12-vuotias raskaaksi, isä, Uudellamaalla

Uudellamaalla on paljastunut tapaus, jossa isä on käyttänyt hyväkseen 12-vuotiasta tytärtään, ja tytär on tullut raskaaksi. Asiasta kertoo torstain Ilta-Sanomat

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/12-vuotias raskaaksi isä epäiltynä raiskauksesta/1135236171032?ref=rss

Lapsen elämä pilalla, mikä on lapsen tulevaisuus?
Hirviöt on saatava kuriin.
7364
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mutta mielestäni lakia olisi korjattava niin, ettei tuollaisen elukan lopettaminen hitaalla kivuliaalla tavalla olisi rikos ollenkaan, vaan luokiteltavissa lähinnä kansalaisvastuulliseksi jätehoidolliseksi toiminnaksi. Siis SEN jälkeen kun oikeus on ensin tutkinut tapauksen ja lainvoimaisesti päätynyt viralliseen julkilausumaan siitä, että syytetty ON selkeästi syyllistynyt tällaiseen toimintaan.

Olisi perin ikävää jos ihmishenkiä lopetettaisiin huhupuheiden ja juorujen perusteella.

Mutta tällaisten hirviöiden suhteen oikeuden ja poliisiviranomaisten osuudeksi riittäisi sen tutkiminen, onko väitetty lapseen sekaantuminen tapahtunut. Sen jälkeen tällaisen hirviön suhteen olisi hyvä ulottaa rankaisuvalta kellekkä tahansa halukkaalle.

Ellei sitten jokin firma halua ostaa kyseisenlaisia otuksia tieteellisiin kokeisiin jotka olisivat liian julmia eläimillä toteutettaviksi.

Säästyisi todella paljon arvokasta verorahaa.

Äänestä

Millaisenkohan tuomion Suomen puna-vihreä oikeuslaitos antaa pedofiilihirviölle? Veikkaisin paria vuotta ehdollista ja nimellisiä korvauksia. Näinhän se menee Suomessa, jossa rikollisia silitellään päälaelle ja uhreista tehdään syyllisiä.

Meillä olisi paljon opittavaa esimerkiksi Yhdysvaltain oikeusjärjestelmästä.

Äänestä
  • Hys, hys, nakkivarkaita jahdataan. Insestit, pedofilit, pilaavat lapsen ja koko suvun ja muidenkin elämän, hys hys, vittu laki on rikollisten puolella.

    Äänestä

eipä ollut aiheita, niin täytyi keksiä iltalehtien. lukeekaapa tarkemmin niin siinä on juttu vailla minkään näköistä pohjaa (=linkkiä).
suomihan haluaa olla niin iso maa että.........täytyyhän meilläkin tapahtua kun isossa maailmassakin.
voihan räkä.

Äänestä
  • Nyt rupee jo säälittää sinua.
    Kai juttusi on provo.

    Äänestä

Raskaus keskeytettiin = lapsi murhattiin. Eli täysin syytöntä, mihinkään syyllistymätöntä syntymätöntä lasta rankaistiin hänen isänsä rikoksesta kuolemantuomiolla. Abortin tekijä pitäisi tuomita elinkautiseen murhasta.

Äänestä
  • ehkäpä se syntymätön lapsi pääsi näin helpommalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa??? kirjoitti:

Uudellamaalla on paljastunut tapaus, jossa isä on käyttänyt hyväkseen 12-vuotiasta tytärtään, ja tytär on tullut raskaaksi. Asiasta kertoo torstain Ilta-Sanomat

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/12-vuotias raskaaksi isä epäiltynä raiskauksesta/1135236171032?ref=rss

Lapsen elämä pilalla, mikä on lapsen tulevaisuus?
Hirviöt on saatava kuriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu