Mikael Forssell armeijaan

Huomasin tuossa iltasanomia lukiessani sen, että futispelaaja Mikael Forssell joutuu menemään armeijaan, kun hän ei ole ehtinyt vieläkään sitä suorittamaan. Tämä onkin taas yksi oikein hyvä esimerkki tästä suomen yhteiskunnan militaristisuudesta, kun ulkomailla asustavia ammattilaisurheilijoita pakotetaan tulemaan tänne suomeen armeijaan, vaikka heillä olisikin urheilu-ura ja elämä jossain toisessa ja ennen kaikkea paremmassa maassa erossa täältä suomen armeijailmapiiristä ja militaristisista kansalaisista, jotka odottavat aina kaikkien suomalaismiesten suorittavan sen "miesten koulun" ja maksavan nämä "kunniavelkansa" sotaveteraaneille ja muille sodan kokeneille vanhuksille.

Olen täysin varma siitä, että Forssellia ei olisi kiinnostanut tulla ollenkaan tänne suomeen suorittamaan asepalvelustaan, kun hän on asunut jo vuosikausia Englannissa ja pelannut siellä futista ammatikseen hyvällä palkalla. Lisäksi tuollainen turha armeijaan tuleminen aiheuttaa myös vaikeuksia tulevan kauden sopimusneuvotteluissa, kun joukkueet eivät ole välttämättä yhtä innokkaita tarjoamaan sopimusta pelaajalle, joka ei ole kauden aikana yhtä hyvin käytettävissä kun ne muut pelaajat, joilla ei ole taakkana samanlaista asevelvollisuutta kun meillä suomalaismiehillä. Lisäksi armeijakausi aiheuttaa väkisinkin Miklulle väsymystä ja aikatauluongelmia, kun pelit ja harjoitukset täytyy sopia hyvin yhteen ennen kaikkea sen mukaan, miten se sopii puolustusvoimille ja heidän aikatauluilleen. Muutenkaan ei ole mitään herkkua lähteä sinne armeijaan 27-vuotiaana, kun tänne suomeen ei ole edes mitään välttämätöntä tarvetta tulla, kun työura ja koti ovat Englannissa. Muistaakseni Forssellin tyttöystävä taitaa olla englantilainen, joten siinäkään mielessä hänellä ei ole mitään välttämätöntä tarvetta tulla suomeen.

Nyt nämä isänmaalliset futisfanit ja muut militaristit ovat tietenkin erittäin tyytyväisiä siitä asiasta, kun Mikael Forssell päätti mennä "miehekkäästi" armeijaan, eikä lähtenyt hankkimaan vapautusta tai mennyt sivariin "pullamössöpojan" tavoin. Näiden militaristien silmissä Forssellin arvostus olisi mennyt välittömästä, jos hän olisikin mennyt sivariin tai hankkinut vapautuksen tästä turhasta asevelvollisuuspaskasta oman uransa takia, kuten monet muut huippu-urheilijat ovat tehneet. Suomalaisfutareista Shefki Kuqi sai muutama vuosi sitten vapautuksen asevelvollisuudesta ja nyt tuoreempana tapauksena Peter Kopteff vältti armeijan hankkimalla Unkarin kansalaisuuden suomen passin lisäksi. Täytyy sanoa, että hienoa toimintaa pojilta, kun osaavat ja ennen kaikkea uskaltavat välttyä tältä epäoikeudenmukaiselta, turhalta ja sortavalta asevelvollisuuspaskalta, joka on täällä vaan pilaamassa meidän nuorten viattomien miesten elämää ja urasuunnitelmia.

En yhtään ihmettelisi sitä asiaa, jos Forssell olisi joutunut menemään sinne armeijaan tämän yleisen painostuksen ja suomalaisten militarististen asenteiden takia. Hyvinkin todennäköisesti sukulaiset tai isovanhemmat ovat saaneet painostettua menemään hänet sinne "sotaväkeen" näiden iänikuisten vanhojen perinteiden ja sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1529463

88

4328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • innoissaan!

      "En yhtään ihmettelisi sitä asiaa, jos Forssell olisi joutunut menemään sinne armeijaan tämän yleisen painostuksen ja suomalaisten militarististen asenteiden takia."

      Eiköhän laki velvoita Forsseliakin, joten turhaa spekulaatiota.

      Ja mitä olen kuullut, Forsell on menossa armeijaan innoissaan ja tavoittelee aliupseerin arvoa. Ryhdikäs, suoraselkäinen mies.

      Kaikki vaan armeijaan!

      • "Eiköhän laki velvoita Forsseliakin, joten turhaa spekulaatiota."

        No Miklulla nyt ei olisi ollut mitään erityistä tarvetta edes tulla armeijaan, kun urheilu-ura ja elämä ovat ulkomailla. Hyvinkin todennäköisesti Forssell on päätttänyt suorittaa sen armeijan tämän yleisen painostuksen takia, joka onkin suomessa melkein kaikkein yleisin syy suorittaa se asepalvelus, kun sodan kokeneet vanhukset eivät tykkää siitä, jos nykynuoriso jättää sen "sotaväen" suorittamatta.

        "Kaikki vaan armeijaan!"

        Ei sinne armeijaan kaikkia tarvita, kun on olemassa myös siviilipalvelus. Lisäksi voi alkaa myös totaalikieltäytyjäksi tai hankkia vaikka vapautuksen koko asevelvollisuuspaskasta, jos homma ei syystä tai toisesta kiinnosta.

      • paikkaansa
        DarkFear kirjoitti:

        "Eiköhän laki velvoita Forsseliakin, joten turhaa spekulaatiota."

        No Miklulla nyt ei olisi ollut mitään erityistä tarvetta edes tulla armeijaan, kun urheilu-ura ja elämä ovat ulkomailla. Hyvinkin todennäköisesti Forssell on päätttänyt suorittaa sen armeijan tämän yleisen painostuksen takia, joka onkin suomessa melkein kaikkein yleisin syy suorittaa se asepalvelus, kun sodan kokeneet vanhukset eivät tykkää siitä, jos nykynuoriso jättää sen "sotaväen" suorittamatta.

        "Kaikki vaan armeijaan!"

        Ei sinne armeijaan kaikkia tarvita, kun on olemassa myös siviilipalvelus. Lisäksi voi alkaa myös totaalikieltäytyjäksi tai hankkia vaikka vapautuksen koko asevelvollisuuspaskasta, jos homma ei syystä tai toisesta kiinnosta.

        "Ei sinne armeijaan kaikkia tarvita, kun on olemassa myös siviilipalvelus."

        Se ei ole mikään vaihtoehto. Pelkkää vastuunpakoilua ja lusmuilua.

        "Lisäksi voi alkaa myös totaalikieltäytyjäksi tai hankkia vaikka vapautuksen koko asevelvollisuuspaskasta, jos homma ei syystä tai toisesta kiinnosta."

        Jos linnassa olo miellyttää, täytyy olla hullu. Tuomio on ikävä kyllä liian lyhyt. Vähintään vuosi pitäisi olla. Vapautuksen saaneet on merkitty ns. "punaisin paperein", eli todettu mielenvikaisiksi ja sopimattomiksi yhteiskuntaan.

        Menkää vaan kaikki nuoret armeijaan. Opitte tarvittavia taitoja, miehistytte ja reipastutte. Kunto kasvaa ja hurttia huumoria piisaa. Osa saa johtajakoulutuksen josta on hyötyä siviilissä. Ottakaa Mikael Forsselista mallia; mies tulee Suomeen, isänmaahan, suorittamaan kansalaisvelvollisuutensa ja haluaa menestyä erittäin hyvin!

        Kaikki armeijaan! Muita vaihtoehtoja ei ole!

      • paikkaansa kirjoitti:

        "Se ei ole mikään vaihtoehto. Pelkkää vastuunpakoilua ja lusmuilua."

        Mikä vastuu? Onko suomalaisuus elinkautinen tuomio sinulle? Vasta sitten on täyttänyt velvollisuutensa kun on heittänyt henkensä sodassa.

      • kiinnitän
        Krusader kirjoitti:

        ja käskyä odottelen" RQATATATTA KUOLKAAA VIHOLLISSPASKAAT RATATAATTAAT

    • uskonut!

      "En yhtään ihmettelisi sitä asiaa, jos Forssell olisi joutunut menemään sinne armeijaan tämän yleisen painostuksen ja suomalaisten militarististen asenteiden takia."

      Painostetaanko Englannissa asuvia suomalaisia armeijaan ? En olisi uskonut. Ovatko painostajat englantilaisia vai suomalaisia?

      • "Painostetaanko Englannissa asuvia suomalaisia armeijaan ? En olisi uskonut. Ovatko painostajat englantilaisia vai suomalaisia?"

        No kyllä suomen puolustusvoimat hoitaa sen asian, että jopa ulkomailla asuvia viattomia suomalaismiehiä painostetaan tulemaan tänne suomeen armeijaan. Puolustusvoimat kun lähettää näitä kutsuntapapereita ja armeijapropagandaa oikein ulkomaille asti, että he saisivat mahdollisimman paljon miehiä riveihinsä. Englantilaiset ja muut sivistyneet ulkomaalaiset eivät todellakaan painosta suomalaismiehiä menemään kotimaahansa suorittamaan asepalvelusta, mutta nämä suomessa asuvat militaristit yrittävät kyllä houkutella kaikin mahdollisin keinoin nämä ulkomailla asuvat suomalaismiehen takaisin tänne "iki-ihanaan" suomenmaahan, ettei heiltä vaan jäisi se "miesten koulu" suorittamatta siellä ulkomailla asuessa. Näille suomalaisille militaristeille kun se armeijan suorittaminen on ollut aina niin helvetin tärkeä asia näiden iänikuisten vanhojen perinteiden ja ennen kaikkea sotaveteraanisukupolven muiston kunnioittamisen takia.

      • DarkFear kirjoitti:

        "Painostetaanko Englannissa asuvia suomalaisia armeijaan ? En olisi uskonut. Ovatko painostajat englantilaisia vai suomalaisia?"

        No kyllä suomen puolustusvoimat hoitaa sen asian, että jopa ulkomailla asuvia viattomia suomalaismiehiä painostetaan tulemaan tänne suomeen armeijaan. Puolustusvoimat kun lähettää näitä kutsuntapapereita ja armeijapropagandaa oikein ulkomaille asti, että he saisivat mahdollisimman paljon miehiä riveihinsä. Englantilaiset ja muut sivistyneet ulkomaalaiset eivät todellakaan painosta suomalaismiehiä menemään kotimaahansa suorittamaan asepalvelusta, mutta nämä suomessa asuvat militaristit yrittävät kyllä houkutella kaikin mahdollisin keinoin nämä ulkomailla asuvat suomalaismiehen takaisin tänne "iki-ihanaan" suomenmaahan, ettei heiltä vaan jäisi se "miesten koulu" suorittamatta siellä ulkomailla asuessa. Näille suomalaisille militaristeille kun se armeijan suorittaminen on ollut aina niin helvetin tärkeä asia näiden iänikuisten vanhojen perinteiden ja ennen kaikkea sotaveteraanisukupolven muiston kunnioittamisen takia.

        "No kyllä suomen puolustusvoimat hoitaa sen asian, että jopa ulkomailla asuvia viattomia suomalaismiehiä painostetaan tulemaan tänne suomeen armeijaan. "

        Siis minkä puolustusvoimat tekee mitä saadakseen jonkun tulemaan minne? Paitsi että lauseesi on mieletön on se kielioppivirheiden tulkinnan jälkeen silti mieletöntä vainoharhaista propagandapaskaa.

        "Puolustusvoimat kun lähettää näitä kutsuntapapereita ja armeijapropagandaa oikein ulkomaille asti, että he saisivat mahdollisimman paljon miehiä riveihinsä. "

        Heillä on oikeus siihen.

        "Englantilaiset ja muut sivistyneet ulkomaalaiset eivät todellakaan painosta suomalaismiehiä menemään kotimaahansa suorittamaan asepalvelusta, mutta nämä suomessa asuvat militaristit yrittävät kyllä houkutella kaikin mahdollisin keinoin nämä ulkomailla asuvat suomalaismiehen takaisin tänne "iki-ihanaan" suomenmaahan, ettei heiltä vaan jäisi se "miesten koulu" suorittamatta siellä ulkomailla asuessa. "

        Luuletko vitun stallarirasisti että britit olisivat viattomia? He ovat raakoja militaristeja, miehittäjiä, sortajia ja murhaajia koko ajan.

        "Näille suomalaisille militaristeille kun se armeijan suorittaminen on ollut aina niin helvetin tärkeä asia näiden iänikuisten vanhojen perinteiden ja ennen kaikkea sotaveteraanisukupolven muiston kunnioittamisen takia. "

        Samaa typerää valetta kuin aiemminkin.

        Neuvo: tapa itsesi!

      • Lukkijurpo kirjoitti:

        "Paitsi että lauseesi on mieletön on se kielioppivirheiden tulkinnan jälkeen silti mieletöntä vainoharhaista propagandapaskaa."

        Itsehän siitä kärsit jos siitä vittuunnut. Hajoa siihen, paska. Tapa itsesi!

        "Heillä on oikeus siihen."

        Sinulla on myös oikeus itsemurhaan! Tee se niin paha olosi menee pois!

        "He ovat raakoja militaristeja, miehittäjiä, sortajia ja murhaajia koko ajan."

        So? Hanki elämä vitun rasistipaska! Tapa itsesi!

        :)

    • Tuntuu niin uskomattomalta tämä asevelvollisuuteen perustuva epäoikeudenmukaisuus. Entä jos Forssell olisikin ollut ulkomailla futista pelaava jehova, silloin häntä ei oltaisi huolittu armeijaan. Nyt kun hän onkin väärä sukupuolta, eikä ole edes jehova tai hommannut kaksoiskansalaisuutta niin tietysti suomen sotaväki pakottaa hänet puoleksi vuodeksi pyllistelemään metsään.

      Tämä maa on jotenkin sairaan kiero ja sadistinen. Ihmiset antavat armeijasta kieltäytymispäätöksille tylyt tuomiot. Jos Forssell pitäisi omaa uraansa tärkeämpänä kuin tätä turhaa asepalvelusta. Häntä alettaisiin haukkua lehtien palstoilla ja keskusteluissa ympäri maata homomaanpetturihintiksi.

      Minulle on ainakin tullut sellainen periaate etten halua tukea tätä maata missään asiassa enää. Juuri tällaisten epätasa-arvojen takia miten viattomia ihmisiä kohdellaan. Jonkun ura voi jopa tuhoutua sen takia että vankilan uhalla pistetään kasarmialueelle.Tässä maassa on kyllä käsittämättömiä lakeja sekä ihmisten olosta ja taloudellisesta hyvinvoinnista koitetaan tehdä mahdollisimman kurjaa.

      Olen ottanut myös sen asenteen kun tässä maassa on niin paljon näitä skinimilitaristimulkkuja jotka pilkkaavat aseistakieltäytyjiä etten piittaa heistä enää paskaakaan. Jos joku sanoo minua maanpetturi, homoksi, luuseriksi, vastuunpakoilijaksi niin vastaan kaikille että mistä arvasit että olen juuri tuollainen. Jos minua ei oteta töihin tässä militaristien unelmavaltiossa niin elän näiden militaristisikojen verorahoilla nostaen korvauksia kaiket päivät.

      Kaikkein parasta olisi kun asuisi jossain toisessa maassa eikä koskaan edes lukisi yhtään tätä maata koskevaa uutista, koska aina tulee paha olla kun lukee näitä alkoholistien tekemiä puukotuksia, armeijan simputustapauksia, perheväkivaltaa ja tätä suomalaisten hulluutta ja typeryyttä. Kaikki uutisoinnit ovat valovuoden jäljessä näitä muiden sivistyneiden Euroopan maiden uutisia.

      • "Tämä maa on jotenkin sairaan kiero ja sadistinen. Ihmiset antavat armeijasta kieltäytymispäätöksille tylyt tuomiot. Jos Forssell pitäisi omaa uraansa tärkeämpänä kuin tätä turhaa asepalvelusta. Häntä alettaisiin haukkua lehtien palstoilla ja keskusteluissa ympäri maata homomaanpetturihintiksi. "

        Niin nyt Miklu on sitten monien suomalaiden suosiossa, kun hän päätti suorittaa tämän "miesten koulun" välittämättä urasta ja omasta urakehityksestään. Jos hän olisikin asettanut urheilu-uran armeijan edelle ja mennyt sivariin tai hankkinut vapautuksen, niin sen jälkeen häntä olisi varmasti haukuttu jatkuvasti maanpetturiksi, homoksi ja ties miksi.

        "Minulle on ainakin tullut sellainen periaate etten halua tukea tätä maata missään asiassa enää. Juuri tällaisten epätasa-arvojen takia miten viattomia ihmisiä kohdellaan. Jonkun ura voi jopa tuhoutua sen takia että vankilan uhalla pistetään kasarmialueelle.Tässä maassa on kyllä käsittämättömiä lakeja sekä ihmisten olosta ja taloudellisesta hyvinvoinnista koitetaan tehdä mahdollisimman kurjaa. "

        Näinhän se asia juuri on tässä militaristisessa suomenmaassa, jossa meillä viattomilla miehillä ei ole oikeutta elää onnellista elämää tämän saatanan asevelvollisuuspaskan takia. Viattomia miehiä kun pakotetaan vaan sinne sotaväkeen näiden iänikuisten vanhojen ja "hienojen" perinteiden takia.

        "Olen ottanut myös sen asenteen kun tässä maassa on niin paljon näitä skinimilitaristimulkkuja jotka pilkkaavat aseistakieltäytyjiä etten piittaa heistä enää paskaakaan. Jos joku sanoo minua maanpetturi, homoksi, luuseriksi, vastuunpakoilijaksi niin vastaan kaikille että mistä arvasit että olen juuri tuollainen. Jos minua ei oteta töihin tässä militaristien unelmavaltiossa niin elän näiden militaristisikojen verorahoilla nostaen korvauksia kaiket päivät."

        Suurin osa suomalaisista kun onkin juuri näitä kiihkoisänmaallisia skinimilitaristikusipäitä, jotka tykkäävät arvostella meidän miesten paremmuutta sen sotilasarvon ja armeijan suorittamisen perusteella. En yhtään ihmettele sitä, jos aseistakieltäytyjiä ei kiinnosta tehdä tässä maassa duunia ja palvella tätä yhteiskuntaa verojen maksulla, kun palkaksi saa vaan jatkuvaa vittuilua ja haukkumista.

        "Kaikkein parasta olisi kun asuisi jossain toisessa maassa eikä koskaan edes lukisi yhtään tätä maata koskevaa uutista, koska aina tulee paha olla kun lukee näitä alkoholistien tekemiä puukotuksia, armeijan simputustapauksia, perheväkivaltaa ja tätä suomalaisten hulluutta ja typeryyttä. Kaikki uutisoinnit ovat valovuoden jäljessä näitä muiden sivistyneiden Euroopan maiden uutisia."

        Tässä olenkin täysin samaa mieltä kanssasi. Olisi niin hienoa asua jossain toisessa maassa kokonaan erossä näistä suomalaisista militaristeista ja tästä saatanan asevelvollisuuspaskasta. Mitään hyviä uutisia tästä maasta kun ei koskaan pahemmin kuule, aina vaan näitä armeijan simputustapauksia, väkivaltarikoksia, alkoholismia, rasistisia rikoksia, perhe- ja parisuhdeväkivaltaa ja muita vastaavanlaisia tapauksia. Kyllä on niin umpikurja paikka asua tämä suomenmaa. Mieluummin sitä asuisi vaikka Venäjällä, kun sielläkin olisi paljon ihanampaa kun näiden suomijunttimilitaristien keskellä.

      • "Tuntuu niin uskomattomalta tämä asevelvollisuuteen perustuva epäoikeudenmukaisuus. "

        Tiedätkö että psykopaatin tunnistaa kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan. Teillä ei ole empatiaa.

        "Tämä maa on jotenkin sairaan kiero ja sadistinen. "

        Sinä olet kiero ja sadistinen koska koko ajan haukut ja pilkkaa muita.

        "Ihmiset antavat armeijasta kieltäytymispäätöksille tylyt tuomiot. "

        Kuten myös pedofiileille ja muille paskoille tylyt tuomiot.

        "Jos Forssell pitäisi omaa uraansa tärkeämpänä kuin tätä turhaa asepalvelusta. "

        Onko itsekäs rohmuaminen siis jaloa. Ihaile Toto Riinaa ja muita Cosa Nostran vapaustaistelijoita ja kulttuurisankareita.

        "Minulle on ainakin tullut sellainen periaate etten halua tukea tätä maata missään asiassa enää. "

        Muuta siis pois. En jää kaipaamaan kaltaisesi hullun kiukuttelua.

        "Juuri tällaisten epätasa-arvojen takia miten viattomia ihmisiä kohdellaan. "

        Hulluna hyökätään kimppuun jos joku osoittaa ajattelevansa itsenäisesti eikä nyökyttele kaltaisesi psykopaatin valehtelulle.

        "Jonkun ura voi jopa tuhoutua sen takia että vankilan uhalla pistetään kasarmialueelle. "

        Uran voi aina luoda uudelleen. Jos ei futiksessa niin jossain sellaisesa mistä on todellista hyötyä.

        "Tässä maassa on kyllä käsittämättömiä lakeja sekä ihmisten olosta ja taloudellisesta hyvinvoinnista koitetaan tehdä mahdollisimman kurjaa. "

        Valehtelet vitun paska!

        "Olen ottanut myös sen asenteen kun tässä maassa on niin paljon näitä skinimilitaristimulkkuja jotka pilkkaavat aseistakieltäytyjiä etten piittaa heistä enää paskaakaan. "

        Valehtelet. Jos et piittaisi et myöskään levittäisi tuota myrkyllistä vihapropagandaasi vaan olisit turpa kiinni ja muuttaisit Venäjälle.

        "Jos joku sanoo minua maanpetturi, homoksi, luuseriksi, vastuunpakoilijaksi niin vastaan kaikille että mistä arvasit että olen juuri tuollainen. "

        Maanpetoksesta saa ankaran tuomion, homous on yksityisasia, vastuunpakoilusta saa myös ankaran tuomion ja luuseriutesi vuoksi jäät heti kiinni.

        "Jos minua ei oteta töihin tässä militaristien unelmavaltiossa niin elän näiden militaristisikojen verorahoilla nostaen korvauksia kaiket päivät. "

        Oma on valintasi olla loinen, mutta ei kannata kerskua sillä. Mikä sinulle suodaan voidaan ottaa pois.

        "Kaikkein parasta olisi kun asuisi jossain toisessa maassa eikä koskaan edes lukisi yhtään tätä maata koskevaa uutista, koska aina tulee paha olla kun lukee näitä alkoholistien tekemiä puukotuksia, armeijan simputustapauksia, perheväkivaltaa ja tätä suomalaisten hulluutta ja typeryyttä. "

        Silloin saisit kauhistella kuinka kiltti naapurin Westin pariskunta olivatkin raakoja murhaajia. Tai sitä että ystävällinen virkamies Tjikatilo oli juurikin raaka pedofiilimurhaaja. Tai vaikkapa sitä kun postimies otti mukaansa M16:n ja ampuu jokaisen piirinsä asukkaan.

        "Kaikki uutisoinnit ovat valovuoden jäljessä näitä muiden sivistyneiden Euroopan maiden uutisia. "

        Koska sinulla ei ole näyttöä olet taas valehtelija.

      • DarkFear kirjoitti:

        "Tämä maa on jotenkin sairaan kiero ja sadistinen. Ihmiset antavat armeijasta kieltäytymispäätöksille tylyt tuomiot. Jos Forssell pitäisi omaa uraansa tärkeämpänä kuin tätä turhaa asepalvelusta. Häntä alettaisiin haukkua lehtien palstoilla ja keskusteluissa ympäri maata homomaanpetturihintiksi. "

        Kuten tavallista väkivaltainen luuseri yllyttää herkkäuskoista hullua entistä syvempiin harhoihin.

        Rasistista propagandaa ja yleistystä - juuri sitä mistä syytät muita.

        "Kyllä on niin umpikurja paikka asua tämä suomenmaa. Mieluummin sitä asuisi vaikka Venäjällä, kun sielläkin olisi paljon ihanampaa kun näiden suomijunttimilitaristien keskellä. "

        Miksi et muuta Sisiliaan? Se on paratiisimaa keskellä lämmintä Välimerta täynnä ystävällisiä ihmisiä ja rikas liike-elämä. Lempeän Cosa Nostran halvassa suojeluksessa elämäsi on turvallista ja helppoa.

        "Miksi et muuta Sisiliaan?"

        Mitä se sinua liikuttaa? Hanki elämä.

        Tapa itsesi!

      • Lukkijurpo kirjoitti:

        "Tuntuu niin uskomattomalta tämä asevelvollisuuteen perustuva epäoikeudenmukaisuus. "

        Tiedätkö että psykopaatin tunnistaa kyvyttömyydestä asettua toisen asemaan. Teillä ei ole empatiaa.

        "Tämä maa on jotenkin sairaan kiero ja sadistinen. "

        Sinä olet kiero ja sadistinen koska koko ajan haukut ja pilkkaa muita.

        "Ihmiset antavat armeijasta kieltäytymispäätöksille tylyt tuomiot. "

        Kuten myös pedofiileille ja muille paskoille tylyt tuomiot.

        "Jos Forssell pitäisi omaa uraansa tärkeämpänä kuin tätä turhaa asepalvelusta. "

        Onko itsekäs rohmuaminen siis jaloa. Ihaile Toto Riinaa ja muita Cosa Nostran vapaustaistelijoita ja kulttuurisankareita.

        "Minulle on ainakin tullut sellainen periaate etten halua tukea tätä maata missään asiassa enää. "

        Muuta siis pois. En jää kaipaamaan kaltaisesi hullun kiukuttelua.

        "Juuri tällaisten epätasa-arvojen takia miten viattomia ihmisiä kohdellaan. "

        Hulluna hyökätään kimppuun jos joku osoittaa ajattelevansa itsenäisesti eikä nyökyttele kaltaisesi psykopaatin valehtelulle.

        "Jonkun ura voi jopa tuhoutua sen takia että vankilan uhalla pistetään kasarmialueelle. "

        Uran voi aina luoda uudelleen. Jos ei futiksessa niin jossain sellaisesa mistä on todellista hyötyä.

        "Tässä maassa on kyllä käsittämättömiä lakeja sekä ihmisten olosta ja taloudellisesta hyvinvoinnista koitetaan tehdä mahdollisimman kurjaa. "

        Valehtelet vitun paska!

        "Olen ottanut myös sen asenteen kun tässä maassa on niin paljon näitä skinimilitaristimulkkuja jotka pilkkaavat aseistakieltäytyjiä etten piittaa heistä enää paskaakaan. "

        Valehtelet. Jos et piittaisi et myöskään levittäisi tuota myrkyllistä vihapropagandaasi vaan olisit turpa kiinni ja muuttaisit Venäjälle.

        "Jos joku sanoo minua maanpetturi, homoksi, luuseriksi, vastuunpakoilijaksi niin vastaan kaikille että mistä arvasit että olen juuri tuollainen. "

        Maanpetoksesta saa ankaran tuomion, homous on yksityisasia, vastuunpakoilusta saa myös ankaran tuomion ja luuseriutesi vuoksi jäät heti kiinni.

        "Jos minua ei oteta töihin tässä militaristien unelmavaltiossa niin elän näiden militaristisikojen verorahoilla nostaen korvauksia kaiket päivät. "

        Oma on valintasi olla loinen, mutta ei kannata kerskua sillä. Mikä sinulle suodaan voidaan ottaa pois.

        "Kaikkein parasta olisi kun asuisi jossain toisessa maassa eikä koskaan edes lukisi yhtään tätä maata koskevaa uutista, koska aina tulee paha olla kun lukee näitä alkoholistien tekemiä puukotuksia, armeijan simputustapauksia, perheväkivaltaa ja tätä suomalaisten hulluutta ja typeryyttä. "

        Silloin saisit kauhistella kuinka kiltti naapurin Westin pariskunta olivatkin raakoja murhaajia. Tai sitä että ystävällinen virkamies Tjikatilo oli juurikin raaka pedofiilimurhaaja. Tai vaikkapa sitä kun postimies otti mukaansa M16:n ja ampuu jokaisen piirinsä asukkaan.

        "Kaikki uutisoinnit ovat valovuoden jäljessä näitä muiden sivistyneiden Euroopan maiden uutisia. "

        Koska sinulla ei ole näyttöä olet taas valehtelija.

        "Muuta siis pois. En jää kaipaamaan kaltaisesi hullun kiukuttelua."

        Miksei vain voisi tappaa itseään?

      • olet typerä...
        DarkFear kirjoitti:

        "Tämä maa on jotenkin sairaan kiero ja sadistinen. Ihmiset antavat armeijasta kieltäytymispäätöksille tylyt tuomiot. Jos Forssell pitäisi omaa uraansa tärkeämpänä kuin tätä turhaa asepalvelusta. Häntä alettaisiin haukkua lehtien palstoilla ja keskusteluissa ympäri maata homomaanpetturihintiksi. "

        Niin nyt Miklu on sitten monien suomalaiden suosiossa, kun hän päätti suorittaa tämän "miesten koulun" välittämättä urasta ja omasta urakehityksestään. Jos hän olisikin asettanut urheilu-uran armeijan edelle ja mennyt sivariin tai hankkinut vapautuksen, niin sen jälkeen häntä olisi varmasti haukuttu jatkuvasti maanpetturiksi, homoksi ja ties miksi.

        "Minulle on ainakin tullut sellainen periaate etten halua tukea tätä maata missään asiassa enää. Juuri tällaisten epätasa-arvojen takia miten viattomia ihmisiä kohdellaan. Jonkun ura voi jopa tuhoutua sen takia että vankilan uhalla pistetään kasarmialueelle.Tässä maassa on kyllä käsittämättömiä lakeja sekä ihmisten olosta ja taloudellisesta hyvinvoinnista koitetaan tehdä mahdollisimman kurjaa. "

        Näinhän se asia juuri on tässä militaristisessa suomenmaassa, jossa meillä viattomilla miehillä ei ole oikeutta elää onnellista elämää tämän saatanan asevelvollisuuspaskan takia. Viattomia miehiä kun pakotetaan vaan sinne sotaväkeen näiden iänikuisten vanhojen ja "hienojen" perinteiden takia.

        "Olen ottanut myös sen asenteen kun tässä maassa on niin paljon näitä skinimilitaristimulkkuja jotka pilkkaavat aseistakieltäytyjiä etten piittaa heistä enää paskaakaan. Jos joku sanoo minua maanpetturi, homoksi, luuseriksi, vastuunpakoilijaksi niin vastaan kaikille että mistä arvasit että olen juuri tuollainen. Jos minua ei oteta töihin tässä militaristien unelmavaltiossa niin elän näiden militaristisikojen verorahoilla nostaen korvauksia kaiket päivät."

        Suurin osa suomalaisista kun onkin juuri näitä kiihkoisänmaallisia skinimilitaristikusipäitä, jotka tykkäävät arvostella meidän miesten paremmuutta sen sotilasarvon ja armeijan suorittamisen perusteella. En yhtään ihmettele sitä, jos aseistakieltäytyjiä ei kiinnosta tehdä tässä maassa duunia ja palvella tätä yhteiskuntaa verojen maksulla, kun palkaksi saa vaan jatkuvaa vittuilua ja haukkumista.

        "Kaikkein parasta olisi kun asuisi jossain toisessa maassa eikä koskaan edes lukisi yhtään tätä maata koskevaa uutista, koska aina tulee paha olla kun lukee näitä alkoholistien tekemiä puukotuksia, armeijan simputustapauksia, perheväkivaltaa ja tätä suomalaisten hulluutta ja typeryyttä. Kaikki uutisoinnit ovat valovuoden jäljessä näitä muiden sivistyneiden Euroopan maiden uutisia."

        Tässä olenkin täysin samaa mieltä kanssasi. Olisi niin hienoa asua jossain toisessa maassa kokonaan erossä näistä suomalaisista militaristeista ja tästä saatanan asevelvollisuuspaskasta. Mitään hyviä uutisia tästä maasta kun ei koskaan pahemmin kuule, aina vaan näitä armeijan simputustapauksia, väkivaltarikoksia, alkoholismia, rasistisia rikoksia, perhe- ja parisuhdeväkivaltaa ja muita vastaavanlaisia tapauksia. Kyllä on niin umpikurja paikka asua tämä suomenmaa. Mieluummin sitä asuisi vaikka Venäjällä, kun sielläkin olisi paljon ihanampaa kun näiden suomijunttimilitaristien keskellä.

        "Mieluummin sitä asuisi vaikka Venäjällä, kun sielläkin olisi paljon ihanampaa kun näiden suomijunttimilitaristien keskellä."

        Siellähän sitä kelpaa olla, Venäjällä. Katsoitko eilen uutisista, miten Venäjä esitteli vittu ydinaseitaan punaisella torilla? Sen lisäksi Venäjä valmistautuu sotaan Georgiaa vastaan, ja Tshetsheniassahan sitä tappelua on käyty enemmän tai vähemmän vuodesta 1994.

        Ei, et ole pelkästään tyhmä vaan ali-ihminen. Kyllähän sinä tiedät mitä Venäjällä oikeasti tapahtuu, mutta olet niin katkera kusipää, että hyväksyt jopa Venäjän harjoittaman kansanmurhan (Tshetshenia) vain omasta, perusteettomasta vihastasi Suomea kohtaan.

        Se, että sinä olet pelkkä itkevä paskasäkki, ei oikeuta vääristelemään faktoja. Tuollaiset paskat pitäisi kuskata oikeasti sinne Venäjälle ottamaan selkoa mitä tapahtuu. Voisit mennä vaikka Georgian rajalle odottelemaan, kuinka tämä ei-militaristinen maa valmistautuu jyräämään panssarein rajan yli. Tai sitten vaikka Grozniin johonkin kellariin suojautumaan rypälepommeilta ja kuolemalta.

        Ja turhaa sinä aina vittuillessasi kirjoitat Suomen pienellä. Tiedetään, että "elämäsi on pilalla" asevelvollisuuden takia, mutta ei kai se nyt oikeinkirjoitussääntöjä muuta? Vai luuletko olevasi kaikkivoipainen, kuten se yksi vitun sekopää kouluammuskelija, joka myös vääristi totuutta ja meni tappamaan elämää rakastavia, normaaleja koululaisia. Olet samanlainen paska.

        Vituttaa tuollainen.

      • olet typerä... kirjoitti:

        "Siellähän sitä kelpaa olla, Venäjällä. Katsoitko eilen uutisista, miten Venäjä esitteli vittu ydinaseitaan punaisella torilla? Sen lisäksi Venäjä valmistautuu sotaan Georgiaa vastaan, ja Tshetsheniassahan sitä tappelua on käyty enemmän tai vähemmän vuodesta 1994."

        Joo näin kyllä uutisista sen, miten Venäjä esitteli sotilaskalustoaan voitonpäivän paraatissa. Lisäksi olen myös tietoinen siitä asiasta, että Venäjä on sotinut jo vuosikausia Tshetseniassa ja on uhitellut viime aikoina myös Georgiaa. Tämä on vaan erilaisempaa militarismia kun tämä suomalaisten militarismi, jota tässä maassa esiintyy tavallisten kansalaisten asenteissa. Vaikka Venäjä onkin militaristinen valtio, niin siitä huolimatta kansalaisten asenteet eivät ole siellä läheskään yhtä militaristisia kun meillä suomessa. Venäjällä ei myöskään ole käytössä samanlaista pakkoasevelvollisuutta kun meillä suomessa, sillä Venäjällä peräti 90-prosenttia miesikäluokasta onnistuu välttämään armeijan, toisin kun meillä suomessa jossa noin 80-prosenttia miehistä suorittaa vuosittain asepalveluksen.

        Venäjän asevelvollisuus ei myös ole samanlainen pakkojärjestelmä kun mitä meillä suomessa, sillä Venäjä ei kutsu ulkomailla pelaavia ja asuvia NHL-ammattilaisia, futispelaajia ja muita ammattilaisurheilijoita kotimaahansa suorittamaan sitä asepalvelustaan, kuten meidän militaristisuomenmaa menettelee niiden miesten kohdalla, jotka eivät ole suorittaneet sitä "miesten koulua" eli varusmiespalvelustaan. Lisäksi tavalliset venäläiset osaavat kyllä arvostaa omia urheilijoitaan ja myös muitakin miehiä, vaikka he eivät olisikaan suorittaneet sitä asepalvelustaan. Meidän militaristisuomenmaassa kun ihmiset kääntyvät välittömästi niitä urheilijoita ja myös tavallisia miehiä vastaan, jotka eivät halua suorittaa sitä suomalaismiehen "perusvelvollisuutta" eli asepalvelustaan suomen "kunniakkaassa" armeijassa.

      • .,..
        olet typerä... kirjoitti:

        juttukaveri hohhoijaamiehelle.

        Kumpikin päivystää suolessa yötä-päivää.

        "Tämä on vaan erilaisempaa militarismia kun tämä suomalaisten militarismi, jota tässä maassa esiintyy tavallisten kansalaisten asenteissa. "

        Eli yhtäkkiä sinä hyväksytkin militarismin? Kyseessä taitaa siis olla pelkkä skineille tyypillinen rasistinen viha.

        "Vaikka Venäjä onkin militaristinen valtio, niin siitä huolimatta kansalaisten asenteet eivät ole siellä läheskään yhtä militaristisia kun meillä suomessa. "

        Valehtelet. Valehtelet ja valehtelet koko ajan lisää.

      • DarkFear kirjoitti:

        "Siellähän sitä kelpaa olla, Venäjällä. Katsoitko eilen uutisista, miten Venäjä esitteli vittu ydinaseitaan punaisella torilla? Sen lisäksi Venäjä valmistautuu sotaan Georgiaa vastaan, ja Tshetsheniassahan sitä tappelua on käyty enemmän tai vähemmän vuodesta 1994."

        Joo näin kyllä uutisista sen, miten Venäjä esitteli sotilaskalustoaan voitonpäivän paraatissa. Lisäksi olen myös tietoinen siitä asiasta, että Venäjä on sotinut jo vuosikausia Tshetseniassa ja on uhitellut viime aikoina myös Georgiaa. Tämä on vaan erilaisempaa militarismia kun tämä suomalaisten militarismi, jota tässä maassa esiintyy tavallisten kansalaisten asenteissa. Vaikka Venäjä onkin militaristinen valtio, niin siitä huolimatta kansalaisten asenteet eivät ole siellä läheskään yhtä militaristisia kun meillä suomessa. Venäjällä ei myöskään ole käytössä samanlaista pakkoasevelvollisuutta kun meillä suomessa, sillä Venäjällä peräti 90-prosenttia miesikäluokasta onnistuu välttämään armeijan, toisin kun meillä suomessa jossa noin 80-prosenttia miehistä suorittaa vuosittain asepalveluksen.

        Venäjän asevelvollisuus ei myös ole samanlainen pakkojärjestelmä kun mitä meillä suomessa, sillä Venäjä ei kutsu ulkomailla pelaavia ja asuvia NHL-ammattilaisia, futispelaajia ja muita ammattilaisurheilijoita kotimaahansa suorittamaan sitä asepalvelustaan, kuten meidän militaristisuomenmaa menettelee niiden miesten kohdalla, jotka eivät ole suorittaneet sitä "miesten koulua" eli varusmiespalvelustaan. Lisäksi tavalliset venäläiset osaavat kyllä arvostaa omia urheilijoitaan ja myös muitakin miehiä, vaikka he eivät olisikaan suorittaneet sitä asepalvelustaan. Meidän militaristisuomenmaassa kun ihmiset kääntyvät välittömästi niitä urheilijoita ja myös tavallisia miehiä vastaan, jotka eivät halua suorittaa sitä suomalaismiehen "perusvelvollisuutta" eli asepalvelustaan suomen "kunniakkaassa" armeijassa.

        "Tämä on vaan erilaisempaa militarismia kun tämä suomalaisten militarismi, jota tässä maassa esiintyy tavallisten kansalaisten asenteissa. Vaikka Venäjä onkin militaristinen valtio, niin siitä huolimatta kansalaisten asenteet eivät ole siellä läheskään yhtä militaristisia kun meillä suomessa."

        Tämä onkin hyvin sanottu. Venäjällä militarismi ulottuu vain armeijaan ja sotiin, kun taas täällä Suomessa armeija on kuin olohuone ja rakas kuin oma lapsi. Yksikään mies ei pääse pakoon tästä militarismista, vaan altistuu sille niin aivopesun kuin syrjinnänkin muodossa, ei vaikka piiloutuisi et saa olla rauhassa jos sinut tunnistetaan mieheksi sinun tulee mennä armeijaan ja olla kiinnostunut Suomen itsenäisyydestä, turvaliisuudesta ja aseista.

        "Venäjällä ei myöskään ole käytössä samanlaista pakkoasevelvollisuutta kun meillä suomessa, sillä Venäjällä peräti 90-prosenttia miesikäluokasta onnistuu välttämään armeijan, toisin kun meillä suomessa jossa noin 80-prosenttia miehistä suorittaa vuosittain asepalveluksen."

        Tämä on myös täysin totta. Venäjällä on jopa käytössä siviilipalvelus, joka kestää neljä vuotta ja sen vuoksi armeijaan menee alle 10% eli sellaiset ihmiset jotka haluavat olla sotilaita, eikä pakolla, niinkuin Suomessa.

        "Meidän militaristisuomenmaassa kun ihmiset kääntyvät välittömästi niitä urheilijoita ja myös tavallisia miehiä vastaan, jotka eivät halua suorittaa sitä suomalaismiehen "perusvelvollisuutta" eli asepalvelustaan suomen "kunniakkaassa" armeijassa."

        Suomi onkin kuin loinen joka sätkii Venäjän kyljessä ja matkii jokaista ulkopoliittista ratkaisua minkä Venäjä tekee. Kukaan ei voi tietää millainen militaristinen helvetti Suomi on, jos ei ole asunut täällä. Ulkomaailmalle kyllä hymyillään vaikka poikia aivopestään näihin Suomen armeijan militaristisiin, väkivaltaisiin, rasistisiin, valheellisiin ja murhanhimoisiin elämänarvoihin.

      • Krusader kirjoitti:

        "Tämä onkin hyvin sanottu. Venäjällä militarismi ulottuu vain armeijaan ja sotiin, kun taas täällä Suomessa armeija on kuin olohuone ja rakas kuin oma lapsi. "

        Ja Venäjän armeija määrää politiikasta ja kaikesta. Se tappaa, miehittää, murhaa ja on jopa poliisi siinä maassa.

        "Yksikään mies ei pääse pakoon tästä militarismista, vaan altistuu sille niin aivopesun kuin syrjinnänkin muodossa, ei vaikka piiloutuisi et saa olla rauhassa jos sinut tunnistetaan mieheksi sinun tulee mennä armeijaan ja olla kiinnostunut Suomen itsenäisyydestä, turvaliisuudesta ja aseista. "

        Itse asiassa Venäjällä on asiat noin.

        "Venäjällä on jopa käytössä siviilipalvelus, joka kestää neljä vuotta ja sen vuoksi armeijaan menee alle 10% eli sellaiset ihmiset jotka haluavat olla sotilaita, eikä pakolla, niinkuin Suomessa. "

        Kuinka monta kertaa se on sinulle kerrottu että koska korruptio rehottaa Venäjällä armeijaan joutuu hyvin suurella todennäköisyydellä ne jotka eivät sinne kuulu? Miksi sinä koko ajan puolustelet tappavaa rasismijärjestelmää joka ei piittaa vittuakaan kenenkään hengestä?

        "Suomi onkin kuin loinen joka sätkii Venäjän kyljessä ja matkii jokaista ulkopoliittista ratkaisua minkä Venäjä tekee. "

        Milloin Suomi on miehittänyt jonkin toisen maan ja tappanut tuhansia sen kansalaisia? Milloin olemme tuhonneet valtiojärjestelmän ylisuurella asebudjetilla?

        "Kukaan ei voi tietää millainen militaristinen helvetti Suomi on, jos ei ole asunut täällä. "

        Ei militaristinen eikä helvetti. Pelkkää hesalaisen mielisairaan nelisilmärasistin valehtelua. Tapa itsesi!

        "Ulkomaailmalle kyllä hymyillään vaikka poikia aivopestään näihin Suomen armeijan militaristisiin, väkivaltaisiin, rasistisiin, valheellisiin ja murhanhimoisiin elämänarvoihin. "

        Sinä olet hyvin oppinut militarismin kun koko ajan ihailet atomiaseita, miehitysvaltaa, valehtelua, mielivaltaa ja tappamista poliittisena metodina. Muuta Sisiliaan!

      • Krusader kirjoitti:

        "Tämä on vaan erilaisempaa militarismia kun tämä suomalaisten militarismi, jota tässä maassa esiintyy tavallisten kansalaisten asenteissa. Vaikka Venäjä onkin militaristinen valtio, niin siitä huolimatta kansalaisten asenteet eivät ole siellä läheskään yhtä militaristisia kun meillä suomessa."

        Tämä onkin hyvin sanottu. Venäjällä militarismi ulottuu vain armeijaan ja sotiin, kun taas täällä Suomessa armeija on kuin olohuone ja rakas kuin oma lapsi. Yksikään mies ei pääse pakoon tästä militarismista, vaan altistuu sille niin aivopesun kuin syrjinnänkin muodossa, ei vaikka piiloutuisi et saa olla rauhassa jos sinut tunnistetaan mieheksi sinun tulee mennä armeijaan ja olla kiinnostunut Suomen itsenäisyydestä, turvaliisuudesta ja aseista.

        "Venäjällä ei myöskään ole käytössä samanlaista pakkoasevelvollisuutta kun meillä suomessa, sillä Venäjällä peräti 90-prosenttia miesikäluokasta onnistuu välttämään armeijan, toisin kun meillä suomessa jossa noin 80-prosenttia miehistä suorittaa vuosittain asepalveluksen."

        Tämä on myös täysin totta. Venäjällä on jopa käytössä siviilipalvelus, joka kestää neljä vuotta ja sen vuoksi armeijaan menee alle 10% eli sellaiset ihmiset jotka haluavat olla sotilaita, eikä pakolla, niinkuin Suomessa.

        "Meidän militaristisuomenmaassa kun ihmiset kääntyvät välittömästi niitä urheilijoita ja myös tavallisia miehiä vastaan, jotka eivät halua suorittaa sitä suomalaismiehen "perusvelvollisuutta" eli asepalvelustaan suomen "kunniakkaassa" armeijassa."

        Suomi onkin kuin loinen joka sätkii Venäjän kyljessä ja matkii jokaista ulkopoliittista ratkaisua minkä Venäjä tekee. Kukaan ei voi tietää millainen militaristinen helvetti Suomi on, jos ei ole asunut täällä. Ulkomaailmalle kyllä hymyillään vaikka poikia aivopestään näihin Suomen armeijan militaristisiin, väkivaltaisiin, rasistisiin, valheellisiin ja murhanhimoisiin elämänarvoihin.

        "Tämä onkin hyvin sanottu. Venäjällä militarismi ulottuu vain armeijaan ja sotiin, kun taas täällä Suomessa armeija on kuin olohuone ja rakas kuin oma lapsi. Yksikään mies ei pääse pakoon tästä militarismista, vaan altistuu sille niin aivopesun kuin syrjinnänkin muodossa, ei vaikka piiloutuisi et saa olla rauhassa jos sinut tunnistetaan mieheksi sinun tulee mennä armeijaan ja olla kiinnostunut Suomen itsenäisyydestä, turvaliisuudesta ja aseista. "

        Näinhän se asia juuri on meillä suomessa. Venäjällä kun se militaristi ulottuu vaan armeijaan ja sotiin, eikä sillä taas ole samanlaista vaikutusta tavallisiin ihmisiin ja heidän mielipiteisiinsä. Sama asia on nähtävillä myös jenkkilässä, jossa Yhdysvalloilla on erittäin iso armeija ja puolustusbudjetti käsittääkseni ylivoimaisesti koko maailman suurin. Tästä huolimatta tavalliset jenkkikansalaiset eivät ole samanlaisia militaristeja ja armeijaan pakottajia kun mitä nämä kiihkoisänmaalliset suomalaiset ovat. Venäjällä kun ei ole edes samanlaista asevelvollisuutta mitä meillä suomessa, koska siellä saa helposti vapautuksen lahjusten avulla ja terveydellisten syiden takia. Meillä suomessa taas kaikki tähän maahan syntyneet miehet halutaan automaattisesti sinne "sotaväkeen" ettei vaan pääsisi nämä iänikuisen vanhat ja "hienot" perinteet unohtumaan.

        "Tämä on myös täysin totta. Venäjällä on jopa käytössä siviilipalvelus, joka kestää neljä vuotta ja sen vuoksi armeijaan menee alle 10% eli sellaiset ihmiset jotka haluavat olla sotilaita, eikä pakolla, niinkuin Suomessa."

        Venäjällä ei myöskään pakoteta ulkomailla asuvia kansalaisia ja ammattiurheilijoita saapumaan samalla tavalla oman maansa armeijaan kun mitä meillä suomessa on ollut aina tapana. Suomen lahtariarmeija kun vaatii miehiä tulemaan vaikka Uudesta-Seelannista asti takaisin "iki-ihanaan" suomenmaahan suorittamaan sitä suomalaismiehen "kunniavelvollisuutta" eli varusmiespalvelustaan. Ei kelpaa selitykseksi, vaikka olisi kuinka asuinpaikka, työt, urheilu-ura ja perhe ulkomailla, eikä edes mitään välttämätöntä tarvetta tulla tänne kurjaan suomenmaahan. Venäläismiehet kun saavat onneksi elää täysin rauhassa tämän asian suhteen, heidän kun ei myöskään tarvitse miettiä sitä asiaa, että miten paikalliset ihmiset suhtautuvat heihin sen jälkeen kun he ovat päättäneet jättää sen asepalveluksen suorittamatta. Meillä suomessa kun ihmiset haukkuvat välittömästi niitä urheilijoita ja julkkiksia, jotka ovat päättäneet jättää sen armeijan syystä tai toisesta suorittamatta. Sitten jos ammattilaisurheilija on valmis menemään sinne "sotaväkeen" Jarkko Niemisen tavoin, niin suomalaiset militaristit ylistävät häntä varmasti niin maasta taivaisiin, vaikka eivät olisi edes aikaisemmin yhtään diganneet tästä kyseisestä urheilijasta. Sama asia pätee myös meihin tavallisiin suomalaismiehiin.

        "Suomi onkin kuin loinen joka sätkii Venäjän kyljessä ja matkii jokaista ulkopoliittista ratkaisua minkä Venäjä tekee. Kukaan ei voi tietää millainen militaristinen helvetti Suomi on, jos ei ole asunut täällä. Ulkomaailmalle kyllä hymyillään vaikka poikia aivopestään näihin Suomen armeijan militaristisiin, väkivaltaisiin, rasistisiin, valheellisiin ja murhanhimoisiin elämänarvoihin."

        Niin suomalaiset kun ovatkin sellaisia militaristeja, etteivät he halua koskaan luopua tästä meidän "hienosta" asevelvollisuudesta, koska siitä luopuminen olisi monien suomalaisten mielestä suuri loukkaus sotaveteraaneja ja muita sodan kokeneita vanhuksia kohtaan. Suomalaisten mielestä kun tämä "hieno" armeijaperinne ei saisi koskaan unohtua, vaan sitä pitäisi aina vaalia vaan sukupolvelta seuraavalle, niin että tämä sama järjestelmä siirtyisi aina isältä pojalle. Suomalaisten mielestä kun pasifismi, suvaitsevaisuus ja armeijavastaisuus ovat olleet aina pelkästään huonoja asioita, joita etenkään meidän suomalaismiesten ei pitäisi ikinä ihailla ja kannattaa. Näiden militaristien mielestä kun suomalaisten pitäisi ihailla vaan sitä armeijaa, isänmaallisuutta, sotilaita ja näitä meidän "hienoja" armeijaperinteitä, sekä tietenkin kunnioittaa sotaveteraanisukupolven uhrauksia suorittamalla "sotaväki" kunnialla alusta loppuun asti.

        "Näinhän se asia juuri on meillä suomessa. Venäjällä kun se militaristi ulottuu vaan armeijaan ja sotiin, eikä sillä taas ole samanlaista vaikutusta tavallisiin ihmisiin ja heidän mielipiteisiinsä. "

        On vaikutusta. Jos olet eri mieltä sinut tapetaan raa'asti myrkyttäen.

        "Sama asia on nähtävillä myös jenkkilässä, jossa Yhdysvalloilla on erittäin iso armeija ja puolustusbudjetti käsittääkseni ylivoimaisesti koko maailman suurin. "

        Ja suunnaton militarismi. Ei saa kertoa mitään pahaa siitä kuinka paskasti palkatut ja törkeästi huijatut soltut kuolevat maassa minne heidän ei edes pitänyt mennä koska ei heitä sinne pyydetty. Irakin paras vientituote on 'suolattu jenkkijermu'.

        "Tästä huolimatta tavalliset jenkkikansalaiset eivät ole samanlaisia militaristeja ja armeijaan pakottajia kun mitä nämä kiihkoisänmaalliset suomalaiset ovat. "

        Valehtelet.

        "Venäjällä kun ei ole edes samanlaista asevelvollisuutta mitä meillä suomessa, koska siellä saa helposti vapautuksen lahjusten avulla ja terveydellisten syiden takia. "

        Jos Venäjällä päätetään että sinä menet Tsetseniaan tapettavaksi sinä menet. Ei auta selitykset että olet hullu tai sairas.

        "Meillä suomessa taas kaikki tähän maahan syntyneet miehet halutaan automaattisesti sinne "sotaväkeen" ettei vaan pääsisi nämä iänikuisen vanhat ja "hienot" perinteet unohtumaan. "

        Valehtelet.

        "Venäjällä ei myöskään pakoteta ulkomailla asuvia kansalaisia ja ammattiurheilijoita saapumaan samalla tavalla oman maansa armeijaan kun mitä meillä suomessa on ollut aina tapana. "

        Heidät tapetaan!

        "Suomen lahtariarmeija kun vaatii miehiä tulemaan vaikka Uudesta-Seelannista asti takaisin "iki-ihanaan" suomenmaahan suorittamaan sitä suomalaismiehen "kunniavelvollisuutta" eli varusmiespalvelustaan. "

        On oikeus vaatia ja niin oikeutta käytetään.

        "Ei kelpaa selitykseksi, vaikka olisi kuinka asuinpaikka, työt, urheilu-ura ja perhe ulkomailla, eikä edes mitään välttämätöntä tarvetta tulla tänne kurjaan suomenmaahan. "

        Ei kelvannut Adolf Eichmanninkaan selitys siitä että 'tein vain työtäni'. Hirttotuomio tuli.

        "Venäläismiehet kun saavat onneksi elää täysin rauhassa tämän asian suhteen, heidän kun ei myöskään tarvitse miettiä sitä asiaa, että miten paikalliset ihmiset suhtautuvat heihin sen jälkeen kun he ovat päättäneet jättää sen asepalveluksen suorittamatta. "

        Valehtelet.

        "Meillä suomessa kun ihmiset haukkuvat välittömästi niitä urheilijoita ja julkkiksia, jotka ovat päättäneet jättää sen armeijan syystä tai toisesta suorittamatta. "

        Rikollisia ja valehtelijoita saa haukkua.

        "Sitten jos ammattilaisurheilija on valmis menemään sinne "sotaväkeen" Jarkko Niemisen tavoin, niin suomalaiset militaristit ylistävät häntä varmasti niin maasta taivaisiin, vaikka eivät olisi edes aikaisemmin yhtään diganneet tästä kyseisestä urheilijasta. "

        En piittaa urheilusta. Piittaan totuudesta jota sinä koko ajan peittelet.

        "Niin suomalaiset kun ovatkin sellaisia militaristeja, etteivät he halua koskaan luopua tästä meidän "hienosta" asevelvollisuudesta, koska siitä luopuminen olisi monien suomalaisten mielestä suuri loukkaus sotaveteraaneja ja muita sodan kokeneita vanhuksia kohtaan. "

        Vanha valhe!

        "Suomalaisten mielestä kun tämä "hieno" armeijaperinne ei saisi koskaan unohtua, vaan sitä pitäisi aina vaalia vaan sukupolvelta seuraavalle, niin että tämä sama järjestelmä siirtyisi aina isältä pojalle. "

        Vanha valhe!

        "Suomalaisten mielestä kun pasifismi, suvaitsevaisuus ja armeijavastaisuus ovat olleet aina pelkästään huonoja asioita, joita etenkään meidän suomalaismiesten ei pitäisi ikinä ihailla ja kannattaa. "

        Missä on sinun suvaitsevaisuutesi? Puolustat rikollisia, murhaajia ja sortajia jotka tappavat sinut heti kun et ole enää hyödyksi heille!

        "Sama asia on nähtävillä myös jenkkilässä, jossa Yhdysvalloilla on erittäin iso armeija ja puolustusbudjetti käsittääkseni ylivoimaisesti koko maailman suurin. Tästä huolimatta tavalliset jenkkikansalaiset eivät ole samanlaisia militaristeja ja armeijaan pakottajia kun mitä nämä kiihkoisänmaalliset suomalaiset ovat."

        Jenkeissä mm. tv-psykologi Dr.Phil on kirjoissaan kirjoittanut tai viitannut pasifistisiin ajatuksiin. Hän olisi hyvä kirjoittaja kirjoittamaan jonkun pasifstisen opuksen.

        Ole hiljaa tai satutan tunteitasi. Tämä on varoitus, poro!

      • Krusader kirjoitti:

        Ole hiljaa tai satutan tunteitasi. Tämä on varoitus, poro!

        Helsingin nelisilmäinen luuseri haukkuu että 'poro'. Minä siihen että mitä homo?

      • Krusader kirjoitti:

        "Sama asia on nähtävillä myös jenkkilässä, jossa Yhdysvalloilla on erittäin iso armeija ja puolustusbudjetti käsittääkseni ylivoimaisesti koko maailman suurin. Tästä huolimatta tavalliset jenkkikansalaiset eivät ole samanlaisia militaristeja ja armeijaan pakottajia kun mitä nämä kiihkoisänmaalliset suomalaiset ovat."

        Jenkeissä mm. tv-psykologi Dr.Phil on kirjoissaan kirjoittanut tai viitannut pasifistisiin ajatuksiin. Hän olisi hyvä kirjoittaja kirjoittamaan jonkun pasifstisen opuksen.

        Pasifismi ei ole sotimista, valloitusta, omien kansalaisten mielivaltaista murhaamista ja terrorismin tukemista.

        Dr. Phil on pelkkä puoskari ja Antikristus.

      • viesteihin
        DarkFear kirjoitti:

        "Siellähän sitä kelpaa olla, Venäjällä. Katsoitko eilen uutisista, miten Venäjä esitteli vittu ydinaseitaan punaisella torilla? Sen lisäksi Venäjä valmistautuu sotaan Georgiaa vastaan, ja Tshetsheniassahan sitä tappelua on käyty enemmän tai vähemmän vuodesta 1994."

        Joo näin kyllä uutisista sen, miten Venäjä esitteli sotilaskalustoaan voitonpäivän paraatissa. Lisäksi olen myös tietoinen siitä asiasta, että Venäjä on sotinut jo vuosikausia Tshetseniassa ja on uhitellut viime aikoina myös Georgiaa. Tämä on vaan erilaisempaa militarismia kun tämä suomalaisten militarismi, jota tässä maassa esiintyy tavallisten kansalaisten asenteissa. Vaikka Venäjä onkin militaristinen valtio, niin siitä huolimatta kansalaisten asenteet eivät ole siellä läheskään yhtä militaristisia kun meillä suomessa. Venäjällä ei myöskään ole käytössä samanlaista pakkoasevelvollisuutta kun meillä suomessa, sillä Venäjällä peräti 90-prosenttia miesikäluokasta onnistuu välttämään armeijan, toisin kun meillä suomessa jossa noin 80-prosenttia miehistä suorittaa vuosittain asepalveluksen.

        Venäjän asevelvollisuus ei myös ole samanlainen pakkojärjestelmä kun mitä meillä suomessa, sillä Venäjä ei kutsu ulkomailla pelaavia ja asuvia NHL-ammattilaisia, futispelaajia ja muita ammattilaisurheilijoita kotimaahansa suorittamaan sitä asepalvelustaan, kuten meidän militaristisuomenmaa menettelee niiden miesten kohdalla, jotka eivät ole suorittaneet sitä "miesten koulua" eli varusmiespalvelustaan. Lisäksi tavalliset venäläiset osaavat kyllä arvostaa omia urheilijoitaan ja myös muitakin miehiä, vaikka he eivät olisikaan suorittaneet sitä asepalvelustaan. Meidän militaristisuomenmaassa kun ihmiset kääntyvät välittömästi niitä urheilijoita ja myös tavallisia miehiä vastaan, jotka eivät halua suorittaa sitä suomalaismiehen "perusvelvollisuutta" eli asepalvelustaan suomen "kunniakkaassa" armeijassa.

        Näihin sinun viesteihin on turhauttavaa vastata, koska jos vastaukset eivät miellytä sinua niin poistat viestisi. Niin teit myös tänään kun kysyin mikä viestissäni on valetta.

        Olet säälittävä.

      • nimimerkille Krusader
        viesteihin kirjoitti:

        Näihin sinun viesteihin on turhauttavaa vastata, koska jos vastaukset eivät miellytä sinua niin poistat viestisi. Niin teit myös tänään kun kysyin mikä viestissäni on valetta.

        Olet säälittävä.

        Sorry

        Oli tarkoitettu nimimerkille Krusader

      • nimimerkille Krusader kirjoitti:

        Sorry

        Oli tarkoitettu nimimerkille Krusader

        No auotaan solmut. Siis menen sivariin ensi kesänä, tämän vuoden opiskelen. Palveluskelpoisuuteni määritellään sitten vuoden päästä. Että tällaista.

      • kelpaat sivariin?
        Krusader kirjoitti:

        No auotaan solmut. Siis menen sivariin ensi kesänä, tämän vuoden opiskelen. Palveluskelpoisuuteni määritellään sitten vuoden päästä. Että tällaista.

        "Siis menen sivariin ensi kesänä, tämän vuoden opiskelen. Palveluskelpoisuuteni määritellään sitten vuoden päästä. Että tällaista."

        Tarkoitatko, että menet sivariin ensi kesänä (v. 2008) vai seuraavana kesänä (v.2009)? Miten voit olla varma, että sinut määrätään palvelukseen, kun palveluskelpoisuuttasi ei ole määritelty?

        Palveluskelpoisuudesta siviilipalvelukseen on jota kuinkin samat kriteerit kuin varusmiespalvelukseen. Sinuthan on oman kertomasi mukaan vapautettu määräajaksi varusmiespalveluksesta jo kutsunnoissa.

        Siviilipalveluslaki
        23 §
        Palveluskelpoisuus

        Siviilipalvelukseen voidaan määrätä vain palveluskelpoinen siviilipalvelusvelvollinen. Päätöksen palveluskelpoisuudesta ja sen muutoksesta tekee siviilipalveluskeskus.

        Palveluskelpoisuudella tarkoitetaan, että siviilipalvelusvelvollinen suoriutuu tai hänen voidaan olettaa suoriutuvan siviilipalveluksesta. Lisäksi edellytetään, että siviilipalvelusvelvollinen ei palvelusta suorittaessaan vaaranna omaa tai muiden palvelusturvallisuutta tai työturvallisuutta.

        Palveluskelpoisuus määritellään niiden tietojen perusteella, jotka siviilipalvelusvelvollisesta, hänen terveydentilastaan sekä hänen fyysisestä ja henkisestä suorituskyvystään saadaan:

        1) terveydenhuollon ammattihenkilön tarkastuksessa;

        2) siviilipalvelusvelvolliselta itseltään; tai

        3) 93 §:ssä tarkoitetuilta tahoilta.

        Terveydentilan arvioinnissa ja palveluskelpoisuuden määrittelyssä on pyrittävä yhdenmukaiseen käytäntöön asevelvollisuuslain mukaista palvelusta suorittavien kanssa.

      • tietojen saanti
        kelpaat sivariin? kirjoitti:

        Selvyyden vuoksi. Kutsunnoissa saatua vapautusta ei voi salata.

        Siviilipalveluslaki
        93 §
        Ulkopuoliset tietolähteet

        Siviilipalveluskeskuksella ja työ- ja elinkeinoministeriöllä on oikeus saada salassapitosäännösten estämättä siviilipalvelusrekisteriä varten niille laissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi seuraavia tietoja:

        ...
        2) sotilasviranomaiselta palvelusaikaan vaikuttavat tiedot, palveluskelpoisuustiedot sekä terveydentilatiedot, jos niillä on merkitystä siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuutta koskevaa asiaa käsiteltäessä;

        ...

      • Krusader kirjoitti:

        "Tämä on vaan erilaisempaa militarismia kun tämä suomalaisten militarismi, jota tässä maassa esiintyy tavallisten kansalaisten asenteissa. Vaikka Venäjä onkin militaristinen valtio, niin siitä huolimatta kansalaisten asenteet eivät ole siellä läheskään yhtä militaristisia kun meillä suomessa."

        Tämä onkin hyvin sanottu. Venäjällä militarismi ulottuu vain armeijaan ja sotiin, kun taas täällä Suomessa armeija on kuin olohuone ja rakas kuin oma lapsi. Yksikään mies ei pääse pakoon tästä militarismista, vaan altistuu sille niin aivopesun kuin syrjinnänkin muodossa, ei vaikka piiloutuisi et saa olla rauhassa jos sinut tunnistetaan mieheksi sinun tulee mennä armeijaan ja olla kiinnostunut Suomen itsenäisyydestä, turvaliisuudesta ja aseista.

        "Venäjällä ei myöskään ole käytössä samanlaista pakkoasevelvollisuutta kun meillä suomessa, sillä Venäjällä peräti 90-prosenttia miesikäluokasta onnistuu välttämään armeijan, toisin kun meillä suomessa jossa noin 80-prosenttia miehistä suorittaa vuosittain asepalveluksen."

        Tämä on myös täysin totta. Venäjällä on jopa käytössä siviilipalvelus, joka kestää neljä vuotta ja sen vuoksi armeijaan menee alle 10% eli sellaiset ihmiset jotka haluavat olla sotilaita, eikä pakolla, niinkuin Suomessa.

        "Meidän militaristisuomenmaassa kun ihmiset kääntyvät välittömästi niitä urheilijoita ja myös tavallisia miehiä vastaan, jotka eivät halua suorittaa sitä suomalaismiehen "perusvelvollisuutta" eli asepalvelustaan suomen "kunniakkaassa" armeijassa."

        Suomi onkin kuin loinen joka sätkii Venäjän kyljessä ja matkii jokaista ulkopoliittista ratkaisua minkä Venäjä tekee. Kukaan ei voi tietää millainen militaristinen helvetti Suomi on, jos ei ole asunut täällä. Ulkomaailmalle kyllä hymyillään vaikka poikia aivopestään näihin Suomen armeijan militaristisiin, väkivaltaisiin, rasistisiin, valheellisiin ja murhanhimoisiin elämänarvoihin.

        suomalainen militarismi onkin juurtunut kansalaisten arvoihin, asenteisiin ja käytökseen. Tämä militarismi hallitsee ihmisten käyttäytymistä. Se on juurtunut niin syvälle monen militaristin nuppiin ettei edes kuvitellakaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin että jos munat löytyy haarojen välistä niin armeija suoritetaan.

        Kysymyksetkin kuuluvat yleensä tyyliin milloin sinä kävit armeijan tai menet armeijaan. Tätä pidetään niin yksinkertaisena asiana että ihan ihmetten, miten tämä maa on aivopessyt kansalaisensa uskomaan täysin sokeasti siihen että armeijan käyminen on sataprosenttisen varmaa jokaiselta mieheltä.

        Enkä ole koskaan kuullut kenenkään ihmisen puhuvan negatiiviseen sävyyn meidän armeijastamme koska asia on niin pyhä ja arka ettei siitä uskalleta sanoa poikkipuolista sanaa kuin nettipalstoilla. Tämän kyllä ymmärtää varsin hyvin, koska suomenmaassa viaton mies saa turpaansa jos hän kyseenalaistaa väärässä paikassa tämän meidän "kunniallisen" armeijamme. Joka kerta vituttaa suunnattomasti kun joku alkaa selittää omasta armeija-ajastaan eikä koskaan sano mitään negatiivista koko laitoksesta. Huomaan olevani täysin yksin tämän asian kanssa. Tuntuu ettei kukaan muu ole kaltaiseni muuta kuin sinä ja Darkki. Tuntuu että yksin jään koko loppuelämäkseni näiden asioiden kanssa kuten armeijan, asevelvollisuuden ja militarismin vastustaminen.

      • RauhanPuolesta kirjoitti:

        "suomalainen militarismi onkin juurtunut kansalaisten arvoihin, asenteisiin ja käytökseen. Tämä militarismi hallitsee ihmisten käyttäytymistä. Se on juurtunut niin syvälle monen militaristin nuppiin ettei edes kuvitellakaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin että jos munat löytyy haarojen välistä niin armeija suoritetaan."

        Tämä asia onkin täysin totta. Tämä suomalainen militarismi kun on todellakin juurtunut niin pahasti suomalaisten mielipiteisiin, elämänarvoihin, käytökseen ja kansanluonteeseen, että sen takia suomalaiset eivät osaa ajatella ikinä mitään muuta kun sitä, että kaikki tähän maahan syntyneet miehet haluaisivat suorittaa välttämättä sen asepalveluksen siinä suomen "kunniakkaassa" armeijassa, jossa sotaveteraanit taistelivat myös silloin talvisodan "hyvinä aikoina".

        "Kysymyksetkin kuuluvat yleensä tyyliin milloin sinä kävit armeijan tai menet armeijaan. Tätä pidetään niin yksinkertaisena asiana että ihan ihmetten, miten tämä maa on aivopessyt kansalaisensa uskomaan täysin sokeasti siihen että armeijan käyminen on sataprosenttisen varmaa jokaiselta mieheltä. "

        Tämä asia on myös niin totta kun olla vaan voi. Koskaan en ole kuullut suomessa ihmisten kysyvän meiltä miehiltä sillä tavalla, että koska sinä menet armeijaan tai siviilipalvelukseen, tai että kumman olet näistä vaihtoehdoista suorittanut. Suomessa kun ihmiset olettavat aina automaattisesti niin, että jokaikinen suomalaismies olisi suorittanut välttämättä sen "miesten koulun" eli varusmiespalveluksen ja olisi innokas sinne menemään, jos sitä ei ole vielä suoritettu.

        "Enkä ole koskaan kuullut kenenkään ihmisen puhuvan negatiiviseen sävyyn meidän armeijastamme koska asia on niin pyhä ja arka ettei siitä uskalleta sanoa poikkipuolista sanaa kuin nettipalstoilla. Tämän kyllä ymmärtää varsin hyvin, koska suomenmaassa viaton mies saa turpaansa jos hän kyseenalaistaa väärässä paikassa tämän meidän "kunniallisen" armeijamme. Joka kerta vituttaa suunnattomasti kun joku alkaa selittää omasta armeija-ajastaan eikä koskaan sano mitään negatiivista koko laitoksesta. Huomaan olevani täysin yksin tämän asian kanssa. Tuntuu ettei kukaan muu ole kaltaiseni muuta kuin sinä ja Darkki. Tuntuu että yksin jään koko loppuelämäkseni näiden asioiden kanssa kuten armeijan, asevelvollisuuden ja militarismin vastustaminen."

        En minäkään ole kuullut ikinä kenenkään puhuvan armeijasta ja asevelvollisuudesta kielteiseen sävyyn, sillä suomessa nettipalstat ovat ainoita paikkoja, jossa edes muutamat harvat ihmiset uskaltavat haukkua tätä meidän armeijaa ja "hienoa" asevelvollisuusjärjestelmäämme. Meillä suomessa kun sillä armeijan suorittamisella ja asevelvollisuudella on yhtä suuri merkitys yhteiskunnassa ja ihmisten asenteissa kun islamin uskolla jossain muslimimaassa näiden kiihkomuslimien parissa, jossa heidän uskonnostaan ei saa kukaan lausua yhtä ainoaa kielteistä kommenttia. Sen minäkin olen huomannut, että sinä ja Krusi olette ainoat ihmiset tässä maassa, jotka osaatte ymmärtää minun kärsimyksiäni ja ennen kaikkea tämän asevelvollisuuden huonoja vaikutuksia, joista tässä maassa ei saisi ikinä ääneen puhua, kun nämä militaristit ja muut suominatsit katsovat sen loukkaavan sotaveteraaneja ja muita sodan kokeneita vanhuksia.

      • juolahtanut mieleen
        RauhanPuolesta kirjoitti:

        suomalainen militarismi onkin juurtunut kansalaisten arvoihin, asenteisiin ja käytökseen. Tämä militarismi hallitsee ihmisten käyttäytymistä. Se on juurtunut niin syvälle monen militaristin nuppiin ettei edes kuvitellakaan mitään muuta vaihtoehtoa kuin että jos munat löytyy haarojen välistä niin armeija suoritetaan.

        Kysymyksetkin kuuluvat yleensä tyyliin milloin sinä kävit armeijan tai menet armeijaan. Tätä pidetään niin yksinkertaisena asiana että ihan ihmetten, miten tämä maa on aivopessyt kansalaisensa uskomaan täysin sokeasti siihen että armeijan käyminen on sataprosenttisen varmaa jokaiselta mieheltä.

        Enkä ole koskaan kuullut kenenkään ihmisen puhuvan negatiiviseen sävyyn meidän armeijastamme koska asia on niin pyhä ja arka ettei siitä uskalleta sanoa poikkipuolista sanaa kuin nettipalstoilla. Tämän kyllä ymmärtää varsin hyvin, koska suomenmaassa viaton mies saa turpaansa jos hän kyseenalaistaa väärässä paikassa tämän meidän "kunniallisen" armeijamme. Joka kerta vituttaa suunnattomasti kun joku alkaa selittää omasta armeija-ajastaan eikä koskaan sano mitään negatiivista koko laitoksesta. Huomaan olevani täysin yksin tämän asian kanssa. Tuntuu ettei kukaan muu ole kaltaiseni muuta kuin sinä ja Darkki. Tuntuu että yksin jään koko loppuelämäkseni näiden asioiden kanssa kuten armeijan, asevelvollisuuden ja militarismin vastustaminen.

        "Joka kerta vituttaa suunnattomasti kun joku alkaa selittää omasta armeija-ajastaan eikä koskaan sano mitään negatiivista koko laitoksesta."

        Onko koskaan tullut mieleen, että kyseisellä henkilöllä voi olla pelkästään positiivisia kokemuksia armeija-ajastaan? Ei kaikkien mieli ole välttämättä yhtä myrkyttynyt kuin sinun.

      • "Tuntuu niin uskomattomalta tämä asevelvollisuuteen perustuva epäoikeudenmukaisuus. Entä jos Forssell olisikin ollut ulkomailla futista pelaava jehova, silloin häntä ei oltaisi huolittu armeijaan. Nyt kun hän onkin väärä sukupuolta, eikä ole edes jehova tai hommannut kaksoiskansalaisuutta niin tietysti suomen sotaväki pakottaa hänet puoleksi vuodeksi pyllistelemään metsään."

        Eihän noiden ammattiurheilijoiden tarvi kuin käydä kääntymässä kassulla, niin saavat alikessun natsat ja homma on suoritettu. Eikä niitä tietysti ole mitään järkeä repiä kesken kauden inttiin makoilemaan. Eihän Räikkönenkään ollut käsittääkseni kuin pari päivää kassulla ja loput ajasta tekemässä sitä, mikä siltä käy, eli ajamassa kilpaa.

        "Jos Forssell pitäisi omaa uraansa tärkeämpänä kuin tätä turhaa asepalvelusta. Häntä alettaisiin haukkua lehtien palstoilla ja keskusteluissa ympäri maata homomaanpetturihintiksi."

        Ehkä sitten tulisi paskaa niskaan, jos se alkaisi piipittämään tota samaa Suomi ja intti on ihan perseestä-kitinää, mitä täällä näkee.

        "Minulle on ainakin tullut sellainen periaate etten halua tukea tätä maata missään asiassa enää. Juuri tällaisten epätasa-arvojen takia miten viattomia ihmisiä kohdellaan. Jonkun ura voi jopa tuhoutua sen takia että vankilan uhalla pistetään kasarmialueelle.Tässä maassa on kyllä käsittämättömiä lakeja sekä ihmisten olosta ja taloudellisesta hyvinvoinnista koitetaan tehdä mahdollisimman kurjaa."

        Mitenhän sä tähän mennessä olet tukenut missään asiassa. Hankkinut hyvän ja kalliin koulutuksen valtion piikkiin ja kiität siitä kitinällä ja paskanjauhamisella. Tuskin intti on kenenkään uraa jarruttanut millään muotoa.

        "Olen ottanut myös sen asenteen kun tässä maassa on niin paljon näitä skinimilitaristimulkkuja jotka pilkkaavat aseistakieltäytyjiä etten piittaa heistä enää paskaakaan. Jos joku sanoo minua maanpetturi, homoksi, luuseriksi, vastuunpakoilijaksi niin vastaan kaikille että mistä arvasit että olen juuri tuollainen. Jos minua ei oteta töihin tässä militaristien unelmavaltiossa niin elän näiden militaristisikojen verorahoilla nostaen korvauksia kaiket päivät."

        Skinejä on joku kourallinen jäljellä ja niistäkin puolet liimaa haistelevia hörhöjä, jotka on vapautettu armeijasta. Ketään muutahan täällä ei pilkatakaan, kuin pasifisteja?

        "Kaikkein parasta olisi kun asuisi jossain toisessa maassa eikä koskaan edes lukisi yhtään tätä maata koskevaa uutista, koska aina tulee paha olla kun lukee näitä alkoholistien tekemiä puukotuksia, armeijan simputustapauksia, perheväkivaltaa ja tätä suomalaisten hulluutta ja typeryyttä. Kaikki uutisoinnit ovat valovuoden jäljessä näitä muiden sivistyneiden Euroopan maiden uutisia."

        Turha itkeä, muuta muualle. Missään muualla kun ei media tulvi ikäviä uutisia ja kaikki ihmiset on ihania ja fiksuja ja palvovat pasifisteja. Kuinkahan tarkasti säkin seuraat muiden Euroopan maiden uutisia. Luet iltiksen ulkomaan uutiset ja kuvittelet, että se kertoo kaiken. Itävallassa äijä raiskasi vuosikausia tytärtään ja lapsenlapsiaan, mutta onneksi ei sentään ryyppyporukassa heilutellut puukkoa.

      • H.Callahan kirjoitti:

        "Tuntuu niin uskomattomalta tämä asevelvollisuuteen perustuva epäoikeudenmukaisuus. Entä jos Forssell olisikin ollut ulkomailla futista pelaava jehova, silloin häntä ei oltaisi huolittu armeijaan. Nyt kun hän onkin väärä sukupuolta, eikä ole edes jehova tai hommannut kaksoiskansalaisuutta niin tietysti suomen sotaväki pakottaa hänet puoleksi vuodeksi pyllistelemään metsään."

        "Eihän noiden ammattiurheilijoiden tarvi kuin käydä kääntymässä kassulla, niin saavat alikessun natsat ja homma on suoritettu. Eikä niitä tietysti ole mitään järkeä repiä kesken kauden inttiin makoilemaan. Eihän Räikkönenkään ollut käsittääkseni kuin pari päivää kassulla ja loput ajasta tekemässä sitä, mikä siltä käy, eli ajamassa kilpaa."

        Onko se sitten mielestäsi reilu systeemi meitä tavallisia suomalaisia asevelvollisia kohtaan, kun näiden huippu-urheilijoiden ei tarvitse viettää kun muutama hassu päivä armeijassa samalla kun me tavalliset asevelvolliset joudumme olemään vähintään puoli vuotta armeijassa tai vuoden verran sivarissa muutaman euron päivärahalla?

        Kaikkein eniten minua vituttaa tässä asevelvollisuudessa se, kuinka puolustusvoimat käyttää näitä armeijaan tulevia kuuluisia huippu-urheilijoita oman propagandan levittämisenä. Silloin kun tennistähti Jarkko Nieminen meni armeijaan, niin puolustusvoimat ylisti oikein Niemistä siitä, kuinka hienoa se on kun suomalainen huippu-urheilija haluaa suorittaa sen "kunnia-asian" eli varusmiespalveluksen, samalla kun Nieminen itse kertoi pelkästään näitä positiivisia asioita omasta armeija-ajastaan. Nyt kun Forssell tulee armeijaan, niin hänestä otetaan myös varmasti näitä kuvia maastopuvussa ja ylistetään sitä, kuinka hienoa se on kun suomalainen huippufutari tulee suorittamaan armeijan kunnialla kuten kaikkien miesten pitäisikin aina tehdä. Helppohan se oli Niemisen Jarkonkin kertoa pelkästään hienoja muistoja armeija-ajoistaan, kun hän sai olla ulkomailla harjoittamassa ammattiaan ja tienaamassa isoja rahoja samalla kun toiset olivat metsäreissulla ja kiinni kasarmilla vähintään viitenä päivänä viikossa.

        "Ehkä sitten tulisi paskaa niskaan, jos se alkaisi piipittämään tota samaa Suomi ja intti on ihan perseestä-kitinää, mitä täällä näkee."

        Eikö sinun mielestäsi tätä "hienoa" asevelvollisuutta saisi sitten ikinä kritisoida?

        "Mitenhän sä tähän mennessä olet tukenut missään asiassa. Hankkinut hyvän ja kalliin koulutuksen valtion piikkiin ja kiität siitä kitinällä ja paskanjauhamisella. Tuskin intti on kenenkään uraa jarruttanut millään muotoa."

        Kyllä se armeija on vaan pelkästään haitaksi meidän miesten uran kannalta, kun suomalaismiehet eivät voi elää vapaata ja onnellista elämää ilman pelkoa siitä, että koska tulee se käsky lähteä suorittamaan sitä asepalvelusta. Eikö se ole vain hyvä asia, jos RauhanPuolesta on hankkinut hyvän koulutuksen parantaakseen omia työmahdollisuuksiaan? Huonompi juttu olisi minun mielestä se, että jos RauhanPuolesta olisi elänyt vaan koko ajan työttömyyskorvauksien ja sosiaalitukien varassa, eikä näin ollen edes pääsisi duuniin koulutuksen puutteen takia.

        "Skinejä on joku kourallinen jäljellä ja niistäkin puolet liimaa haistelevia hörhöjä, jotka on vapautettu armeijasta. Ketään muutahan täällä ei pilkatakaan, kuin pasifisteja?"

        Valitettavasti suomesta kun löytyy kyllä näitä kiihkoisänmaallisia armeijaintoilijoita, jotka ovat aina haukkumassa meidän aseistakieltäytyjien valintoja ja pakottamassa kaikkia suomalaismiehiä sinne armeijaan vasten heidän omaa tahtoaan.

        "Onko se sitten mielestäsi reilu systeemi meitä tavallisia suomalaisia asevelvollisia kohtaan, kun näiden huippu-urheilijoiden ei tarvitse viettää kun muutama hassu päivä armeijassa samalla kun me tavalliset asevelvolliset joudumme olemään vähintään puoli vuotta armeijassa tai vuoden verran sivarissa muutaman euron päivärahalla?"

        Ketään ei kielletä alkamasta huippu-urheilijaksi. Suomelle on huippu-urheilijoista suurempi hyöty urheilemassa, kuin ryynäämässä mudassa.

        Jos joku uskoo, että jonkun Jarkko Niemisen haastattelusta saa kattavan kuvan armeijasta, niin sitten uskoo.

        "Eikö sinun mielestäsi tätä "hienoa" asevelvollisuutta saisi sitten ikinä kritisoida?"

        Saa, mutta paskanjauhaminen erikseen.

        "Kyllä se armeija on vaan pelkästään haitaksi meidän miesten uran kannalta, kun suomalaismiehet eivät voi elää vapaata ja onnellista elämää ilman pelkoa siitä, että koska tulee se käsky lähteä suorittamaan sitä asepalvelusta. Eikö se ole vain hyvä asia, jos RauhanPuolesta on hankkinut hyvän koulutuksen parantaakseen omia työmahdollisuuksiaan? Huonompi juttu olisi minun mielestä se, että jos RauhanPuolesta olisi elänyt vaan koko ajan työttömyyskorvauksien ja sosiaalitukien varassa, eikä näin ollen edes pääsisi duuniin koulutuksen puutteen takia."

        Monenkohan huippu-urheilijan ura kaatuu asevelvollisuuteen. Eiköhän se taviksillakin ura kestä asevelvollisuudenkin. Joidenkin kohdalla siitä on jopa hyötyä. Enkä nyt tarkoita pelkästään niitä, jotka puolustusvoimien palvelukseen hinkuvat uraa luomaan. Koulutusta tai ei, kyllä Suomessa töihin pääsee. Korkean koulutuksen hankkiminen on tietysti ok, mutta ei olisi pahaksi osata myös arvostaa saamaansa koulutusta. RP vain kitisee harvasen viikko, että haluaa kauheasta Suomesta pois, kun tämä Euroopan ainoa maa, jossa on väkivaltaa ja syrjäytyneitä ja militaristinatseja.

        "Ketään ei kielletä alkamasta huippu-urheilijaksi. Suomelle on huippu-urheilijoista suurempi hyöty urheilemassa, kuin ryynäämässä mudassa."

        Ei kielletä, mutta kaikista ihmisistä kun ei vaan ole huippu-urheilijoiksi, vaikka tahtoa olisikin.

        "Jos joku uskoo, että jonkun Jarkko Niemisen haastattelusta saa kattavan kuvan armeijasta, niin sitten uskoo."

        Valitettavan monet suomalaiset vaan tuntuvat saavan tarpeeksi kattavan kuvan näistä Jarkko Niemisen haastatteluista, vaikka ne onkin todella yksisilmäisesti tehtyjä. Kaikkein parhaiten nämä haastattelut uppoavat tietenkin 17-18 vuotiaisiin nuoriin poikiin, jotka alkavat olla armeijan kutsuntaiässä. Eli puolustusvoimat onkin juuri sellainen laitos, että he osaavat käyttää propagandaa hyvin hyödykseen.

        "Saa, mutta paskanjauhaminen erikseen."

        Niin no, mikä on sitten asiallista kritiikkiä ja mikä paskanjauhamista, tästä riittääkin mielipiteitä varsin monenlaisia. Tosin valitettavan monet suomalaiset tuntuvat kyllä olevan sitä mieltä, että tästä meidän "hienosta" ja "toimivasta" asevelvollisuudesta ei saisi yksikään suomalainen sanoa ikinä yhtään ainoaa kielteistä kommenttia. Ainakin näin minä olen hyvin usein huomannut.

        "Monenkohan huippu-urheilijan ura kaatuu asevelvollisuuteen. Eiköhän se taviksillakin ura kestä asevelvollisuudenkin. Joidenkin kohdalla siitä on jopa hyötyä. Enkä nyt tarkoita pelkästään niitä, jotka puolustusvoimien palvelukseen hinkuvat uraa luomaan. Koulutusta tai ei, kyllä Suomessa töihin pääsee. Korkean koulutuksen hankkiminen on tietysti ok, mutta ei olisi pahaksi osata myös arvostaa saamaansa koulutusta. RP vain kitisee harvasen viikko, että haluaa kauheasta Suomesta pois, kun tämä Euroopan ainoa maa, jossa on väkivaltaa ja syrjäytyneitä ja militaristinatseja."

        Itse en ainakaan viitsisi tulla suomeen suorittamaan asevelvollisuutta, jos olisin ulkomailla asuva huippu-urheilija. Enkä kyllä tulisi tänne siinäkään tapauksessa, jos sattuisin olemaan korkeasti koulutettu ja hyvässä työpaikassa ulkomailla. Mieluummin jättäisin tämän turhan velvollisuuden suorittamatta, kun tänne suomenmaahan ei olisi siinä tapauksessa edes mitään erityistä tarvetta tulla. On niitä ollut monia sellaisia tapauksia, joissa asevelvollisuudesta on ollut pelkkää haittaa hyvässä duunissa oleville miehille. Ymmärrän kyllä oikein hyvin sen, jos RauhanPuolesta ei ole tyytyväinen tähän maahan sen syrjinnän ja vittuilun takia mitä hän on joutunut kokemaan elämässään tämän "väärän" valintansa takia.

      • eikö totta?
        H.Callahan kirjoitti:

        "Tuntuu niin uskomattomalta tämä asevelvollisuuteen perustuva epäoikeudenmukaisuus. Entä jos Forssell olisikin ollut ulkomailla futista pelaava jehova, silloin häntä ei oltaisi huolittu armeijaan. Nyt kun hän onkin väärä sukupuolta, eikä ole edes jehova tai hommannut kaksoiskansalaisuutta niin tietysti suomen sotaväki pakottaa hänet puoleksi vuodeksi pyllistelemään metsään."

        Eihän noiden ammattiurheilijoiden tarvi kuin käydä kääntymässä kassulla, niin saavat alikessun natsat ja homma on suoritettu. Eikä niitä tietysti ole mitään järkeä repiä kesken kauden inttiin makoilemaan. Eihän Räikkönenkään ollut käsittääkseni kuin pari päivää kassulla ja loput ajasta tekemässä sitä, mikä siltä käy, eli ajamassa kilpaa.

        "Jos Forssell pitäisi omaa uraansa tärkeämpänä kuin tätä turhaa asepalvelusta. Häntä alettaisiin haukkua lehtien palstoilla ja keskusteluissa ympäri maata homomaanpetturihintiksi."

        Ehkä sitten tulisi paskaa niskaan, jos se alkaisi piipittämään tota samaa Suomi ja intti on ihan perseestä-kitinää, mitä täällä näkee.

        "Minulle on ainakin tullut sellainen periaate etten halua tukea tätä maata missään asiassa enää. Juuri tällaisten epätasa-arvojen takia miten viattomia ihmisiä kohdellaan. Jonkun ura voi jopa tuhoutua sen takia että vankilan uhalla pistetään kasarmialueelle.Tässä maassa on kyllä käsittämättömiä lakeja sekä ihmisten olosta ja taloudellisesta hyvinvoinnista koitetaan tehdä mahdollisimman kurjaa."

        Mitenhän sä tähän mennessä olet tukenut missään asiassa. Hankkinut hyvän ja kalliin koulutuksen valtion piikkiin ja kiität siitä kitinällä ja paskanjauhamisella. Tuskin intti on kenenkään uraa jarruttanut millään muotoa.

        "Olen ottanut myös sen asenteen kun tässä maassa on niin paljon näitä skinimilitaristimulkkuja jotka pilkkaavat aseistakieltäytyjiä etten piittaa heistä enää paskaakaan. Jos joku sanoo minua maanpetturi, homoksi, luuseriksi, vastuunpakoilijaksi niin vastaan kaikille että mistä arvasit että olen juuri tuollainen. Jos minua ei oteta töihin tässä militaristien unelmavaltiossa niin elän näiden militaristisikojen verorahoilla nostaen korvauksia kaiket päivät."

        Skinejä on joku kourallinen jäljellä ja niistäkin puolet liimaa haistelevia hörhöjä, jotka on vapautettu armeijasta. Ketään muutahan täällä ei pilkatakaan, kuin pasifisteja?

        "Kaikkein parasta olisi kun asuisi jossain toisessa maassa eikä koskaan edes lukisi yhtään tätä maata koskevaa uutista, koska aina tulee paha olla kun lukee näitä alkoholistien tekemiä puukotuksia, armeijan simputustapauksia, perheväkivaltaa ja tätä suomalaisten hulluutta ja typeryyttä. Kaikki uutisoinnit ovat valovuoden jäljessä näitä muiden sivistyneiden Euroopan maiden uutisia."

        Turha itkeä, muuta muualle. Missään muualla kun ei media tulvi ikäviä uutisia ja kaikki ihmiset on ihania ja fiksuja ja palvovat pasifisteja. Kuinkahan tarkasti säkin seuraat muiden Euroopan maiden uutisia. Luet iltiksen ulkomaan uutiset ja kuvittelet, että se kertoo kaiken. Itävallassa äijä raiskasi vuosikausia tytärtään ja lapsenlapsiaan, mutta onneksi ei sentään ryyppyporukassa heilutellut puukkoa.

        "Eihän noiden ammattiurheilijoiden tarvi kuin käydä kääntymässä kassulla, niin saavat alikessun natsat ja homma on suoritettu. Eikä niitä tietysti ole mitään järkeä repiä kesken kauden inttiin makoilemaan. Eihän Räikkönenkään ollut käsittääkseni kuin pari päivää kassulla ja loput ajasta tekemässä sitä, mikä siltä käy, eli ajamassa kilpaa."

        Puhut vastoin parempaa tietoa. Vai vääristeletkö tarkoituksella asioita?

        Urheilukoulussa palvelevien palvelusajat ovat 180 vrk miehistötehtäviin koulutettavat ja 362 vrk aliupseeriksi ja upseeriksi koulutettavat. Ulkomailla ammattiaan harjoittavat urheilijat koulutetaan pääsääntöisesti miehistötehtäviin.

        180 vrk palveleva voi saada kuntoisuuslomaa 20 päivää ja henkilökohtaistalomaa 6 päivää. Näin on myös kaikilla muillakin 180 vrk palvelevilla varusmiehillä. Urheilukoulussa palveleva varusmies voi saada kilpailuja varten lomaa 30 päivää. Myös muualla palveleva varusmies saa lomaa esimerkiksi MM-, EM-, ja SM-kisoihin.

        Jarkko Niemisen ja monen muun huippu-urheilijan kohdalla on tehty ainoastaan järjestely, että varusmiespalvelus on jaettu kahteen osaan. Myös muualla palveleva varusmies voi eräissä tapauksissa keskeyttää palveluksensa anomalla HSL-lomaa (henkilökohtainen syyloma.

        Tasapuolista, eikö totta?

      • esimerkki
        DarkFear kirjoitti:

        "Ketään ei kielletä alkamasta huippu-urheilijaksi. Suomelle on huippu-urheilijoista suurempi hyöty urheilemassa, kuin ryynäämässä mudassa."

        Ei kielletä, mutta kaikista ihmisistä kun ei vaan ole huippu-urheilijoiksi, vaikka tahtoa olisikin.

        "Jos joku uskoo, että jonkun Jarkko Niemisen haastattelusta saa kattavan kuvan armeijasta, niin sitten uskoo."

        Valitettavan monet suomalaiset vaan tuntuvat saavan tarpeeksi kattavan kuvan näistä Jarkko Niemisen haastatteluista, vaikka ne onkin todella yksisilmäisesti tehtyjä. Kaikkein parhaiten nämä haastattelut uppoavat tietenkin 17-18 vuotiaisiin nuoriin poikiin, jotka alkavat olla armeijan kutsuntaiässä. Eli puolustusvoimat onkin juuri sellainen laitos, että he osaavat käyttää propagandaa hyvin hyödykseen.

        "Saa, mutta paskanjauhaminen erikseen."

        Niin no, mikä on sitten asiallista kritiikkiä ja mikä paskanjauhamista, tästä riittääkin mielipiteitä varsin monenlaisia. Tosin valitettavan monet suomalaiset tuntuvat kyllä olevan sitä mieltä, että tästä meidän "hienosta" ja "toimivasta" asevelvollisuudesta ei saisi yksikään suomalainen sanoa ikinä yhtään ainoaa kielteistä kommenttia. Ainakin näin minä olen hyvin usein huomannut.

        "Monenkohan huippu-urheilijan ura kaatuu asevelvollisuuteen. Eiköhän se taviksillakin ura kestä asevelvollisuudenkin. Joidenkin kohdalla siitä on jopa hyötyä. Enkä nyt tarkoita pelkästään niitä, jotka puolustusvoimien palvelukseen hinkuvat uraa luomaan. Koulutusta tai ei, kyllä Suomessa töihin pääsee. Korkean koulutuksen hankkiminen on tietysti ok, mutta ei olisi pahaksi osata myös arvostaa saamaansa koulutusta. RP vain kitisee harvasen viikko, että haluaa kauheasta Suomesta pois, kun tämä Euroopan ainoa maa, jossa on väkivaltaa ja syrjäytyneitä ja militaristinatseja."

        Itse en ainakaan viitsisi tulla suomeen suorittamaan asevelvollisuutta, jos olisin ulkomailla asuva huippu-urheilija. Enkä kyllä tulisi tänne siinäkään tapauksessa, jos sattuisin olemaan korkeasti koulutettu ja hyvässä työpaikassa ulkomailla. Mieluummin jättäisin tämän turhan velvollisuuden suorittamatta, kun tänne suomenmaahan ei olisi siinä tapauksessa edes mitään erityistä tarvetta tulla. On niitä ollut monia sellaisia tapauksia, joissa asevelvollisuudesta on ollut pelkkää haittaa hyvässä duunissa oleville miehille. Ymmärrän kyllä oikein hyvin sen, jos RauhanPuolesta ei ole tyytyväinen tähän maahan sen syrjinnän ja vittuilun takia mitä hän on joutunut kokemaan elämässään tämän "väärän" valintansa takia.

        "On niitä ollut monia sellaisia tapauksia, joissa asevelvollisuudesta on ollut pelkkää haittaa hyvässä duunissa oleville miehille."

        Rohkea väite!

        Kerro muutama esimerkkitapaus. Esimerkkitapaukseksi ei riitä sellainen, että minusta tuntuu siltä, että tällaista saattaa tapahtua.

        Onko sinulla tai lähipiirilläsi omakohtaista kokemusta?

    • tusujusuu

      Suomi on paska maa, mutta silti asun täällä. Muuttaisin Venäjälle, mutta en viitsi. Lähtisin maanpakoon, mutta en sentään.

      Suomi on paska maa ja sillä sipuli. Älä koeta väittää mitään muuta, militaristinatsi.

      Rauhan ja sosialismin puolesta!

    • PorcelainDoll

      "Tämä onkin taas yksi oikein hyvä esimerkki tästä suomen yhteiskunnan militaristisuudesta, kun ulkomailla asustavia ammattilaisurheilijoita pakotetaan tulemaan tänne suomeen armeijaan"

      Niin ja sitten kun tyypit vapautettais armeijasta niin täälä itkettäisiin että "niin ne urheilijat vaan vapautetaan armeijasta"

      "Olen täysin varma siitä, että Forssellia ei olisi kiinnostanut tulla ollenkaan tänne suomeen suorittamaan asepalvelustaan, kun hän on asunut jo vuosikausia Englannissa ja pelannut siellä futista ammatikseen hyvällä palkalla."

      Mistäs nyt niin varma olet? Kenties jutellut kyseisen henkilön kanssa? En lähtis sinuna levittelemään minään totuutena sellaista mistä et todellakaan ole varma.

      "En yhtään ihmettelisi sitä asiaa, jos Forssell olisi joutunut menemään sinne armeijaan tämän yleisen painostuksen ja suomalaisten militarististen asenteiden takia."

      Etkö usko että 27vuotias mies ei osaisi itse päättää asioistaan? Olisitko pettynyt jos hän olisi ihan mielellään tulossa? Olisiko hän silloin militaristi?
      En ymmärrä miksi ylennät urheilijat.

      • "Niin ja sitten kun tyypit vapautettais armeijasta niin täälä itkettäisiin että "niin ne urheilijat vaan vapautetaan armeijasta""

        Tottakai, koska olisihan se epäreilua jos ammatin mukaan vapautettaisiin armeijasta, vielä kun urheilijat ovat yleensä elämänsä vireessä niin henkisesti, mielellisesti ,sielullisesti kuin fyysiestikin. Urheilijat olisivat Suomen armeijalle erittäin tehokkaita sotureita.

        "Mistäs nyt niin varma olet? Kenties jutellut kyseisen henkilön kanssa? En lähtis sinuna levittelemään minään totuutena sellaista mistä et todellakaan ole varma."

        Armeijaan menevät heikkotahtoiset lampaat. Herran pelko on herran alku. Me aseistakieltäytyjät olemme jo elämämme herroja.

      • aseistakieltäytyjä
        Krusader kirjoitti:

        "Niin ja sitten kun tyypit vapautettais armeijasta niin täälä itkettäisiin että "niin ne urheilijat vaan vapautetaan armeijasta""

        "Me aseistakieltäytyjät olemme jo elämämme herroja."

        Ethän sinä ole aseistakieltäytyjä. Sinut on vapautettu varusmiespalveluksesta ja eihän sinua ole vielä määrätty siviilipalvelukseen.

      • PorcelainDoll
        Krusader kirjoitti:

        "Niin ja sitten kun tyypit vapautettais armeijasta niin täälä itkettäisiin että "niin ne urheilijat vaan vapautetaan armeijasta""

        Tottakai, koska olisihan se epäreilua jos ammatin mukaan vapautettaisiin armeijasta, vielä kun urheilijat ovat yleensä elämänsä vireessä niin henkisesti, mielellisesti ,sielullisesti kuin fyysiestikin. Urheilijat olisivat Suomen armeijalle erittäin tehokkaita sotureita.

        "Mistäs nyt niin varma olet? Kenties jutellut kyseisen henkilön kanssa? En lähtis sinuna levittelemään minään totuutena sellaista mistä et todellakaan ole varma."

        Armeijaan menevät heikkotahtoiset lampaat. Herran pelko on herran alku. Me aseistakieltäytyjät olemme jo elämämme herroja.

        "Tottakai, koska olisihan se epäreilua jos ammatin mukaan vapautettaisiin armeijasta, vielä kun urheilijat ovat yleensä elämänsä vireessä niin henkisesti, mielellisesti ,sielullisesti kuin fyysiestikin. Urheilijat olisivat Suomen armeijalle erittäin tehokkaita sotureita."

        Voiko tästä siis päätellä että teidän mielestä ei ole hyvin jos tyyppi tulee asevelvollisuutta suorittamaan mutta ei oo myöskään hyvin jos tyyppi ei suorita sitä asevelvollisuutta.

        "Armeijaan menevät heikkotahtoiset lampaat. Herran pelko on herran alku. Me aseistakieltäytyjät olemme jo elämämme herroja."

        Niin eli teidän idolit olisi heikkotahtoisia. Valitettavasti sinä et vielä ole aseistakieltäytyjä.

      • "Niin ja sitten kun tyypit vapautettais armeijasta niin täälä itkettäisiin että "niin ne urheilijat vaan vapautetaan armeijasta". "

        En minä siitä ainakaan itkisi, jos urheilijoita vapautettaisiin armeijasta vielä entistäkin enemmän. Arvostan futareista suuresti Shefki Kuqia ja Peter Kopteffia kun he onnistuivat hankkimaan vapautuksen tästä turhasta asevelvollisuuspaskasta ja ennen kaikkea uskalsivat olla menemättä sinne armeijaan, vaikka yhteiskunta, urheilupiirit ja suomen kansalaiset sitä heiltä kovasti odottivat. Enemmän tämä asia itkettäisi vaan näitä kiihkoisänmaallisia militaristeja, joiden mielestä jokaisen suomalaismiehen pitäisi aina käydä se armeija vaikka pelkästään sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunniaksi.

        "Mistäs nyt niin varma olet? Kenties jutellut kyseisen henkilön kanssa? En lähtis sinuna levittelemään minään totuutena sellaista mistä et todellakaan ole varma."

        Muutama vuosi sitten Forssellista oli juttua jossain lehdessä ja siinä kerrottiin niin, ettei Miklua oikein innostaisi tuo asepalveluksen suorittaminen, kun hän pelasi jo silloin futista ammatikseen ulkomailla.

        "Etkö usko että 27vuotias mies ei osaisi itse päättää asioistaan? Olisitko pettynyt jos hän olisi ihan mielellään tulossa? Olisiko hän silloin militaristi?
        En ymmärrä miksi ylennät urheilijat."

        Kyllä varmasti 27-vuotias mies osaa päättää jo itse omista asioistaan, kun sen osaavat tehdä jo nuoremmatkin. Valitettavasti meillä suomessa kun tämä asevelvollisuusjuttu on vaan sellainen, että siinä me miehet emme läheskään aina saa tehdä juuri sen oman päätöksen mukaisesti, kun sukulaiset, isovanhemmat ja yhteiskunta painostavat meitä aina mieluummin sinne armeijaan kun sivariin tai hankkimaan vapautusta. Mutta sinun mielestähän se on tietenkin ihan hyvä ja ymmärrettävä asia, että yhteiskunta painostaa miehiä sinne armeijaan, etteivät he olisi sivariin meneviä "pullamössöpoikia" tai vapautuksen hankkijoita.

      • PorcelainDoll kirjoitti:

        "Tottakai, koska olisihan se epäreilua jos ammatin mukaan vapautettaisiin armeijasta, vielä kun urheilijat ovat yleensä elämänsä vireessä niin henkisesti, mielellisesti ,sielullisesti kuin fyysiestikin. Urheilijat olisivat Suomen armeijalle erittäin tehokkaita sotureita."

        Voiko tästä siis päätellä että teidän mielestä ei ole hyvin jos tyyppi tulee asevelvollisuutta suorittamaan mutta ei oo myöskään hyvin jos tyyppi ei suorita sitä asevelvollisuutta.

        "Armeijaan menevät heikkotahtoiset lampaat. Herran pelko on herran alku. Me aseistakieltäytyjät olemme jo elämämme herroja."

        Niin eli teidän idolit olisi heikkotahtoisia. Valitettavasti sinä et vielä ole aseistakieltäytyjä.

        "Niin eli teidän idolit olisi heikkotahtoisia. Valitettavasti sinä et vielä ole aseistakieltäytyjä."

        Olen siviilipalvelusvelvollinen. Lisäksi olen armeijaa käymätön mies, armeijan vastustaja sekä kirjoittanut peräti kirjan tästä asevelvollisuudesta. Militaristi voi näköjään olla armeijaa käymätön nainen mutta aseistakieltäytyjä ei ole edes siviilipalveluksen käynyt. Tämä on juuri tyypillistä suomalaisuutta jolla halutaan vähentää aseistakieltäytyjien määrää maassamme.

      • kunniamerkistä ja maininnoi...

        Ensiksi haluan onnitella kunniamerkeistä ja maininnoista, jotka olet saanut tällä palstalla. Onnittelut!

        Sitten muistutan, että sinä et ole asevelvollinen, vaan vapautettu psyykkisistä syistä.

      • kunniamerkistä ja maininnoi... kirjoitti:

        Ensiksi haluan onnitella kunniamerkeistä ja maininnoista, jotka olet saanut tällä palstalla. Onnittelut!

        Sitten muistutan, että sinä et ole asevelvollinen, vaan vapautettu psyykkisistä syistä.

        Minä ihan punastun...

        Tiedätkö omat asiani paremmin kuin minä itse? Olen siviilipalvelusvelvollinen ja suoritan siviilipalveluksen kesällä 2009.

      • Krusader kirjoitti:

        "Niin eli teidän idolit olisi heikkotahtoisia. Valitettavasti sinä et vielä ole aseistakieltäytyjä."

        Olen siviilipalvelusvelvollinen. Lisäksi olen armeijaa käymätön mies, armeijan vastustaja sekä kirjoittanut peräti kirjan tästä asevelvollisuudesta. Militaristi voi näköjään olla armeijaa käymätön nainen mutta aseistakieltäytyjä ei ole edes siviilipalveluksen käynyt. Tämä on juuri tyypillistä suomalaisuutta jolla halutaan vähentää aseistakieltäytyjien määrää maassamme.

        "Olen siviilipalvelusvelvollinen. Lisäksi olen armeijaa käymätön mies, armeijan vastustaja sekä kirjoittanut peräti kirjan tästä asevelvollisuudesta. Militaristi voi näköjään olla armeijaa käymätön nainen mutta aseistakieltäytyjä ei ole edes siviilipalveluksen käynyt. Tämä on juuri tyypillistä suomalaisuutta jolla halutaan vähentää aseistakieltäytyjien määrää maassamme."

        Tämä onkin hyvin totta. Sinä olet kuitenkin miehenä siviilipalvelusvelvollinen, toisin kun porcaine, jota ei koske naisena ollenkaan tämä suomen asevelvollisuus. Sinä olet jopa kirjoittanut kirjan asevelvollisuudesta ja sen vaikutuksista, lisäksi sinäkin olet innokas armeijan vastustaja. Suomessa kun sitä aseistakieltäytyjien määrää halutaan vähentää jopa myöntämällä vapautuksia niille miehille, joiden katsotaan olevan vähänkin epäsopivia siviilipalvelukseen. Siinä tapauksessa sitä vapautusta ei varmasti tulisi yhtä helpolla, jos nämä vapautetut miehet olisivat innokkaita menemään sinne sotaväkeen.

      • kestä!
        Krusader kirjoitti:

        Minä ihan punastun...

        Tiedätkö omat asiani paremmin kuin minä itse? Olen siviilipalvelusvelvollinen ja suoritan siviilipalveluksen kesällä 2009.

        Älä suotta punastele, oikealle miehelle oikea palkinto!

        Jep, tiedän kyllä ettet mene sivariin sen paremmin kuin armeijaankaan. Olet vapautettu. Pelkäät vain Darkkiksen ja RP:n reaktioita kun et joudu "kestämään sitä asevelvollisuupaskaa" kuten he. Pelkäät identiteettisi puolesta, joka on rakentunut heidän kauttaan. Jos he jättävät sinut, olet yksin ja sitä pelkäät. Siksi valehtelet.

        Toivotaan kuitenkin, Krusi, että Suomi pieksää jenkit tänään! Veikkaan että Suomi vie 4-3. Kannattaa tehdä sille tulokselle tulosveto.

      • moi!

        Onnittelen sinuakin palkinnoista ja nimityksistä! Tossahan ne näkyy toisessa ketjussa! Mutta upeaa!

      • kestä! kirjoitti:

        Älä suotta punastele, oikealle miehelle oikea palkinto!

        Jep, tiedän kyllä ettet mene sivariin sen paremmin kuin armeijaankaan. Olet vapautettu. Pelkäät vain Darkkiksen ja RP:n reaktioita kun et joudu "kestämään sitä asevelvollisuupaskaa" kuten he. Pelkäät identiteettisi puolesta, joka on rakentunut heidän kauttaan. Jos he jättävät sinut, olet yksin ja sitä pelkäät. Siksi valehtelet.

        Toivotaan kuitenkin, Krusi, että Suomi pieksää jenkit tänään! Veikkaan että Suomi vie 4-3. Kannattaa tehdä sille tulokselle tulosveto.

        "Jep, tiedän kyllä ettet mene sivariin sen paremmin kuin armeijaankaan. Olet vapautettu. Pelkäät vain Darkkiksen ja RP:n reaktioita kun et joudu "kestämään sitä asevelvollisuupaskaa" kuten he. Pelkäät identiteettisi puolesta, joka on rakentunut heidän kauttaan. Jos he jättävät sinut, olet yksin ja sitä pelkäät. Siksi valehtelet."

        Tuskin DF tai RP haluaisi muille samanlaista tuskaa kuin jota ovat itse kokeneet. Menen silti sivariin vuoden päästä ja helsinkiläisenä en ehkä koe samanlaista tuskaa kuin jota he ovat kokeneet, mutta sukulaisjuhlissa ja työpaikoilla koen varmasti syrjintää yhtälailla varsinkin pasifististen mielipiteideni vuoksi.

        "Toivotaan kuitenkin, Krusi, että Suomi pieksää jenkit tänään! Veikkaan että Suomi vie 4-3. Kannattaa tehdä sille tulokselle tulosveto."

        Jep, toivotaan näin. Kannattaa valvoa tällaista herkkua on harvoin elämässä tarjolla, kahvit porisemaan vaan! Itse veikkaisin myöskin tuollaista runsasmaalista matsia.

        Mistä sinä oikein luulet tietäväsi sen asian, että meneekö Krusi siviilipalvelukseen ja milloin? Muistelun Krusin kertoneen aikaisemmin niin, että hän olisi aloittanut sivarin jo tänä kesänä, mutta ilmeisesti hän on saanut lykkäystä, kun tämän keskustelun yhteydessä hän kertoi aloittavan sivarinsa vasta ensi kesänä. Ei Krusin tarvitse sitä pelätä, että minä ja RauhanPuolesta hylkäisimme hänet, sillä meidän mielestä se on ihan ymmärrettävä asia, jos suomalaismies ei suorita tätä turhaa asevelvollisuutta millään tavalla. RauhanPuolesta on jopa kertonut niin, että vapautuksen saaminen on vielä parempi juttu kun sivariin meneminen, koska siinä pääsee paljon helpommalla. En minä ainakaan hylkää Krusia, jos hän ei sivaria suorita, enkä usko että RP:llä olisi myös mitään sitä vastaan, jos Krusi hankkisi vapautuksen koko turhasta asevelvollisuuspaskasta.

      • Krusader kirjoitti:

        "Jep, tiedän kyllä ettet mene sivariin sen paremmin kuin armeijaankaan. Olet vapautettu. Pelkäät vain Darkkiksen ja RP:n reaktioita kun et joudu "kestämään sitä asevelvollisuupaskaa" kuten he. Pelkäät identiteettisi puolesta, joka on rakentunut heidän kauttaan. Jos he jättävät sinut, olet yksin ja sitä pelkäät. Siksi valehtelet."

        Tuskin DF tai RP haluaisi muille samanlaista tuskaa kuin jota ovat itse kokeneet. Menen silti sivariin vuoden päästä ja helsinkiläisenä en ehkä koe samanlaista tuskaa kuin jota he ovat kokeneet, mutta sukulaisjuhlissa ja työpaikoilla koen varmasti syrjintää yhtälailla varsinkin pasifististen mielipiteideni vuoksi.

        "Toivotaan kuitenkin, Krusi, että Suomi pieksää jenkit tänään! Veikkaan että Suomi vie 4-3. Kannattaa tehdä sille tulokselle tulosveto."

        Jep, toivotaan näin. Kannattaa valvoa tällaista herkkua on harvoin elämässä tarjolla, kahvit porisemaan vaan! Itse veikkaisin myöskin tuollaista runsasmaalista matsia.

        "Tuskin DF tai RP haluaisi muille samanlaista tuskaa kuin jota ovat itse kokeneet. Menen silti sivariin vuoden päästä ja helsinkiläisenä en ehkä koe samanlaista tuskaa kuin jota he ovat kokeneet, mutta sukulaisjuhlissa ja työpaikoilla koen varmasti syrjintää yhtälailla varsinkin pasifististen mielipiteideni vuoksi."

        Emme todellakaan halua sitä, että yhdenkään viattoman miehen pitäisi joutua kärsimään tämän asevelvollisuusjutun takia. Kaikkein paras keino välttyä näiltä asevelvollisuuden aiheuttamilta henkisiltä kärsimyksiltä on kyllä se vapautuksen hankkiminen, koska silloin ei tarvitse selitellä sitä sivarivalintaa ja perustella jatkuvasti sitä asiaa, että miksi se "sotaväkeen" meneminen ei kiinnostanut. Olen aika varma siitä, että stadilaisena pääset kyllä helpommalla tämän sivarivalintasi suhteen kun minä ja RauhanPuolesta. Tietenkin sukulaisjuhlissa ja duunipaikoilla voi joutua kuulemaan joskus kovaakin kritiikkiä tuosta "väärästä" valinnasta, mutta tämäkin asia riippuu aika paljon omasta sukulaispiiristä ja ammattialasta.

        "Jep, toivotaan näin. Kannattaa valvoa tällaista herkkua on harvoin elämässä tarjolla, kahvit porisemaan vaan! Itse veikkaisin myöskin tuollaista runsasmaalista matsia."

        Itse en valitettavasti pysty katsomaan ollenkaan tuota suomen lätkäpeliä, koska aamulla on sen verran aikainen töihin lähtö. Täytyy katsoa miten tuossa pelissä tulee käymään, pitkävetolapulle laitoin suomen voiton.

      • edes itsellesi
        Krusader kirjoitti:

        Minä ihan punastun...

        Tiedätkö omat asiani paremmin kuin minä itse? Olen siviilipalvelusvelvollinen ja suoritan siviilipalveluksen kesällä 2009.

        "Olen siviilipalvelusvelvollinen ja suoritan siviilipalveluksen kesällä 2009."

        Jokunen päivä sitten kirjoitit, että palveluskelpoisuutesi määritellään vuodenpäästä.

        Kirjoittanut: Krusader 10.5.2008 klo 20.59

        "No auotaan solmut. Siis menen sivariin ensi kesänä, tämän vuoden opiskelen. Palveluskelpoisuuteni määritellään sitten vuoden päästä. Että tällaista."

        Myönnä edes itsellesi, että sinua ei vielä ole määrätty siviilipalvelukseen. Ei sinne määrätä ketään jonka palveluskelpoisuutta ei ole määritelty. Et siis ole siviilipalvelusvelvollinen vaan vapautettu määräajaksi rauhanaikana asevelvollisuudesta.

        Siviilipalveluslaki
        2 §
        Määritelmät
        Tässä laissa tarkoitetaan:
        1) siviilipalvelusvelvollisella henkilöä, joka on hyväksytty suorittamaan siviilipalvelusta;

      • edes itsellesi kirjoitti:

        "Myönnä edes itsellesi, että sinua ei vielä ole määrätty siviilipalvelukseen. Ei sinne määrätä ketään jonka palveluskelpoisuutta ei ole määritelty. Et siis ole siviilipalvelusvelvollinen vaan vapautettu määräajaksi rauhanaikana asevelvollisuudesta."

        Minä kun luulin Krusin menevän siviilipalvelukseen jo heti tänä kesänä, kun hän aikaisemmin kertoi täällä sillä tavalla. Ihmettelen vaan sitä asiaa, että miksi ihmeessä Krusi oikein olisi saanut vapautuksen asevelvollisuudesta, tai että häntä ei olisi muka huolittu sivariin.

      • ihmettele

        "Ihmettelen vaan sitä asiaa, että miksi ihmeessä Krusi oikein olisi saanut vapautuksen asevelvollisuudesta, tai että häntä ei olisi muka huolittu sivariin."

        Krusi on itse kertonut tällä palstalla, että hänet on kutsunnoissa määrätty palveluskelpoisuusluokkaan E. Syyn hän tietää itse, eikä se meille muille kuulukaan.

      • DarkFear kirjoitti:

        "Myönnä edes itsellesi, että sinua ei vielä ole määrätty siviilipalvelukseen. Ei sinne määrätä ketään jonka palveluskelpoisuutta ei ole määritelty. Et siis ole siviilipalvelusvelvollinen vaan vapautettu määräajaksi rauhanaikana asevelvollisuudesta."

        Minä kun luulin Krusin menevän siviilipalvelukseen jo heti tänä kesänä, kun hän aikaisemmin kertoi täällä sillä tavalla. Ihmettelen vaan sitä asiaa, että miksi ihmeessä Krusi oikein olisi saanut vapautuksen asevelvollisuudesta, tai että häntä ei olisi muka huolittu sivariin.

        Minut on jo hyväksytty sivariin, käyn vain ensin toisen asteen opinnot loppuun. Sivarin aloitan ensi vuoden puolella.

    • nähty juttu

      jos muiden ammattiurheilijoiden "asepalvelukset" yhtään antavat suuntaa, niin Forssellin asepalvelus lienee tällainen:

      1. Päivä: Forssell kehuu armeijaa maastopuvussa ja joku upseeri kertoo hänen suorittavansa armeijan kuten muutkin.

      2. Päivä: Forssell lähtee takaisin Engantiin pelaamaan futista erikoisräätälöidyn urheiluvapaan myötä, joka kestää useita kuukausia.

      Onhan näitä nähty, esim. Jarkko Nieminen joka reissasti Dubaissa yms. viikkotolkulla. Että semmoinen on armeija joillekin.

      • Forsselista otetaan tyylikäs kuva lehteen maastopuku päällä, missä hän mainostaa armeijaa jokaisen isänmaallisen miehen velvollisuudeksi ja kunnia-asiaksi. Tällä kuvalla hän saa suomen kansan sydämet sulamaan, kuinka suoraselkäinen ja velvollisuudentuntoinen Miklu onkaan. Seuraavana päivänä hän onkin jo Englannissa potkimassa palloa auringon lämmittämällä nurmikentällä muutaman viikon kun muut ryömivät maastossa naama paskassa valtion orjana muutaman euron päivärahalla. Tätä on suomalainen tasa-arvo PERKELE!

        Miksi, miksi, miksi voidaan sallia tällainen ihmisten eriarvoinen kohtelu mukamas hyvinvoinnin ja tasa-arvon mallimaassa.

      • RauhanPuolesta kirjoitti:

        Forsselista otetaan tyylikäs kuva lehteen maastopuku päällä, missä hän mainostaa armeijaa jokaisen isänmaallisen miehen velvollisuudeksi ja kunnia-asiaksi. Tällä kuvalla hän saa suomen kansan sydämet sulamaan, kuinka suoraselkäinen ja velvollisuudentuntoinen Miklu onkaan. Seuraavana päivänä hän onkin jo Englannissa potkimassa palloa auringon lämmittämällä nurmikentällä muutaman viikon kun muut ryömivät maastossa naama paskassa valtion orjana muutaman euron päivärahalla. Tätä on suomalainen tasa-arvo PERKELE!

        Miksi, miksi, miksi voidaan sallia tällainen ihmisten eriarvoinen kohtelu mukamas hyvinvoinnin ja tasa-arvon mallimaassa.

        "Forsselista otetaan tyylikäs kuva lehteen maastopuku päällä, missä hän mainostaa armeijaa jokaisen isänmaallisen miehen velvollisuudeksi ja kunnia-asiaksi. Tällä kuvalla hän saa suomen kansan sydämet sulamaan, kuinka suoraselkäinen ja velvollisuudentuntoinen Miklu onkaan. Seuraavana päivänä hän onkin jo Englannissa potkimassa palloa auringon lämmittämällä nurmikentällä muutaman viikon kun muut ryömivät maastossa naama paskassa valtion orjana muutaman euron päivärahalla. Tätä on suomalainen tasa-arvo PERKELE!"

        Joo näin tuleekin aivan varmasti tapahtumaan kun Miklu astelee armeijan porteista sisään ja viettää sillä ekan päivän varusteet hakien ja lähtee todennäköisesti pikapuolin harjoituksiin ja mahdollisesti takaisin Englantiin harjoittamaan palkkatyötään, johon tavallisilla suomalaisilla asevelvollisilla ei ole minkäänlaista oikeutta asepalvelusaikana. Sitten kun Miklusta otetaan näitä kuvia maastopuku päällä, niin sillä voidaan sitten mainostaa tätä "miesten koulua" suomalaismiehille ainoana ja oikeana vaihtoehtona tämän "tärkeän" asevelvollisuuden suorittamiseen. Tällä tavallahan media ja puolustusvoimat menetteli tennistähti Jarkko Niemisen tapauksessa, kun Nieminen tuli ensin kuukauden muita myöhemmin armeijaan ja kaiken huipuksi pääsi sieltä vielä pois pari kuukautta muita aikaisemmin.

        "Miksi, miksi, miksi voidaan sallia tällainen ihmisten eriarvoinen kohtelu mukamas hyvinvoinnin ja tasa-arvon mallimaassa."

        Varmaankin sen takia, koska suomalaisten mielestä tämä heille "pyhä laitos" eli puolustusvoimat ja sen edustajat ovat aina oikeassa ja kaikki muut väärässä. Eihän sitä suomalaisten militaristien mielestä puolustusvoimat tee ikinä mitään väärää tai epäoikeudenmukaista.

      • asioiden vääristelyä

        "kun Nieminen tuli ensin kuukauden muita myöhemmin armeijaan ja kaiken huipuksi pääsi sieltä vielä pois pari kuukautta muita aikaisemmin."

        Taas Darkkimaista asioiden vääristelyä. Urheilukoulun palvelukseenastumisen ajankohdat ovat vuosittain viikolla 23 ja 40 kun muualla ne ovat viikolla 1 ja 27.

        Kyllä Jarkko Nieminen palveli hänelle määrätyt 180 päivää. Ensimmäisen kuukauden aikana hän käytti ne harjoitusvapaa vuorokaudet, jotka lasketaan muillakin palvelusajaksi.

        http://www.mil.fi/ruotuvaki/?pid=3907

    • Hanki elämä

      Oletkos sinä idiootti koskaan kuullut urheilujoukoista??? Se on sellainen osasto Hennalan varuskunnassa, jossa nämä Suomen urheilevat miehet voivat suorittaa velvollisuutensa siten, että se ei juurikaan haittaa harjoittelua saati kilpailua. Kannattais ottaa asioita selvää.
      Pitääkö sun mielestä armeijaan menemisellä olla tarve/syy? JOs ja kun hän on kiinnostunut suorittamaan palveluksen, niin mitä vittua se sulle kuuluu! Onko sulla joku vitun ongelma armeijaa vastaan? Jos sulla on joku ongelma niin me puhuun siitä jonkun kanssa, äläkä aina jauha täällä tätä samaa paskaa 24/7. Hanki elämä.

      PS: Oletko sinä muuten ikinä kokeillut armeijaa?? Se on sellainen hieno paikka, jossa saa kavereita, saa ilmaisen ja täydellisen ylläpidon ja on järjestettyä ohjelmaa. On muuten vitun hieno paikka. KOKEILE!! Voit nauttia

    • armeijan

      "En yhtään ihmettelisi sitä asiaa, jos Forssell olisi joutunut menemään sinne armeijaan tämän yleisen painostuksen ja suomalaisten militarististen asenteiden takia."

      Mikael aloitti armeijan ja totesi haastattelussa mm. että:

      - Suomi on hieno maa ja puolustamisen arvoinen. Pelityylini ei kuitenkaan muutu. Hyökkäys on paras puolustus jalkapallossa, Forssell naurahti."(MTV3)

      Sanooko näin mies joka on pakotettu armeijaan? Olisiko niin, että hän on erittäin motivoitunut suorittamaan varusmiespalveluksensa?

      http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2008/05/646250

    • armeijassa
    • tietää!

      "Olen täysin varma siitä, että Forssellia ei olisi kiinnostanut tulla ollenkaan tänne suomeen suorittamaan asepalvelustaan, kun hän on asunut jo vuosikausia Englannissa ja pelannut siellä futista ammatikseen hyvällä palkalla. Lisäksi tuollainen turha armeijaan tuleminen aiheuttaa myös vaikeuksia tulevan kauden sopimusneuvotteluissa, kun joukkueet eivät ole välttämättä yhtä innokkaita tarjoamaan sopimusta pelaajalle, joka ei ole kauden aikana yhtä hyvin käytettävissä kun ne muut pelaajat, joilla ei ole taakkana samanlaista asevelvollisuutta kun meillä suomalaismiehillä. Lisäksi armeijakausi aiheuttaa väkisinkin Miklulle väsymystä ja aikatauluongelmia, kun pelit ja harjoitukset täytyy sopia hyvin yhteen ennen kaikkea sen mukaan, miten se sopii puolustusvoimille ja heidän aikatauluilleen."

      Mikael kyllä kertoo lehtihaastattelussa 15.5 ja Mtv 3:n videohaastattelussa 16.5 aivan muuta mutta kyllä Darkki tietää!

      • vaikenee?

        Darkkkkiiiii! Halloo!

      • mielipiteistään?

        Etkö ketjun aloittajana ole enää itsekkään sitä mieltä, että Mikael painostettiin armeijaan?

      • mielipiteistään? kirjoitti:

        Etkö ketjun aloittajana ole enää itsekkään sitä mieltä, että Mikael painostettiin armeijaan?

        "Etkö ketjun aloittajana ole enää itsekkään sitä mieltä, että Mikael painostettiin armeijaan?"

        Vaikea sanoa mitään siitä, että painostettiinko Miklua menemään armeijaan, mutta iltalehdessä Miklu kertoi siitä, että hän halusi mennä armeijaan sen takia, koska hänen isoisä oli ollut sodassa. Kuitenkin olin täysin oikeassa siinä, että jälleen kerran armeijaan menon syynä oli se vanha juttu, kun oma isoisä on sotaveteraani. Tämä onkin monilla armeijaan menevillä varmaan se kaikkein yleisin syy suorittaa asepalvelus, eli sotaveteraanien muiston kunnioituksella on se syy asevelvollisuuden säilyttämiseen.

      • missä?

        "Miklu kertoi siitä, että hän halusi mennä armeijaan sen takia, koska hänen isoisä oli ollut sodassa."

        Missä mediassa Miklu näin kertoi? Laita linkki.

        Luulenpa että Milkun asenteisiin vaikuttivat sosiaalinen paine ja tietysti tämä veteraanien kunnioitus. Ilman sotaveteraanivanhusta tuskin Miklu tai kukaan Miklun ikätoveri olisi mennyt armeijaan. Yleensä kun koulussa on muodissa joku asia, vaikka skeittaus, niin siitä ulkopuolelle jäävä tulee syrjityksi. Asevelvollisuus on sitäkin vielä pahempi välttää kun se on lakiin säädetty velvollisuus ja ainut tie pelastaa suomalaisuus.

      • alat oppia

        "Ilman sotaveteraanivanhusta tuskin Miklu tai kukaan Miklun ikätoveri olisi mennyt armeijaan."

        Sinäkin Krusi alat heittelemään väittämiä niin kuin Darkki-pappa. Alat oppia

        Valtaosa Miklun ikätovereiden vanhemmista on syntynyt 60-luvulla, Miklun ikätovereiden isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja isoisovanhemmat ovat syntyneet 20-luvulla. Vuonna 1926 syntyneet olivat nuorin ikäluokka joka oli sodassa

        Tuskin kovin moni 80-luvulla syntynyt on elänyt yhtä aikaa isänisänisänsä kanssa.He eivät tunne yhtään sotaveteraanivanhusta.

        Darkin todellisesta iästä on käyty pitkään keskustelua. Voihan olla, että hänen isänsä tai veljensä voi olla sotaveteraanivanhus.

      • alat oppia kirjoitti:

        "Valtaosa Miklun ikätovereiden vanhemmista on syntynyt 60-luvulla, Miklun ikätovereiden isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja isoisovanhemmat ovat syntyneet 20-luvulla. Vuonna 1926 syntyneet olivat nuorin ikäluokka joka oli sodassa"

        Uskoisin kyllä enemmänkin niin, että valtaosa Miklun ikätovereiden vanhemmista on syntynyt 1950-luvulla ja 1940-luvun loppupuolella, sillä Miklu on syntynyt itse 1981. Jos Miklun ja hänen ikätovereidensa vanhemmista suurin osa olisi syntynyt 1960-luvun aikana, niin silloin he olisivat olleet vasta niukasti parikymppisiä ja jopa teini-ikäisiä tullessaan vanhemmiksi. Minun vanhempani ovat syntyneet 1950-luvun puolenvälin jälkeen ja isovanhempani 1920-luvun lopussa ja 30-luvun alussa, joten ikänsä puolesta he eivät olleet mukana rintamalla, vaikka toki muistavat hyvin sota-aikoja.

        "Tuskin kovin moni 80-luvulla syntynyt on elänyt yhtä aikaa isänisänisänsä kanssa.He eivät tunne yhtään sotaveteraanivanhusta."

        Tuo nyt on aika iso valhe, etteikö muka 1980-luvulla syntyneet nuoret tuntisi yhtään ainutta sotaveteraani-ikäpolven ihmistä. Hyvinkin monilla parikymppisillä isovanhemmat ovat jo sitä ikäluokkaa, että he olivat mukana rintamalla sota-aikana.

        "Darkin todellisesta iästä on käyty pitkään keskustelua. Voihan olla, että hänen isänsä tai veljensä voi olla sotaveteraanivanhus."

        Minun ikäni näkyy tuosta profiilistani ja tarkemman selvityksen annoin vanhempieni ja isovanhempieni iästä heti tämän kirjoituksen alussa. Kumpikaan isoisäni ei onneksi joutunut aikoinaan rintamalle, koska heidän ikä ei siihen vielä silloin riittänyt.

        Ja mitä Forsselliin vielä tulee, niin itse hän kertoi iltalehden urheiluosiossa siitä, että hän halusi suorittaa armeijan sen takia, koska hänen isoisänsä on sotaveteraani.

      • Krusader kirjoitti:

        Luulenpa että Milkun asenteisiin vaikuttivat sosiaalinen paine ja tietysti tämä veteraanien kunnioitus. Ilman sotaveteraanivanhusta tuskin Miklu tai kukaan Miklun ikätoveri olisi mennyt armeijaan. Yleensä kun koulussa on muodissa joku asia, vaikka skeittaus, niin siitä ulkopuolelle jäävä tulee syrjityksi. Asevelvollisuus on sitäkin vielä pahempi välttää kun se on lakiin säädetty velvollisuus ja ainut tie pelastaa suomalaisuus.

        "Luulenpa että Milkun asenteisiin vaikuttivat sosiaalinen paine ja tietysti tämä veteraanien kunnioitus. Ilman sotaveteraanivanhusta tuskin Miklu tai kukaan Miklun ikätoveri olisi mennyt armeijaan. Yleensä kun koulussa on muodissa joku asia, vaikka skeittaus, niin siitä ulkopuolelle jäävä tulee syrjityksi. Asevelvollisuus on sitäkin vielä pahempi välttää kun se on lakiin säädetty velvollisuus ja ainut tie pelastaa suomalaisuus."

        Tämä onkin hyvin totta. Varmasti Forssellin asenteisiin vaikuttivat tässä nyt tämä sosiaalinen painostus, yleinen ilmapiiri ja tietenkin tämä sotaveteraanien muiston kunnioittaminen. Ilman tätä sotaveteraanien muiston kunnioitusta tuskin Forssell tai kovinkaan monet suomalaismiehet olisivat menneet sinne armeijaan. Tämä asia onkin nähtävillä hyvin Ruotsissa ja kaikissa muissa sivistyneissä Euroopan maissa, joissa asevelvollisuutta ei mainosteta sillä sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunnioittamisella kuten meillä suomessa on aina tehty.

        Suomessa kun sitä joutuu aina helposti syrjityksi sen takia, jos jää jossain asiassa massan mukana menijöiden ulkopuolelle. Asevelvollisuus onkin tästä asiasta oikein kaikkein paras esimerkki, kun sen perusteella meillä suomessa on aina arvosteltu meidän miesten paremmuutta ja sillä armeijan suorittamisella miehet ovat aina saaneet sitä arvostusta ja kunnioitusta.

      • missä? kirjoitti:

        "Miklu kertoi siitä, että hän halusi mennä armeijaan sen takia, koska hänen isoisä oli ollut sodassa."

        Missä mediassa Miklu näin kertoi? Laita linkki.

        Perjantain (16.5.2008)ilmestyneessä iltalehdessä oli juttu Forssellista sivulla 19 ja siinä kerrottiin seuraavanlaista, tässä pari otetta tuosta kyseisestä kirjoituksesta:

        "Monet Birminghamin pelaajat ihmettelivät Forssellin armeijakomennusta. Hänen hyvä ystävänsä, Birminghamin ruotsalainen maajoukkuepelaaja Sebastian Larsson ei joudu suorittamaan varusmiespalvelusta."

        Itse Forssell kertoi näin:

        "Olen tullut tänne oppimaan ja kehittymään. Suomi on hieno ja puolustamisen arvoinen maa. Tämän kauden jälkeen olen valmis puolustamaan Suomea, Forssell sanoi. Forssellin isoisä kävi sodan. Se oli yksi syy, miksi Forssell halusi suorittaa varusmiespalveluksen."

      • kiitos etukäteen
        DarkFear kirjoitti:

        "Valtaosa Miklun ikätovereiden vanhemmista on syntynyt 60-luvulla, Miklun ikätovereiden isovanhemmat ovat syntyneet 40-luvulla ja isoisovanhemmat ovat syntyneet 20-luvulla. Vuonna 1926 syntyneet olivat nuorin ikäluokka joka oli sodassa"

        Uskoisin kyllä enemmänkin niin, että valtaosa Miklun ikätovereiden vanhemmista on syntynyt 1950-luvulla ja 1940-luvun loppupuolella, sillä Miklu on syntynyt itse 1981. Jos Miklun ja hänen ikätovereidensa vanhemmista suurin osa olisi syntynyt 1960-luvun aikana, niin silloin he olisivat olleet vasta niukasti parikymppisiä ja jopa teini-ikäisiä tullessaan vanhemmiksi. Minun vanhempani ovat syntyneet 1950-luvun puolenvälin jälkeen ja isovanhempani 1920-luvun lopussa ja 30-luvun alussa, joten ikänsä puolesta he eivät olleet mukana rintamalla, vaikka toki muistavat hyvin sota-aikoja.

        "Tuskin kovin moni 80-luvulla syntynyt on elänyt yhtä aikaa isänisänisänsä kanssa.He eivät tunne yhtään sotaveteraanivanhusta."

        Tuo nyt on aika iso valhe, etteikö muka 1980-luvulla syntyneet nuoret tuntisi yhtään ainutta sotaveteraani-ikäpolven ihmistä. Hyvinkin monilla parikymppisillä isovanhemmat ovat jo sitä ikäluokkaa, että he olivat mukana rintamalla sota-aikana.

        "Darkin todellisesta iästä on käyty pitkään keskustelua. Voihan olla, että hänen isänsä tai veljensä voi olla sotaveteraanivanhus."

        Minun ikäni näkyy tuosta profiilistani ja tarkemman selvityksen annoin vanhempieni ja isovanhempieni iästä heti tämän kirjoituksen alussa. Kumpikaan isoisäni ei onneksi joutunut aikoinaan rintamalle, koska heidän ikä ei siihen vielä silloin riittänyt.

        Ja mitä Forsselliin vielä tulee, niin itse hän kertoi iltalehden urheiluosiossa siitä, että hän halusi suorittaa armeijan sen takia, koska hänen isoisänsä on sotaveteraani.

        "Ja mitä Forsselliin vielä tulee, niin itse hän kertoi iltalehden urheiluosiossa siitä, että hän halusi suorittaa armeijan sen takia, koska hänen isoisänsä on sotaveteraani."

        Pistäisitkö linkin tai ilmoita edes minkä päivän Iltalehdessä Forssel näin kertoi.

        Iltalehden verkkoarkistosta kyllä löytyi Forsselin armeijaan menosta kertovia juttuja mutta yhdessäkään jutussa hän ei ole sanonut väittämääsi asiaa

        Omat isovanhempani ovat syntyneet 1920- luvulla ja ennen 1920- lukua, joista toinen toimi sotilaspastorina ja toinen sai vapautuksen sodasta tuberkuloosin seurauksena.

      • kiitos etukäteen kirjoitti:

        "Pistäisitkö linkin tai ilmoita edes minkä päivän Iltalehdessä Forssel näin kertoi."

        Kerroin jo tuossa sen, että mistä iltalehdestä oikein löydät tuon kyseisen jutun. Voin toki mainita sen tässä vielä uudestaan. Eli perjantaina 16.5.2008 ilmestynyt iltalehti ja sen sivulta 19 löydät tuon jutun Forssellista. Tämä juttu löytyi siis ihan tuosta iltalehden sivuilta, eli ei sieltä urheiluliitteen puolelta.

        Itse otin tuon jutun oikein talteen sen takia, koska päätin tässä jonkin aikaa sitten säilyttää kaikki asevelvollisuutta käsittelevät lehtiartikkelit lähinnä sen takia, ettei kukaan voi sitten jälkikäteen väittää minun valehtelevan tai keksivän itse näitä juttuja. Jos itselläsi ei ole tätä kyseistä iltalehteä, niin sitten voit mennä kotikaupunkisi kirjastoon ja lukea sen siellä. Noin tuore iltalehti pitäisi kyllä löytyä jokaisen kirjaston lukusalista, sillä käsittääkseni kirjaston lukusalit säilyttävät sanomalehtiä ja iltapäivälehtiä ainakin muutaman viikon ajan, joten pyydät vaan rohkeasti sieltä kirjaston lukusalin henkilökunnalta, jos lehteä ei syystä tai toisesta ole siellä näkyvillä.

      • Krusader kirjoitti:

        Omat isovanhempani ovat syntyneet 1920- luvulla ja ennen 1920- lukua, joista toinen toimi sotilaspastorina ja toinen sai vapautuksen sodasta tuberkuloosin seurauksena.

        "Omat isovanhempani ovat syntyneet 1920- luvulla ja ennen 1920- lukua, joista toinen toimi sotilaspastorina ja toinen sai vapautuksen sodasta tuberkuloosin seurauksena."

        Täytyy sanoa, että isovanhempasi ovat melko iäkkäitä siihen nähden, kun sinä olet itse vasta 20-vuotias. Mutta tässä näkee sen, että kyllä ihan hyvin meidän parikymppisten isovanhemmat voivat olla sotaveteraaneja ja sotaveteraanisukupolvea. Tuossa eräässä kirjoituksessa kun nämä militaristit yrittävät vääristellä jopa Mikael Forssellin vanhempien ja isovanhempien syntymävuosia ihan vaan sen takia, että he saisivat väittää minun olevan väärässä tässä asiassa, vaikka Forssell oli itse kertonut oman isoisänsä olleen mukana sodassa. Tuon väitteen kirjoittanut henkilö oli sitä mieltä, että Forssellin ikäluokkaa olevien nuorten vanhemmat olisivat muka syntyneet vasta 1960-luvun aikana, joten sillä perustella hänen ikäisten isovanhemmat olisivat syntyneet vasta 1940-luvulla ja olisivat näin ollen myös sotaa kokemattomia.

      • sanoman vääristely
        DarkFear kirjoitti:

        Perjantain (16.5.2008)ilmestyneessä iltalehdessä oli juttu Forssellista sivulla 19 ja siinä kerrottiin seuraavanlaista, tässä pari otetta tuosta kyseisestä kirjoituksesta:

        "Monet Birminghamin pelaajat ihmettelivät Forssellin armeijakomennusta. Hänen hyvä ystävänsä, Birminghamin ruotsalainen maajoukkuepelaaja Sebastian Larsson ei joudu suorittamaan varusmiespalvelusta."

        Itse Forssell kertoi näin:

        "Olen tullut tänne oppimaan ja kehittymään. Suomi on hieno ja puolustamisen arvoinen maa. Tämän kauden jälkeen olen valmis puolustamaan Suomea, Forssell sanoi. Forssellin isoisä kävi sodan. Se oli yksi syy, miksi Forssell halusi suorittaa varusmiespalveluksen."

        Darkki siteeraa Iltalehteä

        Iltalehti (16.5.2008)toimittaja Ilkka Laitinen

        "-Olen tullut tänne oppimaan ja kehittymään. Suomi on hieno ja puolustamisen arvoinen maa. Tämän kauden jälkeen olen valmis puolustamaan Suomea, Forssell sanoi."

        Uusi kappale:

        "Forssellin isoisä kävi sodan. Se oli yksi, miksi Forssell halusi suorittaa varusmiespalveluksen."

        HUOM: Tämä on toimittajan näkemys. Teksistä ei käy ilmi, että Forssell olisi sanonut näin.

      • Ruotsi ei
        DarkFear kirjoitti:

        "Luulenpa että Milkun asenteisiin vaikuttivat sosiaalinen paine ja tietysti tämä veteraanien kunnioitus. Ilman sotaveteraanivanhusta tuskin Miklu tai kukaan Miklun ikätoveri olisi mennyt armeijaan. Yleensä kun koulussa on muodissa joku asia, vaikka skeittaus, niin siitä ulkopuolelle jäävä tulee syrjityksi. Asevelvollisuus on sitäkin vielä pahempi välttää kun se on lakiin säädetty velvollisuus ja ainut tie pelastaa suomalaisuus."

        Tämä onkin hyvin totta. Varmasti Forssellin asenteisiin vaikuttivat tässä nyt tämä sosiaalinen painostus, yleinen ilmapiiri ja tietenkin tämä sotaveteraanien muiston kunnioittaminen. Ilman tätä sotaveteraanien muiston kunnioitusta tuskin Forssell tai kovinkaan monet suomalaismiehet olisivat menneet sinne armeijaan. Tämä asia onkin nähtävillä hyvin Ruotsissa ja kaikissa muissa sivistyneissä Euroopan maissa, joissa asevelvollisuutta ei mainosteta sillä sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunnioittamisella kuten meillä suomessa on aina tehty.

        Suomessa kun sitä joutuu aina helposti syrjityksi sen takia, jos jää jossain asiassa massan mukana menijöiden ulkopuolelle. Asevelvollisuus onkin tästä asiasta oikein kaikkein paras esimerkki, kun sen perusteella meillä suomessa on aina arvosteltu meidän miesten paremmuutta ja sillä armeijan suorittamisella miehet ovat aina saaneet sitä arvostusta ja kunnioitusta.

        "Ruotsissa ja kaikissa muissa sivistyneissä Euroopan maissa, joissa asevelvollisuutta ei mainosteta sillä sotaveteraanien ja muiden sodan kokeneiden vanhusten muiston kunnioittamisella kuten meillä suomessa on aina tehty."

        Miten Ruotsissa voitaisiin asevelvollisuutta mainostaa sotaveteraanien kunnioittamisella kun Ruotsi on ollut sodassa viimeksi 1809 ja silloinkin suomalaiset sotivat heidän puolestaan.

        Viimeinen ruotsalainen "sotaveteraani" on tainnut kuolla jo 1700-luvulla.

      • Ruotsi ei kirjoitti:

        "Miten Ruotsissa voitaisiin asevelvollisuutta mainostaa sotaveteraanien kunnioittamisella kun Ruotsi on ollut sodassa viimeksi 1809 ja silloinkin suomalaiset sotivat heidän puolestaan."

        Niin koska Ruotsi on ollut aina rauhantahtoinen ja kansalaisistaan piittaava kansankoti, toisin kuin Suomi joka pilasi satojen tuhansien nuorten miesten elämän pakottamalla heidät sotiin ja teki nuorista miehistä osan tätä Suomen maailmanpoliittista ongelmaa, mikä on se, että Suomi ei osaa sopeutua muihin kulttuureihin.

        Jos lukisit tarkemmin, niin olisit huomannut sen asian, että Ruotsin lisäksi mainitsin siinä myös muut sivistyneet Euroopan maat. Ei ole briteissäkään tätä suomen kaltaista asevelvollisuutta, vaikka siellä on myös elossa toisen maailmansodan veteraaneja. Tämä johtuukin siitä, että briteissä ei ole samanlaista vanhanaikaista ja militaristista kulttuuria kun meillä suomessa.

        "Viimeinen ruotsalainen "sotaveteraani" on tainnut kuolla jo 1700-luvulla."

        Ehkä näin voi olla, mutta meillähän suomessa tästä "hienosta" asevelvollisuusperinteestä ei varmasti haluta luopua edes siinä vaiheessa, kun viimeisetkin sotaveteraanit ovat jo kuolleet. Meidän militaristisuomessa kun tätä asevelvollisuutta halutaan vaalia varmasti vielä sotaveteraanien muiston kunniaksi vielä sen jälkeen, kun yksikään heistä ei ole ollut enää vuosiin näkemässä tätä asevelvollisuutta. Monien suomalaisten mielestä kun se asevelvollisuuden säilyttäminen on vaan niin hieno perinne kunnioittaa sotaveteraaneja ja muita sodan kokeneita vanhuksia.

      • Krusader kirjoitti:

        "Miten Ruotsissa voitaisiin asevelvollisuutta mainostaa sotaveteraanien kunnioittamisella kun Ruotsi on ollut sodassa viimeksi 1809 ja silloinkin suomalaiset sotivat heidän puolestaan."

        Niin koska Ruotsi on ollut aina rauhantahtoinen ja kansalaisistaan piittaava kansankoti, toisin kuin Suomi joka pilasi satojen tuhansien nuorten miesten elämän pakottamalla heidät sotiin ja teki nuorista miehistä osan tätä Suomen maailmanpoliittista ongelmaa, mikä on se, että Suomi ei osaa sopeutua muihin kulttuureihin.

        "Niin koska Ruotsi on ollut aina rauhantahtoinen ja kansalaisistaan piittaava kansankoti, toisin kuin Suomi joka pilasi satojen tuhansien nuorten miesten elämän pakottamalla heidät sotiin ja teki nuorista miehistä osan tätä Suomen maailmanpoliittista ongelmaa, mikä on se, että Suomi ei osaa sopeutua muihin kulttuureihin."

        Tämä onkin täysin totta. Ruotsi kun onkin ollut aina rauhantahtoinen ja kansalaisistaan välittävä hyvinvointivaltio, jossa ei ole ollut tätä turhaa militarismin ihailua kuten meillä suomessa on ollut näiden turhien sotien takia. Ruotsissa kun onkin välitetty aina paljon enemmän kansalaisten hyvinvoinnista ja meidän nuorten miesten elämästä ja henkisestä hyvinvoinnista kun mitä täällä meillä suomessa. Suomessa kun ihmiset eivät ole ikinä osanneet sopeutua erilaisuuteen ja muihin kulttuureihin.

      • rauhantahtoinen?

        "Ruotsi kun onkin ollut aina rauhantahtoinen ja kansalaisistaan välittävä hyvinvointivaltio"

        Ei Ruotsi ole aina ollut niin rauhantahtoinen valtio. Sillä on huomattavasti sotaisempi menneisyys kuin Suomella. Vuosien 1293 - 1809 välisenä aikana se kävi 24 sotaa, sotien yhteensä 191 vuotta.

    • päähän

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      272
      3388
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      103
      1683
    3. 68
      1249
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1077
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      58
      1041
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      50
      986
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      971
    8. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      199
      871
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      817
    10. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      792
    Aihe