MINÄ KUNNIOITAN SUORASELKÄISIÄ VIROLAISIA

Viro tuntee tuon paskanaapurin ja mitä se heille teki. Minä en näe mitään syytä miksi syyttää kansaa joka seisoo nyt itsenäisenä toisin kuin me surkimukset joiden osaksi on tullut nuolla naapuria. Viro ja sen kansa on itsenäisyytensä ansainnut! Eläköön Viron kansa!
8241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kuuluu siihen myös sivistys ja kunnioitus vähemmistöjä kohtaan. Näin sivistysmaissa.

Äänestä
  • En keksi utopiallesi yhtään todellista vastinetta. Menestystä opinnoille.

    Äänestä

  • Venäläinen ei halua oppia kieltä eikä näin voi päästä kiinni maahan.Virossa on vain yksi virallinen kieli jonka oppimista tuetaan joten kaiki riippuu itsestä! Viron venäläisten on alettava elää maassa maan tavalla se on avain menestykseen. Virossa ei ole rasismia eikä muutakaan.

    Äänestä

  • Taas Irwiniä. Olin fani jo 70 luvulla kun kaikki oli vielä paremmin. Oi niitä aikoja.

    Äänestä

On surkuhupaisaa, että Suomi herättää negatiivista huomiota arvojohtajattarensa ja pääministerinsä yksipuolisten asenteiden vuoksi samaan aikaan, kun pieni sukulaiskansamme Viro seisoo pystypäin ja omanarvontuntoisena muiden itsenäisten Euroopan valtioiden ja Nato-jäsenien joukossa tietoisena siitä, etteivät venäläiset enää ikinä tule miehittämään Viroa!

Äänestä
  • Euroopan unionin maat ja Nato maat eivät ole ollenkaan itsenäisiä, korjaa virhe kirjoituksessasi ja laita se uudelleen korjattuna versiona.

    Äänestä

  • herää.. kirjoitti:

    Euroopan unionin maat ja Nato maat eivät ole ollenkaan itsenäisiä, korjaa virhe kirjoituksessasi ja laita se uudelleen korjattuna versiona.

    EU-maat ja NATO-maat ovat itsenäisiä siinä mielessä missä mitkään valtiot ovat valtiollisesti itsenäisiä. Muunlaista valtiollista itsenäisyyttä ei ole olemassakaan kuin joissain utopioissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SUOMEN JUNTTI kirjoitti:

Viro tuntee tuon paskanaapurin ja mitä se heille teki. Minä en näe mitään syytä miksi syyttää kansaa joka seisoo nyt itsenäisenä toisin kuin me surkimukset joiden osaksi on tullut nuolla naapuria. Viro ja sen kansa on itsenäisyytensä ansainnut! Eläköön Viron kansa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu