Linauksia EclipseN elämänkatsomuksen kehityksestä

kyttäilijä

"Kun aloin hahmottamaan maailmaa, se tuntui mieleenpalauttamisen. Tuntui kun olisin kommunikoinut ikäänkuin jonkin kanssa."

" Enkelit olivat minulle olleet aina tuttuja, vaikka en aina olekkaan uskonut.
Oli jonkinlainen läsnäolo aina. Se ilmeisesti ajoi minut matkalleni."

" Noh, sitten jossain vaiheessa saavutin eräänlaisen lapsenuskon.
Se ei ollut varsinaisen Raamatullinen.
Mutta oli silti."

" Sitten murrosiässä tapahtui outoja.
Silloin avasin Raamatun.
Tutustuin lakiin, voisi sanoa että siitä alkoi eräänlainen Mooseksen aikakausi.
Silloin menin läpi eräänlaisen sisäisen uusiutumisen.
Rukoilua, ja hiljentymistä, sekä eristäyminen.
Sitä kesti jonkin aikaa."

" Aloin olemaan aika varma siitä mitä teen, kun katosta puhalsi tuuli (etsin Raamatun jakeita, tulista patsasta) joka käänsi Raamatun sivut kohtaan jossa Jeesus itse tuo oikean suunnan asiantilaan.
("Minä olen taivaallinen leipä(...)") "

" Kiusaus olisi puhua nimityksistä, joita minusta on käytetty muiden suussa.
Nimityksestä joka minulle eräässä unessa annettiin. (Tismälleen sama nimitys mitä eräs tuttuni minusta käytti.)"

" No sen kerron minkä aiemmin paljastin, eräs tuttuva kysyi minulta elämän ja kuoleman salaisuuksia.
Puhuin hänelle julki parhaani mukaan.
Hän sanoi että minä olen, tai paremminkin että minusta tulee profeetta.
Vastasin että sen tietäisi Jumala, ja että ei yksikään sitä itse päätä."

Minä en ole koskaan ymmärtänyt hihhuleita, mutta nyt ymmärrän. Kiitos EclipsE.

15

817

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gio

      jaahas. Eclipsen kimblestä taitaa olla noppa hävinnyt.
      kaikenlaisia.

      • Fenris

        ...mitä mielenterveyspotilaiden hoidossa toteutetut leikkaukset saavat aikaan.


      • EclipsE
        Fenris kirjoitti:

        ...mitä mielenterveyspotilaiden hoidossa toteutetut leikkaukset saavat aikaan.

        olevan tietoinen lobotomiasta, kaikesta päätellen leikkauksesi onnistui vähän liiankin hyvin?


      • EclipsE

        ilmeisestä sinunkin hyvin perustellun kritiikkisi nojalla, että lelut taitavat olla hieman epäjärjestyksessä vinttikammarillasi?


    • ava

      Ajatellaan että olemme kuunsirpillä istuvia olentoja. Meillä on oikein mukava mahdollisuus nähdä kaikkeen maahan ja tehdä halutessamme huomioita kaikesta mitä maailmassa tapahtuu.
      Meillä on myös voima muuttaa maailmaa ajatustemme voimalla vähän tai paljon. Jos ajatuksemme vain ovat tarpeeksi väkeviä, ne väistämättä muuttavat maailmaa näköisikseen. Jäämmekö seuraamaan aitiopaikaltamme elämänkatsomuksellisia ja henkilöön meneviä kiistoja Internetin uskonto-foorumeilla? Ryhdymmekö ehkä ylläpitämään näitä kiistoja keksimällä aina vain uusia ihmisiä erottavia tekijöitä ja teemoja jotka synnyttävät ristiriitaisuuksia ihmisten välille? Vai teemmekö jotain - jotain ihan muuta:)?

    • EclipsE

      "Minä en ole koskaan ymmärtänyt hihhuleita, mutta nyt ymmärrän. Kiitos EclipsE."

      Nyt myöskin ihmiset näkevät että mitä on kun heittää helmiä sioille.
      Meinaavat paskassapyörijät sotkea ne omaan sontaansa.

    • EclipsE

      on erittäin imartelevaa että ihmiset availevat minun vaiheistani kertovia otsikkoja, ja ihmetellen ottavat jakeita esille.

      En voi muuta kuin olla tyytyväinen.

      • kyttäilijä

        kyllä, että olet tyytyväinen itseesi, hyvä niin. Sanasi puhukoot puolestasi.


    • Tellu

      Oletin että kun aloitin sen pötkön missä ihmiset voisivat kertoa omasta saagastaan, löytyisi sen verran kunnioitusta että niitä asioita ei alettaisi rääpöstellä pitkin foorumia.

      Ymmärrän nyt tehneeni pahan virheen yleensä aloittaessani koko touhun. Ei sovi meille suomalaisille avautua... kai. Toisaalta hra E. lienee sen verran kovaksi keitetty tyyppi ettei tästä hätkähdä. Mutta halusin silti sanoa.

      (Toisin kuin moni ehkä luulee en kirjoittanut omista kokemuksistani pelkästään tyrkyttääkseni taas kerran itseäni, vaan senkin vuoksi että minulla ei ole oikeutta vaatia ketään kertomaan henk.koht. juttuja jos itse olen vaiti.)

      • turha

        "Oletin että kun aloitin sen pötkön missä ihmiset voisivat kertoa omasta saagastaan, löytyisi sen verran kunnioitusta että niitä asioita ei alettaisi rääpöstellä pitkin foorumia."

        Kipases katsomassa kuka ensimmäisenä alkoi mollaamaan muiden katsomuksia ketjussasi, jonka aloituksessa selvästi pyysit, että niin ei tehtäisi. Miksi pimennystä pitäisi kunnioittaa jos hän ei kunnioita muita?

        "Ymmärrän nyt tehneeni pahan virheen yleensä aloittaessani koko touhun. Ei sovi meille suomalaisille avautua... kai."

        Ideasi oli hyvä ja sen epäonnistumisesta voi syyttää vain niitä jotka eivät totelleet toivomustasi olla pilkkaamatta muiden näkemyksiä.

        "Toisaalta hra E. lienee sen verran kovaksi keitetty tyyppi ettei tästä hätkähdä. Mutta halusin silti sanoa."

        Lues kuinka hänen näkemyksensä kehittyi. Veikkaan, että pimennys pitää näitä juttuja vain todisteena hänen pyhyydestään ja asemastaan profeettana.

        "(Toisin kuin moni ehkä luulee en kirjoittanut omista kokemuksistani pelkästään tyrkyttääkseni taas kerran itseäni, vaan senkin vuoksi että minulla ei ole oikeutta vaatia ketään kertomaan henk.koht. juttuja jos itse olen vaiti.)"

        Edelleen, ideassasi ei ollut mitään vikaa, syytät itseäsi trollien sekoiluista.


      • Tellu
        turha kirjoitti:

        "Oletin että kun aloitin sen pötkön missä ihmiset voisivat kertoa omasta saagastaan, löytyisi sen verran kunnioitusta että niitä asioita ei alettaisi rääpöstellä pitkin foorumia."

        Kipases katsomassa kuka ensimmäisenä alkoi mollaamaan muiden katsomuksia ketjussasi, jonka aloituksessa selvästi pyysit, että niin ei tehtäisi. Miksi pimennystä pitäisi kunnioittaa jos hän ei kunnioita muita?

        "Ymmärrän nyt tehneeni pahan virheen yleensä aloittaessani koko touhun. Ei sovi meille suomalaisille avautua... kai."

        Ideasi oli hyvä ja sen epäonnistumisesta voi syyttää vain niitä jotka eivät totelleet toivomustasi olla pilkkaamatta muiden näkemyksiä.

        "Toisaalta hra E. lienee sen verran kovaksi keitetty tyyppi ettei tästä hätkähdä. Mutta halusin silti sanoa."

        Lues kuinka hänen näkemyksensä kehittyi. Veikkaan, että pimennys pitää näitä juttuja vain todisteena hänen pyhyydestään ja asemastaan profeettana.

        "(Toisin kuin moni ehkä luulee en kirjoittanut omista kokemuksistani pelkästään tyrkyttääkseni taas kerran itseäni, vaan senkin vuoksi että minulla ei ole oikeutta vaatia ketään kertomaan henk.koht. juttuja jos itse olen vaiti.)"

        Edelleen, ideassasi ei ollut mitään vikaa, syytät itseäsi trollien sekoiluista.

        Kai se on vaan uskottava, että kaikki lapset eivät halua leikkiä kiltisti... Ja mitä enemmän täällä selittelen omia ajatuksiani ja aikomuksiani, ja vetoan milloin mihinkin, sitä Suurempi Syntinen minä olen niiden silmissä jotka vihaavat minun maailmankatsomustani. Hiisi tässä enää selittelemään yhtään mitään.

        Onpahan ollut mielenkiintoista tutkia miten sellainen ihminen toimii, joka käyttää kaikkea mitä sanot sinua vastaan... Ja kuvittelee että itse on ansainnut saada parempaa kohtelua.


      • EclipsE

        Olipas tuo empaattinen kirjoitus.
        Hyvä.


    • -------------

      ------------

    • xxx

      xxx

    • Pakana(M)

      Pimennys-hihhuli on levitaatiohihhuli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      651
      7996
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2283
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2199
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1775
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1262
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1243
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      1165
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      849
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      815
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      754
    Aihe