Olen tässä vaihtamassa pankkia, kun sain toisesta pankista huomattavasti edullisemman tarjouksen. Eläkevakuutusta ei kuitenkaan pysty siirtämään. Uuden pankin "viisas" neuvoja neuvoi vain jäädyttämään tuon vanhan eläkevakuutuksen ja ottamaan heiltä uuden. (Näin tyhmähän en siis ole!)
Hieman asioita tutkiskellessani huomasin, että eduskunnassa on tehty 2004 aloite juuri tämän epäkohdan korjaamiseksi. Ts. että eläkevakuutuksen voisi siirtää tarvittaessa. Asian käsittely oli kuitenkin rauennut valiokuntakäsittelyssä. Tietääkö kukaan tästä enemmän? Onko siis niin, ettei ole mitenkään mahdollista enää (ilman uutta monen vuoden lakimuutosesitys-käsittely-käsittelyn käsittely-päätöskierrosta) että tuo esitys menisi läpi? Tuo pankkineiti nimittäin hieman vihjaili, että tällainen siirtomahdollisuus voisi olla tulossa vuoden 2010 alusta lähtien. Onko siis pankkineiti vieläkin enemmän pihalla kuin kuvittelen? Vai tiedetäänkö pankeissa asiasta enemmän kuin mitä julkisesti on kerrottu?
Eli tietoa kaivataan...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei sitä pysty siirtämään, mutta voihan sen "jäädyttää", jos ei halua sitä enää maksaa.
Ja tulevista laeista tai lakimuutoksista ei taida tietää kukaan.
Liittyen muihin muutoksiin jotka koskevat veroetuja pitkäaikaissäästämiseen liittyen, on tutkittu myös eläkevakuutuksen siirtoa yhtiöstä toiseen. Englannissahan veroetuinen säästö voidaan jo siirtää, mutta se on aiheuttanut siellä monenlaisia ongelmia joten asia varmasti tutkitaan hyvinkin tarkkaan ennen sen voimaantuloa.
Itse asiaan liittyen en kyllä ymmärrä mikä on ongelmasi. Ei kai sillä ole minkään valtakunnan merkitystä vaikka eläkevakuutuksesi on eri pankissa kun lainat. Parempi vain.