Eikö nyt kukaan huomaa kuinka maailmallinen ja antikristillinen henkivalta on imaissut uskovaisetkin hallintaansa, pyöritellen heitäkin miten tahtoo, kaikkinaisissa eksytysten opin tuulissa ja arvailuissa, totuuteen perusteettomissa olettamuksissa, pahan vallassa olevien Jumalattomien ihmisten, hiekka perustuksille laitettamissa rakennelmissa. Jossa sitten Jumalankin lapset puurtavat yhdessä ja yhteistyössä Jumalan kieltävien oppien mukaan rakentamassa, tuon, pahaa ja sortoa / katkeruutta ja vihaa tuottavan, sekasorto ja tuhopäämäärän toteuttamiseksi. Siitäkin huolimatta, vaikka Jumala sanoi: Mitä yhteistä on pimeydellä ja valkeudella, valheella ja totuudella, hyvällä ja pahalla, uskovalla ja ei uskovalla.
Miksi Jumalan kansa on jälleen taipunut pakanain tapoihin ja menetelmiin ja antikristillisten uskontojen ja uskottomien sekoiluihin / sekasortoihin, mukautumalla näihin Jumalan vastaisuuksiin, pahuutta tuottaviin, moraalittomuutta ja kaikkinaista petoshedelmää kasvattavien puiden, istuttamisiin ja kasvattamisiin.
Eikö näiden hedelmää ole jo tarpeeksi osoittamaan jokaiselle, jo jopa uskosta osattomat näkee, kuinka suuri enemmistö saa tuntea / maistaa, näitä vääryyksien / katkeruuden ja vihan / kierouksien, sairauksien, väkivallan ja sotien hedelmien, karvasta ja pahaa mädännäisyyden makua ja tuhoa.
Missä siis ovat Jumalan lapset tänäpäivänä, 18. 8. 2003 jälkeen Kristuksen syntymän, joille Hän Kaikkivaltias antoi ja uskoi totuuden sanan, että sitä esillä pitäisivät, kaiken mädännäisyyden tuhkahduttamiseksi ja esteeksi. Tämä maailma on yksi suuri pimeä huone, josta puuttuu valo, johon Jeesus tuli valkeudeksi. Asetti opetuslapsensa lampuiksi, että veisivät valoaan kaikkeen maailmaan, saattaakseen valoon ja paljastaakseen kaikki pimeyden kätköt, jotka mädännäisyyttä synnyttää ja kasvattaa, turmellen ja tuhoten lumakuntaansa ja luotujaan. Jeesus tuli siis pelastukseksi / tieksi ja siunatuksi vaihtoehdoksi, tälle kaikkinaista kirousta tuottavalle maailmallisuudelle = Jumalattomuudelle.
Jumalan sana Jeesus, on edelleenkin sama valkeus, nyt omissaan, vanhurskaissa. Mutta missä ovat nämä vanhurskaat, joille on uskonut itsensä kirkastamisen, totuuden julkituomisen, asettanut valoksi ja suolaksi koko maailmaan, uskonut valtakuntansa salaisuuden. Onko enää ketään joka olisi kuullut heistä, vai onko käynyt niin Kuin Hän, Jeesus epäili: löytäneekö uskoa / uskollisuutta omistaan, kun palaa pitkältä matkaltaan taivasten valtakunnasta, tekemään tiliä palvelijoidensa, joille uskoi leivisköitä, kanssa.
Hänen askeltensa ääni kuuluu jo, tilintekojen aika taitaa olla jo käsillä. Tutkikaa ja katsokaa kuinka olette leivisköillänne asioineet, niiden mukaan teille maksetaan, toivoisin ettei kukaan lukeutuisi siihen leiviskänsä piilottajan osaan, olisi ollut välinpitämätön ja epäuskoinen, jättiläisiä pelkäävä ???
Jeesus Nasaretilaisen nimessä muistuttaen , puolustaja Pyhä Henki, joka totuuden Henki / Esko H.
Ym. http://samima1.tripod.com
Irti Baabeleista, PAETKAA !
5
1273
Vastaukset
- terrakotta
RAKASTATKO SINÄ TOTUUTTA
Kun ihminen joutuu tämän kysymyksen eteen, niin hän voi hyvinkin kevyesti vastata myönteisesti tähän kysymykseen. Kevyesti siksi koska:
A: Hän ei tiedä mitä merkitsee Rakastaa.
B: Hän ei tiedä mikä on Totuus.
C: Hän on kiintynyt valheeseen ja tehnyt siitä itselleen Totuuden.
Ilman Pyhän Hengen Voimaa ei ihminen pysty Rakastamaan Totuutta, sillä Rakkaus Totuuteen annetaan ihmiselle Ylhäältä ja vain vastaanottamalla tämän voi ihminen osoittaa Rakkautta Totuuteen, koska vain Pyhä Henki tunnistaa Totuuden, mutta vihaa valhetta sen kaikissa muodoissa sillä Pyhä Henki on Totuus itse sillä Hän on Totuuden Henki, saman Totuuden joka tekee ihmisen eläväksi, sillä Henki ja Totuus sekä Elämä ovat yksi ja sama ja ovat Yhdessä ja samassa eikä niitä voida erottaa erikseen. Niinpä ei myöskään sitä mikä on Totuus voida jakaa osiinsa koska Totuus on Totuus vain kokonaisena. Heti jos Totuudesta poistetaan piirtokin, niin Totuus lakkaa olemasta, sillä Totuus ei ole se piirto, eikä se mikä jää jäljelle kun se piirto on siitä poistettu.
Samoin on jos siihen jotain lisätään, vaikkakin yksi piirto niin koko Totuus lakkaa olemasta vain ja yksinomaan Totuus. Myöskin jos Totuudesta muutetaan edes yksikin piirto niin Totuus on lakannut olemasta Totuus koska jos Totuudelle tekee jotain, vaikka se olisi kuinka pientä tahansa niin että se muuttuu, vähenee taikka lisääntyy niin se ei enää sen jälkeen ole Totuus vaan siitä on tullut valhe.
Jos ihminen Rakastaa Totuutta, niin hän ei voi pitää mitään tuon Totuuden vertaisena vaan kaikki muu sen ulkopuolella on valhetta eikä valhetta voi yhdistää Totuuteen koska Totuus ei siedä mitään muuta kuin itsensä ja kaiken mikä Hänessä itsessään on, on ollut ja tulee olemaan. Jos joku luulee että Totuus tarvitsee hänen viisauttaan ja ymmärrystään, niin se joku luulee kyllä aivan väärin, sillä Totuus sai alkunsa ja olemuksensa jo ennen kuin mitään muuta oli edes olemassakaan. Jos siis Totuuteen tarvittaisiin ihmisen viisauden selityksiä ja tulkintoja niin ne olisi siihen laitettu jo ennen kuin ihmistä edes oli olemassakaan. Koska näin ei kuitenkaan ole tehty niin miksi siis ihminen yrittää ympätä Totuuteen omia oppejaan joita se on kehitellyt omassa tietämättömyydessään.
Sellaisia lisäyksiä ovat: oppi kasteesta, ehtoollisesta, armolahjoista, uudestisyntymisestä, seurakunnasta, kolminaisuudesta, kaksinaisuudesta, anteeksiantamuksesta, synneistä, luopumisesta, pilkasta, kättenpäällepanemisesta, rukoilusta, tuomiosta, ylösnousemuksesta, viimeisestä tuomiosta, tuhatvuotisesta valtakunnasta, toisesta tulemuksesta ja niin edelleen. Nuo kaikki ovat ihmisten kehittämiä oppeja jotka he ovat irrottaneet Totuudesta eivätkä siis ole Totuus vaan valhe. - Ande
Siis kaveri, joka on kirjoittanut kirjan operaatio uusi aika?
Hankin kirjan aikanaan koska siinä on paljon hyvää tietoa käsitteistä. Valitettavasti monet asiat siinä on johtopäätöksissä sitten käännelty ja väännelty, jotta ne voidaan todeta huonoiksi...
Kerran eräs kristitty saarnamies totesi, että meille Jumala on näyttänyt tämän tien (kristinusko), mutta jos Jumala haluaa joitain muita vapauttaa jollain muilla tavoilla, se on hänen asiansa.
Harvinaisen viisaasti sanottu. En usko että Jumala välittää siitä, millä nimellä häntä kutsutaan, kunhan vain tarkoitus on hyvä ja pyrkimys totuuteen.
Myös muista uskonnoista löytyy henkisesti tasapainossa ja rauhassa olevia uskovaisia, jotka tekevät hyvää ja auttavat muita Jumalansa nimissä.
Jeesus puhuu raamatussakin siitä, miten se on hedelmät, jotka paljastavat puun. Hyviä hedelmiä tuottavat Jumalaa vaikkapa Krishnaksi tai Allahiksi kutsuvat eivät siis näin ollen voi olla saatanasta.
Matteus 6.
"
16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.
20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.
21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
"
Ande- Esko H.
En ole Esko Halme.
Vain Kristus Jeesus on sovittanut perisyntisi / muut syntisi. Eli vain Hän ja Hänen kauttaan = opetuksensa sanan ohjeiden ja ehtojen mukaan mahdollista päästä turvalliseen tulevaisuuteen ja hyvibvointiin. Koska ainoastaan Hänen Pyhä henkensä, joka = totuuden henki ja On Itse totuus kaikkineen, jopa sen lähde. Jota ilman ei minkäänlaista mahdollisuutta päästä rauhan ja rakkauden valtakuntaan, koska Jeesusksela Kristuksella on kaikki valta taivaassa ja maanpäällä. Mitä jää silloin muille, uskontojen epäjumalille.
Tottahan Jeesus tahtoo ja voi pelastaa myös sellaisia eksytettyjä, jotka eivät Hänestä tiedä. silloin Hän katsoo kunkin omaantuntoon, onko vilpitön ja rehellinen / oikeamielinen joka on ollut vääryyttä vastaan eikä ole niihin tietoisesti osallistunut.
Eli uskonnot ovat suurta eksytystä, koska evät perustu totuuteen = Kristuksen oppiin, joka perustuu totuuteen, rakkauteen, oikeuteen, eli täydellisyyden lakeihin. Johon ei mikään muu oppi eikä uskonto perustu, vaikka ovat jotakin hyvää perintönä esi isiltään saaneetkin, jotka olivat etsineet Jumalaa, eivät kuitenkaan tahtoonsa taipuneet.
Eikä ole paljoa Kristuksen oppiinkaan taipuneita, Suuri on ollut siis eksytys, jonka Jumala sanassaan sanoi lähettävänsä, koetellakseen ja tutkiakseen uskollisuutemme ja rakkautemme Häneen, totiseen Pyhään, iankaikkiseen Jumalaan luojaammeja, lapsinaan Kristuksessa / armonsa vastaanottaneet, uudentestamentin ehtoineen iloiten hyväksyneet. "totisesti" Esko H.
- Lost in Space
oman napasi ihmeellisen tärkeää keskeisyyttä ! ? Jopa Maapallolta löytyy monenmoista yhtä hienoa ja tärkeää asiaa, vakaalla varmuudella löytyy. Saatikka ympäristöstämme, kuvassa olevat pikku pisteet ovat siis toisia, muita aurinkoja. Vaikea on käsittää omaa tärkeyttään, kovinkaan ylen merkittäväksi. Niin vain on. Kuva puhukoot puolestaan: http://antwrp.gsfc.nasa.gov/apod/image/0308/tarantula_esowfi_big.jpg
- Esko H.
So, so: Ei ole kyse minun navasta, vaan Jumlasta ja Hänen sanasta / täydellisyyden laista, joka on koko luomakunnan ja koko kaikkeuden NAPA, luoja ja ylläpitäjä, ollen itse elämä, josta kaikki synttynyt niin näkyvä kuin näkymätönkin, niin elävä kuin elotonkin. kaikki on kuitenkin viimmekädessä hänen sanansa / lakinsa alaisia.
Vaikkakin osan luomiensa enkeleiden ja /ihmisten pulelta paholaisen, lusuferin, suurimman enkeliruhtinaan pettäminä langenneet kapinointiin sanaansa vastaan, omaksi vahingokseen ja tuhokseen, eivät kuitenkaan ihan kaikki.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507989Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672273Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332194- 1471764
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251254Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511239Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101158Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65845Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59806Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7750