyvä maa elää lähituleville sukupolville. He jatkakoot samaa rataa.

        "Meidän tehtävämme on jättää hyvä maa elää lähituleville sukupolville. He jatkakoot samaa rataa."

        Ei nyt sentään tätä rataa. Elämme sukupolvessa, joka on jo tainnut onnistua pilaamaan ilmaston. Ja vain me olemme tietoisesti tuottaneet myrkkyä, jota emme kykene eliminoimaan.

        Oletko vakavasti sitä mieltä, että harkittu myrkkyjen tuottaminen jollain tavoin muuttaa mielipidettäsi

        "Joka julistaa tämän päivän ratkaisumalleja tuollaisella aikajänteellä on järjetön tai merkityksetön tyhjän puhuja."
        ?

        Harkittuahan se tuottaminen (ydinvoimalat ja niiden polttoaineiden käsittelylaitokset) on ollut, ja turhaa, sillä sähkön tuottamiseen on lukuisia muita keinoja. Lukase kirjoitukseni

        'Suurin paha'
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000000863533

        josta kai selviää saasteittemme todellinen syllinen.

      • Hammerhead
        Sähköfyysikko kirjoitti:

        Anteeksi vain mutta olet nyt pikkusen väärässä.
        Atomit eivät puolitu vaan aktiivisuus puolittuu ja atomien lukumäärä puolittuu. Sitäpaitsi tuo puoliintumisaika on hyvin yksilöllinen eri atomeilla ja isotoopeilla. Esim jodi 131-isotoopilla on 8.02 päivää(300 000:n vuoden sijaan). No lisää tietoa löydät esim: www.stuk.fi Sieltä voit etsiä suomalaisten asiantuntijoiden tutkimaa ja keräämää puolueetonta tietoa. Niin ei tarvi mitä tahansa juttua suoltaa.

        "atomien lukumäärä puolittuu"

        Ei taatusti puoliinnu radioaktiivisessa puoliintumisessa.

        Hiukan hiustenhalkomista , mutta kunhan korostin ylinäppärää egoani.

      • Elämän suojelija
        Vastaaja kirjoitti:

        "Meidän tehtävämme on jättää hyvä maa elää lähituleville sukupolville. He jatkakoot samaa rataa."

        Ei nyt sentään tätä rataa. Elämme sukupolvessa, joka on jo tainnut onnistua pilaamaan ilmaston. Ja vain me olemme tietoisesti tuottaneet myrkkyä, jota emme kykene eliminoimaan.

        Oletko vakavasti sitä mieltä, että harkittu myrkkyjen tuottaminen jollain tavoin muuttaa mielipidettäsi

        "Joka julistaa tämän päivän ratkaisumalleja tuollaisella aikajänteellä on järjetön tai merkityksetön tyhjän puhuja."
        ?

        Harkittuahan se tuottaminen (ydinvoimalat ja niiden polttoaineiden käsittelylaitokset) on ollut, ja turhaa, sillä sähkön tuottamiseen on lukuisia muita keinoja. Lukase kirjoitukseni

        'Suurin paha'
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000000863533

        josta kai selviää saasteittemme todellinen syllinen.

        Luin mainitsemasi kirjoitelmasi josaa tuomitset ilmakehää saastuttavat voimalaitokset. Se on hyvä.

        Mitä sitten tilalle ?

        Mennään takaisin tämän kirjoitelmasarjan alkuun: TYHMYYDEN YLISTÄMISTÄ.

      • Sähköfyysikko
        Hammerhead kirjoitti:

        "atomien lukumäärä puolittuu"

        Ei taatusti puoliinnu radioaktiivisessa puoliintumisessa.

        Hiukan hiustenhalkomista , mutta kunhan korostin ylinäppärää egoani.

        Hajoamislakihan on makroskooppinen laki joka ei ota varsinaisesti kantaa kvanttitasolla oleviin ilmiöihin mutta sehän kertoo atomien lukumäärän ajan funktiona lähtien alkuhetken atomien lukumäärästä. Tällöin minusta ainakin voidaan sanoa että puoliintumisajan kuluttua atomeita on puolet alkuperäisestä.

        Samaa lakia voidaan soveltaa myös aktiivisuuden laskemiseen ajan funktiona.

      • Sähköfyysikko
        Elämän suojelija kirjoitti:

        Luin mainitsemasi kirjoitelmasi josaa tuomitset ilmakehää saastuttavat voimalaitokset. Se on hyvä.

        Mitä sitten tilalle ?

        Mennään takaisin tämän kirjoitelmasarjan alkuun: TYHMYYDEN YLISTÄMISTÄ.

        Tiedoksi vaan että ydinjätteet ovat hyvin vaarallisia ilmeisesti pari ensimmäistä vuotta siellä kalliossa. Seuraavien vuosisatojen aikana niiden vaarallisuus on enää lähes ainoastaan kemiallista. Näin ollen tämä greenpeacen levittämä valehtelu(tappavan vaarallista vielä satojen tuhansien vuosien jälkeen) voidaan jo unohtaa. Tässä esim posivan sivuilta(www.posiva.fi) hyvä juttu:

        Käytetty uraanipolttoaine on heti käytön jälkeen voimakkaasti radioaktiivista, mutta jo vuodessa sen aktiivisuus vähenee sadasosaan.

        Loppusijoitettaessa eli n. 40 vuotta reaktorista poistamisen jälkeen ydinpolttoaineen radioaktiivisuudesta on jäljellä 1/1000 alkuperäisestä. Voimakkaimmin säteilevien aineiden radioaktiivisuus häviää vähitellen pois ja jäljelle jää pääasiassa sellaisia aineita, jotka ovat myrkyllisiä vain nautittuina tai hengitettyinä.

        lopettakaa jo tuo ihmisten pelottelu valheilla.

    • Morsum

      Oikeamielistä tekstiä.

      • Sähköfyysikko

        Että kysytään lapsiltamme(alle 5v) mitä tehdä maailman energiaongelman kanssa. Tuskin he sen enemmän ovat asiasta pihalla kun esim greenpeace.

      • Vastaaja
        Sähköfyysikko kirjoitti:

        Että kysytään lapsiltamme(alle 5v) mitä tehdä maailman energiaongelman kanssa. Tuskin he sen enemmän ovat asiasta pihalla kun esim greenpeace.

        Lapsethan ihan luonnostaan haluavat vain hyvää.

        Lapset ei ymmärrä eroa esimerkiksi rahanteon ja sähkönteon välillä. Monet ihmiset ei ymmärrä sitä edes aikuisena.

        Selityksenä niille, jotka ei tuota ymmärrä:

        Ydinvoimalla tehdään rahaa, ei sähköä. Uusiutuvilla tehdään sähköä, ei rahaa.

      • Sähköfyysikko
        Vastaaja kirjoitti:

        Lapsethan ihan luonnostaan haluavat vain hyvää.

        Lapset ei ymmärrä eroa esimerkiksi rahanteon ja sähkönteon välillä. Monet ihmiset ei ymmärrä sitä edes aikuisena.

        Selityksenä niille, jotka ei tuota ymmärrä:

        Ydinvoimalla tehdään rahaa, ei sähköä. Uusiutuvilla tehdään sähköä, ei rahaa.

        Kyllä monet aikuisetkin ihan luonnostaan haluavat vain hyvää. Sinusta en tiedä.
        Itsekään en paljon välitä rahanteosta mutta sähkönteko kiinnostaa ja siihen ei uusiutuvat vielä kokonaan pysty. Siis uusiutuvilla tehdään sähköä ja ydinvoimalla loput. Se on se pointti.

      • Vastaaja
        Sähköfyysikko kirjoitti:

        Kyllä monet aikuisetkin ihan luonnostaan haluavat vain hyvää. Sinusta en tiedä.
        Itsekään en paljon välitä rahanteosta mutta sähkönteko kiinnostaa ja siihen ei uusiutuvat vielä kokonaan pysty. Siis uusiutuvilla tehdään sähköä ja ydinvoimalla loput. Se on se pointti.

        "Nykyistä energiapolitiikkaa ei pidä yllä järkiperäinen hyvän elämän tavoittelu vaan se, että suuret yritykset ja valtiolliset instituutiot edistävät kapeakatseisesti omia etujaan." (Olli Tammilehto)

        Katso myös keskustelunavaustani 'Vapaa markkinatalous/saasteet'

      • Sähköfyysikko
        Vastaaja kirjoitti:

        "Nykyistä energiapolitiikkaa ei pidä yllä järkiperäinen hyvän elämän tavoittelu vaan se, että suuret yritykset ja valtiolliset instituutiot edistävät kapeakatseisesti omia etujaan." (Olli Tammilehto)

        Katso myös keskustelunavaustani 'Vapaa markkinatalous/saasteet'

        Kaikki ajavat omaa etuaan myös monet ympäristöjärjestöt. Ainut puolueeton taho on tieteellinen tutkimus.

    • Vastaaja

      "Tyhmyyden ylistystä
      Kirjoittanut: Sähköfyysikko, 21.8.2003 klo 17.49

      Täällä on eräs/eräät henkilöt ilmoittaneet että kannattavat kyllä ydinvoiman alasajoa ja ehdottaneet vaihtoehtoiseksi energiaksi venäläistä ydinvoimaa ja kivihiiliviomaa."

      Siltä varalta, että katsot minun kuluvan joukkoon 'eräs/eräät', kehoitan lukemaan kirjoitukseni

      "'Unohdit' jotain. Pthyi!"

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000001073418

      "...ehdottaneet vaihtoehtoiseksi energiaksi venäläistä ydinvoimaa ja kivihiiliviomaa."

      Ketkä? En ole lukenut yhtään tuollaista juttua, ainakaan täällä.

      Jatketaan kun olet ensin vastannut näihin.

      • Sähköfyysikko

        Siellä on sinulle viesti johon et ilmeisesti pysty vastaamaan sillä olet umpikujassa. Itse kannatat sähkön ostoa venäjältä. Olet itse kirjoittanut seuraavat rivit, kommentoidessasi sähkön ostoa venäjältä:

        " Oman ymmärrykseni mukaan se on olemassaolevista vaihtoehdoista vähiten paha"

        Anteeksi nyt oikein etukäteen mutta kyllä tuo nyt ihan selvää suomen kieltä on ja tarkoittaa että sinä(vastaaja) tuet venäläisen energian ostoa. Venäläinen energia tuotetaan siis pääasiassa kivihiilellä ja ydinvoimalla. Voit tietty vedota siihen että sanoit sen vain olevan vähiten paha mutta siinäö tapauksessa pyydän selvennystä: Tuetko sinä sähkön ostoa venäjältä vai et? Kysyn kuten toimittajat poliitikolta älä kiertele vaan vastaaa kyllä tai ei.

        Sitten jatkat:

        "Kun lisäksi Venäjältä tuodun sähkön hinta on täällä kuulemieni juttujen mukaan kohtuullista, mielestäni on vain hyvä, että ostamme sitä sieltä. Heidän ydintekniikkansa turvallisuuden parantamiseen tarvittavaan ulkopuoliseen apuun ei silloin tarvitse sijoittaa niin paljon."

        Eli raha on ainut tärkeä juttu. Kuule vstaaja en voi uskoa sinusta tuota. Että muka ajattelisit että rahasäästöt on tärkeimpiä juttuja.

        Joka tapauksessa, niin kauan kun sinä kiertelet, tätä aihetta, kuin kissa kuumaa puuroa, tulee väärinkäsityksiä tai joku olettaa sinun sanoneen jotain mitä et tarkoittanut. Siksi olisi omaksi parhaaksesi jos joko myöntäisit tuksevasi sähkön ostoa venäjältä. Tai sanoisit että et hyväksy sitä. Sen jälkeen on kenenkään turha tullla arvailemaan mitään.

        Toistetaan sitten vielä:

        "
        ASIASTA VALHEELLSESTI SANOMAKSENI VAITTÄMIÄSI
        =============================================
        (voi olla enemmänkin, en jaksa kahlata kaikkia viestejäsi)

        a) Raaka-aineen hankinta ok?
        ----------------------------

        "
        Harhapoluilla taas
        Kirjoittanut: Sähköfyysikko, 8.8.2003 klo 12.23
        '''
        "Venäjällä soisin hallittuja sulkemisia tapahtuvan useammin kuin muualla."

        Tässä on nyt ristiriita kun ensin kerrot että sinusta on ok. että venäjä käyttää kalustoaan raaka-aineen jalostuksessa ja silti haluaisit että se laitteisto pysäytetään.
        "
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000000980903

        ***** VALHEEN OIKAISU *****
        En ole sanonut olevan ok, että venäjä käyttää kalustoaan raaka-aineen jalostuksessa. Ylempääkin löytyy se sanomani, jota muuksi muutat:

        "Venäläisillä on sekä raaka-aineet että välineet sähkön tuottamiseksi. Olisi outoa ostaa sitä muualta jalostetun tuotteen hinnoilla."

        ------------ SYLJEN NAAMALLES: PTHYI! ---------

        b) Sähkön osto Venäjän vanhoista voimaloista
        --------------------------------------------

        "
        Kiitos tiedoista
        Kirjoittanut: Sähköfyysikko, 8.8.2003 klo 01.54
        ...
        Miksi haluat sähkömme tuotettavan venäjällä vanhoilla voimaloilla eikä täällä uusilla voimaloilla.
        ....
        "
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000000978944

        ***** VALHEEN OIKAISU *****

        En ole halunnut, että sähköämme tuotetaan Venäjän vanoilla voimaloilla!
        Valittavissa olevista vaihtoehdoista se voi kyllä olla vähiten paha. Sama pätee kaikkeen energian ostoon.

        ------------ SYLJEN NAAMALLES: PTHYI! ---------

        Vastasin tähän muuten jo heti seuraavassa viestissäni. On jo tuolla ylempämä, mutta toistan silti:
        "En ole sanonut että haluan sähkömme tuotettavan venäjällä - en uusilla enkä vanhoilla ydinvoimaloilla, enkä millään voimaloilla.
        Hyväksyn tehdyt sopimukset, joissa on kaksi osapuolta. Todennäköistä on, että kumpikin osapuoli on katsonut sopimukset hyödyllisiksi itselleen."

        c) Energian osto tällaisista laitoksista
        ----------------------------------------

        "
        Ei otsikkoa10
        Kirjoittanut: Sähköfyysikko, 14.8.2003 klo 00.58

        Ensin tuolla yhtä palstaa ylempänä kerrot kuinka tsernobyl vaikuttaa Suomen luontoon yhä mutta sitten jo toisella palstalla tuet juuri tällaisista laitoksista energian ostoa. Lisäksi olet monella palstalla liittänyt jutun joka käsittelee Krasnokamenskin kaivoksia. Sinusta uraanin ostaminen sieltä on ymmärtääkseni paha juttu. No puhdas sähkö kyllä kelpaa vaikka sen raaka-aine olisi kyseisiltä kaivoksilta.
        ...
        "

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000001014287

        ***** VALHEEN OIKAISU *****
        En koskaan olet sanonut tukevani tuollaisista (tshenobyl-tyyppisistä) laitoksissa tuotetun energian ostoa. Valittavissa olevista vaihtoehdoista se voi kyllä olla vähiten paha. Sama pätee kaikkeen energian ostoon.

        ------------ SYLJEN NAAMALLES: PTHYI! ---------

        Muuten:
        "No puhdas sähkö kyllä kelpaa vaikka sen raaka-aine olisi kyseisiltä kaivoksilta."

        Juuri sen vuoksi, että TVO sitä raaka-ainetta ostaa, sen on kelvattava!
        Mielestäni olen tuonut riittävän hyvän esille mielipiteeni, jonka mukaan, sitä ei ostettaisi Suomeen eikä minnekkään muuallekkaan.

        Ja vilkaiseppa kirjoitustani
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000001060886
        ja muista että Helsingin Energia hankkii ydinenergialla tuotettua sähköä TVO:lta myös yksityistalouksille. En voi olla kuluttamatta sitä sähköä, mutta voin tukea parempia tuotantotapoja maksamalla kuluttamastani sähköstä toisaalle!
        "

        Koko kirjoitus:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=1000000000000012&posting=22000000001073418

      • Sähköfyysikko

        Tuo kappaleen otsikkosi itseylistystäkö on tietty hieno letkautus mutta kerropa missä minä ylistän siinä itseäni

        Rauhoitu ja vastaa minulle että tuoetko sähkön ostoa venäjältä vai et. Sitten päästään tästä naamalle sylkemisestä.

        HUOM! En kaipaa mitään copy paste paskaa enää tännne liitettäväksi

    • Vastaaja

      "Täällä on eräs/eräät henkilöt ilmoittaneet että kannattavat kyllä ydinvoiman alasajoa ja ehdottaneet vaihtoehtoiseksi energiaksi venäläistä ydinvoimaa ja kivihiiliviomaa."

      Voisitko osoittaa kirjoituksen, jossa joku ilmoittaa kannattavansa kivihiilivoimaa?

      Vai onko sekin vain sun kummallisia tulkintojas toisten sanomisista?

      Tyhmyyden ylistystä, todellakin :)

      • olli

        Eikö näitä kivihiilivoimala päästöjä pystyttäis jo nykyajan tietämyksellä eliminoimaan. Ainakin niin,että niitä ei puhallettais taivaan tuuliin.
        Saadaanhan autoistakin jo päästöt lähes olemattomiin,ja kun ajattelee,että ne sentään ovat liikkkuvia saastuttajia ,niin ei luulisi olevan vaikeaa suodattaa paikallaan olevan laitoksen jätteitä.silloin ei ainakaan puhdistus-systeemin koko ja paino ole ratkaisevia tekijöitä. Taitaa olla vain taas raha kysymyksessä. voimayhtiöillä pitää saada itselleen vain madollisimman hyvät voitot.Ne kun ovat päässeet "niskan päälle" ,niin eivät hevillä luovuta. Ei sitä valtaa jaeta ,se täytyy ottaa.Niin pitäis myös kuluttajien tehdä...elikkä meidän tavallisten taaplaajien.Nykyiset päättäjät
        eivät puutu todellisiin ongelmiin,vain oma etu on mielessä..

      • Kysyjä

        Ei kivihiilivoimaa !
        Ei atomivoimaa !
        Vesivoimat on rakennettu !

        Realiteetti on, että energian kulutus maailmassa kasvaa, ja tuulimyllyt tms. eivät perusvoiman tuottoon pysty.

        Siis mitä voimaa "kuka" sitten haluaa ?

      • Vastaaja
        olli kirjoitti:

        Eikö näitä kivihiilivoimala päästöjä pystyttäis jo nykyajan tietämyksellä eliminoimaan. Ainakin niin,että niitä ei puhallettais taivaan tuuliin.
        Saadaanhan autoistakin jo päästöt lähes olemattomiin,ja kun ajattelee,että ne sentään ovat liikkkuvia saastuttajia ,niin ei luulisi olevan vaikeaa suodattaa paikallaan olevan laitoksen jätteitä.silloin ei ainakaan puhdistus-systeemin koko ja paino ole ratkaisevia tekijöitä. Taitaa olla vain taas raha kysymyksessä. voimayhtiöillä pitää saada itselleen vain madollisimman hyvät voitot.Ne kun ovat päässeet "niskan päälle" ,niin eivät hevillä luovuta. Ei sitä valtaa jaeta ,se täytyy ottaa.Niin pitäis myös kuluttajien tehdä...elikkä meidän tavallisten taaplaajien.Nykyiset päättäjät
        eivät puutu todellisiin ongelmiin,vain oma etu on mielessä..

        täällä ei saa ääneen sanoa, että suomessa ydinvoimalat tarvitsee hiilivoimaa varavoimakseen.

        tosin ne siinä käytössä on melkein ilman puhdistajia, ainakin kun lukee tvo:n sivuilta heidän meri-porin hiilivoimalasta puhuessaan (omistavat jotain 42%).

        hiilivoima on halpaa ja raha ei haise - tai sitten haisee. ydinvoimala on siitä huono, että sen jätteille ei voi tehdä muuta kuin koettaa piilottaa - ei vaikka ois kuinka paljon rahaa. kaikkien muiden sähköntuotantomenetelmien saasteet on kyllä rahalla poistettavissa. ja eihän monet tuota mitään saastetta.

      • Sähköfyysikko

        Katso monet ovat vain todenneet että jos energiaa ostetaan venäjältä, on se pääosin ydinenergiaa tai kivihiilellä tuotettua energiaa. Siis jos energiaa ostetaan venäjältä, tuetaan tällöin epäsuorasti kyseisiä energian muotoja. Siitä on siis kyse. Jos älykkyytesi ei tuon päättelyketjun ymmärtämiseen riitä niin en voi auttaa. Jatka tällöin vain tuota räksytystäsi.

        Ja vastaa jo viimein kannatatko energian ostoa venäjältä vaiko et.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe