Milloin ja kenen toimesta päätettiin että sunnuntai olisi pedonmerkki?
Älkää nyt Lutteria sotkeko
lankeemus
5127
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mites se näkyy että Adventistinen uskonpuhdistusliike on puhdistanut omaa uskoaan sunnuntain Ellenistisellä pedonmerkkiopilla?
Roomassa sen aikoinaan päättivät antisemitismissään.
En tiedä, mitä tarkoitat nm."lankeemus", mutta eikö kaikki se, mikä tavallaan kumartaa ihmismielistä kuvaa Jumalasta raaputa sitä pintaa, jonka mieli ei ole Jumalan mieleinen, olkoon se asia mikä tahansa.
Eli nyt tähän aiheeseen sunnuntai, niin Raamatullinen lepopäivä ajatus jonka Jumala on /sapatissa/ PYHITTÄNYT, niin on kaksi eri asiaa.
Nyt kun ihminen kaikessa viisaudessaan sitten "päättelee" sunnuntai (ylösnousemuspäivä), että tämä on se uskovien kuva Jumalan pyhäpäivästä, niin raaputetaan silloin mielenmaailmasta omaehtoista jumalakuvaa, eikö vain?
Sen tueksi pyritään raamatunlausekoteloistamme ottamaan omatulkintaiset näköislaput ja kun se opetus ja oppi istuu kuin tauti meissä, niin että itsekin uskoo, lopputulos on siinä.
Ts. jos rehellisesti ihminen tutkii sanan valossa omaa mieltänsä, niin voi löytää avaimen ja lopulta sanoo, että näinhän se on. Se mitä luulin Raamatulliseksi ja Jumalan tahdonmukaisesti oli ihmisestä ja näin ollen kuului tähän "ei Jumalan" antamaksi merkiksi.
Mitä sitten muut merkit voisi olla, niin sieltähän se rienaajan valtasuuruudesta on lähtöisin.
Katselin tuossa rakkaan juutalaiskansan elämänvaihetta 1½ tunnin ohjelman.
Siinä nousi voimakkaasti mieleeni se, että jos kristikunta ei olisi "langennut" tähän riennajan ansaan lepopäivä asiassa, vaan olisivat eläneet kuin apostolisella aikana sapatti on sapatti, niin juutalaistenkin kohta olisi ollut hieman toisenlainen.
Nyt rienaajan merkkipaalusta käsin, heidät oli helppo löytää ja moni juutalainen kääntyi vainon takia meidän näköiseen uskontunnustukseen.
Eikö Herran kansa ole yhtenäinen?
Eikö me kaikki olla tavallaan Aabrahamin lapsia Kristuksessa?
Olemme olleet hirvittävä lankeemus juutalaiselle kansalle, oikein silmäpeite.
Se henki, mikä kristikunnassa on palvellut tuota kansaa vastaan, on rienaajan tahdosta jokaisen "kiven" asettaminen tämän päämäärän saavuttamiseksi tälle polulle väärän hengen tuotetta.
Miettikääpä asiaa hieman laajemmalti, älkääkä tuijottako omiin jalkoihin, sieltä voi löytyä asioita, että lopulta ymmärrätte senkin, että sunnuntaipyhän asetus ei ole Raamatullinen ei Jumalallinen.
Minä rakkaudesta Kristukseen jaan myös Jumalan sapatin Hänen kansansa kanssa, heidän jotka kirkastivat ajallaan Jumalan tahdon meille kaikille elämänsuunnaksi ja ohjeeksi.
terveisin. Kristuksessa Pulkkinen V.
Mutta missä Jeesus tai Apostolit sanovat sunnuntaita pedonmerkiksi?
Sapatista ja sunnuntaista ei kannata tehdä jumalakuvaa.
Oletat, että sunnuntai- mitä nyt sanaa käytämme, olisi ollut siinä merkityksessä silloin olemassa, miten se nyt halutaan tuntea.
Mutta ei, sunnuntaita ei tunnettu, vaan se oli viikon 1 päivä ja kun näin oli, ei siitä tällaista (sanallisesti osoittavaa) ajatusta ollut silloin esillä.
Apostolisena aikana Herran omat viettivät aivan samalla tavalla lepopäivää kuin se oli siinä aikaan piirretty. Mutta kyllä varoituksen sanaa on tuotu vieraista opeista, joka kääntää katsetta pois Jumalasta kuuntelemaan ihmismieleistä opetusta.
Ehkä tuot ajatuksissasi tuossa kannanotossasi sapatin ja sunnuntain (jumalakuvaa), että ei tehtäisi siitä kuvaa, siksi ettei se toisi kiistakysymystä tähän kohtaan, oliko näin?
Voisiko tuo ajatuksen siemen johtaa kasvua johonkin hedelmään joka ei ole ihmiselle pidemmällä juoksulla hyväksi?
Oletko miettinyt sitä asiaa?
Me niin mielellämme vesitämme Pyhyyttä, asiassa sun toisessa ja pelkäänpä sitä, että esittämäsi kylvösiemen johtaa pyhyyden hukkaamiseen.
Otan nyt esimerkin, mutta rakkauden hengessä.
Olin konfirmaatio juhlassa viime sunnuntaina, olihan siellä naapurini lapsenlapsi, sydämestäni siunasin häntä kun hän kantoi ristikulkueen ristiä ja toivon, että se tulisi elämän päämääräksi hänen sydämelle.
Mutta itse tilaisuuteen ja sen pyhyyteen.
Tässä tilaisuudessa pappi puhui tälle kuulia kohteelle hyvän sanan, eli oli uskollinen pappi.
No käännän katseeni edessä olevaan "perheeseen" jonka tytär todennäköisesti oli mukana tämän konfirmaatiojuhlaporukan joukossa.
Tälle perheelle se käyttäytyminen Herran edessä ei oikein tuntunut olevan Pyhän edessä oloa, keskustelua jopa saarnan aikana häiritsevästi muita kirkkojäseniä kohtaan.
Myös se, että kun puhujakorokkeelta tuotiin esille nimeten kuolleita ja pidettiin muistosoitto ym. se seurustelu ja naurut eivät kuuluneet tähän hartauden muistohetkeen.
Ilmeisesti kummi, koska heidät kutsuttiin siunaamaan, niin tämä "mies", käytyään siunaamassa alttarilla tämän tytön, jätti ehtoollispöydän "omalta kohdaltaan" väliin? (esimerkki teko), sitä en tiedä, oliko jotain pois pantavaa, että siksi ei mennyt ehtoolliselle vaan aikoi sopia asiansa ja sitten toiste, mene ja tiedä. Toivon vain, että löytäisivät oikean Pyhä, eli Kristuksen kaipuun sanan ääreen.
Mutta sitten tähän ajatukseen Pyhästä.
Me aina olemme Raamatun sanan suhteen Pyhän edessä ja se kunnioitus Pyhään, siinä meillä on opettelemista. Kyllä meillä olisi tarpeen Pyhän edessä tehdä se Jumalan kuva, että nöyrtyisimme kuuliaisuuteen ja armon anteeksiantamuksen edessä Pyhän kunnioittamiseen.
Jollekin Pyhä on Pyhä ja toiselle ei, mutta kelle Pyhä on Pyhä, niin se mielenlaatu joka ei kunnioita Pyhää, siitä ei ole opettajaksi.
Jeesus itse sanoi, mitä on lupa meidän opettaa ajan saaton loppuun asti.
Jumalan tahdosta ei katoa yksikään kirjain sekä piirto ja nyt olemme sen Pyhän edessä.
Eli itse Vapahtajan opettama mielen ja ajatuksen suunta pitää olla Jumalan tahtoon kunnioittava ja peräänantamaton, siihen se kuuluu sapattikin.
Se ei vesity sillä, että olemme puutteellisia aina sen edessä, mutta juuri armahdettuna pitäkäämme Pyhästä kokonaisuudesta kiinni ajan loppuun asti.
Me kylvämme sen mielenlaadun suumme hedelmänä eteenpäin ja siksi sen kylvön hedelmä kuuluu olla oikeanlainen.
Mistä me armahdetut muusta pitäisimme kiinni, kuin rakkaasta Jumalan tahdosta elämässämme.
Mutta sielunvihollinen haluaisi sitä, että ne polut aikaan kivettäisimme omanmieleisillä ajatuksilla uusille poluille, että lopulta tie armonmatkaajalle kävisi kuin tanssi, jossa rienaaja soittaisi pilkkalaulua Jumalan kansan huulilta maailman korville kuultavaksi.
Se, että pidämme Jumalan tahdosta kiinni, ei johda lakihenkisyyteen vaan vapauteen Kristuksessa.
Mutta kaikki muu, johtaa hapatukseen joka pitäisi perata pois sydämen maaperästä on taas tahtoasia.
Eli pyhä pyhittyköön edelleen ja siinä sitä haastetta armonmatkaajalle on kerrakseen Kristuksessa, jonka Pyhä Henki saa aikaiseksi.