Kommareita

Joonas

Faktatietoa USA:n aikeista. Kirjottanut Mohamed ja mukana ainaski krh. Tossa jutussa mainitaan lehti nimeltä TIEDONANTAJA. Se on kommunistien äänenkannattaja. Eli siinä jutussa mukanaolevia jotka puoltaa tota , katsokaa ketä siinä on. Paljastivat taustan. Onneksi olkoon.

26

599

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mohamed

      Joonas. Minun täytyy tuottaa sinulle pettymys. Meitä ihmisiä on moneen lähtöön. On kommareita, jotka varmaankin pitäytyvät ensisijaisesti omien tietolähteidensä lukemiseen. Sitten on fanaattisia USA:nisteja, jotka luottavat 100%:sti valkoisen talon tietolähteisiin. Ja monia muita kapeakatseisia fanaatikkoja.

      Lienee niin, että vähemmistö ihmisistä on todellisia ajattelijoita, jotka hankkivat tietoa laaja-alaisesti monista tietolähteistä, jopa niistä ääripäidenkin tietolähteistä. Puolueettoman politiikan tutkinnan ja journalisminkin tunnettuja lähtökohtiahan on se, että pitää hankkia tietoa mahdollisimman laaja-alaisesti ja suhtautua kaikkeen kriittisesti, paneutuen erityisesti esitettyihin tietolähteisiin.

      Tuolla leimaamisyritykselläsi valitettavasti annat itsestäsi varsin heikon kuvan tiedon hankkijana ja omaksujana. Kirjoittaja mainitsi artikkelissa tiedonantajan, mutta totesi samalla, että kuvaa hyvin suomen journalistista ilmapiiriä, että kyseisistä asioista, joihin on olemassa FAKTATIETOA USA:n omista julkaisuista ja asiakirjoista, ei ole keskusteltu muissa medioissa kuin ko. kommunistimediassa.

      Asia on nyt kuitenkin niin, että USA on itse omissa asiakirjoissaan, julkisissa ja julkisuuteen päässeissä, ilmaissut huolensa Irakin öljyn "hallitsemattomuudesta" ja sen, että sotilaallinen invaasio on tarpeen, jotta USA:n kannalta tarpeellinen öljyhuolto voidaan varmistaa. Samoin USA on kansallisen turvallisuuden strategiassaan tuonut esiin sen, että sen tavoitteisiin kuuluu lisätä sotilaallista läsnäoloaaan ympäri maailmaa ja varata itselleen oikeus ennakoiviin iskuihin, itse kokemissaan uhissa. Tarkemmin oheisessa linkissä, joka sisältää myös viittaukset tietolähteisiin, jotka ovat kiistattomat (USA:n omia tiedotteita ja asiakirjoja)

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000001064970

      Mainitut asiat ovat faktaa riippumatta siitä kuka ne esittää, epäpoliittinen henkilö kuten minä, vai joku poliittisesti tai aatteellisesti suuntautunut henkilö. Minä kirjoitan täällä puolustaakseni eurooppalaista demokratiaa, josta pohjoismainen ja sveitsiläinen demokratia ovat parasta kärkeä. Tuon demokratian puolustaminen johtaa väistämättä sekä kommunsimin, diktatuurin että alistavan suurvaltapolitiikan, kuten myös globaalin suuryritysten vastustamiseen, koska kaikki edellämainitut uhkaavat aitoa demokratiaa; ihmisten ja heidän vaaleilla valittujen edustajiensa vaikutusmahdollisutta omiin asioihinsa. Miksi sinä vastustat demokratiaa?

      • Mikko

        Sanoi hyvin meitä on monta jotka pitäytyvät omien tietolähteiden lukemiseen. Siis kommareille pitäs olla oma saitti. Täällä niitä ei tarvita, eikä niiden mielipiteitä.

      • Tuomas

        Eikö juuri kommarit vastusta demokratiaa.

      • Mohamed
        Mikko kirjoitti:

        Sanoi hyvin meitä on monta jotka pitäytyvät omien tietolähteiden lukemiseen. Siis kommareille pitäs olla oma saitti. Täällä niitä ei tarvita, eikä niiden mielipiteitä.

        Pääosa tietolähteistä, joihin linkittämässäni artikkelissa viitataan, on suoraan yhdysvaltojen hallinnon edustajien tekstejä. Ovatko hekin kommunisteja? Tuskin. Eikä heidän tavoitteensakaan koskien yhdysvaltain energiapoliittista ohjelmaa tai kansallisen turvallisuuden strategiaa ole kovin kommunistisia. Lue ne asiat vaikka sieltä USA:n omista tiedotteista ja asiakirjoista ja tee sitten omat johtopäätöksesi.

      • Mohamed

      • 63 v
        Mikko kirjoitti:

        Sanoi hyvin meitä on monta jotka pitäytyvät omien tietolähteiden lukemiseen. Siis kommareille pitäs olla oma saitti. Täällä niitä ei tarvita, eikä niiden mielipiteitä.

        oma "saitti" ja sinullakin on oma tietolähde tämä Internet. Käytä sitä myös: lyö nyt googleen vaikka hakusana Salvador Allende niin saat tietää, mitä tapahtui 30- vuotta sitten Chilessä ja mikä oli USA:n osuus silloin kun Pinochetin sotilasjuntta surmasi demokaattisissa vaaleissa valitun presidentin ja kosti presindenttinsä valinneelle kansalle.

        Mutta taitaa olla liian vaativa homma - on helpompi huutaa: Taas löytyi kommareita!

      • krh
        Mohamed kirjoitti:

        Pääosa tietolähteistä, joihin linkittämässäni artikkelissa viitataan, on suoraan yhdysvaltojen hallinnon edustajien tekstejä. Ovatko hekin kommunisteja? Tuskin. Eikä heidän tavoitteensakaan koskien yhdysvaltain energiapoliittista ohjelmaa tai kansallisen turvallisuuden strategiaa ole kovin kommunistisia. Lue ne asiat vaikka sieltä USA:n omista tiedotteista ja asiakirjoista ja tee sitten omat johtopäätöksesi.

        aikoinaan tuota samaa;) eivät tajunneet edes ironiaa väittäessään jenkkihallinnon edustajia kommareiksi.

      • Mohamed
        Mohamed kirjoitti:

        Pääosa tietolähteistä, joihin linkittämässäni artikkelissa viitataan, on suoraan yhdysvaltojen hallinnon edustajien tekstejä. Ovatko hekin kommunisteja? Tuskin. Eikä heidän tavoitteensakaan koskien yhdysvaltain energiapoliittista ohjelmaa tai kansallisen turvallisuuden strategiaa ole kovin kommunistisia. Lue ne asiat vaikka sieltä USA:n omista tiedotteista ja asiakirjoista ja tee sitten omat johtopäätöksesi.

        ..että kun käsityskyky loppuu, alkaa kommarimusu huuto. Ja eivät millään voi tajuta, että voi olla kahta pahaa vastaan, eikä jomman kumman puolella. Ilmeisesti fanaattinen usko yhden osapuolen pyyteettömiin pyrkimyksiin on sokaissut täysin.

    • upeeta

      Voi hyvänen aika ja yksisilmäisyys.

      Jos uutinen/asia/asiakirja on totta ,niin se ei muutu siitä miksikään julkaiseeko sen "Kirkko ja Koti"-lehti,"Maaseudun tulevaisuus" tai "Taudinkantaja"

      Aikoinaan Neuvostoliiton sikaillessa maailmailla ihmiset huomasivat kyllä sen ja nostivat asiaa esille.Tämähän ei käynyt punaisten lasien läpi katsoville ja he leimasivat nämä ihmiset neuvostovastaisiksi.
      Ihan sama periaate nyt: Jees jees USA porukka tähtilippu laseineen haukkuu USA:n maailmanpolitiikkaa arvostelevat yksisilmäisiksi kommareiksi jne jne.

      CCCP aikoinaan aiheutti käytännön toiminnallaan ihmisten halveksunnan heitä kohtaan.
      USA tänään aiheuttaa käytännön toiminnallaan ihmisten halveksunnan heitä kohtaan.

      • Irma

        Tiedätkös mitä nyt tapahtu venäjällä kun kommunisti häviää. Siellä ei oo ennen tarvinnut tehdä töitä nyt pitäis. Maa on vähä sekasin. Ketään ei huvita työn teko. Turisteja yritetään huijata. Ne kun ei oo koskaan tehneet kunnon työtä, kommunismi elätti, nyt ei. Siis kommunisti on mailman syöpä, siitä ei pääse minnekkään.

      • Miska

        Koska kommarit on puhunut totta.

    • Ajatar

      parasta rohkeasti avata silmät faktoille ja henkisesti kasvaa hyväksymään, että jenkkikupla on puhjennut eikä sillä ole mitään tekemistä sen kanssa mistä suunnasta totuuksia on julkaistu, kun ne kerta pystyy jokainen tarkistamaan aivan itse :)

    • 63 v

      tänään siis 22.08 mm. maailmankuulun brittiläisen lehtimiehen Robert Fiskin artikkelin "USA ei kykene takaamaan kenenkään turvallisuutta". Kun pelkäät ja vihaat kovasti kommunisteja niin, jos olet jo yläasteella ja osaat jonkin verran englantia löydät saman jutun Znetistä. Lyöpä siis googleen teksti Znet ja saat taas lisää tietoa Irakista. Kommunismista saisit tietoa esim. hakusanalla Karl Marx.

    • Ismo

      Kommarit on puhunut totta, kysyn vaan. Muistelen suomen politiikkaa. Siis sanon sen minkä 90 prosenttia suomalaisista saa.......ta......n kommarit.

      • Suez -57

        Niin on juttu Ismo, mutta näillä palstoilla kumminkin velloo 90% kommareita jotka ovat vielä saddamin hallituksen puolella!

      • Mohamed
        Suez -57 kirjoitti:

        Niin on juttu Ismo, mutta näillä palstoilla kumminkin velloo 90% kommareita jotka ovat vielä saddamin hallituksen puolella!

        Sinunkin olisi aika avata silmäsi ja ruveta lukemaan ihmisten kirjoituksia sen sijaan, että jakaisit heidät parin lauseen sijasta kommareiksi tai ei-kommareiksi. Tuollainen paatos vaikuttaa jo fobialta :)

        En ole muuten nähnyt täällä yhtään kirjoitusta, joka olisi ollut saddamin hallinnon puolella? Miten sinä oikein tekstejä luet. Jos sinulla riittää kärsivällisyyttä paneutua toisten ajatuksiin asiallisesti, tutustu ajatuksiini kunnolla oheisissa kirjoituksissani ja yritä tuon "kommarimusukommarimusu" -hokemisen sijasta arvioida itse näkemyksiä ja tietolähteitä joihin ne pohjautuu! Minä en ainakaan kannata saddamia enkä kommunismia, joka kirjoituksistani kyllä selvästi tulee esille:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000001068271

      • 63 v
        Suez -57 kirjoitti:

        Niin on juttu Ismo, mutta näillä palstoilla kumminkin velloo 90% kommareita jotka ovat vielä saddamin hallituksen puolella!

        on aina ollut jokainen joka ei ole sotahullu intoilija ja/tai ylistä USA:n johtoa. Siitä kuka tai mikä on kommari sinulla sen sijaan ei ole aavistustakaan.

      • Antti
        Mohamed kirjoitti:

        Sinunkin olisi aika avata silmäsi ja ruveta lukemaan ihmisten kirjoituksia sen sijaan, että jakaisit heidät parin lauseen sijasta kommareiksi tai ei-kommareiksi. Tuollainen paatos vaikuttaa jo fobialta :)

        En ole muuten nähnyt täällä yhtään kirjoitusta, joka olisi ollut saddamin hallinnon puolella? Miten sinä oikein tekstejä luet. Jos sinulla riittää kärsivällisyyttä paneutua toisten ajatuksiin asiallisesti, tutustu ajatuksiini kunnolla oheisissa kirjoituksissani ja yritä tuon "kommarimusukommarimusu" -hokemisen sijasta arvioida itse näkemyksiä ja tietolähteitä joihin ne pohjautuu! Minä en ainakaan kannata saddamia enkä kommunismia, joka kirjoituksistani kyllä selvästi tulee esille:

        http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000001068271

        Miksi tuot esiin tänne kommarien kirjottamia juttuja. Ja sinulle 63 painu takasin sinne venäjälle, voit tulla aina tänne suomeen kerään marjoja. Mohamed, luuletko että toi irak rauhottuu jos USA sieltä lähtee pois. Siellä on edelleen noita Saddamin kannattajia, ja uskosin että kansa ei halua että ne sais vallan. Koska silloin siellä alkas aika teurastus. Siis sä mohamed koko ajan toitotat että USA:n pitäs poistua irakista. Ajattele jos sulla on tota järkeä mitä siitä seuraa.

      • Mohamed
        Antti kirjoitti:

        Ensinnäkin sillä ei ole merkitystä, kuka on jutun kirjoittanut, vaan sillä mikä on sen asiasisältö ja totuudenmukaisuus. Tuomassani jutussa on selkeät linkit englantilaiseen lehteen ja USA:n omiin strategioihin ja visioihin sekä tavoitteisiin. Ne puhuvat valitettavasti karua kieltään, tuo ne esille kuka tai mikä taho tahansa.

        Mitä tulee Irakin rauhoittumiseen, olen siitä kirjottanut jutuissani jo aiemmin. Irak kyllä rauhoittuisi vaikka heti, jos siellä järjestettäisiin vapaat vaalit ja rakennettaisiin irakilaisten johtama hallinto. Turvallisuudesta sinä aikana voisi, kuten olen aiemminkin todennut, vastata YK:n ja USA:n joukot, mutta irakilaisten hallinnon alla ja ennen vaaleja YK:n johtamana. Ja alusta alkaen päätäntävalta esim. jälleenrakennusurakoista tulisi olla irakilaisilla. Tarkemmin muissa kirjoituksissani. Mutta tilanne on toivoton, koska jo USA:n energiapoliittiseen ohjelmaan on kirjattu se, että Irakin öljyvarat tulee ottaa USA:n haltuun. Linkit löytyy muualta.

        Älä jaksa toitottaa tota samaa paskaa mohamed. Eihän toi irakin nykyhallintokaan saa mitään aikaseksi. Meinaatko että noi terroristit ja saddamin kannattajat alkas jotakin ryhmää kunnioittaan. Kyllä kuule rehellinen irakilainen on aika orpo piru tänään. Eihän tuolla palestiinalaisten keskuudessakaan toi uusi pääministeri saa juuri mitään aikaseksi. Ja Israel ei sitä valinnut, eikä USA. Noi sun toiveesi tuntuu kaukaa haetulta. Ne jotka jotain yrittää tietää takuulla paremmin kuin sä mikä on tilanne. Täältä sun on turha antaa mitään kommenttia.

      • 63 v
        Antti kirjoitti:

        Miksi tuot esiin tänne kommarien kirjottamia juttuja. Ja sinulle 63 painu takasin sinne venäjälle, voit tulla aina tänne suomeen kerään marjoja. Mohamed, luuletko että toi irak rauhottuu jos USA sieltä lähtee pois. Siellä on edelleen noita Saddamin kannattajia, ja uskosin että kansa ei halua että ne sais vallan. Koska silloin siellä alkas aika teurastus. Siis sä mohamed koko ajan toitotat että USA:n pitäs poistua irakista. Ajattele jos sulla on tota järkeä mitä siitä seuraa.

        kyseisessä valtiossa, enkä mene (olen jo iäkäs ja minut voidaan helposti hakata ja ryöstää) Neuvostoliitossa kävin kyllä muutaman kerran. Ajoin mm. omalla autolla turistireissun Jaltalle ja takaisin. Tiedätkö missä Jalta on - tai ketä maailmankuuluisia taiteilijoita siellä on asunut/ lomaillut? Kertoisitko minulle niiden valtionpäämiesten nimet, jotka tapasivat toisensa Jaltan konferenssissa ja milloin tämä tapahtui? Entä minkä värisiä mansikat sinusta ovat?

        Ja sinulle 63 painu takasin sinne venäjälle,

      • 63 v
        Antti kirjoitti:

        Älä jaksa toitottaa tota samaa paskaa mohamed. Eihän toi irakin nykyhallintokaan saa mitään aikaseksi. Meinaatko että noi terroristit ja saddamin kannattajat alkas jotakin ryhmää kunnioittaan. Kyllä kuule rehellinen irakilainen on aika orpo piru tänään. Eihän tuolla palestiinalaisten keskuudessakaan toi uusi pääministeri saa juuri mitään aikaseksi. Ja Israel ei sitä valinnut, eikä USA. Noi sun toiveesi tuntuu kaukaa haetulta. Ne jotka jotain yrittää tietää takuulla paremmin kuin sä mikä on tilanne. Täältä sun on turha antaa mitään kommenttia.

        Mohammed ei vastaa sinulle - se olisi yhtä viisasta kuin heittää helmiä sioille.

      • Antti
        63 v kirjoitti:

        kyseisessä valtiossa, enkä mene (olen jo iäkäs ja minut voidaan helposti hakata ja ryöstää) Neuvostoliitossa kävin kyllä muutaman kerran. Ajoin mm. omalla autolla turistireissun Jaltalle ja takaisin. Tiedätkö missä Jalta on - tai ketä maailmankuuluisia taiteilijoita siellä on asunut/ lomaillut? Kertoisitko minulle niiden valtionpäämiesten nimet, jotka tapasivat toisensa Jaltan konferenssissa ja milloin tämä tapahtui? Entä minkä värisiä mansikat sinusta ovat?

        Ja sinulle 63 painu takasin sinne venäjälle,

        Kuule 63 ei oo koskaan kiinostanut vähääkään ketkä tuolla neukuissa vierailee. Tarkkaile sä vaan aatteen puolesta tota venäjää ihan rauhassa.

      • 63 v
        Antti kirjoitti:

        Kuule 63 ei oo koskaan kiinostanut vähääkään ketkä tuolla neukuissa vierailee. Tarkkaile sä vaan aatteen puolesta tota venäjää ihan rauhassa.

        punainen - mutta se aate, jonka puolesta minun pitäisi venäjää tarkailla, mikä se mahtaa olla. Uusliberalistinen riistokapitalismi - reaalisosialismin raunoille rakennettava oligarkia, mafiosoiksi muuttuneiden muka kommareiden ufoaate, vai suomalaisen koulupojan typeryyksien toivemaailma?

      • Mohamed
        63 v kirjoitti:

        Mohammed ei vastaa sinulle - se olisi yhtä viisasta kuin heittää helmiä sioille.

        Huomasin jo, että joko kaverin äly tai kärsivällisyys ei riitä, koska olen tarjonnut niin paljon FAKTATIETOA lähteineen luettavaksi, mutta ei mene jakeluun. Ja poika vielä kävi moittimaan Irakin nykyhallinnon kykenemättömyytä rauhaan, tietämättä että sitähän johtaa jenkit :)

    • virus

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      167
      12501
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      152
      5436
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4680
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      145
      3670
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2768
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1926
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      108
      1671
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      364
      1617
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      103
      1524
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1461
    Aihe