USA:n lapsivangit Guantanamossa

kesäleirillä

7

344

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höh

      Ai hurja! Nämä lapsivangit pystyvät kauhistuttaviin tekoihin samalla lailla kuin vanhemmatkin. Kärsikööt nahoissaan.

    • Arja

      USA:lla on kyllä upeata logiikkaa. Lapsivankeja tai muitakaan quantamon vankeja ei kohdella tavallisina rikollisina, joten heille ei tarvitse järjestää oikeusapua tai määräajassa oikeudenkäyntiä. Heitä ei kohdella normaali sotavankeinakaan syyskuun 11. vuoksi, koska nyt on käynnissä "sota" terrorismia vastaan ja sota ei ole päättynyt, vaan se jatkuu ennalta määräämättömän ajan, joten sotavankeja ei normaali käytännön mukaan tarvitsekaan päästää vihollisuuksien loputtua vapaaksi. Niinpä jenkit ovat ottaneet itselleen oikeuden pidättää kenet tahansa sillä nojalla, että he itse määrittelevät hänet terroristiksi ja pitää vankileirillä ilman minkäänlaista oikeusturvaa. Siinä ei oikeasti ole mitään eroa natsisaksan tai kommunistidiktatuurin mielivaltaan.

      • whitecontrol

        jos tilanne olisi toisinpäin, eli vankeina olisi amerikkalaisia, niin arabit olisi kyllä jo aikoja sitten kiduttanu ja tappanu ne ilman mitään oikeudenkäyntejä....turhaanpa tässä kylläkään sulle vastailen, jos kerta oikeesti oot niin tyhmä ettet ymmärrä sitä että amerikkalaisillakin on oikeus puolustaa maansa turvallisuutta, jos siinä sivussa muutama "mahdollisesti" syytönkin arabi joutuu kärsimään, niin kiittäkööt siitä terroristeja....


      • Arja
        whitecontrol kirjoitti:

        jos tilanne olisi toisinpäin, eli vankeina olisi amerikkalaisia, niin arabit olisi kyllä jo aikoja sitten kiduttanu ja tappanu ne ilman mitään oikeudenkäyntejä....turhaanpa tässä kylläkään sulle vastailen, jos kerta oikeesti oot niin tyhmä ettet ymmärrä sitä että amerikkalaisillakin on oikeus puolustaa maansa turvallisuutta, jos siinä sivussa muutama "mahdollisesti" syytönkin arabi joutuu kärsimään, niin kiittäkööt siitä terroristeja....

        Eivät toki "arabit" ole joku yhtenäinen ryhmä, ei kai sellaista väitä kuin tyhmä! Ja jos jotkut arabit ovat kiduttaneet ja tappaneet joitakin ihmisä, tehneet hirvittävän rikoksen, ei kai se anna jollekin toiselle oikeutta tehdä samaa rikosta täysin eri ihmisille, vaikkapa ihonvärin perusteella??? Noinko ajattelet.

        Kaikilla on oikeus puolustaa maansa turvallisuutta. Jokaisella ihmisellä on oikeus puolustaa itseään. Vastaapa nyt, tarkoittaako se sitä, että sinä voit vetää turpaan jotain ihmistä, jonka luulet olevan sinulle vaaraksi hä? Tai jos joku epäilee sinun olevan vaaraksi hänelle, voiko hän tulla ja tappaa lapsesi hä? Vai olisiko silloin oikein, että tuo tappaja vietäisiin oikeuteen tuomittavaksi, hä?

        En ole tyhmä, jokaisella maalla on oikeus puolustaa itseään. Mutta vastaapa sinä, oletko sinä niin tyhmä, että sen puolustamisen nojalla maalla on omien epäilystensä nojalla oikeus tappaa ja pidättää ihmisä noin vaan?? Hä?

        Jos ihmisiä ruvetaan kuule vangitsemaan ja tappamaan vain epäilysten ja luulojen varassa, niin mitä eroa siinä on sitten fasistien tai kommunistidiktaattorien toimintaan? Kysyn vaan. Ja miten toisen syyttömän arabin kuolema ja kärsimys "siinä sivussa" kuten sanoit, on oikeutetunpaa, jos joku toinen samaan ihmisryhmään kuuluva on rötöstellyt. Tarkoittaako toi nyt sitä, että jos joku sun sukulainen tai vaan samalla kylällä asuva tappaa jonkun tyypin naapuripitäjästä, niin se voi tulla epäilyksensä ohjaaman tappamaan sut ja sun omaisia ja sun pitää sitten vaan kiittää sitä saman kylän rikollista että noin kävi? Oletko sinä niin tyhmä, ettet tajua että ei ketään toista voi sen perusteella rangaista, että sattuu olemaan samaa ihmisryhmää?

        Tajuutko, että totalirismi on just sitä, että joku määrittelee itse jonkun uhkakseen ja sillä nojalla antaa itselleen oikeuden vangita ja tappaa tämän ihmisen? Niinhän se oli stalinin aikana. Onko se sitten hyvä. Jokaisella maalla on oikeus puolustaa itseään, mutta kyllä vihollinen pitää olla kiistaton ja selvä. Eikä jostain terrori-iskusta voi tuomita muita kuin sen tekijät ja toimeksiantajat.


      • Sivullinen
        whitecontrol kirjoitti:

        jos tilanne olisi toisinpäin, eli vankeina olisi amerikkalaisia, niin arabit olisi kyllä jo aikoja sitten kiduttanu ja tappanu ne ilman mitään oikeudenkäyntejä....turhaanpa tässä kylläkään sulle vastailen, jos kerta oikeesti oot niin tyhmä ettet ymmärrä sitä että amerikkalaisillakin on oikeus puolustaa maansa turvallisuutta, jos siinä sivussa muutama "mahdollisesti" syytönkin arabi joutuu kärsimään, niin kiittäkööt siitä terroristeja....

        Ero on Amerikkalaisten huipputekniikassa. Yleenä
        kiduttajan pahin vihollinen on kuolema, jonne
        uhri voi lopulta paeta.

        Amerikkalaisten sotilaslääkärien ylivoimainen osaaminen
        takaa sen että kidutusta voidaan jatkaa maksimiteholla
        lähes loputtomasti.

        Aikoinaan Mengeleä pidettiin kauhistuttava esimerkkinä
        lääketieteen väärinkäytöstä. Vaan eipä hänestä
        ole kyytipojaksikaan nykyisille virkaveljilleen.


    • Asterix
    • justice

      Joo ja on Itäkeskuksen epäilty raiskaajakin löydetty tänään onneksi, 14-vuotias maahanmuuttaja lapsi (somali) joka raiskasi 29-vuotiaan naisen Itäkeskuksen STOA:an edessä maanantaina tällä viikolla. Lapsi kun on niin ei syytettä (175-180cm pitkä). Jatkaa varmaan raiskaajan uraa ja veronmaksajien rahoilla elämistä. Ei muuta kuin camp X-rayhin vankeuteen. Muslimi isi opettanut että nainen on pohjasakkaa. Kyllä suomessa riittää TYHMIÄ sosiaali hyysäreitä, tuutte muuten saatanan kalliiksi veronmaksajille. (suurin osa vanhoja kommareita joiden pää meni sekaisin kun suuri ja mahtava NL romahti, uusi polvi heidän aivopestyjä jälkeläisiä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5592
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      67
      2621
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1742
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1713
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1458
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1119
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe