Vuoden 1918 tapahtumat Suomessa olivat ROTUSOTA, vaikka niitä miten yritettäisiin muuksi naamioida. Indoeurooppalaiset germaanit taistelivat vapautensa puolesta ugri-udmurtteja vastaan, jotka slaavit olivat yllyttäneet kapinaan. Suomenruotsalaiset, ruotsalaiset ja saksalaiset käyttivät lisäksi tykinruokana hallitsemansa alueen ugri-udmurtteja, mutta ei sotaa heidän hyväkseen käyty!
Ns. valkoinen terrori oli rodullisen puolustautumisemme välttämätön muoto. Vangeiksi jääneet slaavit teloitettiin ilman sen enempää epäröintiä. Myös ugrien keskuudessa pantiin yhteiskunnallisena ennaltaehkäisynä toimeen huomattavat puhdistukset. Ugri-udmurtteja raskaasti veloittaneiden taisteluiden tauottuakin vielä 30 000 ugria siirtyi pois muonavahvuudesta keskitysleireillämme.
Kun ugri-udmurttien kapina oli murskattu, Suomeen oli määrä saada saksalainen indogermaani kuninkaaksi. Valitettavasti liittoutuneiden voitto ensimmäisessä maailmansodassa esti tämän. Ugri-udmurtit alkoivat heti suureen ääneen vaatia oikeuksiaan. Olemme joutuneet tekemään ugreille monia myönnytyksiä siitä lähtien. Talvi- ja jatkosodassa koitimme varmistaa, että suurin osa tappioista sodassa slaaveja vastaan tulisi ugri-udmurteille eikä Suomen germaaneille. Onnistuimme melko hyvin. Kun karjalaista evakuoidut ugrit asutettiin ympäri Suomen, estimme heitä tunkeutumasta omille ugrivapaille alueillemme, joista pidämme yhä vieläkin kiinni.
Jos tämä maa joskus joutuu kokonaan ugri-udmurttien valtaan, Suomen käy kuten Zimbabwen tai Etelä-Afrikan. Valkoisten maanviljelijöiden ja keskiluokan kohtalo kyseisissä maissa on koko ajan mielessämme. Emme halua joutua kokemaan samaa. Ugrien kosto tuhoaisi sekä meidät että Suomen talouden pohjan. Ugri-udmurtit eivät kykene hoitamaan tämän maan asioita. Jaa-a. Meidän olisi ehkä parasta vaihtaa Suomen alaluokka ugreista somaleihin. Heitä pystymme paremmin kontrolloimaan koska somali ei ugrin tavoin väitä, että hänellä olisi jokin alkuperäinen oikeus tähän maahan.
Me indogermaanit, pohjoiseen rotuun kuuluvat arjalaiset olemme luoneet Suomen vaurauden, yhteiskuntajärjestyksen ja kulttuurin, siksi niiden hedelmät kuuluvat meille.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ku Klux Klan tyyppinen järjestö suojelemaan germaaneja ja ruotsin kielen opetusta.
Haluatko todella tänne niitä uskontofriikkejä? Sen jälkeen Suomesta tulee Poliisivaltio jossa on totaliarismi!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ku_Klux_Klan
...
http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Passing_of_the_Great_Race_-_Map_4.jpg