Jeesus ruokkii viisituhatta miestä, Mark.6:30-44

JEESUS RUOKKII VIISITUHATTA MIESTÄ
Mark.6:30-44
--
Jeesuksen opetuslapset palaavat väsyneinä saarnamatkoiltaan (30).
He kertovat Jeesukselle, mitä olivat tehneet ja opettaneet. Jeesus kehoittaa heitä levähtämään vähän (31).
Rasittavan työn lomassa ovat lepohetket tarpeellisia- meillekkin.
Jeesuksesta kerrotaan, että Hän itsekkin usein vetäytyi autioon paikkaan rukoilemaan (Mark.6:46,, 1:35,. Luuk.6:12, 5:16).

Niinpä he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen (32).
Mutta he eivät saa olla rauhassa. Paljon kansaa on odottamassa heitä rannalla (33,34).
Jeesuksen käy heitä sääli.
Hän näkee sekä heidän hengellisen hädän, että ruumiilliset tarpeet.

Kun päivä oli jo pitkälle kulunut ,tuli kansan nälkä.
Heillä ei ollut muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa (38). Jeesus ottaa ne, siunaa ja murtaa leivät. Opetuslapset jakavat ne ja kalat kansalle (41).
Viisituhatta miestä (liäksi naiset ja lapset) tulevat ravituiksi (44).
Ruuasta jää vielä ylikin kaksitoista täyttä vakallista (43).

Jumala oli muinoin ravinnut israelilaisia leivättömässä erämaassa korpivaelluksen aikana. Jeesus myös saa vähät eväät riittämään suurelle kansanjoukolle.
Opetuslapset oppivat, että Jeesus täyttää ajallisetkin tarpeet hengellisten tarpeitten lisäksi ja runsain määrin.
Tämä ruokkimisihme on ainut, mikä on kerrottu kaikissa evankeliumeissa.

7

232

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Virsi 341
      ---
      1.
      Kiitos sulle, Jumalani,
      armostasi kaikesta,
      jota elinaikanani
      olen saanut tuntea.
      Kiitos sulle kirkkahista,
      keväisistä päivistä.
      Kiitos myöskin raskahista
      syksyn synkän hetkistä.

      2.
      Kiitos, että rukoukset
      monet, monet kuulit sä.
      Kiitos, että pyynnöt toiset
      eivät saaneet täyttyä.
      Kiitos, kun mä hädässäni
      avun saan sun kauttasi.
      Kiitos, että synneistäni
      vapahtavi Poikasi.

      3.
      Kiitos sulle jokaisesta
      elämäni hetkestä.
      Kiitos päivän paistehesta
      niin kuin pimeydestä.
      Kiitos sulle taisteluista,
      rististäkin, Jumalain.
      Kiitos, että aina muistat,
      autat mua tuskissain.

      4.
      Kiitos sulle kukkasista,
      jotka teilläin kukoisti.
      Kiitos myöskin ohdakkeista,
      jotka mua haavoitti.
      Kiitos, että tahdot mulle
      elon antaa iäisen.
      Kaikesta, oi Herra, sulle
      annan ikikiitoksen!

    • peuk.p

      Huomenta T522.
      mitä sano mun peukalopaikasta illalla;

      Laulujen laulu 4

      9 "Olet lumonnut minut, siskoni, morsiameni, lumonnut minut yhdellä ainoalla silmäykselläsi, yhdellä ainoalla kaulakoristeesi käädyllä.

      10 Kuinka ihana onkaan sinun rakkautesi, siskoni, morsiameni! Kuinka paljon suloisempi viiniä on sinun rakkautesi, suloisempi kaikkia balsameja sinun voiteittesi tuoksu!

      11 Sinun huulesi tiukkuvat hunajaa, morsiameni; mesi ja maito on sinun kielesi alla, ja sinun vaatteittesi tuoksu on kuin Libanonin tuoksu."

      12 "Suljettu yrttitarha on siskoni, morsiameni, suljettu kaivo, lukittu lähde.

      • Huomenta vaan "peuk.p"!
        --
        Kiitos kysymästä.

        En ole tutustunutkaan Laulujen lauluun.
        Löysin netistä seuraavan linkin aiheeseen.
        Täytyypä tutkailla, mitä laulujen laulu pitää sisällään.
        Näyttää olevan kahden nuoren "eroottissävyisestä" rakkaudesta kyse, jota antamasi kohta hyvin värikkäästi kuvaa.
        http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/vt/vt5f.html


      • p.p.
        Tapio522 kirjoitti:

        Huomenta vaan "peuk.p"!
        --
        Kiitos kysymästä.

        En ole tutustunutkaan Laulujen lauluun.
        Löysin netistä seuraavan linkin aiheeseen.
        Täytyypä tutkailla, mitä laulujen laulu pitää sisällään.
        Näyttää olevan kahden nuoren "eroottissävyisestä" rakkaudesta kyse, jota antamasi kohta hyvin värikkäästi kuvaa.
        http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/vt/vt5f.html

        LAULUJEN LAULU
        Olavi Peltola

        AVAINJAE

        Rakkaus on väkevä kuin kuolema, kiivas ja kylttymätön kuin tuonela. Sen hehku on tulen hehku, sen liekki on Herran liekki

        Laul 8:6.

        http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/vt/vt5f.html


    • Mitähän Saarnaaja tarkoitti sanoessaan:

      "Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään sinä saat sen jälleen" (Saarn. 11:1)?

      • Fariseus

        Tuossahan viitataan ilmiselvästi maapallon pyöreyteen. Kun aikasi odotat se palaa jälleen, selvemmin tuskin voi asiaan viitata.
        On ollut melkoinen tietäjä tuo saarnaaja.


    • Diana*

      kuitenkin,että Jumala ruokkii koko maailman ja koko ajan.

      Hän se on, joka säät ja ilmat säätää, ja viljan vartuttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      113
      1403
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      921
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      133
      704
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      565
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      525
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      101
      485
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      478
    13. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      468
    15. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      468
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    18. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe