Olipa inhottava otus.Naisen irvikuva,hyi,möi kunnon miehille itteensä.Perheenäidin painajainen.
Valerie S
2
149
Vastaukset
- Huomioija
Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ainakin yksi henkilö 200:ta on psykopaatti, joten heitä on kaikialla. Yleinen käsitys on että psykopaatti on tunteeton, mutta asia ei ole näin, jokaisella ihmisellä on tunteita joiden mukaan ihminen käyttäytyy, psykopaatti on henkilö, joka ei välitä muiden ihmisten tunteista. Psykopaatiksi ihminen kasvaa helpoiten lapsena tai nuorena, mutta jatkuva laskelmointi ja kyynisyys voi myöt tehdä vanhemmasta ihmisestä psykopaatin. Viha laukaisee useimissa ihmisissä lyhyen psykopaattisuuden, joka saattaa jäädä myös pysyväksi.
Psykopaatti ei siis ole henkilö, joka aiheuttaa tiedostamattomasti vahinkoa toisille, vaan henkilö joka tiedostaa tekojensa aiheuttavan jollekin kärsimyksiä, mutta ei niistä välitä.
Psykopaatti tekoihin on poikkeusetta syynä psykopaatin oma etu tai nautinto, useimpia psykopaatteja rajoittaa vain kiinijäämisen pelko, ja sitäkautta tapahtuvat omat menetykset.
Ennen myös psykopaatin elämä oli vaikeampaa, vahvojen mutta pienten yhteisöjen aikana kun psykopaatin luonne tuli helposti esille ja häntä voitiin tarkkailla. Moderni aika on antanut psykopaatteille huomattavasti helpotuksia, enää ei lähimmäiset kontrolloi ihmisen käytöstä, ja suurkaupungeissa tai internetissä psykopaatitkin voivat löytää kaltaisiaan ja tuntea elämäntyylinsä oikeutetuiksi.Psykopaateilla on myös muiden lailla oikeus lisääntyä, ja kasvattaa lapsistaan psykopaateja, kunhan eivät riko lakia.
Psykopaatteja on ollut ennenkin, mutta niiden määrä on kovassa kasvussa, yhä vähemmän välitetään toisten ihmisten tunteista, ja omaa uraa,lapsia tai rahaa hankkiessa käyttäytyminen muuttuu jatkuvasti häikäilemättömämpään suuntaan eikä välitetä siitä aiheutuvan muille kärsimyksiä.. Psykopaatiksi voidaan myös määritellä vaikka äiti tai isä, joka kerää omalle lapselleen tai lapsenlapsilleen hyvinvointia häikäilemättömästi, ja siten tietoisesti aiheuttaa muille kärsimyksiä,motiivina voi olla mielihyvä omien geenien selviytymisestä.
Jos sama henkilö kohdistaa sinuun jatkuvaa henkistä tai fyysistä väkivaltaa on hänellä taipumuksia psykopatiaan, tilanteesta pääsee parhaiten eroon selvittämällä tekiän motiivit ja tuoda ne julki, tässä muutama yleisin väkivallan syy. Itsekkyys ja lyhytnäköisyys kun ovat aina väkivallan syy, mutta sen puhkeamiseen taas vaikuttaa moni asia.
Yleinen motiivi on valta, tekiä haluaa kokea olevansa voimakkaampi, ja saa sitäkautta turvallisuuden tunnetta. Tässä tilanteessa on hyvä yrittää selittää, että ihminen ahdistuessaan hakee yhä häikäilemättömämmin keinoa ulos tilanteesta, ja kuten historia kertoo, todennäköisin väkivallan ja alistamisen uhri on väkivalloin valtaa kerännyt henkilö.
Ehkä vielä yleisempi väkivallan syy on pelko, johon voi olla useita syitä, siihen on myös vaikein vaikuttaa, mutta tosiasia on, että väkivalta lisää pelkoa, pelko lisää väkivaltaa,joten ongelma vain siirtyy tulevaisuuteen ja yleensä vielä pahenee, joten ainoa tie ulos, on ymmärrys ja pitkämielisyys.
Psykopaatti saattaa myös hakea nautintoa tai pikemminkin lievittää omaa tuskaansa aiheuttamalla jollekin toiselle kärsimystä, tämä on monimutkainen juttu, koska olisi saatava selville psykopaatin kärsimyksen syy.Useimmiten ahdistus tai nautinnonhakuisuus johtuu kuitenkin yksinäisyydestä tai heikosta kärsivällisyydestä,joten tässä tapauksessa olisi selvitettävä, että vain opettelemalla asettumista toisen ihmisen asemaan ja tunteisiin, voi ihminen päästä irti yksinäisyyden, kärsimättömyyden sekä myös psykopatian kahleista.
Yksi motiivi on hyväksikäyttö tai energian varastaminen, tälle henkilölle tulisi valaista, että varastamalla, hyväksikäyttämällä tai väkivalloin saavutettu asia toimii kuten, väkilannoittella kasvatettu ravinto, se kyllä antaa voimia, mutta siitä kasaantuvat epäpuhtaudet myrkyttää lopulta kehon sekä mielen, sitä voisi myös verrata huumeeseen, josta saatu hetkellinen hyvä olo vahingoittaa pitkällä aikavälillä.
Saattaa olla myös, että psykopaatti aiheuttaa kärsimyksiä toiselle ihmiselle, koska on kateelinen tai ei kestä nähdä toisen onnellisuutta, tässä tapauksessa olisi yritettävä selittää että aito onnellisuus on sitä, että jakaa jotain, se voi olla pelkkä esine tai kokemus, mutta yhdessä koettu pyyteetön antaminen aiheuttaa kestävintä onnea.- tutkija
on useinmiten miespuolinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455230Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291686Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511650Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151609- 141305
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41220No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22112081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867