Remeron

Kannattaako ottaa käyttöön remeron lääke? Mietin kun olen lukenut ko. lääkkeen vaikutuksia, että onko sitä hyödyllistä ottaa käyttöön ollenkaan. Nimittäin, miten vaikea päästä eroon ja jos tulevaisuudessa olisi mahdollista, että saisi lapsia, niin miten sitten? Voiko sitä edes käyttää raskaana oleva?
5528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hieman vaikeaa vastata kysymyksiisi, kun et kertonut miksi sinulle on kyseinen lääke määrätty ja millä annoksella.

Itse olen hyödyin tosi paljon remeronista. Minulla oli se ensin masennukseen suuremmalla annoksella ja sitten puotettiin annosta pienemmäksi, jolloin vaikutti uneen. Annoksen tiputus tapahtui puolen toista vuoden sisällä 30mg:sta 3,75mg:aan ja nyt sekin jäi viime viikolla pois. Annoksen tiputus oli sen vuoksi hidas, koska olin syönyt sitä usean vuoden ajan ja tilannetta seurattiin, tai siis en halunnut lähteä 'soitellen sotaan'. Mitään suurempia vieroitusoireita en ole saanut. Ehkä sen verran on huomannut aina annoksen muutoshetkellä, ettei ole nukkunut niin hyvin kuin tavallisesti.

Lääkkeen vaikutusta raskauteen tai siihen saako sitä käyttää silloin, en ota mitään kantaa. Sitä sun pitää kysäistä lääkäriltä tai soittaa sinne palvelunumeroon, jossa osataan neuvoa noissa asioissa (Joku muu varmaan tietää, mistä puhun ja pistää numeron jne)

Äänestä
  • 30 mg resepti ja illalla otettavaksi. Mielialalääke se on. Alun alkaen pakkoajatuksia oli, mut zoloft noin kuukauden käytöllä aiheutti sivuoireita ja pakkoajatukset ei periaattees vähentyneet, päin vastoin oikeastaan. Sitten yhden otin efexor depotia, mut koin sen radikaalina ja jäi yhteen. Uskaltaisinko otattaa tämän lääkkeen. Opamoxia nyt oon käyttäny ja nukahtamislääkkeitä. Tosin ei joka yö oo tarvinnu nukahtamislääkettä ottaa, opamoxillahan on unettava vaikutus oikeastaan.

    Voisin sanoa että ahdistukseen pääasiassa, kurkussa tuntuu palan tunne ja se häiritsee tosi pahasti, tai sellainen ahistus/kiristystunne. Ja ehkä kai opamoxin vähentäminen aiheuttanu kans hieman levottomuutta.

    Mutta miten vaikea on remeronista päästä irti, jos sellainen tilanne tulee eteen?

    Äänestä

  • kannattaako kirjoitti:

    30 mg resepti ja illalla otettavaksi. Mielialalääke se on. Alun alkaen pakkoajatuksia oli, mut zoloft noin kuukauden käytöllä aiheutti sivuoireita ja pakkoajatukset ei periaattees vähentyneet, päin vastoin oikeastaan. Sitten yhden otin efexor depotia, mut koin sen radikaalina ja jäi yhteen. Uskaltaisinko otattaa tämän lääkkeen. Opamoxia nyt oon käyttäny ja nukahtamislääkkeitä. Tosin ei joka yö oo tarvinnu nukahtamislääkettä ottaa, opamoxillahan on unettava vaikutus oikeastaan.

    Voisin sanoa että ahdistukseen pääasiassa, kurkussa tuntuu palan tunne ja se häiritsee tosi pahasti, tai sellainen ahistus/kiristystunne. Ja ehkä kai opamoxin vähentäminen aiheuttanu kans hieman levottomuutta.

    Mutta miten vaikea on remeronista päästä irti, jos sellainen tilanne tulee eteen?

    eikä sinänsä aiheuta riippuvuutta, jos sillä tavalla ajattelit. Vaikeampi opamoxista (tai jostakin muusta bentsosta) on päästä irti kuin remeronista.
    Mutta remeronin lopetus kannattaa ehdottomasti kuitenkin tehdä asteittain, että elimistö, ennen kaikkea aivot ehtivät muuttuneeseen tilanteeseen mukaan. Säännöllistä käyttöä ei kannata kerralla lopettaa seinään. Silleen saa itselleen vaan todella kurjan olon, kun aivojen välittäjäaineissa (joihin remeron vaikuttaa) tapahtuu liian äkkillinen muutos.

    Jos sua hirvittää alkuun ottaa tuota 30mg:aa kerralla, voit kokeilla ensin puolikkaalla ja sitten nostaa parin päivän jälkeen kokonaiseen tablettiin. Luulen, ettet ainakaan ekoina öinä (etkä välttämättä jatkossakaan) tarvitse opamoxia nukahtamiseen (ainakaan niin usein). Remeronilla on sen verran hyvä väsyttävä vaikutus, että sillä saa ihan hyvät unet.

    Äänestä

missään nimessä!

Äänestä
  • Niin minäkin,mutta saldo oli kaamea 10 kiloa alle kahdessa kuukaudessa.Lisäksi yöhikoilu oli järkyttävää,uni katkesi siihen.Ja ne unet,todella sekopäisiä.Nyt olen jättämässä kokonaan pois,otan joka toinen ilta pari viikkoa ja sitten tarvittaessa unen saantiin.Mutta enpä aio enää koskaan suuhuuni laittaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannattaako? kirjoitti:

Kannattaako ottaa käyttöön remeron lääke? Mietin kun olen lukenut ko. lääkkeen vaikutuksia, että onko sitä hyödyllistä ottaa käyttöön ollenkaan. Nimittäin, miten vaikea päästä eroon ja jos tulevaisuudessa olisi mahdollista, että saisi lapsia, niin miten sitten? Voiko sitä edes käyttää raskaana oleva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu