Minkä kumman takia niitä bentsoja ei voi millään kirjoittaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon? Psykiatrisella puolella käyn ja koko ajan vain yrittävät tuputtaa SSRI:tä ja jopa neurolepteja, vaikka ei mitään skitsofreniaa ole. Kuulemma olen liian nuori (21 v) bentsoille. Miksi se ikä on ongelma? Eikö juuri nuorena olisi tärkeää saada pelko hallintaan, jotta pääsee työelämään mukaan? Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää vipata kavereilta pillereitä tai keksiä muita päihdytyskeinoja pelon taltuttamiseen. Eivät vain työpaikalla tykkää, jos viinalta haisevana tulee sinne. Mutta ei asiakaspalveluammatissa auta koko ajan panikoidakaan. Pakko kai alkaa kysellä, jos joku vippaisi pillereitä?
Bentsorespojen nihkeydestä
epätoivoinen pelokas
111031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
SSRI:t ja neuroleptit kävisivät muuten, mutta kun ne eivät kertakaikkiaan tehoa. Jopa unilääke (!) poistaa sosiaalista ahdistusta paremmin kuin SSRI. Paha vaan, että sen otettuaan nukahtaa aika pian.
Usassa oli ongelmia juuri sen takia kun betsoja jaettiin sosiaailisiin pelkoihin.
Ihmisille tuli masennusta ja ahdistus lisääntyi vain lopulta.
Ne kehittää toleranssia, joten sitten et selviä mistään ilman niitä.
Suosittelen, että hakeudut sosiialisiin kontakteihin selvinpäin.
Vältä alkoholin käyttöä varsinkin se aiheuttaa eniten ahdistusta lopulta.
Monella nuorella ahdistus ja sosiaaliset pelot johtuvat juuei "rankasta" elämän mallista.
eli kun biletetään tanakasti ja kulutetaan suht runsaasti vapaa-ajalla alkoa, niin ne sosiaaliset pelot tulevat sitten normaalitodellisuuteen.
Sekin on nykyään jo havaittu, kun nuorison alkoholin kulutus on lisääntynyt paljon.
Joten ei kun härkää sarvista. alkoholi pois niin pelotkin katoaa.
Huomautuksena, että en juo alkoholia. Juuri sen takia olen yrittänyt välttää sitä, etten jäisi koukkuun. Unilääkkeitäkin syönyt enintään neljänä päivänä viikossa, ettei tulisi addiktiota. Siksi tuskailenkin, että josko on alettava alkoholiin turvautua, kun ei muita keinoja ole, vaikka sitä niin inhoankin.
Varmasti todella moni päihteidenkäyttäjä käyttää huumeita juuri itselääkinnälliseen tarkoitukseen, ainakin uskon näin, vaikka toki moni niitä myös viihteekseen ja huvikseen käyttää. Mä ainakaan en olisi pystynyt elämään ilman sitä euforiaa jonka olen päihteistä saanut. Viihdekäyttöä en harrastanut, vaan tarkoitus oli selvitä päivästä päivään ilman psyykkisesti kamalaa oloa. Tämä ei ole mikään päihteiden puolustuspuhe, mutta sanon tässä suoraan vain sen mikä on mulle totta. Eli olin todella ahdistunut ja masentunut, sekä äärimmäisen ihmispelkoinen, ja tarvitsin lievitystä olooni, jotta sain tehtyä normaalit arkiasiat kuten kauppareissut ym. Lääkäriin en osannut enkä uskaltanut mennä puhumaan, sekin kuului tuohon ihmispelkoon ja ongelmiin selvitä "normaaleista tilanteista". Ne päihteiden haittapuolet, vieroitusoireet ja huono olo övereissä ym. tuli sitten kaupanpäälle, ja siitä olin alunperinkin tietoinen ettei päihde mikään hupilääke ole.
Mun mielestä lailliset huumeet (siis lääkärin määräämät lääkkeet) eivät ole sinänsä sen turvallisempia kuin laittomatkaan huumeet (monet niistäkin on olleet virallisesti lääkekäytössä aikaisemmin), erona näen lähinnä sen että apteekkikamasta tietää tarkalleen mitä se sisältää, kun taas katukamaa on usein jatkettu jollain. Tietysti ajattelen että huumeiden käyttö valvotusti (sairaalassa) tai omissa oloissa täysin reseptin mukaan on turvallisempaa kuin kokemattoman ihmisen itsenäinen käyttö.
yleistämistä. Vai tulkitsinko väärin?
Tuo on todellakin totta, että alko lisää ongelmia joka rintamalla. Mutta ei se nuoriso ole ainoa, joka sitä käyttää. Jostakinhan se malli on saatu! Tulitko ajatelleeksi asiaa niin päin, että juuri pelot aiheuttaisivat juomisen. Monet lääkitsevät itseään alkoholilla todella huonolla menestyksellä.
Itse kuulun siihen nuorten sakkiin, joka ei alkoa pahemmin käytä. Että mun kohdallani ei paniikkihäiriötä ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa ym. voi sysätä sen piikkiin. Sehän olis paljon helpompaa, jos peloista vois päästä eroon lopettamalla juomisen!
Mulla on tarvittavana lääkkeenä pamit käytössä, mutta eipä niitä älyttömästi kulu, ei edes joka viikko. Usein selviytymiseen esim. ruuhkabussimatkasta riittää tieto, että apu on olemassa laukussa (eli olen lähes "riippuvainen" siitä tiedosta). Helpolla en niitä kyllä aikanaan saanut, mutta nyt ei ole mitään ongelmaa reseptien uusimisessa. Mutta kyllä se mun lääkäri sitä käyttöä koko ajan 'seurailee', ettei se ihan lapasesta lähe.
Eli minä sinnittelin yli nelikymppiseksi jännittämiseni kanssa eikä se mihinkään mennyt.
Lopulta turvauduin lääkkeisiin.
yksityiseen psykiatriin ja kerro kaikki ongemasi.
"Nyt ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin yrittää vipata kavereilta pillereitä tai keksiä muita päihdytyskeinoja pelon taltuttamiseen." päihdytystarkoituksiin otto on typerää.
Itse käyn yksityisellä, vuosikausia olen käynyt, ei mitään ongelmia saada bentzoreseptejä, toki pohjalla on tällä hetkellä SNRI-lääkitys.
Neurolepteilla on muuten, kuten us. lääkkeillä, useita eri indikaatioita, niitä käyt. valtavan paljon vallan muuhun kuin psykoosin estoon tms.
Bentsothan vaikuttavat aivoihin samalla tapaa kuin alkoholi. Eli tietynlaisesta päihtymisestä siinä on kysymys. Samalla tapaa unilääke vaikuttaa "päihdyttämällä" ihmisen uneen. Kahvikin piristää, eli luokitellaan päihteeksi. En minä lääkekänniä tarkoittanut, vaan tuota lääkkeen tehoamista.
Mitä neurolepteja käytetään sosiaalisten tilanteiden pelon poistamiseen? En ole tällaisesta käytöstä kuullutkaan. Pohjalla minulla on nyt Efexor-lääkitys. Kokeiltu lukemattomia muita lääkkeitä, mutta tämä on ainoa, josta ei tule kamalia sivuoireita ja auttaa masennukseen. Sosiaalisten tilanteiden pelkoon ei auta.
Miksi yksityinen psykiatri auttaisi, jos julkisella puolella olen liian nuori hoidettavaksi rauhoittavilla lääkkeillä? Jos lyhytnäköisesti ajattelee, halvimmaksi tulisi vipata ne lääkkeet, koska keskusteluapua saan tuolta julkiselta puoleltakin.
Mutta voisi tosiaan harkita tuota yksityistä. Eikö yleislääkäri voisi tässä asiassa auttaa? Sille kun olisi psykiatria edullisempaa mennä ja aikoja saa paljon paremmin yleislääkärille kuin yksityiselle psykiatrille.
Sitä mieltä......itse käytän masennuslääkettä tämänhetkisen elämäntilanteen takia. Eli se on se lääke jolla hoidetaan paniikkihäiriötä ja nyt nostettiin 20mg 40mg masennuksen takia. Bentsoja myös pyysin ja otan silloin tällöin. Yritän olla ottamatta jos en tarvi mutta jos tulee ahdistava olo niin sitten otan. Ja ihan sen takia että on parempi oli. En päihtymystarkotuksessa. Kun dokailen niin sillon en ota. Mutta rapulassa ehkäpä...ja se tosiaan totta että jo kun tietää et niitä on kaapissa tai povessa mukana niin on turvallisempi olo. HUOM...oikeinkäytettynä, muuten ne koukuttaa.
Rakas ystävä, sinulle ei määrätä niitä siksi että ne aiheuttaa todella voimakasta riippuvuutta ja uskoisin että ovat katsoneet siellä hoitopaikassasi että sulla sellainen taipumus saattaa olla. itselläni oli vielä nuorempana kuin sulla samanlainen tilanne: sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja esiintymisjännitystä (olen muusikko), mutta silloin kukaan ei puhunut mitään läkeriippuvuuden riskistä.
uni yms. lääkkeitä on mennyt nyt kymmenen vuotta ja uskon niiden vaikuttavan todella pahasti muistiin ja keskittymiseeni, puhumattakaan sitä mitä ahdistusta koen jos alkaa lääkearsenaali loppumaan. jos voisin palata siihen hetkeen kun mulle tarjottiin ystävällisesti rauhottavia että selviäsin yhdestä keikasta niin kieltäytyisin ottamasta mitään lääkettä. olisin mielelläni tärissyt ja vapissut jännityksestä sen sijaan että olen nyt puoliksi aivokuollut narkkari. ja pahinta on se että ongelma ei niillä napeilla hoidu!!! ota kaikki apu vastaan mitä sulle tarjotaan mutta pysy kaukana bentsoista ja muista huumeista.
No, muusikko olen itsekin. Pitkälle toistakymmentä vuotta olen käyttänyt uni- ja rauhoittavia lääkkeitä minäkin. Itselläni on kyllä ihan positiivisia kokemuksia lääkkeistä. Ilman lääkitystä olisin viiltänyt ranteeni auki ajat sitten. Mä en kyllä aikoinani hakenut apua esiintymisjännitykseen, vaan unettomuuteen. Siinä vaiheessa, kun yhtäjaksoinen valvominen (ei minuuttiakaan unta) rupesi menemään yli viiden vuorokauden, rupesi olo olemaan aika mielenkiintoinen. Paniikkihäiriöstä kärsin myös ja bentsot on kohdallani olleet ainoa ratkaisu (kokeiltu vinopino mielialalääkkeitä). Vieläkin saa aika-ajoin tapella lekurin kanssa, mutta toistaiseksi on uusinut respat. Anyway, toivottavasti saat asiasi kuntoon ja Hyviä keikkoja!