Vasaralla uhannut mies ryösti kultaliikkeen

Arviolta parikymppinen mies ryösti vasaralla uhaten kultaliikkeen Kauniaisissa lauantaiaamuna. Kukaan ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä. Liikkeessä ei ollut tekohetkellä asiakkaita.

Ryöstö tapahtui ostoskeskuksessa Thurmanin puistotiellä noin kello 10.25. Tummilla vaatteilla itsensä peittänyt mies uhkasi liikkeen henkilökuntaa vasaralla ja sai mukaansa saaliin, jonka arvoa ei ollut vielä iltapäivällä määritelty.

- Kyse ei kuitenkaan ole mistään huomattavasta saaliista, komisario Jukka Paasio luonnehti.

Koska ryöstäjä oli peittänyt itsensä hyvin, hänestä saatiin vain vähän tuntomerkkejä. Miestä luonnehdittiin Paasion mukaan pitkähköksi.

Ryöstäjä poistui paikalta jalkaisin, mutta hänen pakoreitistään ei juurikaan ole havaintoja.

http://iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1527063
1153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ihan toiset palstat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hhghjghj kirjoitti:

Arviolta parikymppinen mies ryösti vasaralla uhaten kultaliikkeen Kauniaisissa lauantaiaamuna. Kukaan ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä. Liikkeessä ei ollut tekohetkellä asiakkaita.

Ryöstö tapahtui ostoskeskuksessa Thurmanin puistotiellä noin kello 10.25. Tummilla vaatteilla itsensä peittänyt mies uhkasi liikkeen henkilökuntaa vasaralla ja sai mukaansa saaliin, jonka arvoa ei ollut vielä iltapäivällä määritelty.

- Kyse ei kuitenkaan ole mistään huomattavasta saaliista, komisario Jukka Paasio luonnehti.

Koska ryöstäjä oli peittänyt itsensä hyvin, hänestä saatiin vain vähän tuntomerkkejä. Miestä luonnehdittiin Paasion mukaan pitkähköksi.

Ryöstäjä poistui paikalta jalkaisin, mutta hänen pakoreitistään ei juurikaan ole havaintoja.

http://iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1527063

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu