Kristityt sensijaan ylistävät Jeesusta ja tottelevat Hänen kastekehoitustaan ottaa kaste. Raamatun kaste kehoitus kuuluu niille jotka uskovat Kristukseen Lunastajanaan:
Mitä siis vielä viivyttelet, vaan mene ja anna kastaa itsesi Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Jeesus näytti itse esimerkin, kun pyysi Johannes-Kastajaa kastamaan hänet.
Oletko sinä itse pyytänyt kastamaan itsesi sillä sillä ainoalla kasteella, joka on Jeesuksen esimerkin mukainen, siis uskovien upotus kasteella?
Pyytänyt itse kastamaan itsesi, kuten Jeesuskin pyysi Johannekselta?
Jeesus sanoi:
"JOKA USKOO ja kastetaan, niin se pelastuu!"
Usko on se tärkein, sillä ilman uskoa se ei ole kaste, vaan kirkon kirjoihin otto, nimenanto tilaisuus, jota sinä et voi itse päättää, vaan vanhemmat tekevät sen puolestasi, mutta USKO on ihmiselle henkilökohtainen.
Tämän vuoksi kaikista eniten luoppiota tuleekin näistä vauvakastetuista, koska he eivät ole koskaan uskoon tulleetkaan.
Kaste ei ole kaste ilman uskoa!
Mitä siis vielä viivyttelet, vaan mene ja anna kastaa itsesi Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!
Jeesus näytti itse esimerkin, kun pyysi Johannes-Kastajaa kastamaan hänet.
Oletko sinä itse pyytänyt kastamaan itsesi sillä sillä ainoalla kasteella, joka on Jeesuksen esimerkin mukainen, siis uskovien upotus kasteella?
Pyytänyt itse kastamaan itsesi, kuten Jeesuskin pyysi Johannekselta?
Jeesus sanoi:
"JOKA USKOO ja kastetaan, niin se pelastuu!"
Usko on se tärkein, sillä ilman uskoa se ei ole kaste, vaan kirkon kirjoihin otto, nimenanto tilaisuus, jota sinä et voi itse päättää, vaan vanhemmat tekevät sen puolestasi, mutta USKO on ihmiselle henkilökohtainen.
Tämän vuoksi kaikista eniten luoppiota tuleekin näistä vauvakastetuista, koska he eivät ole koskaan uskoon tulleetkaan.
Kaste ei ole kaste ilman uskoa!
Vastaukset 57
Vanhimmat
Jeesus vihittiin ylimmäisen papin tehtävään Jordanilla. Jeesuksen kastetta ei edeltänyt mitään uskoontulon kokemuksia.
Jeesuksen kasteessa tuli Pyhä Henki päälle ja Jumala tunnusti isyytensä. Aivan sama tapahtuu, kun kristityt vievät lapsensa kasteelle. "Tämä on minun rakas poikani/tyttäreni".
Vanhimmat arkeologiset todisteet eli vainottojen kristittyjen kallioon hakkaamat piirrokset kuvaavat Jeesuksen kastamista valelemalla Jordanilla. Kastettava on kumartuneena eteenpäin, kun Johannes valaa vettä hänen päälleen.
Hänen pojiksi ja tyttäriksi Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta. Vauva ei voi vihkiytyä vielä, kun ei voi suullaan tunnustaa edes uskoaan. Hänelle riittää, että me siunaamme hänet Jeesuksen nimessä!
Emme me saa vannoa vihkivalaa toisen ihmisen nimissä!"
Alkukirkon ajalta ei ole yhtään mainintaa, että perheen lapsi olisi otettu erilleen ja jätetty kastamattomaksi ulkopuolelle leirin pelkän ihmisen siunauksen varaan seurakunnan ulkopuolelle.
Lapsen uskoa ja lapsen kastetta ei heiltä kielletty. Vauvat kastettiin Kristuksen ruumiin jäseniksi ja puettiin kasteessa Kristuksen vanhurskauteen. Lapsilla on etuoikeus kristilliseen kasteen lahjaan. Sallikaa lapsien tulla Jeesuksen luokse saamaan kasteessa Jeesuksen "kosketusta".
Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"
"Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."
"Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
mutta kerron tähän, että olen vauvana kastettu, enkä ole toistamiseen vesikasteella käynyt ja myöhemmin, silloin, kun tunnustin Jeesuksen Herrakseni olen saanut Pyhän Hengen kasteen, eli kohdallani toteutui se Johannes Kastajan kertoma totuus, että hänen jälkeensä tulee Hän........
Kaste ei pelasta ketään, mutta USKO PELASTAA, sillä se tuo uudelleen syntymisen ylhäältä, Jumalasta.
Vesikaste sisälättä LUPAUKSET ja siksi se kaste on kristityille kallis ja jokainen uskovainen tahtoo sen saada joko vauvana tai myöhemmin.
En ala tästä enempää väittelemään, sillä tiedän, että kohta aletaan vedota kasteen salaisuuteen, tai kuka mihinkin. Kaste on selvä asia, eli vesikasteessa saamme synnit anteeksi ja lupausken pelastukseen ja USKO poistaa lihansaastan, eli synnin ja tuo pelastuksen kuuliaisille, jotka tahtovat elää Sanan opetuksissa ja Pyhän Hengen todistuksessa.
Sanot: "vesikasteessa saamme synnit anteeksi...USKO poistaa lihansaastan"
----
Mitä ymmärrät(te) lihan saastalla, jota kaste ei poista (1. Piet. 3:21)?
Kastetta verrataan voimaltaan ja vaikutukseltaan Nooan arkkiin. Ei ne lapset Nooan arkin ulkopuolella pelastuneet.
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun ARKKIA rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, PELASTUI ARKISSA VEDEN KANTAMANA.
21 TUON ESIKUVAN mukaisesti teidät pelastaa nyt KASTE, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska JUMALA TEKI kanssanne hyvän omantunnon LIITON. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
sinulle, vaikka niin olen jo vastannut aikaisemminkin, mutta Hedelmä ei synny vastauksestani, mutta Jumalan Sana voi sen synnyttää jos uskoo Sanan niin, kuin se on meille annettu.
Synti on lihansaastaa:
Galatalaiskirje 5
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.
24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.
Joka uskoo Jumalan Sanaan rakastaa kastetta, mutta kerron sen, että kaste ilman uskoa ei synnytä uudeksi, eli kaste ilman uskoa ei pelasta ketään, mutta uskon tultua ihminen syntyy uudeksi ja näin vesikaste jää voimaan.
Jeesus sanoo sylilapsella olevan sitä oikeata lahjauskoa, joka tulee taivaan puolelta. Mutta mihin uskoon sinä olet ennen aikuiskastettasi kääntynyt, siitä en mene takuuseen.
"Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen."
Ei Paavalille olisi enää mitään synneistä puhuttu kastetilaisuudessa, jos synnit olisi jo sitä ennen pesty muulla tavalla pois.
Paavali meni synneissään kasteelle syntien pesua varten. Jos Paavali olisi ollut uudestisyntynyt ennen kastettaan, niin eihän kasteessa olisi enää mitään syntiä tarvinnut uudestisyntyneeltä pois pestä. Kyllä Paavali uudestisyntyi kasteessa elävään toivoon, kuten Room.6:4 sanoo.
Ap. t. 22:16
Ja nyt, mitä viivyttelet? Nouse, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.'
puhu mitään siitä, että lapsi luonnostaan olisi uskossa, vaan Hän osoittaa sillä vertauksella, jonka te täällä väärennätte omiin tarkoituksiinne, että jos uskomme ei ole lapsenkaltaista, emme pääse Jumalan valtakuntaan.
Toiseksi kerron, että minut on kerran vedellä kastettu n. kolmen kuukauden iässä, eli mitä sinä nyt keksisit, jotta saisit minua alennettua, kuten joidenkin pääasiallinen tarkoitus näillä palstoilla on, koska RAKKAUS EI OLE TULLUT ELÄMÄKSI.
Vanhemmat veivät oikeasti myös vauvoja Jeesuksen syliin ja Jeesus sanoo, että lapset uskovat häneen.
"Ja he TOIVAT hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän KOSKISI heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia."
-Jeesuksen "kosketus" on enemmän kuin ihmisen siunaus.
-vanhemmat eivät itse siunanneet omia lapsiaan
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun."
Jeesuksen "kosketus" lapselle tapahtuu uuden liiton aikana kristillisessä kasteessa.
Jokainen uskovainen vanempi vie lapsensa kasteelle, sillä se on oikeus jo sen perusteella, että ala-ikäinen on vanhempiensa vastuulla ja vanhempiensa hallintavallan alaisuudessa, kunnes täysi-ikäisyyden ihmisenä saavuttaa.
Silti Jeesus ei puhu tässä lastenkalaitaisuudesta kertovassa opetuksessa mitään kastamisesta, vaan puhuu, että lapsilla on oikea asenne, eli heillä on kyky uskoa opetukset.
Jeesus siunasi lapset, kuten siunaa aikuisetkin, sillä rakkaus vaatii rakkaudentekoja.
Matteus 19
13 Silloin tuotiin hänen tykönsä lapsia, että hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
14 Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
15 Ja hän pani kätensä heidän päälleen ja lähti sieltä pois.
16 Ja katso, eräs mies tuli ja sanoi hänelle: "Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän, että minä saisin iankaikkisen elämän?"
17 Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "Nämä: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
19 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'".
Vastasit:"Taasen vastaan sinulle, vaikka niin olen jo vastannut aikaisemminkin, mutta Hedelmä ei synny vastauksestani, mutta Jumalan Sana voi sen synnyttää jos uskoo Sanan niin, kuin se on meille annettu".
--
Sanoit ed. viestissäsi: "USKO poistaa lihansaastan..."
--
LIHAN SAASTA tarkoittaa ihmisen luontaista taipumusta synnin tekemiseen.(1.Pt.2:1)
Tätä ihmisen luontaista taipumusta kaste eikä mikään voi poistaa ihmisestä täysin.
Kaste otetaan syntienne anteeksisaamiseksi ja kasteessa saadaan Pyhän Hengen lahja.
Lupaus on teille ja teidän LAPSILLENNE (Apt.2:38,39) ilman ikärajoja.
Taipumusta syntiin kaste eikä usko voi poistaa.
"Kaste vaikuttaa syntien anteeksisaamisen...., jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset."
Miksihän nämä raamatulliset tosiasiat niin moni kieltää ja siten turhentaa kasteen merkityksen?
Liekö syynä omat järjenpäätelmät?
Kaste Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen antaa synnit anteeksi, jopa perisynti tulee siinä pois luetuksi, mutta lupaus ei kuulu, että kasteen perusteella ihmisestä tulee synnitön, vaan Raamattu kertoo, että kaste vedellä ei poista lihansaastaa, eli synti voi uudelleen pesiä, jos ihminen ei valvo itseään Sanan perusteella, sillä vain usko Sanaan ja Pyhän Hengen todistukseen saa nöyrän ihmisen tunnistamaan ja tunnustamaan syntinsä, eli elämään joka hetkisessä parannuksessa, kasvaen kohti synnittömyyttä, joka saavutetaan täydellisen astuessa voimaan, eli kun RAKKAUS ON TÄYDELLISENÄ TULLUT, saa ihminen tulla täydellisyyteen, mutta tänään on vielä laittomuus RAKKAUDEN rinnalla voimassa ja uskovaisen on uskottava Jumalan Sana, jotta ei laittomuus tulisi valituksi ja elämä vaihdetuksi kuolemaan.
Rakkaus pitää yllä elämää!!!
Kasteen jälkeen tulee olla Jumalan Sanan mukainen opetus.
"...lapsilla on oikea asenne, eli heillä on kyky uskoa opetukset.."
---
Raamattu opettaa:
1.Kor. 2:14
"Mutta LUONNOLLINEN IHMINEN ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti".
tuomassasi tiedossa poikkeaa tuomastani tiedosta, eli siitä, että lihansaasta on syntiä ja meidän on joka hetki valvottava itseämme Sanan perusteella, eli kuultava Jumalan käskyt ja pantava omat järkeilyt syrjään Jumalan Sanan tieltä ja näin pelastumme lihansaastalta.
Vai ymmärrötkö sinä tätä, että Pyhä Henki on opettajaksi ja muistuttajaksi annettu sisäämme, jotta me saamme voiman ja ymmärryksen vastustaa syntiä, eli lihansaastaa?
esimerkiksi, eli lapsella on kyky uskoa vanhempiensa opetus tai jonkun muun auktoriteetin opetus, eli ei ole kyse siitä, että lapsi olisi kummempi, kuin aikuinenkaan uskonasioissa, sillä lapsikin tarvitsee opetuksen Jumalan teille.
Meidän aikusten on tultava lasten kaltaiseksi uskossamme, usko jo vihdoin se, eli älä etsi vastustavaa sanomaa, vaan etsi rakkauden kautta tulevaa totuutta, josta sinäkin saat vapauden ja voiman elää Jumalan Tahdossa, sillä meidän on uskottava Jumalan Sana niin, kuin se on meille annettu. Kasteestakin on annettu selkeä tieto, mitä vesikaste LUPAA.
Uuden liiton kaste lapsille alkoi vasta uuden liiton aikana helluntain jälkeen, kun kasteeseen tuli veden lisäksi Pyhä Henki mukaan.Kasteessa lapsi kuulee Jumalan sanaa, joka kuuluu kasteeseen ja tekee sen mitä varten se on lähetetty kasteeseen.
16 Liitto on myös testamentti, ja testamentin tekijän kuolema on aina voitava näyttää toteen."
Jeesus ei eläissään kastanut ketään Johanneksen vesikasteella, joka silloin oli käytössä (Joh.4:2).
Jeesus antoi kastekäskyn kastaa kaikki kansat ja kansoihin kuuluvat lapset omikseen vasta kuolemansa jälkeen ollessaan jo ylösnousemusruumiissa.
Matt.28:19-20
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. [2. Kor. 5:17; Ef. 2:6; Kol. 2:12]
5 Jos kerran yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin kuin hän. [Fil. 3:10,11]
"sillä meidän on uskottava Jumalan Sana niin, kuin se on meille annettu. Kasteestakin on annettu selkeä tieto, mitä vesikaste LUPAA".
--
Kertausta:Mitä kaste ON?
Kaste ei ole pelkkää vettä (vesikaste).
- Kasteessa synnit pestään pois (Apt 22:16). Kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi.
(Mark. 1:4, Luuk. 3:3, Apt. 2:38).
Siinä ihminen pestään ja sydän vihmotaan puhtaaksi pahasta omastatunnosta (Hebr. 10:22).
- Kaste uudestisynnyttää (Joh. 3:5, Tiit. 3:5).
- Kasteessa tullaan osalliseksi Kristuksen kuolemasta ( Room. 6:3) ja osalliseksi Kristuksen ylösnousemuksesta (Room. 6:5).
- Kasteessa saadaan Pyhä Henki ( Apt. 2:38, Apt. 19:6) .
-Kaste pelastaa (1.Piet 3:21, Mark. 16:16) .
- Kasteessa Jumala vaikuttaa meissä uskon ( Kol. 2:12).
- Kasteessa tapahtuu vanhan ihmisen (Aadamin) hautaaminen ja uuden ihmisen hengellinen herääminen ja ylösnousemus rikkomuksiin ja synteihin kuolleesta olotilasta (Room. 6:4-5, Kol. 2:12-13).
Siinä ihmisen vanha luonto, “lihan ruumis” , poisriisutaan, koska kaste on Kristuksen ympärileikkaus (Kol. 2:11).
- Kaste ei ole “lihan saastan poistamista” (liha pysyy aina syntisenä, ja synnin asuinsijana), vaan ennen kaikkea Jumalan meidän kanssamme solmima hyvän omantunnon liitto (1.Piet. 3:21).
- Kasteessa tapahtuu peso, pyhittyminen ja vanhurskautuminen Kristuksen nimessä ja Jumalan Hengessä (1.Kor. 6:11) .
- Kasteessa ihminen pukee Kristuksen ja hänen vanhurskautensa päällensä (Gal. 3:27)
- Kaste pyhittää ja puhdistaa seurakunnan kirkastetuksi, tahrattomaksi, rypyttömäksi, pyhäksi ja nuhteettomaksi Kristuksen morsiameksi (Ef. 5:26- 27).
------
Kaste ei ole ihmisen kuuliaisuuden teko Jumalalle, vaan se on Jumalan teko meille (Matt 3:11, Luuk 3:16, Joh 1:33).
Kaste on siis evankeliumia, ei lakia.
Me olemme siinä Jumalan toiminnan kohteena (objektina).
Jumala itse toimii kasteessamme (subjekti).
Kaste ei ole “lihan saastan poistamista”
Eli; liha pysyy aina syntisenä, ja synnin asuinsijana.
hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta!
mene ja anna kastaa itsesi":
Jeesuksen Kristuksen käskystä ja oman uskosi tunnustuksen perusteella kastan sinut nimeen: "Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen":Aamen!
Ainoastaa uskovilla on OIKEUS kastattaa itsensä! Jos uskomaton menee kasteelle se ei mitään hyödytä.
Kasteessahan ne synnit pestään pois ja Pyhä Henki vuodatetaan puhtaaseen sydämeen, niin silloin ihminen alkaa uskoa ja tulee hyvä omatunto.
"Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista."
pestäisiin pois ja vanha ihmisesi haudattaisiin ja sieltä kastevedestä nousisi uusi luomus, Jumalalle otollinen rakkauden täyttämä ihminen joka haluaa elää Jumalan mielenmukaista elämää, tehden sitä mikä on omantunnon mukaista ja hyvää. Kaste on tavallaan symbooli kaiken entisen pois pesemisestä. Mutta ilman sitä ennen tapahtunutta mielenmuutosta se on ihan turha toimenpide.
jotka uskoivat Häneen:
Joh 4:1
Mutta vauvoja ei Jeesus kastanut!!!!
Olet saanut valheen hengen siinä uudestikasteessa. Samoin on käynyt muillekin uudestikasteita ottaneille!
Siinä kertomuksessa, kun vanhemmat veivät lapsiaan saamaan Jeesuksen pelastavaa ja parantavaa kosketusta, ei ollut ollenkaan kysymys mistään kastetilanteesta.
Luuk. 18:15
Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, jotta hän koskisi heihin. Tämän nähdessään opetuslapset moittivat tuojia, [18:15-17: Matt. 19:13-15; Mark. 10:13-16]
Ja Jeesuksen eläissä oli käytössä Johanneksen vesikaste, joka lakkasi kun Johannes mestattiin.
Jeesus henkilökohtaisesti ei kastanut ketään ei sen paremmin aikuisia kuin lapsiakaan Johanneksen vesikasteella.
Joh.4:2
-92 käännös
2 tosin hän ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa.
-38 käännös
2 -vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa-
Biblia
2 (Vaikka ei Jesus itse kastanut, mutta hänen opetuslapsensa,)
noita "varmoja" mielipiteitään heittelee.
Valheenhenki on rakkaudettomissa ja väittelevissä ihmisissä. He ovat niin röyhkeäksi käyneet, että he väittävät totuutta vastaan ja vääristävät Jumalan Sanan.
Johannes 3
22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.
23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
24 Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen.
25 Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta.
26 Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä".
lihansaastan, sillä senhän me tiedämme, että lihansaastainen ei pääse Jumalan valtakuntaan.
Synti asuu meissä niin kauan kuin elämme.
Lopullisesti pääsemme siitä eroon vasta kuolemassa.
Uskovaa synti ei voi kadottaa, koska sitä ei meille enää lueta.
-
Room. 7:24,25
--
24."Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista"?
25. Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!
Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
(Lue koko Room. 7:s luku!)
Eihän Jeesus kastanut syntistä naistakaan Johanneksen kasteella, vaan antoi synnit anteeksi sillä valtuutuksella, joka hänellä oli maan päällä ollessaan.
Mark. 2:10
Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin"
Luuk. 18:15
Ja he toivat hänen tykönsä myös pieniä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia.
Ps.51:7
Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun.
----
Jeesus itse ei kastanut ketään Johanneksen vesikasteella. Ei aikuisia eikä lapsia.
Joh.4
1 "Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes
2 -vaikka JEESUS EI ITSE KASTANUT, vaan hänen opetuslapsensa-
3 jätti hän Juudean ja meni taas Galileaan."
niin tein aloituksen tuosta lihansaastasta ja miten siitä pääsee irti.
Sinäkö todella aiot jäädä uskomukseen, että meillä ei ole oikeus päästä lihansaastasta eroon?
Tosin me joudumme naulamaan lihantahtomme sen Uhrin perusteella, minkä Jeesus meidän puolestamme Isän eteen antoi, siihen ristiin, mihin synnit naulittiin, eli edeltä tehty teko, jonka Jumala on Itse tehnyt, antaa meille oikeuden kasvaa vapauteen. Synti tuo orjuuden, kuuliaisuus Jumalan Tahdolle tuo vapauden.
Paavalikin kertoi, että käsky Sana on hyvä, sillä se herättää näkemään synnin ja vaikka synti tuokin kuoleman, niin Jeesuksen voitto kuolemasta antaa meille armosta pelastetuille ELÄMÄN, sillä meidän ei tarvitse jäädä syntiin ja käskyjen vastustamiseen. Saamme Jumalan armosta kasvaa vapauteen ja rauhaan. Armon alla me kasvamme, emme lain alla.
"Sinäkö todella aiot jäädä uskomukseen, että meillä ei ole oikeus päästä lihansaastasta eroon"?
---
Tarkoitatko, että uskovasta tulee synnitön, kun tarpeeksi pyhittyy?
täydellisyyttä. Tässä ajassa emme sitä saavuta muuta, kuin Jeesuksessa, eli Jumala katsoo meidät täydelliseksi Poikansa verenkautta, mutta se ei todellakaan tarkoita sitä, että meillä ei olisi kilvoitus täällä voittopalkintoa kohti. Varoittaahan Sanakin siitä, että joku voi ottaa kruunun, joka on jokaiselle luvassa, jos ihminen uinahtaa valvomattomaan uneen. Ölyä ei löydy valvomattoman lampusta, eli Pyhä Henki ei asu ihmisessä, joka ei tavoittele täydellistä rakkautta.
Miksi Jeesus, eli Jumala tuli tänne 33 vuodeksi ja niitä kolmeksi vuodeksi julkiseksi opettajaksi, jos te ette tahdo uskoa Sanaan ja panna lihantahtoanne ristiin Jumalan Tahdon tieltä. Ajan kuluksiko Jeesus puhui tänne Sanansa, joka tänäänkin on keskuudessamme?
Ilmoitus:
Johannes 3
22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.
23 Mutta Johanneskin kastoi Ainonissa lähellä Salimia, koska siellä oli paljon vettä; ja ihmiset tulivat ja antoivat kastaa itsensä.
24 Sillä Johannesta ei vielä oltu heitetty vankeuteen.
25 Niin Johanneksen opetuslapset rupesivat väittelemään erään juutalaisen kanssa puhdistuksesta.
26 Ja he tulivat Johanneksen luo ja sanoivat hänelle: "Rabbi, se, joka oli sinun kanssasi Jordanin tuolla puolella ja josta sinä olet todistanut, katso, hän kastaa, ja kaikki menevät hänen tykönsä".
"...se ei todellakaan tarkoita sitä, että meillä ei olisi kilvoitus täällä voittopalkintoa kohti".
---
Virren 405 sanat sopivat tähän hyvin.
--
1.
Kirkkautta kohti kulje
kilvoitellen uskossa.
Viettelysten portit sulje,
hylkää synti, maailma.
2.
Tie vie kaita riemuun taivaan,
portti ahdas kunniaan.
Voi, niin moni vaipuu vaivaan
synnin tietä kulkeissaan.
3.
Kilvoittele säikkymättä
pilkkaa, tuskaa, kuolemaa.
Uskon tieltä väistymättä
Herran kansa voiton saa.
4.
Taistelussa katse nosta
Herraan, uskon alkajaan.
Kiusausten ahdingosta
Jeesus nostaa armollaan.
5.
Pysy hänen armossansa,
valvo aina rukoillen.
Kruunun voittaa Herran kansa
jälkeen ahdistuksien.
6.
Hän on auttajana tiellä,
siihen luota, voimaton.
Julman nuolet sammuu siellä,
missä Herra kilpi on.
7.
Herran voimin rohkeasti
nouse yhä uudestaan.
Luota Herraan loppuun asti,
kerran sinut kruunataan.
...ettei Jeesus itse kastanut ketään, vaan Hänen opetuslapsensa (Joh. 4:2).
Miksi tätä on niin vaikea myöntää!
Joissakin uskonsuunnissa ei tehdä eroa uuden ja vanhan liiton kesken.
Johanneksen kastetoiminnasta haetaan perusteluja sille, kun he jättävät lapsensa kastamatta uuden liiton kasteella, joka on ihan eri kaste, kuin Johanneksen vesikaste.
Ilmoitus tarkkaan. Toivottavasti saat totuudesta kiinni.
Johanneksen ilmestys 3
1 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.
4 Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.
6 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9 Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.
10 Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.
11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.
13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.
20 Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
22 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"
Kuinka monta aikuista jeesus kastoi raamatun mukaan?
4:1 Kun nyt Herra sai tietää fariseusten kuulleen, että Jeesus teki opetuslapsiksi ja kastoi useampia kuin Johannes
4:2 - vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan hänen opetuslapsensa -
VAIKKA JEESUS EI ITSE KASTANUT
Miksi "uskovat" aina kieroilevat ja valehtelevat?
sanat ovat opettavia ja tuokin virsi sopii hyvin keskusteluumme. Meillä todella on kilvoitus siitä, että kuulemme Jumalan opetukset hylkäämällä järkemme päätelmät Sanan opetuksen tieltä, sillä ei usko ole sitä, että tunnustetaan Jeesus Herraksi ja siihen se jää, vaan siitä alkaa kilvoitus ja kasvu.
vainen käärme Sunin yrttitarhassa.
saatanalle kiroaja! Hän ei usko Jumalan armoon, eikä Jeesuksen lunastukseen! Hän ei lukeudu kristinuskovaisiin. Hänen mielestään Jumala uhrasi Poikansa saatanalle! Aika iso ero siinä, miten kristityt tämänkin asian näkevät, vai kuis on?
Jokainen Totuuden Hengen saanut tietää, että Suni on oikea profeetta.
Jumalan Pyhä Henki todistaa sen yhdessä minun Henkeni kanssa. (=Jeesus minussa)
Mutta totuus paljastuu paatuneille hurmahengille vasta taivaan portilla:
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Et voi olla vakavissasi. Kovin on matalalle olet pannut profeetaksi julistamisen vaatmukset. Suni ei täytä ainakaan minun näkemystäni Jumalan profeetasta. Ei kukaan .. siis .. ei KUKAAN oikea profeetta sano että Jumala uhrasi Poikansa saatanalle - vaikka kuinka sitten käyttäisi synonyymejä. Miksi ei??? KOSKA sellainen väitös on TÄYSIN Raamatun vastainen. Sillä Raamatun mukaan (ja minä luotan Raamattuun) pahuus teki SUUREN RIKOKSEN Jumalaa vastaan vuodattaessaan VIATTOMAN VEREN. Ymmärrätkö? Viattoman veren vuodatus on synti ja synnin palkka on kuolema.
Siis kaikki puheet että Jumala uhrasi saatanalle tai yleensäkään otti viettoman elämän tai oli edes mukana jollain tavalla ovat aivan tuulesta temmattua lööperiä ja ymmärtämättömyyttä. Ei yksikään profeetta sanoisi sellaista - joten Suni ei ole mikään opikea profeetta.
Ja paljon muutakin osoittaa samaa .. mutta tuo on niin väkevä todiste että ei tarvitse muusta edes puhua, se turhaa ...
Moneen kertaan on jo selvitetty, että saatanalle uhraaminen tarkoitti sitä vaihetta, kun Jumala antoi poikansa pahojen ihmisten tapettavaksi.
Kukaan ei ole väittänyt, että Jeesus jäi saatanan haltuun ja uhriksi lopullisesti.
Ap. t. 3:15
mutta elämän ruhtinaan te tapoitte; hänet Jumala on herättänyt kuolleista, ja me olemme sen todistajat.
kunnioittaa Jumalaa ja Jesusta Kristusta senverran ettei tuollaisia möläyksiä suustaan päästele!
Jumalan profeetta ilmoittaa AINA tulevia ja OIKEASSA HENGESSÄ, eikä syyttäjähengessä, kuten suni tekee. Suni ei ole kuin oman mielikuvituksensa tuotetta profeettana. PISTE!
pyytäen jopa akaltaan anteeksikin. Jos näin olet tehnyt, niin siitä asiasta nostan hattua,(siis anteeksipyynnöstä, en huoraamisesta) mutta tuo kaikki muu onkin sitten jo oman pääsi tuotetta. Miksi suni olisi askeltakaan edellä yhdestäkään syntisestä? Samaan armoon hänenkin on tyytyminen, jos aikoo pelastua!
Jumalan profeetallinen sana voi koskea myös menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta aina tuhansien vuosien päähän.
Ennustajaeukot ja muut tietäjähenget ilmoittelee noissa lahkojen kokouksissa, minkä värisellä autolla ajoit pihaan ja mikä tauti sinua vaivaa, kun yrittää että menisit heidän uudestikasteilleen sidottavaksi valheen alttarin sarviin kiinni.
Teuvo Suni on oikea Jumalan asettama profeetta, jolla on Totuuden Henki.
jos et sitä ennen tiennyt! Totuuden Henki ei PUHU SOPIMATTOMIA! Se ei sanoisi missään olosuhteissa eikä mitenkään edes vihjaileisi mitään yhtä tökeröä, mitä Suni tekee. Totuuden Henki toimii AINA Jumalan kunniaksi ja koroittaa Jeesusta Kristusta.
Vain täysin jumalaton kylmä ihminen voi sanoa, että Jumala uhrasi Jeesuksen saatanalle! Näin tekee suni! Totuuden Henki EI EREHDY, eikä valehtele, EIKÄ PUHU SOPIMATTOMIA!
Mitään sellaista "vaihetta" ei ole olemassakaan, että Jumala ANTOI Poikansa TAPETTAVAKSI.
Tarkoitatko ihan tosissasi että Jumala antoi Poikansa Pahuudelle tapettavaksi? Että tässä tämä Poika nyt sitten on - sen kun tapatte.
Etkö todella huomaa kuinka takaperoista koko touhunne on??
Jeesus tuomittiin kuolemaan Jumalan VASTAISELLA epäoikeudenmukaisella (synnillisellä) tuomiolla. Jumala antoi Jeesuksen valita, ja Jeesus valitsi Jumalan valtakunnan - synnittömyyden - ei suutansa avannut, ei Jumala tapattanut Poikaansa vaan herätti kuolleista koska hän ei ollut kuolemaa ansainnut, vaan iankaikkisen elämän.
Et taida oikein olla mukana näissä uskon hommissa sinäkään?
vaan tunget mukaan keskusteluihin?
Sinut on tunnistettu!
Teuvohan on poissa ilmoituksensa mukaisesti kaksi viikkoa.
Kaltaisillasi hörhöillä on tänä aikana mahdollisuus ihan vapaasti esittää valheitaan.
Teuvon "manageri"?
Matteuksen evankeliumi:
27:46 Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
Markuksen evankeliumi:
15:34 Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: "Eeli, Eeli, lama sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
NÄIN PÄÄTTYIVÄT JEESUKSEN VALHEET JUMALASTA!