Kun täällä yhä vain asiasta keskustellaan, niin saanen minäkin suunvuoroa. Eniten minua ihmetyttää, että Oiva Härkönen tässäkin asiassa vain toistelee samaan mantraansa, jossa tekee Rytin, Tannerin ja Mannerheimin suursyyllisiksi – kas, kun ei vaadi, että Mannerheimkin olisi pitänyt panna sotasyyllisvankeuteen!
Kun Oiva kuitenkin on jonkin verran perehtynyt historiaan, ja kun insinöörimiehellä täytyy olla jonkin verran ymmärrystäkin, en millään voi uskoa, että hän oikeasti näkisi asian olevan niin kuin sanoo. Ei, vaan sen selittänee se, että hän kokee kipeästi Kekkosen takinkäännön, joka rumasti korostuu suoraselkäisenä pysyneen Tannerin rinnalla, ja siksi hän kääntää asian nurinperin.
Ei kai Oiva oikeasti voine olettaa olevansa pätevämpi tuota asiaa – jatkosodan syitä ja Tannerin arvoa – arvioimaan kuin ne kymmenet historian tutkijat, jotka ovat olleet toista mieltä. Juhani Suomikaan ei ole tainnut tuossa asiassa pystyä Tanneria mollaamaan, kun olisi joutunut samalla molllamaan vielä enemmän Kekkosta, joka toivoi revanssia vähintään yhtä kiihkeästi kuin Ryti ja Tanner; talvisodan aikanahan hän oli noita paljon sotakiihkoisempi.
Sitä en ihmettele, että täällä eräät ”miehet” ja monet muut vaille kaikkia tietoja, hengenlahjoja ja käytöstapoja jääneet puhuvat eivät pysty asettumaan tuohon 67 vuoden takaiseen tilanteeseen, mutta Oivan vastenmielinen jälkiviisaus ei ole uskottavaa. Mutta miksi ihmeessä hän tuossakin asiassa turvautuu aina vain samaan mantraansa, kuten aina Kekkostakin koskien, ja että ”Anneli ei valehdellut kertaakaan”. Tuollaista ei ainakaan älykkyydeksi voida kutsua hyvällä tahdollakaan.
Jos on hankkinut jonkin verran tietoja asiasta ja ajatellut niitä, ja jos on jonkin verran ymmärrystä, niin on helppo asettua suomalaisten ja johtajiemme asemaan kesällä 1941. Sellaisia johtajia meillä ei olisi voinut olla, jotka olisivat voineet estää lähtemisemme jatkosotaan. Kansa olisi pannut sellaiset johtajat viralta ja vaikka hengiltä päästäkseen pois Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen ja hyökkäysuhan alta, kun lisäksi näytti tarjoutuvan hyvä mahdollisuus saada kirjatuksi talvisodan epäoikeudenmukainen rauha, joka oli sodan syistä suurin.
Jospa vielä pieni kertaus asiasta. En nyt laita tähän aikaisemmin esittämääni – jota on paljon – vaan tämä on ihan uutta. Aluksi lyhyt tiivistelmä, sitten hieman yksityiskohtiakin. Asiatiedot näihin löytyvät kyllä netistäkin vaikkapa hakusanalla ”jatkosota”; niitä minäkin nyt käytin melkoisesti hyväkseni:
- - -
Moskovan rauha jäi lyhytikäiseksi, kuten sitä solmittaessa jo arveltiin ja toivottiin. Rauhan rikkoutumiseen ja jatkosodan syttymiseen vuonna 1941 on runsaasti syitä. Yksi merkittävimmistä on Suomessa tunnettu katkeruus rauhanehdoista. Aluemuutokset olivat suuria ja niiden hyväksyminen vaikeaa niin kansan kuin poliitikkojenkin keskuudessa. Kauna ja viha Neuvostoliittoa kohtaan vahvistui. Neuvostoliitto teki parhaansa kasvattaessaan vihaa itseään kohtaan niillä välirauhan aikaisilla härskeillä painostustoimilla, joista olen minäkin täällä kertonut.
Neuvostoliiton painostuksen johdosta Suomessa pelättiin välirauhan aikaan jatkuvasti Neuvostoliiton uutta hyökkäystä. Aseita haalittiin mistä suinkin mahdollista, ja Kannaksen menetettyjä puolustuslaitteita korvaamaan rakennettiin Salpalinjaa. Neuvostoliitossa ajateltiin Suomen mahdollisesti yrittävän kostaa aluemenetykset jonkin ulkovallan tuella. Molemminpuolinen epäluulo ja kyräily ei ollut kestävä alusta rauhalle.
Saksan Barbarossa-suunnitelma tulikin eräässä mielessä Suomelle kuin tilauksesta. Se tarjosi mahdollisuuden oikaista vääryys, korkojen kera. Lisäksi ajateltiin, että vahvan liittolaisen avulla Neuvostoliiton alituinen uhka voitaisiin poistaa tai vähintäänkin pitää kurissa. Saksahan oli jo osoittanut hämmästyttävää voimaa nopeilla valloituksillaan länsi-, itä- ja pohjoisnaapureissaan.
Saksan rinnalle Suomea ajoi mielestämme oikeutettujen toiveittemme lisäksi yleinen kansainvälinen tilanne. Maailmansota oli käynnissä, Saksa oli siis valloittanut Norjan ja Ruotsi piti tiukasti kiinni puolueettomuudestaan. Suomi oli kahden voimatekijän, Saksan ja Neuvostoliiton, puristuksissa. Jo toisen suututtaminen oli ollut lähes kohtalokasta, molempien kanssa huonoihin väleihin joutuminen kansallinen itsemurha. Suomen oli siis jokseenkin mahdotonta kieltäytyä Saksan ehdotuksista.
Oma propaganda oli antanut talvisodan rintamatapahtumista liian ruusuisen kuvan. Kun rauha sitten tuli, olivat sen ehdot suuri järkytys. Kovia ehtoja oli vaikea hyväksyä, kun omien joukkojen uskottiin yhä olevan tilanteen herroina.
Puhtaasti muodollisesti nähtynä jatkosodan syy on yksin Neuvostoliitossa. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon sen hermot pettivät ja se suoritti Suomeen pommituslentoja ennen suomalaisten ryhtymistä sotatoimiin.
Talvi- ja jatkosota olivat yhtä ja samaa puolustustaistelua, jonka ainoana tavoitteena oli pelastaa maa Neuvostoliiton hyökkäykseltä. Jatkosodan syy oli talvisodassa ja Neuvostoliitto yksiselitteisesti hyökkääjä. Suomi oli tahratonta eloonjäämistaistelua käynyt suurvaltapolitiikan uhri.
- - -
Molotov myönsi Venäjän aloittaneen sodan
Paasikivi ja Enckel olivat Moskovassa maalis-/huhtikuussa 1944 tunnustelemassa rauhanehtoja. Lainaan keskusteluselostusta Molotovin kanssa: "Suomen neuvottelijat olivat kuitenkin ehdottaneet, että Suomi saisi korvaukseksi Petsamon alueesta pitää Viipurin kaupungin, Saimaan kanavan ja Vuoksenlaakson teollisuusalueen sekä myös Viipurin läänin itäosan (pohjoisosan).
Molotov vastasi terävästi, että Suomi oli kolme kertaa aloittanut sodan Neuvostoliittoa vastaan. Meihin ei sen vuoksi voitu luottaa. Moskovan rauhan rajat olivat välttämättömät. Kun senaattori Paasikivi huomautti, ettei Suomi ollut ainakaan 1939 ollut hyökkäävänä puolena, Molotov vastasi, ettei Suomi ollut silloin halunnut myöntyä muutamiin mitättömiin myönnytyksiin, joista se lisäksi olisi saanut huomattavan korvauksen. »Pitäkää mielessänne, ettei Neuvostoliitto hyökännyt vuonna 1941.»
Tähän Paasikivi lausui, että hänellä oli edessään luettelo tämän sodan ensimmäisistä sotatapahtumista. Luettelo osoitti, että ensimmäiset vihollisuudet suoritti Neuvostoliitto Suomea vastaan. Juuri tällöin Molotov huomautti: »Kun teillä jo oli saksalaisia divisioonia maassa.» Täten Molotov myönsi Venäjän aloittaneen vihollisuudet Suomea vastaan - eli Jatkosodan.
Presidentti Risto Ryti Suomesta tulleista pommituksista:
”Ulkoasiainkomissaari Molotovin kesäkuun 22 p:nä pitämässään puheessa tekemien väitteiden johdosta, että Suomesta käsin olisi hyökätty Neuvostoliittoon, ilmoitettiin lähetystöille, ettei mitään tällaisia hyökkäyksiä ollut tapahtunut paremmin Suomen puolustusvoimien kuin kenenkään muunkaan taholta.
Annoin omasta puolestani heti ottaa myöskin selon näistä väitetyistä hyökkäyksistä ja sain viralliset vastaukset, etteivät suomalaiset lentovoimat olleet tehneet mitään hyökkäyksiä tai lentoja Neuvostoliiton alueelle tai sen yli ja että ne saksalaiset koneet, jotka olivat pommittaneet Pietaria ja Kronstadtia ja joiden venäläiset olivat väittäneet tulleen Suomen lentokentiltä, olivat tehneet hyökkäyksensä eräältä Itä-Preussissa olleelta lentokentältä käsin.”[xxi]
Kauttakulkusopimus
On esitetty väitteitä myös siitä, että Venäjä olisi hyökännyt Suomen alueelle siksi, että Suomi oli sallinut saksalaisten joukkojen kauttakulun alueensa kautta Pohjois-Norjaan ja Suomen alueella oli siten saksalaisia joukkoja 22.6.1941.
Tarkastellaanpa tätäkin asiaa tarkemmin.
”Puristuksissa kahden suurvallan välissä meidän oli ollut pakko tehdä myönnytyksiä kummallekin taholle, sillä voimamme eivät olisi riittäneet tiukan puolueettomuuden ylläpitämiseen. Vaatimalla kauttakulkuliikennettä Hankoon ja sieltä takaisin oli kuitenkin juuri Neuvostoliitto pakottanut Suomen tekemään ensimmäisen poikkeuksen puolueettomuuden tieltä. Oli näin ollen johdonmukaista, että Molotov keskustellessaan 23. kesäkuuta Suomen lähettilään kanssa ei sanallakaan kosketellut sen paremmin Saksan kanssa tekemäämme kauttakulkusopimusta kuin saksalaisten joukkojen oleskelua maassamme, vaan rajoittui taas syyttämään Suomea hyökkäyksestä, jommoista ei ollut tapahtunut. Neuvostohallitus oli päättänyt vetää Suomen sotaan.”[xxxi]
Eli Venäjä oli ensin pakottanut Suomen hyväksymään Suomen kannalta erittäin vaarallisen venäläisten joukkojen kauttakulun Hankoon. Vaarallinen se oli siksi, että joukot kulkivat aivan Suomen pääkaupungin vierestä, joten niitä olisi voitu käyttää yllättävään hyökkäykseen pääkaupunkiamme vastaan.
Myös Ruotsi oli Suomea sotilaallisesti voimakkaampana maana antanut Saksalle joukkojen kauttakulkuoikeuden Norjaan. Vielä Venäjän aloitettua Jatkosodan Suomea vastaan Ruotsi salli kuljettaa Saksalaisen divisioonan Ruotsin rautateitä pitkin Oslosta Tornioon ja sitä kautta Suomeen. Ruotsi antoi luvan 25.6.1941 iltapäivällä ja ensimmäinen joukkojen kuljetusjuna oli lähtenyt Norjasta jo heti puolen päivän jälkeen 25.6.[xxxii] Eli Saksa oli varma siitä, että Ruotsi myöntää kauttakulkuluvan.
Siten ei voitane pitää mitenkään kummallisena, että Suomikin salli saksalaisten joukkojen kuljetuksen alueensa lävitse Pohjois-Norjaan. Nämä kuljetukset eivät olleet Suomen kannalta läheskään yhtä vaarallisia kuin Venäjän joukkojen kuljetukset Hankoon.
Kun Saksa miehitti Norjan se takavarikoi Norjassa olleet 20 laivalastillista puolustustarvikkeita, jotka olivat Suomen omaisuutta ja tulossa Suomeen (Talvisodan aikaisia tilauksia).[xxxiii] Saksa piti ehtona sille, että sallisi tämän materiaalin (osittain sitä korvaavan materiaalin) tulon Suomeen sen, että Suomi tekee kauttakulkusopimuksen Saksan kanssa.[xxxiv] Venäjä uhkasi parhaillaan hyökätä Suomeen ja hyökkäystä pidettiin todennäköisenä, joten Suomi tarvitsi välttämättä nämä puolustustarvikkeensa. Puna-armeija oli saanut käskyn olla valmiina hyökkäämään Suomeen 15.8.1940.[xxxv]
Siinä vaiheessa kun Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, niin Suomessa oli hyvin vähän saksalaisia joukkoja. Yöllä 21/22.6. Suomeen oli alkanut saapumaan Pohjois-Norjasta huonoja tieyhteyksiä pitkin saksalaisia joukkoja, joiden pääasiallinen tehtävä oli puolustaa Suomen Petsamoa ja varsinkin sen nikkelikaivoksia Venäjän yllättävältä kaappaushyökkäykseltä. Jo 13.8.1940 Hitler käski ”muodostamaan Pohjois-Norjaan taisteluryhmän, jonka tuli miehittää Pohjois-Suomi ja Petsamo siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen. -- velvoitettiin kaikissa olosuhteissa huolehtimaan siitä, että nikkeliesiintymät pysyisivät Saksan käytössä.”[xxxvi] 1.2.1941 ”Hitler määräsi, että Pohjois-Norjassa olevien saksalaisten voimien oli venäläisten hyökkäyksen ennusmerkkien ilmaantuessa heti miehitettävä Petsamo.”[xxxvii]
Vasta sitten kun Saksa yli viikon kuluttua siirtyi Pohjois-Suomessa hyökkäykseen, niin saksalaisia joukkoja oli Pohjois-Suomessa nimellisesti neljän divisioonan verran, mutta käytännössä noin kolmen divisioonan verran, sillä kolmesta divisioonasta puuttuivat niiden kolmannet jalkaväkirykmentit.[xxxviii] Joukkoja oli todella vähän (alle 50 000 miestä) puolustamaan noin 600 km pitkää rintamaa imperialistisen roistovaltion Venäjän hyökkäykseltä. Venäjä oli keskittänyt Suomea vastaan suuremmat joukot kuin olivat Suomen Puolustusvoimien sodanajan vahvuus ja saksalaiset joukot yhteensä.
Venäjä ei edes hyökännyt Suomessa olleita saksalaisia joukkoja vastaan, vaan puhtaasti suomalaisiin kohteisiin. Se, siitä, että saksalaiset joukot olisivat muka olleet syynä Venäjän hyökkäyksiin.
Suomen liikekannallepano
”Mannerheim oli melkein varma (14.6.1941) siitä, että ”venäläiset, jos sota Saksan ja Venäjän välillä syttyy, heti hyökkäävät meidänkin kimppuumme ainakin ilmassa, mutta myös maalla ja merellä...” Varovaisuustoimenpiteet mahdollisimman suuressa mittakaavassa olivat välttämättömiä.”[xxxix] Tämä oli perusteena Suomen liikekannallepanoon.
”Sekin on mielenkiintoista, että Puna-armeijan puolustuslinjoilta ja ryhmityksestä puuttui syvyyttä. Suomalaisten mittapuun mukaan huomattavia reservejä oli lisäksi sijoitettu Leningradin sotilaspiirin luoteisiin osiin, joilta aloitettavalla hyökkäyksellä Suomi olisi voitu katkaista kahtia. Samaan hyökkäykselliseen suuntaan viittaavat myös Juri Kilinin edellä selostetut tutkimukset. Jos Saksa ei olisi 23.6.1941 hyökännyt Neuvostoliittoon, Neuvostoliitto olisi muutamaa viikkoa myöhemmin hyökännyt ainakin Saksan ja varmaan myös Suomen kimppuun (Manninen 1992a, 323-324; Susiluoto 2000a, 109; Vesikansa 1996, 35).”[xl]
Lainaus sotamarsalkka Mannerheimin tervehdyksestä Suomen naisille ja miehille, päivämäärältä 30.11.1941: ”... Kun Suomen kansa pakotettiin tähän nyt käymäämme sotaan, eivät kaikki ehkä olleet täysin selvillä siitä, että maamme oli kuolemanvaarassa. Nyt – kun Suomen miehet omin silmin ovat nähneet ne suunnattomat valmistelut, joihin ... naapuri oli ryhtynyt hyökätäkseen kimppuumme pitkin koko tuhannen kilometrin pituista maarajaamme ... ei kai kukaan enää epäile, että maamme olisi ollut tuhoon tuomittu ... että tässä taistelussa on kysymys elämästämme ...”[xli]
Im Bunde mit
Jotkut väittävät, että Hitler olisi puheessaan sodan alussa sanonut Suomen olleen liitossa Saksan kanssa hyökkäämässä Venäjälle. Otetaanpa tähän lainaus siitä: ”Puheessa sanotaan näin: ”Im Bunde mit finnischen Divisionen stehen unsere Kamerad mit dem Sieger von Narvik am nördlichen Eismeer. Deutsche Soldaten unter dem Befehl des Erobers von Norwegen sowohl als die finnischen Freiheitshelden unter ihrem Marschall shützen Finnland”. (Yhdessä suomalaisten divisioonien kanssa seisovat toverimme Narvikin voittajan kanssa pohjoisella Jäämerellä. Norjan valloittajan johtamat saksalaiset sotilaat sekä marsalkkansa johtamat suomalaiset vapaussankarit suojaavat Suomea.)
Päiväkäskyssään Hitler sanoi näin: ”Im Verein mit finnischen Kameraden stehen die Kämpfer des Siegers von Narvik am nördlichen Eismeer. Deutsche Divisionen unter dem Befehl des Erobers von Norwegen schützen gemeinsam mit den finnischen Boden.” (Yhdessä suomalaisten toverien kanssa seisovat Narvikin voittaneet taistelijat pohjoisella Jäämerellä. Norjan valloittajan johdossa olevat saksalaiset divisioonat suojaavat yhdessä marsalkkansa johtamien suomalaisten vapaussankarien kanssa Suomen aluetta.)[xlii]
Vaikka Hitlerin puhe koettiin Suomessa kiusallisena ja suomalaisiin diplomaattiedustustoihin lähetettiin heti selitys, ettei Suomi ole liitossa, eikä hyökkäämässä minnekään niin lukiessamme huolella näitä tekstejä, eihän niissä sanota mitään kummallista - aiotaan vain suojata Suomen aluetta.
Suomen hallituksen selonteosta eduskunnalle 25.6.1941:
”Tapahtuneet lentohyökkäykset maatamme vastaan avoimien kaupunkien pommitukset, siviili-ihmisten surmaamiset ovat osoittaneet selvemmin kuin mitkään diplomaattiset arvioinnit, mikä on Neuvostoliiton suhtautuminen Suomeen. Se on sota. Neuvostoliitto on uudistanut sen hyökkäyksensä, jolla se yritti kukistaa Suomen kansan vastarinnan talvisodassamme 1939-40. Niinkuin silloin, me nytkin nousemme puolustamaan maatamme, ja meidän ankarissa taisteluissa karaistunut puolustusvoimamme tulee lyömään hyökkäykset takaisin päättäväisesti ja jalolla uhrautuvaisuudella.”[xliii]
Eli imperialistinen roistovaltio Venäjä oli aikonut valloittaa koko Euroopan - aluksi - ja tehdä koko maapallosta kommunistinen diktatuuri, jota olisi johdettu Moskovasta. Venäjä olisi hyökännyt länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941, mutta Saksa ennätti onneksi ensin hyökätä itään, joten Venäjä onnistui valloittamaan vain puoli Eurooppaa ja vain puoleksi vuosisadaksi.
Nimenomaan Neuvostoliitto aloitti myös Jatkosodan.
Tässä luetteloa kirjallisuudesta, johon kannattaisi edes hieman tutustua ennen kuin rupeaa heittelemään mielipiteitä, jotka joko tietämättömyydessään tai ainakin asiaa ymmärtämättömässä jälkiviisaudessaan ovat ällöttävän vastenmielisiä:
--------------------------------------------------------------------------------
Jatkosodan historia, Sotatieteen laitoksen julkaisu, 6 osaa, 1990-94
Jatkosodan kronikka, 1997
Jari Leskinen – Antti Juutilainen, Jatkosodan pikkujättiläinen, 2005
G.Mannerheim, Muistelmat II-osa, 1952
Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986
Joppe Karhunen – Taistelulentäjien Jatkosota; 1994
Risto Ryti – Risto Rytin puolustus; 1989
Mauno Jokipii – Jatkosodan synty; 1987
Sotahistoriallisen Tutkimuslaitoksen Sotahistoriallisen toimiston toimittama "Suomen Sota 1941-1945” I-osa
Suomi 85 - Itsenäisyyden puolustajat - Rintamalla, 2002
Tuula Hölttä KareliaFoorum 12.5.2006 kello 06:27 ketjussa Toisen Maailmansodan alku:
Kalervo Kijanen, Sukellushälytys, 1977, sivu 94
Jari Leskinen, Veljien valtiosalaisuus, 1999..
Olli Vehviläinen – Jatkosodan Kujanjuoksu
Martti Haavio – Me marssimme Aunuksen teitä; 1969
Eirik Hornborg, Miksi Suomi taistelee, 1991
Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960
Väinö Tanner, Suomen tie rauhaan, 1952
Lasse Lehtinen – Hannu Rautkallio, Kansakunnan sijaiskärsijät, 2005
Ja hyvin paljon muuta kirjallisuutta, josta saa tietoja ja ehkäö ymmärrystäkin hän, jolla sellaiseen edellytyksiä on.
Kun Oiva kuitenkin on jonkin verran perehtynyt historiaan, ja kun insinöörimiehellä täytyy olla jonkin verran ymmärrystäkin, en millään voi uskoa, että hän oikeasti näkisi asian olevan niin kuin sanoo. Ei, vaan sen selittänee se, että hän kokee kipeästi Kekkosen takinkäännön, joka rumasti korostuu suoraselkäisenä pysyneen Tannerin rinnalla, ja siksi hän kääntää asian nurinperin.
Ei kai Oiva oikeasti voine olettaa olevansa pätevämpi tuota asiaa – jatkosodan syitä ja Tannerin arvoa – arvioimaan kuin ne kymmenet historian tutkijat, jotka ovat olleet toista mieltä. Juhani Suomikaan ei ole tainnut tuossa asiassa pystyä Tanneria mollaamaan, kun olisi joutunut samalla molllamaan vielä enemmän Kekkosta, joka toivoi revanssia vähintään yhtä kiihkeästi kuin Ryti ja Tanner; talvisodan aikanahan hän oli noita paljon sotakiihkoisempi.
Sitä en ihmettele, että täällä eräät ”miehet” ja monet muut vaille kaikkia tietoja, hengenlahjoja ja käytöstapoja jääneet puhuvat eivät pysty asettumaan tuohon 67 vuoden takaiseen tilanteeseen, mutta Oivan vastenmielinen jälkiviisaus ei ole uskottavaa. Mutta miksi ihmeessä hän tuossakin asiassa turvautuu aina vain samaan mantraansa, kuten aina Kekkostakin koskien, ja että ”Anneli ei valehdellut kertaakaan”. Tuollaista ei ainakaan älykkyydeksi voida kutsua hyvällä tahdollakaan.
Jos on hankkinut jonkin verran tietoja asiasta ja ajatellut niitä, ja jos on jonkin verran ymmärrystä, niin on helppo asettua suomalaisten ja johtajiemme asemaan kesällä 1941. Sellaisia johtajia meillä ei olisi voinut olla, jotka olisivat voineet estää lähtemisemme jatkosotaan. Kansa olisi pannut sellaiset johtajat viralta ja vaikka hengiltä päästäkseen pois Neuvostoliiton jatkuvan painostuksen ja hyökkäysuhan alta, kun lisäksi näytti tarjoutuvan hyvä mahdollisuus saada kirjatuksi talvisodan epäoikeudenmukainen rauha, joka oli sodan syistä suurin.
Jospa vielä pieni kertaus asiasta. En nyt laita tähän aikaisemmin esittämääni – jota on paljon – vaan tämä on ihan uutta. Aluksi lyhyt tiivistelmä, sitten hieman yksityiskohtiakin. Asiatiedot näihin löytyvät kyllä netistäkin vaikkapa hakusanalla ”jatkosota”; niitä minäkin nyt käytin melkoisesti hyväkseni:
- - -
Moskovan rauha jäi lyhytikäiseksi, kuten sitä solmittaessa jo arveltiin ja toivottiin. Rauhan rikkoutumiseen ja jatkosodan syttymiseen vuonna 1941 on runsaasti syitä. Yksi merkittävimmistä on Suomessa tunnettu katkeruus rauhanehdoista. Aluemuutokset olivat suuria ja niiden hyväksyminen vaikeaa niin kansan kuin poliitikkojenkin keskuudessa. Kauna ja viha Neuvostoliittoa kohtaan vahvistui. Neuvostoliitto teki parhaansa kasvattaessaan vihaa itseään kohtaan niillä välirauhan aikaisilla härskeillä painostustoimilla, joista olen minäkin täällä kertonut.
Neuvostoliiton painostuksen johdosta Suomessa pelättiin välirauhan aikaan jatkuvasti Neuvostoliiton uutta hyökkäystä. Aseita haalittiin mistä suinkin mahdollista, ja Kannaksen menetettyjä puolustuslaitteita korvaamaan rakennettiin Salpalinjaa. Neuvostoliitossa ajateltiin Suomen mahdollisesti yrittävän kostaa aluemenetykset jonkin ulkovallan tuella. Molemminpuolinen epäluulo ja kyräily ei ollut kestävä alusta rauhalle.
Saksan Barbarossa-suunnitelma tulikin eräässä mielessä Suomelle kuin tilauksesta. Se tarjosi mahdollisuuden oikaista vääryys, korkojen kera. Lisäksi ajateltiin, että vahvan liittolaisen avulla Neuvostoliiton alituinen uhka voitaisiin poistaa tai vähintäänkin pitää kurissa. Saksahan oli jo osoittanut hämmästyttävää voimaa nopeilla valloituksillaan länsi-, itä- ja pohjoisnaapureissaan.
Saksan rinnalle Suomea ajoi mielestämme oikeutettujen toiveittemme lisäksi yleinen kansainvälinen tilanne. Maailmansota oli käynnissä, Saksa oli siis valloittanut Norjan ja Ruotsi piti tiukasti kiinni puolueettomuudestaan. Suomi oli kahden voimatekijän, Saksan ja Neuvostoliiton, puristuksissa. Jo toisen suututtaminen oli ollut lähes kohtalokasta, molempien kanssa huonoihin väleihin joutuminen kansallinen itsemurha. Suomen oli siis jokseenkin mahdotonta kieltäytyä Saksan ehdotuksista.
Oma propaganda oli antanut talvisodan rintamatapahtumista liian ruusuisen kuvan. Kun rauha sitten tuli, olivat sen ehdot suuri järkytys. Kovia ehtoja oli vaikea hyväksyä, kun omien joukkojen uskottiin yhä olevan tilanteen herroina.
Puhtaasti muodollisesti nähtynä jatkosodan syy on yksin Neuvostoliitossa. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon sen hermot pettivät ja se suoritti Suomeen pommituslentoja ennen suomalaisten ryhtymistä sotatoimiin.
Talvi- ja jatkosota olivat yhtä ja samaa puolustustaistelua, jonka ainoana tavoitteena oli pelastaa maa Neuvostoliiton hyökkäykseltä. Jatkosodan syy oli talvisodassa ja Neuvostoliitto yksiselitteisesti hyökkääjä. Suomi oli tahratonta eloonjäämistaistelua käynyt suurvaltapolitiikan uhri.
- - -
Molotov myönsi Venäjän aloittaneen sodan
Paasikivi ja Enckel olivat Moskovassa maalis-/huhtikuussa 1944 tunnustelemassa rauhanehtoja. Lainaan keskusteluselostusta Molotovin kanssa: "Suomen neuvottelijat olivat kuitenkin ehdottaneet, että Suomi saisi korvaukseksi Petsamon alueesta pitää Viipurin kaupungin, Saimaan kanavan ja Vuoksenlaakson teollisuusalueen sekä myös Viipurin läänin itäosan (pohjoisosan).
Molotov vastasi terävästi, että Suomi oli kolme kertaa aloittanut sodan Neuvostoliittoa vastaan. Meihin ei sen vuoksi voitu luottaa. Moskovan rauhan rajat olivat välttämättömät. Kun senaattori Paasikivi huomautti, ettei Suomi ollut ainakaan 1939 ollut hyökkäävänä puolena, Molotov vastasi, ettei Suomi ollut silloin halunnut myöntyä muutamiin mitättömiin myönnytyksiin, joista se lisäksi olisi saanut huomattavan korvauksen. »Pitäkää mielessänne, ettei Neuvostoliitto hyökännyt vuonna 1941.»
Tähän Paasikivi lausui, että hänellä oli edessään luettelo tämän sodan ensimmäisistä sotatapahtumista. Luettelo osoitti, että ensimmäiset vihollisuudet suoritti Neuvostoliitto Suomea vastaan. Juuri tällöin Molotov huomautti: »Kun teillä jo oli saksalaisia divisioonia maassa.» Täten Molotov myönsi Venäjän aloittaneen vihollisuudet Suomea vastaan - eli Jatkosodan.
Presidentti Risto Ryti Suomesta tulleista pommituksista:
”Ulkoasiainkomissaari Molotovin kesäkuun 22 p:nä pitämässään puheessa tekemien väitteiden johdosta, että Suomesta käsin olisi hyökätty Neuvostoliittoon, ilmoitettiin lähetystöille, ettei mitään tällaisia hyökkäyksiä ollut tapahtunut paremmin Suomen puolustusvoimien kuin kenenkään muunkaan taholta.
Annoin omasta puolestani heti ottaa myöskin selon näistä väitetyistä hyökkäyksistä ja sain viralliset vastaukset, etteivät suomalaiset lentovoimat olleet tehneet mitään hyökkäyksiä tai lentoja Neuvostoliiton alueelle tai sen yli ja että ne saksalaiset koneet, jotka olivat pommittaneet Pietaria ja Kronstadtia ja joiden venäläiset olivat väittäneet tulleen Suomen lentokentiltä, olivat tehneet hyökkäyksensä eräältä Itä-Preussissa olleelta lentokentältä käsin.”[xxi]
Kauttakulkusopimus
On esitetty väitteitä myös siitä, että Venäjä olisi hyökännyt Suomen alueelle siksi, että Suomi oli sallinut saksalaisten joukkojen kauttakulun alueensa kautta Pohjois-Norjaan ja Suomen alueella oli siten saksalaisia joukkoja 22.6.1941.
Tarkastellaanpa tätäkin asiaa tarkemmin.
”Puristuksissa kahden suurvallan välissä meidän oli ollut pakko tehdä myönnytyksiä kummallekin taholle, sillä voimamme eivät olisi riittäneet tiukan puolueettomuuden ylläpitämiseen. Vaatimalla kauttakulkuliikennettä Hankoon ja sieltä takaisin oli kuitenkin juuri Neuvostoliitto pakottanut Suomen tekemään ensimmäisen poikkeuksen puolueettomuuden tieltä. Oli näin ollen johdonmukaista, että Molotov keskustellessaan 23. kesäkuuta Suomen lähettilään kanssa ei sanallakaan kosketellut sen paremmin Saksan kanssa tekemäämme kauttakulkusopimusta kuin saksalaisten joukkojen oleskelua maassamme, vaan rajoittui taas syyttämään Suomea hyökkäyksestä, jommoista ei ollut tapahtunut. Neuvostohallitus oli päättänyt vetää Suomen sotaan.”[xxxi]
Eli Venäjä oli ensin pakottanut Suomen hyväksymään Suomen kannalta erittäin vaarallisen venäläisten joukkojen kauttakulun Hankoon. Vaarallinen se oli siksi, että joukot kulkivat aivan Suomen pääkaupungin vierestä, joten niitä olisi voitu käyttää yllättävään hyökkäykseen pääkaupunkiamme vastaan.
Myös Ruotsi oli Suomea sotilaallisesti voimakkaampana maana antanut Saksalle joukkojen kauttakulkuoikeuden Norjaan. Vielä Venäjän aloitettua Jatkosodan Suomea vastaan Ruotsi salli kuljettaa Saksalaisen divisioonan Ruotsin rautateitä pitkin Oslosta Tornioon ja sitä kautta Suomeen. Ruotsi antoi luvan 25.6.1941 iltapäivällä ja ensimmäinen joukkojen kuljetusjuna oli lähtenyt Norjasta jo heti puolen päivän jälkeen 25.6.[xxxii] Eli Saksa oli varma siitä, että Ruotsi myöntää kauttakulkuluvan.
Siten ei voitane pitää mitenkään kummallisena, että Suomikin salli saksalaisten joukkojen kuljetuksen alueensa lävitse Pohjois-Norjaan. Nämä kuljetukset eivät olleet Suomen kannalta läheskään yhtä vaarallisia kuin Venäjän joukkojen kuljetukset Hankoon.
Kun Saksa miehitti Norjan se takavarikoi Norjassa olleet 20 laivalastillista puolustustarvikkeita, jotka olivat Suomen omaisuutta ja tulossa Suomeen (Talvisodan aikaisia tilauksia).[xxxiii] Saksa piti ehtona sille, että sallisi tämän materiaalin (osittain sitä korvaavan materiaalin) tulon Suomeen sen, että Suomi tekee kauttakulkusopimuksen Saksan kanssa.[xxxiv] Venäjä uhkasi parhaillaan hyökätä Suomeen ja hyökkäystä pidettiin todennäköisenä, joten Suomi tarvitsi välttämättä nämä puolustustarvikkeensa. Puna-armeija oli saanut käskyn olla valmiina hyökkäämään Suomeen 15.8.1940.[xxxv]
Siinä vaiheessa kun Venäjä hyökkäsi Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, niin Suomessa oli hyvin vähän saksalaisia joukkoja. Yöllä 21/22.6. Suomeen oli alkanut saapumaan Pohjois-Norjasta huonoja tieyhteyksiä pitkin saksalaisia joukkoja, joiden pääasiallinen tehtävä oli puolustaa Suomen Petsamoa ja varsinkin sen nikkelikaivoksia Venäjän yllättävältä kaappaushyökkäykseltä. Jo 13.8.1940 Hitler käski ”muodostamaan Pohjois-Norjaan taisteluryhmän, jonka tuli miehittää Pohjois-Suomi ja Petsamo siinä tapauksessa, että Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen. -- velvoitettiin kaikissa olosuhteissa huolehtimaan siitä, että nikkeliesiintymät pysyisivät Saksan käytössä.”[xxxvi] 1.2.1941 ”Hitler määräsi, että Pohjois-Norjassa olevien saksalaisten voimien oli venäläisten hyökkäyksen ennusmerkkien ilmaantuessa heti miehitettävä Petsamo.”[xxxvii]
Vasta sitten kun Saksa yli viikon kuluttua siirtyi Pohjois-Suomessa hyökkäykseen, niin saksalaisia joukkoja oli Pohjois-Suomessa nimellisesti neljän divisioonan verran, mutta käytännössä noin kolmen divisioonan verran, sillä kolmesta divisioonasta puuttuivat niiden kolmannet jalkaväkirykmentit.[xxxviii] Joukkoja oli todella vähän (alle 50 000 miestä) puolustamaan noin 600 km pitkää rintamaa imperialistisen roistovaltion Venäjän hyökkäykseltä. Venäjä oli keskittänyt Suomea vastaan suuremmat joukot kuin olivat Suomen Puolustusvoimien sodanajan vahvuus ja saksalaiset joukot yhteensä.
Venäjä ei edes hyökännyt Suomessa olleita saksalaisia joukkoja vastaan, vaan puhtaasti suomalaisiin kohteisiin. Se, siitä, että saksalaiset joukot olisivat muka olleet syynä Venäjän hyökkäyksiin.
Suomen liikekannallepano
”Mannerheim oli melkein varma (14.6.1941) siitä, että ”venäläiset, jos sota Saksan ja Venäjän välillä syttyy, heti hyökkäävät meidänkin kimppuumme ainakin ilmassa, mutta myös maalla ja merellä...” Varovaisuustoimenpiteet mahdollisimman suuressa mittakaavassa olivat välttämättömiä.”[xxxix] Tämä oli perusteena Suomen liikekannallepanoon.
”Sekin on mielenkiintoista, että Puna-armeijan puolustuslinjoilta ja ryhmityksestä puuttui syvyyttä. Suomalaisten mittapuun mukaan huomattavia reservejä oli lisäksi sijoitettu Leningradin sotilaspiirin luoteisiin osiin, joilta aloitettavalla hyökkäyksellä Suomi olisi voitu katkaista kahtia. Samaan hyökkäykselliseen suuntaan viittaavat myös Juri Kilinin edellä selostetut tutkimukset. Jos Saksa ei olisi 23.6.1941 hyökännyt Neuvostoliittoon, Neuvostoliitto olisi muutamaa viikkoa myöhemmin hyökännyt ainakin Saksan ja varmaan myös Suomen kimppuun (Manninen 1992a, 323-324; Susiluoto 2000a, 109; Vesikansa 1996, 35).”[xl]
Lainaus sotamarsalkka Mannerheimin tervehdyksestä Suomen naisille ja miehille, päivämäärältä 30.11.1941: ”... Kun Suomen kansa pakotettiin tähän nyt käymäämme sotaan, eivät kaikki ehkä olleet täysin selvillä siitä, että maamme oli kuolemanvaarassa. Nyt – kun Suomen miehet omin silmin ovat nähneet ne suunnattomat valmistelut, joihin ... naapuri oli ryhtynyt hyökätäkseen kimppuumme pitkin koko tuhannen kilometrin pituista maarajaamme ... ei kai kukaan enää epäile, että maamme olisi ollut tuhoon tuomittu ... että tässä taistelussa on kysymys elämästämme ...”[xli]
Im Bunde mit
Jotkut väittävät, että Hitler olisi puheessaan sodan alussa sanonut Suomen olleen liitossa Saksan kanssa hyökkäämässä Venäjälle. Otetaanpa tähän lainaus siitä: ”Puheessa sanotaan näin: ”Im Bunde mit finnischen Divisionen stehen unsere Kamerad mit dem Sieger von Narvik am nördlichen Eismeer. Deutsche Soldaten unter dem Befehl des Erobers von Norwegen sowohl als die finnischen Freiheitshelden unter ihrem Marschall shützen Finnland”. (Yhdessä suomalaisten divisioonien kanssa seisovat toverimme Narvikin voittajan kanssa pohjoisella Jäämerellä. Norjan valloittajan johtamat saksalaiset sotilaat sekä marsalkkansa johtamat suomalaiset vapaussankarit suojaavat Suomea.)
Päiväkäskyssään Hitler sanoi näin: ”Im Verein mit finnischen Kameraden stehen die Kämpfer des Siegers von Narvik am nördlichen Eismeer. Deutsche Divisionen unter dem Befehl des Erobers von Norwegen schützen gemeinsam mit den finnischen Boden.” (Yhdessä suomalaisten toverien kanssa seisovat Narvikin voittaneet taistelijat pohjoisella Jäämerellä. Norjan valloittajan johdossa olevat saksalaiset divisioonat suojaavat yhdessä marsalkkansa johtamien suomalaisten vapaussankarien kanssa Suomen aluetta.)[xlii]
Vaikka Hitlerin puhe koettiin Suomessa kiusallisena ja suomalaisiin diplomaattiedustustoihin lähetettiin heti selitys, ettei Suomi ole liitossa, eikä hyökkäämässä minnekään niin lukiessamme huolella näitä tekstejä, eihän niissä sanota mitään kummallista - aiotaan vain suojata Suomen aluetta.
Suomen hallituksen selonteosta eduskunnalle 25.6.1941:
”Tapahtuneet lentohyökkäykset maatamme vastaan avoimien kaupunkien pommitukset, siviili-ihmisten surmaamiset ovat osoittaneet selvemmin kuin mitkään diplomaattiset arvioinnit, mikä on Neuvostoliiton suhtautuminen Suomeen. Se on sota. Neuvostoliitto on uudistanut sen hyökkäyksensä, jolla se yritti kukistaa Suomen kansan vastarinnan talvisodassamme 1939-40. Niinkuin silloin, me nytkin nousemme puolustamaan maatamme, ja meidän ankarissa taisteluissa karaistunut puolustusvoimamme tulee lyömään hyökkäykset takaisin päättäväisesti ja jalolla uhrautuvaisuudella.”[xliii]
Eli imperialistinen roistovaltio Venäjä oli aikonut valloittaa koko Euroopan - aluksi - ja tehdä koko maapallosta kommunistinen diktatuuri, jota olisi johdettu Moskovasta. Venäjä olisi hyökännyt länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941, mutta Saksa ennätti onneksi ensin hyökätä itään, joten Venäjä onnistui valloittamaan vain puoli Eurooppaa ja vain puoleksi vuosisadaksi.
Nimenomaan Neuvostoliitto aloitti myös Jatkosodan.
Tässä luetteloa kirjallisuudesta, johon kannattaisi edes hieman tutustua ennen kuin rupeaa heittelemään mielipiteitä, jotka joko tietämättömyydessään tai ainakin asiaa ymmärtämättömässä jälkiviisaudessaan ovat ällöttävän vastenmielisiä:
--------------------------------------------------------------------------------
Jatkosodan historia, Sotatieteen laitoksen julkaisu, 6 osaa, 1990-94
Jatkosodan kronikka, 1997
Jari Leskinen – Antti Juutilainen, Jatkosodan pikkujättiläinen, 2005
G.Mannerheim, Muistelmat II-osa, 1952
Bror Laurla, Talvisodasta Jatkosotaan, 1986
Joppe Karhunen – Taistelulentäjien Jatkosota; 1994
Risto Ryti – Risto Rytin puolustus; 1989
Mauno Jokipii – Jatkosodan synty; 1987
Sotahistoriallisen Tutkimuslaitoksen Sotahistoriallisen toimiston toimittama "Suomen Sota 1941-1945” I-osa
Suomi 85 - Itsenäisyyden puolustajat - Rintamalla, 2002
Tuula Hölttä KareliaFoorum 12.5.2006 kello 06:27 ketjussa Toisen Maailmansodan alku:
Kalervo Kijanen, Sukellushälytys, 1977, sivu 94
Jari Leskinen, Veljien valtiosalaisuus, 1999..
Olli Vehviläinen – Jatkosodan Kujanjuoksu
Martti Haavio – Me marssimme Aunuksen teitä; 1969
Eirik Hornborg, Miksi Suomi taistelee, 1991
Erik Heinrichs, Mannerheim Suomen kohtaloissa, osa II, 1960
Väinö Tanner, Suomen tie rauhaan, 1952
Lasse Lehtinen – Hannu Rautkallio, Kansakunnan sijaiskärsijät, 2005
Ja hyvin paljon muuta kirjallisuutta, josta saa tietoja ja ehkäö ymmärrystäkin hän, jolla sellaiseen edellytyksiä on.
Vastaukset 17
Vanhimmat
vallaton.
ihana narsimi on tuolla äijällä, muttei hän sitä itse ymmärrä.
Tärkeämpää on miettiä, miten estää uskottavan puolustuksen mureneminen vuosivuodelta. Pian on vähennettävä hornettejakin säästösyistä, jos ylen uutisia on uskominen. jne.
Vanhojen asioiden kanssa spekulointi ja niistä väitteleminen on yhtä järkevää kuin mikä tahansa jälkiviisastelu tai päänsä takominen kiviseinään!
Summa summarum: On suunnattava katseet kohti tulevaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000034894939
sitten Oivan vuoro. Eilen oli sonnimies.
On siinä höynäke! Avauksen aiheena vittuilu Oiva Härköselle. Häpiä saatanan niljake.
kun hän oletta pallomme pyörivän vain hänen ympärillään.
Mutta kuka on Oiva, josta alussa puhut? Ei aukene minulle hänen henkilöllisyytensä. Onko hän joku historiantutkija ja missä hän on noista asioista kirjoittanut?
Oiva Härkönen on Keskustan palstan "historiantuntija", todella yksisilmäinen ja ehkä yksinkertainenkin. Toistelee aina samoja mantrojaan: "Kekkonen pelasti Suomen, hän piti neukut kädenmitan päässä meistä", "Anneli ei valehdellut kertaakaan", Mannerheim, Ryti ja Tanner veivät meidät jatkosotaan", "Tanner oli hyvä mies sotiin asti, mutta jäi sitten poteroihin" jne... Ja Oivaa vielä paljon yksinkertaisemmat tyypit sitten saavat Oivan puheista puhtia törkyilyilleen.
Oiva on tuostakin nyt esille tuomastani asiasta puhunut usein aina samat mantransa toistaen, eikä hän varmaan tuossa asiassa enempää kuin muussakaan pysty näkemystään laajentamaan, mutta sen verran ärsyyntynyt olin, että halusin taas tuoda esille näkökulmaa, jossa uskoakseni ollaan hyvin paljon lähempänä totuutta.
... mantrojani. Mitäs muuta nuo hänen kirjoituksensa ovat kuin saman rytiläi - tannerilais - maanerheimiläis- mantran toistamista jatkosodasta.
Putkisen tekstiä kaikki tyynni ja vieläpä viitteetkin kirjoissa... Nooh JKK! Osaathan sinä istekin kirjoittaa... olisit edes maininnut lainanneesi maan mainiota Juhani Putkista juttuusi.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Jatkosodan_alku.htm
Minähän ilmoitin jo avaukseni alussa näin:
>> Aluksi lyhyt tiivistelmä, sitten hieman yksityiskohtiakin. Asiatiedot näihin löytyvät kyllä netistäkin vaikkapa hakusanalla ”jatkosota”; niitä minäkin nyt käytin melkoisesti hyväkseni
>joka rumasti korostuu suoraselkäisenä pysyneen Tannerin rinnalla<
Tannerin selkä notkahti rumasti kesällä 1944 kun hän oli Rytin kanssa valmis antautumaan juhannuksen tienoolla. Ja lähteenä aina niin luotettavat sota-aikaisen pääministerin E. Linkomiehen muistelmat: Vaikea aika
Tuolla on nimimerkki Teemun jonkinlainen kyhäelmä Jatkosodan alun tapahtumista ja syistä.
Itse annan tarkasti 6.05 arvosanaksi!
>>Tiivistelmä: Mannerheim ja Ryti junailivat meidät hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan 1941. Kyseessä oli Suomen historian suurin harhautus. 843 lukijaa, joista 56 eli 7% on antanut arvosanan (9½).
poikkeaa virallisesta historiankäsityksestä:
http://wiki-net.info/fi/wiki/Jatkosota.html
MUTU-tietoa ja vanhaa sotapropagandaa. Ei riitä tietokilpailussakaan.
Mannerheimilais-Tannerilainen rosvojoukko hyökkäsi syvästi rauhaa rakastavan neuvostokansan kimppuun.
"Eli imperialistinen roistovaltio Venäjä oli aikonut valloittaa koko Euroopan - aluksi - ja tehdä koko maapallosta kommunistinen diktatuuri, jota olisi johdettu Moskovasta. Venäjä olisi hyökännyt länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941, mutta Saksa ennätti onneksi ensin hyökätä itään, joten Venäjä onnistui valloittamaan vain puoli Eurooppaa ja vain puoleksi vuosisadaksi."
Näin "Kapikorhonen 4.5.2008"
Jos edellä mainittu kuvio olisi toteutunut eli Venäjä hyökännyt läntisen maailman kimppuun ensin se olisi sen sijaan, että sai runsaasti materiaalista apua mm USA:sta sotaponnisteluihinsa, saanut tuon saman sotamateriaalin vastaansa rintamalla vastustajiensa käyttämänä. Siitä olisikin seurannut mielenkiintoinen tilanne.
Luulenpa että Stalin odotti että Saksa ja länsiliittoutuneet selvittävät ensin välinsä ja sitten seuraisi otollinen tilaisuus hyökätä länteen. Hänhän uskoi että työläiset kautta maailman nousisivat hallituksiaan vastaan jouduttaen sodan voittamista. Aatu vaan meni ja pilasi herkullisen tilanteen hyökkäämällä Neuvostoliittoon pakottaen sen liittoutumaan lännen kanssa saadakseen siltä apua. En kuitenkaan usko että Neuvostoliitonkaan resurssit olisivat pitemmän päälle riittäneet lännen kukistamiseen. Näin vuosikymmenien kylmä sota olisi jäänyt kokematta kommunismin romahdettua jo 40-luvun lopulla.
Mieleen nousee hirveä vaihtoehto sodan loppuratkaisuksi. USA olisi mahdollisesti käyttänyt ydinasettaan aivan Euroopan lähialueilla mahdollisesti jopa sen keskeisillä alueilla.
Tämä nyt vain on tällaista jossittelua.