Muusikoista ja sukupuolista

Poimin tämän jostain aiemmasta keskustelusta (ja luultavasti irroitin rumasti asiayhteydestään):

"Syy, miksi naisetkaan eivät usein halua enimmäkseen naisellisia ominaisuuksia omaavaa male-kumppania, on jo lapsuudesta alkavasta dikotomisesta aivopesusta, missä feminiiniset ja maskuliiniset parit kohtaavat toisensa. Myös koko kulttuurimme halveksii naisellista miestä, näin tekevät myös kulttuurin omaksuneet naiset."

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta tuli mieleeni se, että esimerkiksi taiteiden parissa myös miehen feminiiniset ominaisuudet saavat arvostusta osakseen. Klassikkokirjailijat kartoittavat tunteita ja ihmissuhteita, näyttelijät itkevät ocar-tilaisuuksissa, mutta erityisesti aloin pohtia sitä, miten rock-laulajien kuumin nouseva trendi on androgyyni villevalorokkari. Ja vieläpä sitä, että juuri naiset tuntuvat pitävän näistä androgyyneistä? (Ai niin, selvennykseksi vain, että HIM:iä ja David Bowieta löytyy omastakin levyhyllystäni).

Miksi miesrokkareilla on niin paljon vapauksia sukupuolensa suhteen? He meikkaavat, laulavat rakkaudesta ja kasvattavat pitkät tukat. Onko ala itsessään niin maskuliininen, ettei sen edustajien enää tarvitse todistaa miehuuttaan? Riittääkö kitaran tarjoama fallossymboli? Entäpä nykyisen musiikkikulttuurin naiset? He myyvät ennemminkin ylifeminiinistä kuvaa itsestään (joku voisi jopa sanoa pornahtavaa). Muusikoista tuntuu löytyvän myös paljon homoseksuaaleja, kuten muistakin taiteilijoista.

Musiikin kuluttajista suunnilleen yhtä suuri osa lienee kuitenkin miehiä ja naisia. Onko kaiken taustalla siis se, että pitää miellyttää molempia? Vai tirkistelyn halu? Katselemmeko maailmanlaajuista friikkishowta? Androgyyniys ja ylitsevuotava feminiinisyys kun tuntuisivat näin maalaisjärjellä olevan omiaan ärsyttämään ihmisiä. Siitäkö onkin kysymys? Pidetäänkö musiikista myös sen vuoksi, ketä se ärsyttää? Halutaanko sen avulla erottautua?

Kunhan heittelen ilmaan kysymyksiä jostakin sukupuolen performatiivisuuden ja identiteetinmuodostuksen alueelta. Ei sinänsä liity feminismiin, vaan sukupuoliin yleisemmin.
8188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Koska olit klippaillut minun tekstiäni, haluan tietenkin kommentoida.

Se, miksi muusikot saavat olla vähän naismaisiakin, johtuu kontekstista. Taiteilijoilta ja viihdealalta yleensä on perinteisesti siedetty enemmän, koska taiteilijoilta odotetaan erikoisuutta ja poikkeavuutta.

Taiteen maailmassa olevia miehiä pidetään usein "puppelipoikina", "hinttareina" jne. Varsinkin perinteisen miesmallin edustajien keskuudessa. Kaikkia miestanssijoita yksilöstä riippumatta pidetään stereotypisesti "akkoina".

Miksi naiset pitävät naisellisista muusikkomiehistä? Koska miesmuusikko saa olla rentusti naismaisen miehekäs =) Ehkä pehmeä puoli kiehtoo tiettyä naistyyppiä?

Valtakulttuurin ja ns. tavallisten ihmisten parissa sukupuoliroolit ja feminiinisen ja maskuliinisen parin kohtaaminen on edelleen tärkeää.

Äänestä
  • Joo, mutta miksi taiteilijoilta odotetaan omituisuutta? Onko taiteilijan persoona niin olennainen osa teosta? Entäpä esimerkiksi (korni esimerkki) Milli Vanilli, joka 80-luvulla valloitti musiikillaan, kunnes paljastui, ettei hän itse tehnytkään musiikkiaan? Oliko siis persoona tässä tapauksessa taideteos suuremmassa määrin kuin musiikki?

    Njoo. Tanssijoita kyllä pidetään hinttareina, mutta entäpä rokkareita? Heitähän pidetään hyvinkin maskuliinisina. Otetaan vaikkapa jonkun heavy-bändin kitarasankari. Hoikka, vaalea, pitkätukkainen, kaunis poika joka meikkaa ja käyttää nahkahousuja ja valkoista röyhelöpaitaa. Mikä hänestä tekee maskuliinisen? Musiikkiko? Kuitenkaan tällaista henkilöä ei ihan heti feminiiniseksi mielletä.

    Nimenomaan nämä androgyynirokkarit ovat nousseet valtakulttuurinkin tähdiksi. Miten he ovat vapautuneet sukupuolten rajoittimista? Onko tämä merkki uudesta vapaammasta suhtautumisesta sukupuoleen? Vai vain tapa shokeerata vanhempia? Miksi naismuusikoiden androgyyniys ei myy, vaan he joutuvat entistä voimakkaammin sitoutumaan naisellisiin malleihin?

    Äänestä

  • he ovat aika nuoria, joille ei ole oikein vielä selvinnyt mitä aikuisena haluavat vai mitä? Alle 15 vuotiaan maku muuttuu seuraavan 20 vuoden aikana melko paljon, toivottavasti.Teini-idolit ovat teini-idoleja.

    Äänestä

  • Pantagruel kirjoitti:

    Joo, mutta miksi taiteilijoilta odotetaan omituisuutta? Onko taiteilijan persoona niin olennainen osa teosta? Entäpä esimerkiksi (korni esimerkki) Milli Vanilli, joka 80-luvulla valloitti musiikillaan, kunnes paljastui, ettei hän itse tehnytkään musiikkiaan? Oliko siis persoona tässä tapauksessa taideteos suuremmassa määrin kuin musiikki?

    Njoo. Tanssijoita kyllä pidetään hinttareina, mutta entäpä rokkareita? Heitähän pidetään hyvinkin maskuliinisina. Otetaan vaikkapa jonkun heavy-bändin kitarasankari. Hoikka, vaalea, pitkätukkainen, kaunis poika joka meikkaa ja käyttää nahkahousuja ja valkoista röyhelöpaitaa. Mikä hänestä tekee maskuliinisen? Musiikkiko? Kuitenkaan tällaista henkilöä ei ihan heti feminiiniseksi mielletä.

    Nimenomaan nämä androgyynirokkarit ovat nousseet valtakulttuurinkin tähdiksi. Miten he ovat vapautuneet sukupuolten rajoittimista? Onko tämä merkki uudesta vapaammasta suhtautumisesta sukupuoleen? Vai vain tapa shokeerata vanhempia? Miksi naismuusikoiden androgyyniys ei myy, vaan he joutuvat entistä voimakkaammin sitoutumaan naisellisiin malleihin?

    "Miten he ovat vapautuneet sukupuolten rajoittimista? Onko tämä merkki uudesta vapaammasta suhtautumisesta sukupuoleen? Vai vain tapa shokeerata vanhempia? "

    Mainosmiehenä näen tämän kyllä ensisijaisesti kaupallisen menestyksen tavoittelemisen tuomana ilmiönä. Kyse on imagon tai siis brändin rakentamisesta. Mikähän se Marilyn Manson oikeesti muuten olisi? Rock ei ole aikoihin enää ollut kapinallista, koska on osa valtakulttuuria. Rallareiden konsertti on täynnä yritysvieraita jne.

    Mitä vähemmän sisältöä, sitä enemmän tarvitaan imagomainontaa. Sama pätee vaikka kivennäisvesiin ja cola-juomiin.

    Annie Lenox on mielestäni aika androgyyni. Ihmisiä on aina vain vaikeampi säväyttää, Beatleseille riitti pitkä tukka ja olivat aikoinaan niin naisia. Ei sellaista pehkoa enää pidetä naisellisena. MIehet ovat käyttäneet puuteria ja peruukkeja kautta aikojen. Luulen, että maskuliini mies on korkkiruuvikiharoissa edelleen miehekäs. Ajatelkaa vaikka niitä hulkkeja ja chippendaleseja.

    Äänestä

Eiköhän kaikessa tässä ole kyse siitä, että pitää erottua massasta. Rockin saralla kaikki on jo keksitty, mutta ne nousevat esiin, jotka tekevät saman paketin erinäköiseksi.

On myös hieman eri asia ihailla mediatähteä tai elää hänen kanssaan normaalia elämää. Oiskohan se Jenni Kimin kanssa, jos Kimi opiskelisi kauppaopistossa?

Rockin ja muodin peruselementti on uudistuminen. Kun joku breikkaa läpi, tulee perässä joukko seurailijoita, kunnes uusi trendi syrjäyttää aikaisemman. Tähdet ovat enemmän tai vähemmän epätodellisia tuotteita. Kukaan ei edes tiedä varmaksi ovatko T.A.T.U:t oikeesti lesboja vai ei. MIlestäni näitä sarjakuvahahmoja ei voi niin rinnastaa todelliseen nais- tai miesihanteeseen. Bowieta voi digata, vaikka ei haluaisikaan hänen kaltaistaan miestä.

Jos sitten puhutaan varsinaisista taiteilijoista vaikka edelleen musiikin saralla, niin heidän ihailunsa kohdistuu paremminkin heidän tuotokseensa kuin hahmoonsa. Carlos Santanaa ihaillaan ja rakastetaan hänen jäljittelemättömän soundinsa takia. Siitä ei voi tehdä mitään johtopäätöstä mikä on vallitseva miesmaku :)

Äänestä
  • Joo, toisaalta kyllä listamusiikkia katsoessa voi olla vaikeata erottaa yhtyettä/artistia toisestaan. Eli onko erikoisuuden tavittelusta tullut jo niin tavallista ettei siinä ole mitään erikoista?

    "On myös hieman eri asia ihailla mediatähteä tai elää hänen kanssaan normaalia elämää. Oiskohan se Jenni Kimin kanssa, jos Kimi opiskelisi kauppaopistossa?"

    Tarkoitatko että Jenni ihailee Kimiä ja on siksi hänen kanssaan? Vai sitä, että Jenni elää Kimin kanssa ja on siis ylittänyt jo ihailun asteen? Ja olisiko Kimi enää sama henkilö jos hän opiskelisi kauppaopistossa?

    "Jos sitten puhutaan varsinaisista taiteilijoista"

    Varsinaiset taitelijat vs mitkä? Aika ongelmallinen asetelma koittaa erottaa oikeat taitelijat tekotaiteilijoista. Ja helppo sortua subjektiiviseen arvioon. Kyllä Santanankin menestys perustuu maineeseen ja imagoon yhtä lailla kuin soittotaitoon. Imago vain on kiataravirtuoosin imago. Ja luuletko ettei Santanan kitaravirtuoosi-imago vetoa naisiin?

    Äänestä

Naisten vapautumisen aikaan naiset yrittivät muuttua maskuliinisemmiksi. Unisex on aina tainnut tarkoittaa sitä että naisetkin käyttävät housuja ja leikkaavat ehkä tukankin lyhyeksi. Miehet sen sijaan eivät ole ottaneet mekkoja käyttöönsä. Eli malli on ollut myös toisen suuntainen kuin sinun esittämäsi. En yritä kumota mitään vaan tarkastella. On totta että feminiinit miehet voivat olla jopa eroottisia naisen mielestä. Minulle he voisivat symboloida henkistä vahvuutta. Pelottomuutta/välinpitämättömyyttä sen edessä että heitä pidettäisiin hinttareina tai muuten epäonnistuneina miehinä. Kun tarkemmin ajattelen, feminiinit miehet ovat oikeita namupaloja... taidankin pyytää omaa miestäni ostamaan pinnejä...

Äänestä
  • Vaikka miehesi heittäytyisi painostuksestasi miten naiselliseksi tahansa, niin jäähän teidän perheeseenne edelleen yksi mies jäljelle. Oletko varma että vain pinnit riittävät, miten olisi sukkahousut?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pantagruel kirjoitti:

Poimin tämän jostain aiemmasta keskustelusta (ja luultavasti irroitin rumasti asiayhteydestään):

"Syy, miksi naisetkaan eivät usein halua enimmäkseen naisellisia ominaisuuksia omaavaa male-kumppania, on jo lapsuudesta alkavasta dikotomisesta aivopesusta, missä feminiiniset ja maskuliiniset parit kohtaavat toisensa. Myös koko kulttuurimme halveksii naisellista miestä, näin tekevät myös kulttuurin omaksuneet naiset."

Periaatteessa olen samaa mieltä, mutta tuli mieleeni se, että esimerkiksi taiteiden parissa myös miehen feminiiniset ominaisuudet saavat arvostusta osakseen. Klassikkokirjailijat kartoittavat tunteita ja ihmissuhteita, näyttelijät itkevät ocar-tilaisuuksissa, mutta erityisesti aloin pohtia sitä, miten rock-laulajien kuumin nouseva trendi on androgyyni villevalorokkari. Ja vieläpä sitä, että juuri naiset tuntuvat pitävän näistä androgyyneistä? (Ai niin, selvennykseksi vain, että HIM:iä ja David Bowieta löytyy omastakin levyhyllystäni).

Miksi miesrokkareilla on niin paljon vapauksia sukupuolensa suhteen? He meikkaavat, laulavat rakkaudesta ja kasvattavat pitkät tukat. Onko ala itsessään niin maskuliininen, ettei sen edustajien enää tarvitse todistaa miehuuttaan? Riittääkö kitaran tarjoama fallossymboli? Entäpä nykyisen musiikkikulttuurin naiset? He myyvät ennemminkin ylifeminiinistä kuvaa itsestään (joku voisi jopa sanoa pornahtavaa). Muusikoista tuntuu löytyvän myös paljon homoseksuaaleja, kuten muistakin taiteilijoista.

Musiikin kuluttajista suunnilleen yhtä suuri osa lienee kuitenkin miehiä ja naisia. Onko kaiken taustalla siis se, että pitää miellyttää molempia? Vai tirkistelyn halu? Katselemmeko maailmanlaajuista friikkishowta? Androgyyniys ja ylitsevuotava feminiinisyys kun tuntuisivat näin maalaisjärjellä olevan omiaan ärsyttämään ihmisiä. Siitäkö onkin kysymys? Pidetäänkö musiikista myös sen vuoksi, ketä se ärsyttää? Halutaanko sen avulla erottautua?

Kunhan heittelen ilmaan kysymyksiä jostakin sukupuolen performatiivisuuden ja identiteetinmuodostuksen alueelta. Ei sinänsä liity feminismiin, vaan sukupuoliin yleisemmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu